BREAKING: Palstatotuus kahvilassa

Ex------------PUA

Arvoisat palstalaiset.

Jos alkuviikko oli oikeaa juhlaa, fanfaareja soiteltiin ja vinkkejä laiteltiin. Oli kiva ryhtyä taas kiireisen viikon puuhiin kahvilassa, jossa on vinkinkin kannalta hyvin suotuisa asiakaskunta (ja etenkin SE eräs brunette). Voit lukea tarkemmin asiasta tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14114799/vinkki-viikolle-ei-vaan-jopa-kaksi!-fanfaarit

Vaan, johan oli siitäkin suhteellisen pitkähköstä ilosta ja naisvihan laantumisesta taas seuraavaksi tiedossa naisvihan välitön nouseminen, katkeransuloisissa merkeissä.

Suloisissa sikäli, että kuten tiedämme, minä tykkään olla oikeassa, ja siksi aika useinkin (aina?) olen; palstatotuus taas kerran toteutui, joten voin sanoa, että minä ja hyvät ystäväni voimme sanoa olleemme oikeassa.

Vaan samasta syystä fiilikset olivat myöskin katkerat: palstatotuus on taas toteutunut.

Arvoisat palstalaiset! Antakaaskin kun kerron!

Menin kiireisenä keskiviikkona siis tähän tuttuun kahvilaan.

Tällä kertaa vakiopöytäni lähestöllä istui kaksi naista. He olivat noin 25-30 ikäluokan edustajia. Eli siinä iässä kun juoksut alkaa olla juostut.

Seuraa kolme näytöstä, joiden päätyttyä optimistisinkin palstatotuuksien kieltäjä on jo niellyt punaisen pillerin, ja valkoisinkin ritari palaa pyhää vihaa naisia kohtaan.

Olen varoittanut, joten jatka lukemista ja punapilleröidy.

1. Näytös.

Äänekkäämpi naisista juoruaa toisellle, hieman häntä laitetummalle naiselle, jostain tuttavapariskunnasta, ja tämän tulevasta erosta.

Klassinen tapaus: jännämiespoikaystävä, avomies, oli mennyt jatkoille jonkun naisen luokse, ja jäänyt tästä kiinni. Vielä valehdeltuaan tästä muijalleen.

He päivittelivät, miten tuon pariskunnan on pitänyt myydä tavaroitaan, mutta mies se vaan silti ryyppää.

2. Näytös - pahempi kuin edellinen.

"Puheenjohtaja" alkaa puhumaan siitä, miten hänenkin eräs exänsä oli itse asiassa tuollainen. Toinen sanoo myös että hänellä on vastaavasta kokemusta, mutta ei kerro asiasta sen enempää. Onneksi.

Ja mitä enemmän tämä narttu pääsee vauhtiin, sitä pahemmaksi ja palstatotuuksien mukaisemmaksi koko juttu käy!

Hän alkoi muistelemaan exäänsä, joka oli myös erikoistunut mm.
- Rajuun päihteiden käyttöön.
- Pettämiseen - jännnämiehet ja ytmit kun eivät ole koskaan uskollisia, ja sekös naisia kiihottaa. Tämä oli mm. jäännyt kiinni tämän naisen serkun yrittämisestä (ok, tässä kohtaa meinasin revetä). Palstatotuutena myös se, miten jotkut NUOREMMAT naiset/nainen oli(vat) joskus puhuneet olleensa tämän suuren panomiehen pantavina, naisten vessassa, ja tämän naisen kaverit olivat kuulleet sen ja kertoneet sitten tälle muijalle sen. Puhumattakaan "niistä monista kerroista, kun mies oli hävinnyt jatkoille". Nainen myönsikin vielä, että "hän petti minua varmasti paljon useamman kerran kuin jäi kiinni".
- Dark triadin peruspiirteet ja jännämiehen takuuvarmat piirteet tuli kerrattua: mies oli myös edellisen lisäksi täysin holtiton rahan käyttäjä.

3. Näytös.

Alkaa listalla, miten NYKYISIN miehen pitää olla kiltti, kunnollinen, työssäkäyvä, ei saa mennä viiinaan jne.

Eräänä omituisempana piirteenä oli tuossa listassa se, että mies ei saisi tavata liian usein äitiään?! Minkälainen naishirviö voi toimia kuin jokin itsemurhakultti, joka haluaa että mies katkoo siteensä perheeseensä!

Ja ei-muslimi.

(Tässä vaiheessa olin jo aika kypsää kamaa btw).

MUTTA sitten, pääsime naisten älyllisyyden huipentumaan ja palstatotuuden ilotulitukseen. Kliimaksiin, voinko sanoa?

Tämä nainen alkoi kertoa nykyisestä miehestään,, jonka kanssa on "ollut eroamassa".

Ja kuinka ollakaan se oli täysin samanlainen kuin hänen exänsä! :D

Siis, vieläpä sillä lisällä, että siihen sisältyi piirteet:
-"no se on sellainen tappelija, se ei ole mulle tehnyt mitään, mutta on töninyt riidoissa exäänsä"
- "Sen kanssa on kuukauden kivaa, ja sitten vaan itken ja itken joka päivä"
- "Se on llihonut vaikka miten paljon, ja haukkuu minua lihoneeksi"
- "Sen uskonto..(en kuullut sen paremmin, vaikka hän kyllä kailotti melko kovaann ääneen)" - joten kyseessä lienee juurikin muslimi.

Sen voin sanoa, että jos oikeasti nyt tulee vastaan lehtijuttu missä joku tälläinen elukka on saanut jännämieheltä sen viimeisen napin otsaansa, niin ei kyllä varmaan sääliksi käy. Luonnonvalinnaksi kutsuttu ilmiö siinä vain toimii. Ainoa mitä naiset saavat aikaan, on se että he löytävät yhä syvemmän pohjan, minkä joku toinen on löytänyt.

Lisäksi tämäkin tapaus on ollut jännämieskierteessä varmaan viimeiset 10 vuotta, ja nyt sillä on otsaa etsiä uhrikseen joku kiltti ja kunnollinen mies, lihoneena ja käytettynä, traumatisoituna ja omien valintojensa johdosta miehiä vihaavaksi muuttuneena, jota hän sitten käyttää hyväkseen. kunnes kyseinen aisuri saa puolestaan kuunnella "meidän pitäisi vähän jutella"-puheen.

44

142

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex------------PUA

      Tässä muuten ilmeeni tuon kolmen näytöksen ajan: http://cdn.thedailybeast.com/content/dailybeast/articles/2015/08/25/roger-ailes-trump-s-new-attack-on-megyn-kelly-is-unacceptable-and-disturbing/jcr:content/image.crop.800.500.jpg/48017699.cached.jpg

      PS. Lohdulllisena seikkana oli se, että loppuvaiheessa sinne tuli tuo mehiläisvartaloinen brunette. Jostain syystä, sitä on ruvennut näkemään siellä yhä useammin. ;) Tällä kertaa hän hemmotteli minua lyhyellä talvipusakalla, ja pitkillä ripsillään. Lyhyt talvipusakka mahdollisti hänen uskomattoman takapuolen näkemisen (se oli ns. joogapöksytapaus: http://www.pittmeadowstoday.ca/wp-content/uploads/2015/08/girls-butt-300x336.png ). Myös fiilis kohosi, kun hän tuli sinne toisenn, paikan omistajiin kuuluvan työntekijän kanssa. Tervehdimme työntekijän kanssa toisiamme, jolloin brunette vilkaisi minuun, pian antaen kiinnostuksen merkkejä - taas kerran. Tämän jälkeen hän vielä kolme kertaa kääntyi katsomaan minua, ja kerran katseemme jopa kohtasivat kohtasivat (sähköä ilmassa). (Merkittävää oli, että hän nimenomaan oli selkä minuun päin, jos vain malttoi, hahaha). Asiaa auttoi minun ns. päälläni olllut tiukka "kehopaita", jolloin treenattu ylävartalo näkyi edukseen.

      Tällöin ilmeeni oli: http://a3.files.biography.com/image/upload/c_fill,cs_srgb,dpr_1.0,g_face,h_300,q_80,w_300/MTE5NDg0MDU1MTUyNzIzNDcx.jpg

      PPS. V-käyrä alkoi taas nousta vinhasti kotimatkalla, kun liikennevaloissa näin nuoren valkoisen tytön ja mustan pojan (Tämä ajaessani auton pois kaukaiselta parkkipaikalta, sillä jostain syystä pahan ilman merkit olivat läsnä jo mennessä, esim. kaikki parkipaikat olivat vietyjä, ja jouduin kävelemään siinä tihkussa pitkän matkan, hajonneen kantolaukkuni kera. Se oli sellainen "oi-voi-voi"-hetki).

      Jolloin ilmeeni oli taas: http://media.salon.com/2015/08/donald_trump17.jpg

      Kotiin päästyäni homma piti rauhoittaa lähtemällä lenkillle sateeseen, ja sen jälkeen tekemällä lähes 100 punnerrusta.

    • 12plus5

      Naiset ovat sairaita insestejä kun tulevat mustasukkaiseksi miehen äidistä... Itse näen äitiäni harvoin, mutta vituttaa niiden miesten puolesta, joilla asiat eivät ole näin.

      • Ex------------PUA

        Olen kuullut tuosta aiemminkin.

        Se on kyllä ihan uskomattoman sairasta naisilta, ja tämä todistaa sen, että naiset ovat jännämiesten kanssa siksi, koska he ovat heidän hengenheimolaisiaan; molemmat yhtä sairaita.


    • Kilttiatm

      Mukavaa luettavaa. Olisimpa ollut paikalla siellä kahvilassa niin olisi voinut mennä sanomaan sille jännämiehen nussimalla naiselle suorat sanat.

      • Ex------------PUA

        Kiitos!

        Sellainen nainen olisi pitänyt ruoskia, ja jos se ei olisi siltikään oppinut, se olisi pitänyt lähettää Nallin käsittelyyn.


      • 785

        Ai sinä vai? Nössö mukamas menee sanomaan suorat sanat, heh.
        Nössöhän sun täytyy olla, kun kerran itsestäsi määritelmää "kiltti" käytät. Tuollainen mieliteko, haastaa riitaa tuntemattomien ihmisten kanssa, osoittaa ettet sinä OIKEASTI mikään kiltti ole.


    • mmmmhmmmmm

      Aika hiljaiseksi menivät naiset.

      • Palstanainen

        Johtuu ehkä siitä ettei kiinnosta.


      • Ex------------PUA
        Palstanainen kirjoitti:

        Johtuu ehkä siitä ettei kiinnosta.

        Totuus sattuu. ;)

        Strutsi voi pistää tietty pään sinne kuoppaan, mutta aloitus on ja pysyy pointteineen.


      • 774877

        Strutsit eivät muuten tunge päätänsä hiekkaan. Ei tämä ole mitään fiktiota!


      • Ex----PUA
        774877 kirjoitti:

        Strutsit eivät muuten tunge päätänsä hiekkaan. Ei tämä ole mitään fiktiota!

        Kielikuvat ja sanonnat oi autisti, etsi niiden merkitykset sanakirjastasi.


      • 774877
        Ex----PUA kirjoitti:

        Kielikuvat ja sanonnat oi autisti, etsi niiden merkitykset sanakirjastasi.

        Ironian määritelmä löytyy sanakirjasta myöskin. Ei tuo niin vakavasti otettava kommentti tainnut olla?


      • Ex------------PUA
        774877 kirjoitti:

        Ironian määritelmä löytyy sanakirjasta myöskin. Ei tuo niin vakavasti otettava kommentti tainnut olla?

        Ilmeisesti kielikuvat ja sanonnat eivät kuitenkaan löytyneet?


    • ätminki

      Sellaisia naiset just ovat että itkevät kun jännämies juo ja hakkaa ja sitten nainen kelputtaa toisen jännämiehen.

      • Ex----PUA

        Naiset eivät muutu eivätkä koskaan opi.


      • Uskomushullu
        Ex----PUA kirjoitti:

        Naiset eivät muutu eivätkä koskaan opi.

        Et sinäkään muutu :D
        Aina sama virsi!!!?? Pata kattilaa soimaa.


      • Ex----PUA
        Uskomushullu kirjoitti:

        Et sinäkään muutu :D
        Aina sama virsi!!!?? Pata kattilaa soimaa.

        Itte oot-defenssi ja passiivis-aggressiivinen hymiö = osu ja upposi!


      • Uskomushullu
        Ex----PUA kirjoitti:

        Itte oot-defenssi ja passiivis-aggressiivinen hymiö = osu ja upposi!

        Ykstotinen vastaus pöö!!!! Etkö parempaan pysty?


      • Ex----PUA
        Uskomushullu kirjoitti:

        Ykstotinen vastaus pöö!!!! Etkö parempaan pysty?

        En.


      • Ex------------PUA
        Uskomushullu kirjoitti:

        Ykstotinen vastaus pöö!!!! Etkö parempaan pysty?

        Osu ja uppos! :D


      • Uskomushullu
        Ex------------PUA kirjoitti:

        Osu ja uppos! :D

        Niin sinuun, oli tarkoituskin pöllö :D


      • Ex------------PUA
        Uskomushullu kirjoitti:

        Niin sinuun, oli tarkoituskin pöllö :D

        Osu ja uppos! :D


      • Uskomushullu
        Ex------------PUA kirjoitti:

        Osu ja uppos! :D

        Tietääkseni en pelaa laivanupotusta. Kyllä olet lapsellinen!


      • Ex------------PUA
        Uskomushullu kirjoitti:

        Tietääkseni en pelaa laivanupotusta. Kyllä olet lapsellinen!

        Osu ja uppos! :D


    • Kympppppi

      Kiitos tästä semi -viihdyttävästä raportista. Kiva tietää, että elämätönkin elämä voi olla noin värikästä ja tunnerikasta.

      • Ex----PUA

        Sinun raporttiesi määrä on puhdas nolla, joten elämätön elämäsi ei ole edes värikästä.

        Vaan sen verran näemmä kirpaisi, että pitääkin kysyä että miten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut?


    • Tiivistelmä

      Eli taas salakuuntelit yksin istuessasi muiden juttelua ja kyyläsit samalla mehiläisen persettä. Olipa siinä tapahtumaa kerrakseen,vau,ihme ettet kerkiä töissä käymään.

      • OmaaElämää

        Niinhän se menee. Pua kyttää muiden elämää kun itselle ei tapahdu mitään.


      • Sivustaseuraajaa
        OmaaElämää kirjoitti:

        Niinhän se menee. Pua kyttää muiden elämää kun itselle ei tapahdu mitään.

        Jotkut voivat elää toisten kautta, kun oma elämä on tyhjää.
        Vähän niinkuin varastaisi toisen elämän.
        Se että täällä puhuu toisista ihmisistä ja heidän tekemisistä, niin on kyllä aika sairasta. Jokuhan voi tunnistaa itsensä.


      • 1119
        OmaaElämää kirjoitti:

        Niinhän se menee. Pua kyttää muiden elämää kun itselle ei tapahdu mitään.

        Mutta, tuokin tilannekuvaus (kuten kaikki muutkin häneltä) on suurimmalta osaltaan keksittyä juttua.


      • OmaaElämää
        1119 kirjoitti:

        Mutta, tuokin tilannekuvaus (kuten kaikki muutkin häneltä) on suurimmalta osaltaan keksittyä juttua.

        No täytyy olla aikamoinen mielikuvitus, kun pystyy sepostamaan juttuja?
        Ja vielä liukuhihnalta näitä tulee.


      • Ex------------PUA

        Vituttaako? :D

        Näemmää kovasti se ottaa päähän, että 1. minulla on elämä palstan ulkopuolella, ja 2. tuon totuuden ilmi naisista.

        Ja koska tuossa oli 0% vastausta itse aiheeseen ja 100% osu ja upppos-matskua, on syytä esittää kysymys:

        Miten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut?


      • Ex------------PUA
        OmaaElämää kirjoitti:

        Niinhän se menee. Pua kyttää muiden elämää kun itselle ei tapahdu mitään.

        Osu ja uppos! :D

        0% vastausta aiheeseen.

        100% itsensä nolaamista, paskahousutädiltä, joka asuu palstalla ja stalkkaa minun elämää, kun sillä vanhalla jännämiehen patjalla ei ole muutakaan. :D

        Kovasti se totuus vaann sattuu.

        Joten, miten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut?


      • Ex------------PUA
        Sivustaseuraajaa kirjoitti:

        Jotkut voivat elää toisten kautta, kun oma elämä on tyhjää.
        Vähän niinkuin varastaisi toisen elämän.
        Se että täällä puhuu toisista ihmisistä ja heidän tekemisistä, niin on kyllä aika sairasta. Jokuhan voi tunnistaa itsensä.

        Sanoo nimimerkki "sivustaseuraaja". :D Tarralenkkari, etkö sinä juuri viime viikonloppuna jäänyt tuosta kiinni?

        Mutta koska noin yritetään häpäistä kipeänn aiheen esilletuoja, oon aika esittää kysymys: mten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut?


      • Ex------------PUA
        1119 kirjoitti:

        Mutta, tuokin tilannekuvaus (kuten kaikki muutkin häneltä) on suurimmalta osaltaan keksittyä juttua.

        Todista, tai sitten pitää sanoa: totuus sattuu. ;)

        Samoin kerro miten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut?


      • Ex------------PUA kirjoitti:

        Todista, tai sitten pitää sanoa: totuus sattuu. ;)

        Samoin kerro miten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut?

        Miksi esität noin henkilökohtaisia kysymyksiä vitun autisti?


    • Eipämuuta

      Kovin on eläkeläisellä pienet ympyrät jos muiden sanomiset ja tekemiset pitää raportoida.

      • Ex------------PUA

        Osu ja uppos! :D Tarralenkariko se siellä taas toistelee samaa multinikkien taka?

        .Lisäksi jos tuo ulvahdus ei ole vielä tarpeeksi noloa, niin tuo on että kurppa haukkuu muita eläkeläisiksi. Tyypillinen itte oot-defenssi, mikä kolahtaa omaan nilikkaan.

        Samoin minä sentään käyn muuallakin kuin palstalla, tosin kuin sinä, vanha huora.

        Vaan sen verran näemmä kirpaisi, että pitääkin kysyä että miten moni jännämies on silloin joskus käyttänyt/hakannut ja minkä ikäinen olet?


    • NäinMeillä

      "Arvoisat palstalaiset."

      Kirjoittaisit rehellisesti: "Arvoisat palstalaiset, siis ne jotka ovat kanssani samaa mieltä. Muut voivat suksia kuuseen (siistitty versio)"

      • Ex------------PUA

        Hyvä idea. :D

        Minun hyvät ystäväni ovat kuninkaita, ja pari kuningatartakin siihen mahtuu.


      • Todellakinhullu
        Ex------------PUA kirjoitti:

        Hyvä idea. :D

        Minun hyvät ystäväni ovat kuninkaita, ja pari kuningatartakin siihen mahtuu.

        Alkaako todellisuus hämärtyä häh? :D


      • Ex------------PUA
        Todellakinhullu kirjoitti:

        Alkaako todellisuus hämärtyä häh? :D

        Passiivis-aggressiivinen hymiö.

        Alkaako kurpparaivo kohota mummellilla?


    • Terveiseni ExPUA:lle: Poistu palstalta!

    • rtfyguhi

      No tuskin tuollaiset naiset itsekään mitään raittiita, siveitä ja kotona viihtyviä ovat. Omassa kaveripiirissäni ei tuollaisia tarinoita kuule, poikkeustapauksena sellaiset joilla oma isä on ollut holtitonta tyyppiä. Tuollaiseen törkeään käytökseen täytyy olla tottunut että sitä jaksaa katsella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      30
      1609
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1301
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1251
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1094
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      949
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      917
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      144
      753
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      609
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    15. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      601
    16. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      41
      590
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      553
    Aihe