Aion selviytyä ryöstämällä kaikilta muilta

todellistaselviytymistä

Bunkkerien rakentamisesta voidaan olla vähintään kahta mieltä. Itse en pidä maahan kaivautumista mitenkään toimivana tapana valmistautua selviytymään poikkeusolosuhteissa. Jos kaivaudut bunkkeriin niin sinut on helppoa myös savustaa sieltä ulos esimerkiksi kyynelkaasulla tai ampumalla tie läpi sisään bunkkeriisi.

Oma selviytymissuunnitelmani pohjautuu liikkuvuuteen, aseistautumiseen ja kaikkien muiden eloonjääneiden ryöväämiseen. Ihan ensimmäisenä ryövään tämän kerrostalon kaikkien muiden asukkaiden ruokavarastot ja tarvikkeet jos joku poikkeustilanne tulee. Tarvittaessa muut selviytyneet asukkaat saavat napin otsaansa ensin ja sitten ryövään kamat.

Selviytyminen on opportunismia, otetaan mikä voidaan ja etsitään kaikki mahdollisuudet täydentää omaa tarvikevarastoa ja perustarvevarastoa, tähän kuuluvat mm. vesi, lääkkeet, sidontatarpeet, ruoka, hygieniatarpeet, retkikeittimen löpö, vessapaperi jne. Muut selviytyneet ihmiset ovat vihollinen josta on hankkiuduttava hiljaisesti eroon, huomiota herättämättä.

Poikkeusolosuhteissa tai sodan oloissa ei ole mitenkään epäeettistä ryövätä tarpeensa muilta, eloonjäämisensä varmistamiseksi on lupa tehdä ihan mitä tahansa koska lakia ei enää olisi voimassa eikä sääntöjä ole. En ole herrasmies, joten ryövään kylmästi sitten muilta.

2

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkisullakädessäeipääs

      Ootko syntyny rotan tai lohikäärmeen vuotena? Tiedätkö, mikä on kauneus, viisaus ja hyvyys? Se on arvokolmio, jota lähes kaikki alitajuisestikin noudattavat. Vaikka selviytyisitkin yksinäsi koko hässäkästä, sinulla ei ole enää ketään, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Et pystyisi lisääntymäänkään. Sinut voisi katsoa jo nyt kahjoksi, koska epäsosiaalisuus paistaa niin kirkkaasti läpi. Minä, minä, minulle kaikki heti. Minä selviän. Mitä siitä, vaikka selviäisitkin? Kuolet kumminkin. Pidennät vain tuskiasi.

      "Poikkeusolosuhteissa tai sodan oloissa ei ole mitenkään epäeettistä ryövätä tarpeensa muilta, eloonjäämisensä varmistamiseksi on lupa tehdä ihan mitä tahansa koska lakia ei enää olisi voimassa eikä sääntöjä ole. En ole herrasmies, joten ryövään kylmästi sitten muilta."

      Paljoks sulla on ikää, kakara? Ei taida luonnonlakikaan olla tuttu asia?
      Lupa tehdä mitä hyvänsä, koska lakia ei ole enää voimassa? Jokaisella ihmisellä on järki päässä. Ei siihen lakikirjoja tarvitakaan, että porukka tuolla erottaa idiootit viisaista, ja poistaa ne, ennenkuin koko lauma kärsii. Säännöt ovat jokaisen ihmisen sisällä. Jokainen noudattaa omaa moraaliaan poikkeusoloissakin. Laumassa on aina johtaja, tai väliaikainen neuvosto, joka osin voi päättää asioista. Yksittäiset ryövärit menettävät henkensä hyvin nopeasti.

    • MeAgain

      Epäilemättä olet taas se samainen tyyppi joka mainosti tätä "loistosuunnitelmaa" palstalla pari vuotta takaperin useammassakin ketjussa. Ehdinpä jo toivoa, että olisit luopunut väkivaltafantasioistasi ja muuttanut asennettasi, mutta muutos näyttää tapahtuneen vain pahempaan suuntaan. Tämä oli yksi niistä kesyimmistä jutuistasi:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11815642/kerrostalo-on-vaikein-mahdollinen-selvittava

      "Poikkeusolosuhteissa tai sodan oloissa ei ole mitenkään epäeettistä ryövätä tarpeensa muilta, eloonjäämisensä varmistamiseksi on lupa tehdä ihan mitä tahansa koska lakia ei enää olisi voimassa eikä sääntöjä ole."

      Saat uuden vihjeen; älä laske sen varaan, ettet joudu vastaamaan teoistasi. Varsinkaan jos julkistat murhiin ja muihin lainvastaisiin tekoihin pohjautuvia suunnitelmiasi internetissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      128
      7736
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      94
      7262
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7182
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      18
      6532
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6341
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5468
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      5445
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      74
      5321
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5190
    Aihe