Ostin joskus syksyllä paavalinkukkia. Ne ovat viettäneet talven kukkien keinovalon avulla, mutta taitavat olla turpeeseen istutettuja? Mitähän multaa laittaisin? Ovat saviruukussa. Uppokastelen ja huolehdin, että juurip…
Vastoin parempaa tietoa noin vuosi sitten pätkäisin kultaköynnöksestäni kasvamaan latvapistokkaita. Juurrutin siis latvat ja viskasin muun osan köynnöstä menemään. No kasvi on hengissä, mutta ei kasva pituutta. Voinko p…
Noita kasveja on kertynyt aika paljon ja vievät tilaa. Osan olen kasvattanut pistokkaasta ja osan saanut lahjaksi, joten hassua tunnearvoa joten en osaa poiskaan laittaa. Pari juorua olen laittanut jo aikaisemmin samaan…
kysyisin onko tällä palstalla muita kukkien kasvatukseen hurahtaneita?Itse olen kiinnostunut kaikista vanhanaikaisista kasveista niin huonekasveista kuin myös ulkokukista.Pidämme myös porukalla keväällä kukkien taimien …
http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/suorakanava/kasvikirjahaku.asp
Ostin varmaan pari vuotta sitten mitättömät pienet pullojukan poikaset,muovipurkissa. Kukkakauppias kehoitti vain kastelemaan kerran kk ja niin olen tehnytkin,vettä lautaselle josta se saa imeä jalkaansa ja taas pärjää.…
Hei, Tuleeko norm. huonetilassa siemenistä kasvatetuista pelargonioista kunnollisia, vai onko turhaa hommaa? Ja millätavalla onnistuu? Milloin kannattaa laittaa kasvamaan?
Minulla on useita vuosia vanha amtsonin lilja,joka on alkanut kitua. kasvi on lasitetussa saviruukussa. Lehtiä tulee harvakseltaan,lehtivarret eivät kasva pituutta,kasvi ei kuki. Olisiko vika ruukussa,onko tavallinen sa…
Mikä vaivaa pikkuposliinikukkaani,lehdet ruskettuvat ja lakaistuvat. Se on tosi isoksi ja pitkäksi kasvanut,nyt joudun leikkaamaan siitä pitkiä osuuksia pois,olisiko jollain kokemusta samanmoisesta?Kiitos.
Haluaisin mökille ihan aitoja kasveja joidenkin halpojen muovisten sijaan. Mutta ne joutuisivat olemaan pitkiäkin aikoja ilman kastelua. Mitkä kasvit kestävät tämän. Ja onko olemassa jotain laitetta joka kastelisi ilman…
mikä olisi hyvä huonekasvi mikä pärjäis vähän vähemmällä valolla?kun mun huushollissa ei oikein oo valoisia paikkoja
Kuinka myrkyllinen/haitallinen kultaköynnös huonekasvi on kissalle?
mistäköhän johtuu kun mun santuissa rupee lehdert reilusti roikkumaan alaspäin? kastelen ja hoidan mielestäni kasveja ihan niinkuin kuuluukin
Hei! Minulla on ongelma joulukaktuksen kanssa. Se ikäänkuin lahoaa juuresta! Kaktus on todella vanha ja suuri, kukki komeasti vielä tänä jouluna (yli 100 kukkaa), mutta nyt se alkaa nuupahtaa :( Kokeilin sitä juuresta, …
Huomasin jukkapalmussa n. 2mm kokoisia, vaaleanvihreitä/valkoisia ötököitä. Oliskos jollain tietoa, mitä ötökät on ja millä niistä pääsisi eroon? Haittaavatkohan jukan hyvinvointia, sillä alemmat lehdet ovat kuivuneet j…
Ostin viime vuoden puolella, olisikohan ollut loka-marraskuussa, kauniin ja upean tuuttiananaksen (Vrisea tiffany(?) ) mutta vähän ennen joulua se alkoi kuivamaan ja on mennyt yhä pahempaan suuntaan. Johtuuko se liian k…
Mitä teen isolle pyöreälle kaktuksella, kun siihen on tullut valkeita pilkkuja kauttaaltaan ihan kuin olisi joku tauti? Osaisiko joku auttaa?
Jukka- palmuni voi huonosti, lehdet putoavat ja yhden varsi pehmeni (mätäni?) . Altakasteluruukussa on ehkä liikaa vettä, mutta multa on silti rutikuivaa. Mikä avuksi?
Heps. Tälläinen kasvi pitäisi tunnistaa. http://i.imgur.com/EByB4.jpg http://i.imgur.com/gKFfJ.jpg Lehdet ovat noin 2mm pituisia ja 1mm levyisiä ja koko kasvi on ehkä noin 5 cm korkea. En sitten tiedä kasvaako tästä vie…
Ostin hyvissä ajoin hyasintteja, jotka ovat nupulla. Voiko niitä säilyttää esim. -2'C lämpötilassa, eli pienessä pakkasessa?