Mitä maalia olette käyttäneet (vesikiertoisiin) lämpöpattereihin? Minulle suositeltiin rautakaupasta Tikkurilan Pesto alkydimaalia, mutta vasta kotona huomasin, että etiketissä huomautetaan vaaleiden sävyjen kellastumis…
Olisi tarkoitus maalata asuntoni sisäkatto. Siinä on aika erikoinen roiskepinnoite luultavasti värillisenä ruiskutettu sementtikattoon. Kokeilimme pienelle alalle pohjamaalia mutta ei peittänyt. Imee valtavasti maalia. …
Oltiin maalaamassa aivan joen vieressä olevaa kaidetta ja maalipurkki kaatui. Maalia kerkesi valua vain muutama desi.Maalia meni maahan ja vähän jokeekin. maali taisi olla tikkurilan,Valkoinen, sävytettävissä oleva Ultr…
Olemme maalaamassa 50-luvun omakotitalomme ulkoseiniä. Ulkolaudoitus on vaihdettu ja uudet seinät on nyt maalattu tikkurilan lahonestomaalilla? ja tikkurilan pohjamaalilla (öljy)... mikä tähän päälle olisi paras pintama…
Taloyhtiömme Tampereen Lentävänniemessä Lentäväånniemenkatu 6 julkisivuremontoitiin noin kolmisen vuotta sitten. Taloyhtiömme julkisivu ja sokkeli maalattiin OKA Oy:n toimesta Kivisil-julkisivumaalilla (Tikkurilan). Tul…
Eli pitäisi maalata piakkoin uusi talo, johon laitetaan tehtaalla pohjamaalattu ulkoverhous. Väriksi tulee punainen. Mitä eroa on punamultamaalilla ja öljymaaleilla? Lähinnä siis vertaillen maalattavuutta, käsittelykert…
Korjaus muurasin piipun yläpään ja uuden tiilen paksuus ja väri ei sattunut kohdalleen. Olen maalannut peltikaton panssari maalilla, voinko vetää sillä myös piipun ettei se esim. vaikuta haittaavasti kestävyyteen.
Kumpaa kannattaisi laittaa, aqua on vesiohenteinen ja classic liuotinohenteinen, siinä taisi olla lisäksi jotain suoja-aineita. Onko kestävyydessä eroja?
mikä on paras keino poistaa maalit kupariputkista? Tietääkö kukaan?
Upouuden ulkoterassin katokseen ulkolaudoitukseen on tullut jotakin mustia läikkiä ja pilkkuja sille puolelle, jonne edes sade ei pääse. Voiko siihen vedellä maalilla uutta kerrosta päälle, ettei pilkut näy, vai miten s…
Kumpi on parempi kyllästettyjen puuportaiden käsittelyyn: puuöljy vai sävytetty puunsuoja. Kokemuksia?
Olisi tuossa tulossa tekemään tarjousta. Pitäisi 2004 rakennettu talo huoltomaalata ja makkarin seinät maalata, kun otettiin yksi seinähyllykkö pois ja nyt ihan reikäinen. Onko kellään kokemuksia?
Olen jo lakannut sängyn tammen värisellä petsilakalla ja nyt aion vedellä tv-tason samalla sävyllä. Sänky tuli kuitenkin "raidalliseksi" ja nyt haluaisin tasaisempaa jälkeä. Onko pensselissä vika, vai onko itse lakka hu…
tein tolla tikkurilan väriohjelmalla suunnitelman Vinha maalilla. eipä siellä paljoa vaihtoehtoa ollut. samoin kaupassa oli kartta jossa Vinhan värit. kysyin että onko vinhalla muita talomaalivärejä kun nämä niin myyjä …
Montako neliömetriä maalaa ammattimaalari tunnissa? Kyseessä on käsittelemätön hirsisisäseinä. Sisäseinät maalaataan vesiohenteisella maalilla.
Mitä mieltä ja millaisia kokemuksia em. yrityksestä'? Miten työn jäljen ja sujuvuuden kanssa? Remontille ois tarvetta, aiemmin käyttänyt toista paikallista maalausliikettä, mutta nyt olisi vaihdon aika..
Miten tuommoista 70-luvun laakaovea maalataan oikeaoppisesti? Pesin, hioin, paklasin, hioin, maalasin pohjamaalilla ja jäi kamalat telanjäljet, ilmeisesti maalaustekniikassa on jotain vikaa.. Eli pitääkö ovi maalata ain…
Aluskate ikävästi valkoinen väriltään ja terassin katto maalataan mustaksi. Laudoitus 10cm välein joten tuo aluskate jäisi ikävästi näkyviin. Voiko siis aluskatteen maalata ja mikä maali soveltuisi ? Spray kävi mielessä…
Asunnossamme on siis olohuoneen seinistä yksi ihan normaalia punatiiltä ja nyt olisi kova halua maalata se valkoiseksi. onko mahdollista vetää suoraan sopivat maalit päälle vai onko tiilipinta ensin slammattava tms? Vaa…
Ostin pari vuotta sitten talon ja valkoiset pystylomalaudat ulkoseinissä pitäisi puhdistaa. Voiko painaa menemään painepesurilla? Comments? Vanha puolikin pitäisi pestä, siinä on mineriittilevyä vajaan sentin saumoilla.