Jätän sähköautoilun, surullista – ihmettelee jopa 1500 e/kk-lataushintoja Helsingin keskustassa. Esimerkiksi kantakaupungin ykkösalueella kahden tunnin lataaminen 11 kilowatin latausteholla maksaa 7,30 euroa. Lokakuun a…
Josta voidaan bensaa ja dieseliäkin tehdä. Vasta hyvin pieni ala menisi 10 miljoonasta hehtaarista turvetta tähän, kun vielä kasvu turpeella on hehtaarille 10 m3 vuodessa. Suomen pinta-alasta 30 % suota. Pinta-ala: 338 …
Voisi sanoa "maan eheyttäjän" Ylihuomenna 19.12. tulee kuluneeksi dramaattisesta kuolemastaan 81 vuotta. Kyösti Kallio tuupertui Helsingin rautatieasemalla 19. joulukuuta 1940. Kallio ilmoitti eroavansa presidentin toim…
Uteliaisuus lisää tietoa mitä pääkoppaamme varastoimme. "Viisaus on eri asia kuin älykkyys" Jos ihminen on matemaattisesti älykäs, hän on todennäköisesti myös verbaalisesti älykäs. Mutta tämä vaihtelee ihmisestä toiseen…
Sanna pääministeriä koittelee... Fortumin osake rojahti – arvosta haihtunut tänä vuonna yli 13 miljardia euroa, Suomen valtiolle karu luku. Ja lisää on haihtumassa. Kun pääministeri ns "ylin juoman laskija" joka hoitaa …
Ja aletaan tuomaan polttoainetta Helsingin pannuihin. Vihreät sanoo että hukkalämmöllä sitten aletaan lämmittämään -mutta mistä hukkalämpö ? Ei ole sellaisia hukkalämmön lähteitä Helsingissä. Korkeat kivihiilikasat kima…
On helppo tehdä vääriä johtopäätöksiä, joita nyt punavihreät työntävät koppaamme. Punavihreiltäpuuttuu huominen, miten asiat hoidetaan että kansa tulee toimeen kohtuullisesti. Oman energia alas-ajaminen ei ole sitä. Kun…
Vihreät ovat valmiita maksattamaan Helsingin takapajuisen energiapolitiikan virheet kaupunkilaisilla. Näin kantakaupunkilaisena näkee selvästi miten huonosti vihreät hoitaneet Helsin enetgian vihreitten Osmo Soininvaara…
Juuri sitä Vladimir Putin haluaa, juuri palkitsee vierailullaan luokseen Erdoganin. Turkin ja Kreikan välillä on leimahtanut nyt erityisen pahasti. Nyt osansa kiistasta on saanut Saksa. Vladimir Putin ja Recep Tayyip Er…
Uusilla vaatimuksilla on kustannusvaikutuksia taksiyrittäjille. Jos jotkut kuvittelee ettei nosta taksihintoja on väärässä. "Taksamittarin tekniset vaatimukset Määräyshankkeessa on tarkoitus kumota voimassa olevassa aut…
Ruotsin vaalit. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson lähtee vaaleihin riitaisan joukon kanssa. Magdalena Anderssonille heti isku heikkoon kohtaan. Ruotsin vaaleihin on enää alle kuukausi aikaa. Vaalei…
Neste on pörssilistattu yhtiö. Suomen valtio on yhtiön suurin omistaja 44,2 prosentin omistusosuudella. Vasen väärä mm pääministeri aiheuttaa tätä vielä paljonkin rahoittajineen, eli Ay-liike. Peperitehdas jo mm lähti A…
Ruuhkamaksuja ei tulisi säätää kunnalliseksi veroksi, koska maksujen vaikutukset olisivat ylikunnallisia. Poliittisia linjauksia asiasta ei ole tehty. "Maksettavaa 340–1000 euroa vuodessa Ruuhkamaksuista on vuosien varr…
Jos alkuun malli jossa kamalat päästöt HUH https://www.google.com/search?channel=fs&client=ubuntu&q=halonen 481000 Kun joillain noinkin lomansa hoitaa passarit ympärillään, kierto rosvo presidenttien luokse. Aja…
Ulkoministeri Lavrov totesi haastattelussa viime viikolla, että Natoa ei enää tarvita, koska se luotiin Neuvostoliiton vastavoimaksi, ja Neuvostoliitto on lakannut. Tilanne ei ole muuttunut käytännössä mihinkään. Siinä …
Suomen delegaatio neuvottelee Turkissa luovutuspyynnöistä. Turkkilaismedian mukaan osapuolten on määrä keskustella terroriteoista epäiltyjen palauttamisesta Turkkiin. Henrikssonin mukaan Nato-jäsenyyteen liittyvät asia…
Oikeusohjeita 450 vuoden takaa "Yhteisen kansan hyöty on paras laki" Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään. Kaikkea lakia on älyllä käytetettävä, …
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että Suomessa on raportoitu tänään 1 570 uutta koronavirustartuntaa. Kyseessä on suurin päiväkohtainen raportoitu luku Suomessa koko epidemian ajalta. https://www.is.fi/kotim…
Ajoin juuri Kehä3:sta avoinna olevaa puolta. Siinä lähellä Juvanmalmin risteystä. Varmaan monet entiset automiehet muistaa AVK (Autovainkokeskus) silloiselta nimeltään, jossa vakuutusyhtiöiden kolariautot myydään. Nykyi…
Brittiyhtiö otti käyttöön seitsemän päivän työviikon, näin se toimii – Asiantuntija: Voi olla seuraava askel Suomessakin. Malli on periaatteessa ihan mahdollinen Suomessakin. Asiantuntija uskoo seitsenpäiväisen viikon o…