eslest
Rauhallinen, hidas perushämäläinen. Ei kiirettä mihinkään muualle kuin syömään.
Lempikirjat: Monte-Criston kreivi
Koulutus: Ammattikorkeakoulu
Ammatti: Kauppa/palveluala
Siviilisääty: Varattu
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Messenger: [email protected]
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia33 aloitusta · 401 kommenttia
- Deboran analyysi oli varsin hyvä, vaikka ilmeisesti tila- ja aikasyistä jonkin verran yksinkertaistettu.
Syntilistoista kommentoin seuraavaa:
Kyllä muillakin lestadiolaissuuntauksilla on syntilistoja, pitkiäkin. Mutta muut suuntaukset eivät ole niin yhtenäisiä - tai ainakaan näytä niin yhtenäisille - kuin vanhoillisuus. Mm. esikoisuudessa, jonka edustaja itse olen, on varsinkin perinneuskollisemmalla siivellä varsin vakuuttavan oloiset ja jyrkät syntilistat. Asianomaiset tietenkin kiistävät tämän jyrkästi. Puhun kuitenkin siitä, mitä asia "de facto" on.
Sama koskee opin jyrkkyyttä. Debora tarkoittanee liikkeen virallista linjaa. Hän lienee oikeassa lausunnossaan, ainakin osittain. Mutta edelleen, muissakin liikkeissä on jyrkempi siipensä, joka mm. seurakuntaopissa ja sen eksklusiivisuudessa (toiset poissulkevuudessa) on ehdottoman tiukka.
Tämäntyyppisiä tarkennuksia olisi Deboran sinänsä ansiokkaaseen vastaukseen lisääkin, mutta olkoon enemmälti kommentoimatta tässä vaiheessa. Odotellaan muiden kannanottoja. Keskustelujen pituuksista päätellen tyhjentävän ja absoluuttisesti oikean vastauksen antaminen olisi hiukkasen työlästä. Kiitos kysyjälle ja Deboralle hyvästä avauksesta. - "Ennakolta kirjoitettu sena ei tule Jumalalta se tulee ihmisen päästä ja sen aivoituksista ja näinollen se ei ole Jumalansanaa."
Tämä siis koskee myös Laestadiusta ja Lutheria? Ja miksi ennalta kirjoitettu ei voi olla Jumalan sanaa? Mitekä Raamattu sitten? - Ongelman ydin ei liene valehtelemisessa vaan siinä, että asiat nähdään niin eri valossa. Jonkun mielestä kielellisesti sujuvamman käännöksen tekeminen ja sen nimittäminen Jumalan Sanaksi on valehtelemista ja pettämistä, toisen taas ei. Kun lähtökohdat ovat niin erilaisia, on täysin hedelmätöntä väitellä totuudesta ja valheesta.
Kun taas kyse on joidenkin tapahtumien tarkoituksellisesta vääristelystä omaksi eduksi tai toisen vahingoksi, on jokaisen syytä mennä itseensä. Siinä suhteessa tuskin kukaan on toinen toistaan parempi; olen kuullut molemmilta puolilta - niin valtasuunnan kuin leeviläistenkin - täysin uskottavia kertomuksia siitä, miten 'ne toiset' ovat valehdelleet sitä tai tätä. Joka on syytön ja synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. - Kiäh kiäh... en edes tunne.
- Nimihistoria lienee pääpiirtein seuraavaa:
Esikoislestadiolaisen valtavirran nimi oli sadan vuoden takaisesta hajaannuksesta lähtien Vanha Laestadiolais-Kristillinen Yhdistys r.y. Tämän pitkän, tyhjentävän mutta sekavahkon nimen ongelma oli se, että esikoiset sekoitettiin helposti vanhoillisiin. Tämä ei ollut kummankaan toivomuksen mukaista, koska nämä toisistaan erkautuneet, toisiaan eriseuraisina pitäneet herätysliikehaarat olivat kumpikin vakuuttuneet omasta erinomaisuudestaan. Niinpä muistaakseni joskus 80-luvulla moinen nimi muutettiin nimeksi Esikoislestadiolaiset ry.
Leeviläiset jäivät hopealle tässä kisassa. Vaikka heidän toimintansa onkin ollut ryhmän kokoon nähden ponnekasta - heillä on mm. ollut laajaa julkaisutoimintaa - nimi- ja järjestäytymisasiassa he jäivät valtasuunnan varjoon. Nimitys "esikoislestadiolaiset" ei kuitenkaan ole mitenkään erityisesti suojattu eikä virallisesti määritelty, joten leeviläisillä on käsittääkseni oikeus käyttää sitä. Yhdistyksen nimeä sellaisena, että se sekoitettaisiin jo käytössä olevaan, heillä ei ole lupa ottaa. En tosin usko, että he haluaisivatkaan. Joissain lehti-ilmoituksissa on ollut seurojen kokoonkutsujana "Alkuperäinen esikoislestadiolainen seurakunta Ruotsin Lapissa" tai vastaavaa. Tämä oletettu alkuperäisyys (he katsovat valtasuunnan esikoisten erkaantuneen HEISTÄ) on leeviläisille äärimmäisen tärkeä asia. - Tutustuin joskus jonkinlaisella kiinnostuksella otsikkokohdan mukaiseen asiaan.
"Minä" on siinä mielessä oikeassa, että nimenomaan Boremanin laitos on melko lailla muutettu (mahdollisimman)alkuperäisiin kirjoituksiin verrattuna. Boreman todellakin poisti joistain saarnoista huomattavia osia. 20-30 % ei ollut mikään harvinaisuus. Tällaisia poistoja ei tietääkseni ole nykyisissä postilloissa - viimeinen huomattava laitoshan on Postilla I-III joka ilmestyi muutama vuosi sitten.
Pidänkin Boremanin työtä enemmin heikohkona toimitustyönä kuin varsinaisena väärennöksenä. Tiedossani ei ole, että saarnoja "putsattaessa" olisi käytetty mitään erityistä opillista suurennuslasia. Sen sijaan toistoja on poistettu, mutta myös muita, kokonaisia kappaleita, Boremanin korvasyyhyn mukaan. Boreman on siis itse arvioinut, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Toimitustyön hän teki käsittääkseni melkolailla yksin. Tuollaista työtä ei koskaan pitäisi jättää yhden henkilön harteille. Boreman oli kyllä melko hyvin perillä lestadiolaisesta traditiosta, mutta hän ei itse kuulunut liikkeeseen. Sisäsiittoisuudessa on omat ongelmansakin, mutta luulisin, että Laestadiuksen ajatuksia ja tarkoituksia voi parhaiten käsittää sellainen, joka itse on kasvanut herätysliikkeen tradition keskellä ja omaksunut sen. "Elävä usko" on niin subjektiivinen käsite, että käytän sitä toisia ihmisiä arvioidessani hyvin varoen.
Summa summarum: pidän Boremanin käännöstä pikemminkin huonona tai ainakin puutteellisena toimitustyönä kuin väärennöksenä. Jotkut eslest saarnaajat ovat tiettävästi tutustuneet oikovedokseen ennen julkaisua, mikä ei mielestäni ole heille kunniaksi. - Taas tapaan sinut, keskustelukumppani pitkäkaulan. Lainaan tähän aikaisemmin leeviläisistä kirjoittamani koska edellisistä kommenteista päätellen se on jäänyt joiltain silmien väliin. Siis:
Koska nk. leeviläissuunnasta näyttää olevan hyvin hatariakin käsityksiä, lienee paikallaan lainata A. Isakssonin kannattajien piirissä julkaistusta kirjasta ote. Annetaanpa heidän nyt ihan itse kertoa (tosin heidän näkökulmastaan eriseuraisen lainaamana), mistä oikein on kysymys.
Teos: "hengellisen hallituksen vaiheet ensinsyntyneessä laestadiolaisessa seurakunnassa Ruotsin Lapinmaalla" (Pieksämäki 1978), s. 32 ->
- - Lainaus alkaa - -
Siirtyminen uudemmanaikaiseen kristillisyyteen tapahtui seuraavassa järjestyksessä:
1. Se esikuva, jonka vanhimmat olivat jättäneet jälkeensä ulkonaisissa asioissa hyljättiin ja maailman muoto pääsi vallalle s.o. koreus kuvien ja kukkasten sekä vaatteiden muodossa tuli luvalliseksi; vaimoväki jätti esiliinan pois ja alkoi käyttää lyhyitä hameita ym. Miesväki hankki itselleen uudenaikaiset hatut ja valkoiset paidat, saarnaajat etunenässä; harmoonit otettiin koteihin hartauden herättämiseksi; radio ja möhemmin myös TV tulivat tavallisiksi kristittyin kodeissa. Kaikki tuli "puhtaille" puhtaaksi. Saarnaajat hyväksyivät farisealaiset seremoniat hautaustilaisuuksissa: seppelten laskemiset, kukkaisrahastovärssyjen lukemiset ym. Syntymäpäiväjuhlat, äitien ja isien päivät, onnentoivotukset näille, häitten vietto maailman tapain jälkeen kiiltävän koreuden kanssa, valokuvaus ym. tuli yleiseksi kristillisyydessä ja sarnaajat hyväksyivät tämän. Myös arpapelit, urheilu ym. jopa pyhäpäivisin tulivat yleisiksi seurakunnassa.
Vanha ulkonainen esikuva pidettiin omanavanhurskautena ja poisnukkuneet vanhimmat tulivat sen kautta pilkatuiksi, siitä huolimatta että heitä ylistettiin huulilla.
2. Oppi puhdistettiin sekä oppikirjoissa että suullisissa saarnoissa. Myös ne henkilökohtaiset neuvot, joita saarnaajat antoivat kristityille, tulivat erilaisiksi kuin mitä Pyhä Henki ennemmin oli ilmoittanut.
- ensiksi muutettiin virsikirjat. Väsyttiin vanhoihin virsiin (Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Amerikassa)
- Sitten väärennettiin postillat (Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Amerikassa)
- Sitten muutamat miehet perustivat aikakauslehden "Isän Ääni" levittääkseen uudenaikaista kristillisyyttä. Vanhoillissaarnaaja Antti Halttu sai äänensä hyväksytyksi Isän äänenä, huolimatta siitä, että oli sotinut esikoisseurakuntaa vastaan. Tästä ilmenee, että "Isän Ääni" on isästä perkeleestä.
- Sitten otettiin uusi Raamatunkäännös yleiseen käytäntöön (paitsi Suomessa ja Amerikassa)
- Sitten väärennettiin vanhinten kirjat (äärimmäisen törkeästi Ruotsissa ja Norjassa, lievemmin Suomessa)
Tämän kautta oli voitettu kuolleen papiston kiitos ja lopullisesti haudattu vanhinten työ maan alle.
- - Lainaus päättyy - -
Edellä oleva on siis mahdollisimman tarkka lainaus leeviläisten itsensä julkaisemasta teoksesta. Kyseiseen kappaleeseen kuuluu vielä lainaus eräästä Laestadiuksen "Huutavan Äänessä" julkaistusta kirjoituksesta. Esitän anteeksipyyntöni, mikäli edellä olevassa lainauksessa on virheitä. Siinä tapauksessa ne ovat tahattomia. Myös lainauksessa olevat, sulkujen sisään kirjoitetut tekstit ovat em. teoksesta.
Tästä lainauksesta ilmenee käsittääkseni leeviläisten missio, eli se, mitä vastaan he ovat mielestään nousseet taistelemaan. Teoksessa, joka lähteineen käsittää suunnilleen 140 sivua, käsitellään varsin perusteellisesti varsinkin 1960-luvun riitakysymyksiä.
Muita leeviläisten julkaisemia teoksia ovat mm. "Vanhinten kirja 3" ja "Vanhinten kirja 4". Kirjoissa on kommentein varustettuina, mutta ilmeisen alkuperäisessä muodossaan julkaistuja, herätysliikkeen eri vaikuttajayksiläiden lähettämiä tai vastaanottamia kirjeitä suunnilleen aikajärjestyksessä. Teoksissa on yksiselitteisen selvästi erotettu kirjeiden alkuperäinen teksti ja kommentit.
Erityisen maininnan ansaitsee Puhtaat Saarnat -teos. Siinä on julkaistu mahdollisimman alkuperäisessä muodossa mahdollisimman alkuperäisistä lähteistä koottuja Laestadiuksen saarnoja. Leeviläisten käsityksen mukaan yhtään sanaa, edes murretta ei saa muuttaa, jotta sanoma säilyisi alkuperäisenä. Toisin on tietenkin niiden saarnojen laita jotka on käännetty kielestä toiseen (Laestadiushan saarnasi ruotsiksi, suomeksi sekä saameksi. Hän ei koskaan oppinut suomea kunnolla.). Jotkut leeviläisten tulkinnat joistain hyvin huonokuntoisista käsikirjoitusten osista myöhempi tutkimus on osoittanut vääriksi, mutta näillä kohdilla ei kokonaisuuden kannalta ole laajempaa merkitystä.
Itse edustan varsin erilaista ajattelutapaa kuin leeviläiset, mutta en pidä siitä, että heidänkään ajatuksiaan väärennetään. Leeviläisistä puhutaan paljon ilman, että oikeastaan tiedetään, mistä on kyse.
Jos jollakin on tarkempaa tai ajantasaisempaa tietoa, näkisin mielelläni korjaukset. - Kiitän lämpimästi sinua tästä perusteellisesta, objektiivisesta ja hyvin argumentoidusta mielipiteestä. Eipä ihme, että leeviläisyys on kasvanut lähes valtasuunnaksi (karkean arvion mukaan parisataa, ehkä kolmesataa julkikannattajaa maailmanlaajuisesti), kun ajattelu on noin puoleensavetävän raamatullista ja johdonmukaista.
- "He tulivat uuden oppinsa kanssa jota ei alussa ollut. Mitä muutosta he nyt sitten ovat vastustaneet, ei mitään muuta kuin tervettä evakeliumin sanaa vastustaneet. Valhe ja panettelut olivat ne aseet joilla he joukkonsa kokosivat."
Näen asian melko samansuuntaisena, mutta pyrin tarkastelemaan sitä kenties hiukan analyyttisemmin. Tällöin ongelmaksi muodostuu mm. termin "omavanhurskaus" luotettava määrittely; kukin katsoo sitä hiukan omasta näkökulmastaan. Kuten tunnettua, LLL näki omassavanhurskaudessa sekä nostavan että laskevan ominaisuuden.
Mitä toteat valheen käyttämisestä aseena, on varmaan totta. Mutta tällöin on syytä muistaa, että sitä on käytetty surutta myös nk. enemmistön (leeviläisten käyttämä, esikoisuuden valtasuuntaa tarkoittava termi) piirissä. Valhe, panettelu ja liioittelu ovat tasan yhtä epäsuotavia, käytti niitä sitten kuka hyvänsä. Ne eivät ainakaan edistä sydänten nöyrtymistä eikä yhteisymmärryksen syntymistä. - Olen sikäli pohjanakan kanssa samaa mieltä, että joidenkin rikollisesti käyttäytyneiden ihmisten sukulaisuussuhde on täysin epärelevantti tässä asiayhteydessä. Uutisarvonkin kanssa on vähän niin ja näin.
Kyseiset rikoksiin syyllistyneet henkilöt eivät ole itse mitään leeviläisiä. Sukulaisia on myös ihan turha syyllistää tai muuten vetää mukaan. Jos sallitte näin vahvan ilmauksen: pidän L:n vetoa ehkä hivenen epäkorrektina. - Enpä ole ajatellut leeviläisilmiötä tuollaisessa kontekstissa. Totta on, että leeviläisyys on nähnyt esikoisuuden valtavirran ajautuvan maailmaan. Tosin indikaatiot olivat tuolloin paljon vaatimattomampia kuin mainitsemasi esimerkit. No, MITÄMAKS nekin ovat vaikuttaneet osaltaan. Ovathan varsinkin maallikkosaarnaajat katsoneet oman aikansa tapainturmelusta jo pitkään - satoja ellei tuhansia vuosia - eskatologisesti.
- Niin, silloin kun muodot tulevat tärkeämmiksi kuin sisältö, saattaa käydä näin. Mitä sen porukan saarnoja olen kuullut, kyllä Jeesus esitetään, sikäli kun Häntä yleensä mainitaan, aika synkissä viitekehyksissä. Vai onko tämä mielipide vain oman ajatteluni rajoittuneisuutta?
- VL, taidat osua eräässä mielessä aika oikeaan; esikoisilla ja vanhoillisilla on toinen toisistaan melko värittynyt kuva. Esikoiset pitävät melko yleisesti vieläkin vanhoillisia "herraskristillisyyden" (mitä se sitten tarkoittaakin) edustajina. Vanhoilliset ajattelevat esikoisista kai useimmiten, että he kantavat mukanaan sääntökirjaa, jonka noudattaminen pitkälti ratkaisee, pääseekö taivaaseen vai ei. "Tekojen ja omanvanhurskauden eriseura", kuten eräs vanhempi vanhoillisiin kuuluva herrasmies esikoisuutta luonnehti.
Olen epäilemättä itse jäävi arvioimaan omaa porukkaa, mutta on kuitenkin todettava, että aloituspuheenvuoron sitaatissa esiintyvä leeviläisyys on todella äärimmäisyysilmiö, jolla nykyisessä esikoisuudessa ei ole laajaa kannatusta. Mielestäni ei ole yksiselitteisen oikein puhua esikoisuuden "virallisesta" opetuksesta, koska sellaisia julkilausumia annetaan hyvin harvoin. Viimeksi muistan sen tapaisen annetun naispappeuskysymyksessä, johon esikoisten ylivoimainen enemmistö suhtautuu kielteisesti.
Siinä, missä suuren yleisön vanhoillisista puhuessa nostetaan esiin ikkunallisten pesukoneiden synnillisyys, esikoisista nostetaan mielellään esille yllättävän hyvin säilynyt pukeutumisperinne. Joukossamme on toki ihmisiä, jotka pitävät pukeutumistraditiota jopa opillisena asiana. Kun sadan vuoden ajan esikoiset ja vanhoilliset ovat olleet kuin kaksi samanmerkkistä magneettia, jotka hylkivät toisiaan, on kaikkea yhteydenpitoa pyritty välttämään ja yritetty löytää toisesta se paha, mikä siitä mielikuvituksen ja väärinkäsitysten voimalla on mahdollista nostaa esille. Silloin on vaikea irrottautua epäluulojen kehästä.
Vaikka niinkin paljon tapahtuisi, että syntyisi ihan oikea ja todellinen halu ymmärtää, mitä toinen sanoo, niin paljon en voi uskoa, että raja-aitoja ryhdyttäisiin kaatamaan. Ja kaiken, mitä oikeauskoinen SRK:lainen tähän sanoo, voi tietenkin EL sanoa omasta näkökulmastaan. Se sitten vielä niitataan sillä vastaansanomattomalla totuudella, että tämän voi ymmärtää vain uskon kautta. Näinhän aina todetaan silloin, kun aihetodisteet loppuvat. - Auliisti tunnustan, että en ole vapaa ennakkoasenteista. En voi edes osoittaa sinua syyttävällä sormella kun en tunne sinua. Silti YRITÄN vapautua ennakkoasenteista niin paljon kuin mahdollista. Oma taustayhteisöni vaikuttaa toki ajatteluuni ja kun on kuulunut johonkin kymmeniä vuosia, turha kuvitella olevansa objektiivinen. Saa kai silti edes yrittää herättää asiallista keskustelua?
- Niitähän tässä haetaan, riippumattomien tahojen todistuksia. Oman kirkkokunnan sisältä lähteneet todisteet eivät oikein täytä edellytystä, vaikka tahto siellä olisikin oikea; tiedän omasta kokemuksesta, miten vaikea on nähdä asioita oman itsensä ulkopuolelta ja omata objektiivinen ote, vaikka tahtoisikin.
Oman piirin ulkopuolelta saaduilla todisteilla on paljon suurempi arvo kuin sisäisillä. Tapani mainitsee kuitenkin lähteet, mikä on arvokasta. Lähteen mainitseminen antaa mahdollisuuden kritisoita sitä, kuten nimimerkki "Historia" onkin tehnyt. - Eri raamatunpaikoista käy ilmi, että Pyhä Henki opettaa, iloitsee, on murheellinen, käskee, kieltää jne. Missään näissä raamatunpaikoissa ei sanota, että kyseessä on vertaus, joten on mielivaltaa sanoa niitä vertauksiksi. Kyse on selvästi persoonan ominaisuuksista, ei tahdottoman vaikuttavan voiman.
- Perinnäistarujen ja espanjalaisajan todisteiden kanssa taitaa olla hiukan sama siinä, mikä koskee eri uskontojen kertomuksia vedenpaisumuksesta ja muista samankaltaisista asioista: ne ovat sen verran yleisiä, että todisteet sopivat aika moneen asiaan. Samahan on joidenkin Raamatun kertomusten ja arkeologian suhde. Taitaa oleellisin osa jäädä kunkin uskon varaan.
Arvostan sitä, että uskallat olla älyllisesti rehellinen ja tunnustaa sen, mikä on todistetusti totta ja mikä on 'uskonnollisesti' totta. Samaa älyllistä rehellisyyttä odotan monilta sekä sinun että omilta uskonveljiltä. - Olen ennenkin vaihtanut Tapanin kanssa asiallisia viestejä ja kuvittelen, että voisimme tehdä niin nytkin. Meillähän kaikilla (laillisilla) uskonsuunnilla on yrittämisen ja todistelemisen vapaus.
Lienee melko yleisesti tiedossa, että hyvin monet Raamatusta ilmenevät keskeiset historialliset seikat on todistettu arkeologialla. Antaudun välittömästi alttiiksi kritiikillesi, Tapani, koska juuri nyt minulla ei ole todisteita käsillä, mutta tuntenet asian ja tunnustanet sen.
Lukioaikana melkoisen kauan sitten rinnakkaisluokalla oli mormonityttö, reipas, iloinen ja kysyttäessä mielellään uskostaan todistava nuori nainen. Hän pyynnöstäni toimitti minulle Mormonin Kirjan, jota sitten lueskelin vähän sieltä sun täältä. Silloin heräsi kysymys, johon en vieläkään ole saanut vastausta. Onko Kristuksen toiminnasta Amerikan mantereella sekä Mormonin kirjan mukaisesta siirtokunnasta mitään arkeologisia todisteita vai onko asia nk. uskon varassa?
Omissa piireissäni esiintyy ajoittain älyllistä epärehellisyyttä, jonka ilmenemismuodolla yritetään pakottaa ihmiset samaan muottiin. Kun ilmenee asia, jolle ei löydy rationaalisia perusteita (vaikka asian laadun vuoksi oikeastaan pitäisi), vedotaan siihen, että asian tulee vain omistaa uskolla. Näin päästään kiusallisen tiedonhankinnan ja selittämisen vaivasta. Myös nk. uskonasioiden piirissä, joissa oman oppirakennelmien tukemiseksi käytetään joskus varsin kyseenalaisia todistuksia, syyllistytään asioiden sivuuttamiseen samoilla keinoin.
Olen havainnut samanlaista asioiden sivuuttamista tälläkin palstalla, lestadiolaispalstasta puhumattakaan. Yritetään me välttää sitä, Tapani, ja kerro jotain em. arkeologisista todisteista. Ja vielä lisäpyyntö: ÄLÄ laita linkkejä mihinkään englanninkielisiin sivuihin vaan selosta todisteet ihan lyhyesti, sillä englannintaitoni on heikko. Voin sitten kyllä tarkastaa lähteet, jos aihetta syntyy. - Wanha waimo puhuu asiaa. Olen tututstunut onneksi myös Rauhan Sanan toimintaan ja sitä todella on. Painopiste lienee enemmin Pohjanmaalla ja Tornionjokilaakson suunnalla, vaikka etelän suurissa kaupungeissa, esikoisten vahvimmilla alueilla on myös jonkin verran rauhansanalaisuutta. RS-nuoret, jotka opiskelevat etelässä, käyvät aika usein esikoisten seuroissa, koska (näin monet ovat sanoneet) kokevat opetuksen siellä olevan lähinnä heidän omaansa.
RS on ehkä vähemmän eksklusiivinen kuin esikoisuus ja ehdottomasti vähemmän eksklusiivinen kuin SRK. Ulkonaiset muodot eroavat esikoisuudessa vähempänä mm. pukeutumiseen liittyvien yksityiskohtien korostamisena. Varsinaisen opetuksen sisältö on kuitenkin hyvin samantapainen kuin esikoisuudessa. Jotkut RS:laiset ovat sitä mieltä, että esikoisuudessa saarnataan parannusta syvemmin ja kovemmin kuin RS:ssa, mutta mene ja tiedä. Oma aineistoni on sen verran kapea-alainen ja pieni, että tilastollisten päätelmien teko veisi harhaan. - Hei mamma ja vanha kirahwi-ystäväni,
Mammalle tiedoksi, että tekstejä on kautta aikojen muokattu ja korjattu siten, että myöhemmät polvet, joille sanojen merkitys ja sisältö on muuttunut, ymmärtäisivät, mitä ennen on kirjoitettu. Oletan, että Mamma suostuu käyttämään vain vuoden 1776 raamatunkäännöstä. Miksi ihmeessä? Mikä alkuperäinen se on? Sehän on muokattu aiemmin käännetyistä teksteistä.
Lapsena kun kuuntelin Laestadiuksen saarnoja seuroissa, jäi mieleen joitakin yksittäisiä sanoja. Otetaanpa vaikka "mitämaks". Miksi ihmeessä pitää ehdottomasti sanoa "mitämaks"? Onko sillä sellaista vastinetta, jonka tavallinen suomalainen ymmärtäisi?
Mamman tarkoittamalla tavalla käsiteltävät tekstit jäävät vähitellen harvojen, murteita ja vanhaa suomenkieltä ymmärätävien ihmisten kirkkoslaaviksi, fakki-idioottien höpinäksi. (Huom! Kirkkoslaavi EI ole fakki-idioottien höpinää, sillä on oma tehtävänsä). Onko tarkoitus siis se, että mahdollisimman harvat ymmärtäisivät mitä Laestadius TODELLA tahtoi sanoa? Menevätkö käännökset Mamman mielestä aina vaan huonompaan päin?