Otan nykyään vain viikonloppuisin. Ei mitään ympärivuorokautista juopottelua kuitenkaan. Minua on askarruttanut jo jonkin aikaa vaivannut yöllinen hikoilu ja varsinkin hien haju. Kuin kissan pissaa. Todella pistävän haj…
Omistamani asunto-osake on vuokrattu. Nyt vuokralaisella on alkanut tuntua maksuvaikeuksia. Parina kuukautena vuokra on tullut muutamassa erässä. Kirjoittaa kuitissaan mm. että loppu tulee loppukuusta. Milloinkahan tähä…
Mitä laki sanoo, kun tulee avioero. Meillä ei ole aviohetoa. Olemme avioliitossa olleet vähän yli kymmenen vuotta. Omaisuutta kolme asunto-osaketta ja kaksi uudehkoa autoa. Minä olen ollut työssä ja maksanut 80 - 90 lai…
Muutan uuteen asuntoon ja pitää hankkia kakki huonekalut. Mistä lähtisitte niitä hakemaan. Ei kovin tyyriitä, mutta kaikki pitäisi hankkia.
Olen aloittelemassa ilmapistoolilla tarkkuusammuntaa. Minulla eí ole asetta. Mikä sopisi hyväksi aloittelijan aseeksi. Riittävän laadukas, muttei sentään mikään kilpa-ase. Hintaluokka max. 200 €, Mistä kannattaisi kysyä?
Kirjoittelin eilen tälle palstalle. Tarkennuksena, että meillä ei ole senttiäkään lainaa omaisuudestamme. Viranomaiset (sosiaalitoimen johtaja) kertoi minulle, että laki on tosiaan lähiaikoina muuttunut. Omaisuus jaetaa…
Meille on tulossa reilun 10 vuoden avioliiton jälkeen ero, todennäköisesti. Sen näyttää seuraavat puoli vuotta. Olemme avioliitossa ilman avioehtoa. Omaisuutta meillä on kaksi uudehkoa autoa, kolmen asunto-osaketta. Ole…
Olen käyttänyt Tenoxeihin verrattavia, rauhoittavia, väsyttäviä pameja 1 1/2 kuukautta lähes joka ilta. Siis yhtä ainutta tuotetta vain. Annoskokoa on vaikea määritellä, koska kyseessä ei ole Tenox. Jos sanotaan, että a…
Mitä tehdä jos puoliso (aviovaimo) jatkuvasti käyttää fyysistä väkivaltaa alaikäsiin palsiimme? Viimeksi eilen hän löin kasvoni verille! Eikö Suomessa fyysinen koskemattomuus ole ehdoton? Otin illalla poliisin avulla yh…
Onko kellaan kokemjusta depressiolääkkeestä Ludiomil! Olen käyttänyt isdtä vastamuutaman päivän.
Hieman outo kysymys. Jos ulkomaalainen haluaa avioitua suomalaisen miehen kanssa, mikä olisi netin avulla paras kanava? Hän osaa englantia riittävän hyvin. Jonkinlainen ilmoitus kai on hyvä jättää kuvineen sun muineen. …
Onkohan syyskuu hyvä ajankohta käydä Rhodoksella lasten kanssa? Ettei ole liian kuuma. Toisaalta merivesi on vielä lämmin? Ylipäätään, onko Rhodos kelvollinen paikka lapsiperheelle? Kenties muita saman suuntaisia kohtei…
Vaimo on poikamme 10 v., kanssa lähdössä eka kertaa lomalle etelämpään. Mitä olisi hyvä ottaa heti alkuusa huomioon? Kovin lämpimään ja kauas he eivät lähde. Itsellenni tulisi mieleeni Bulgaria, Romania, jne. Ajankohta …
Toimivatko voiteluvapaat sukset kokemuksenne perusteella hyvin tavallista naiskuntohiihtäjää ajatellen. Joka hiihtää hiljalleen, mutta melko usein kuitenkin. Periaatteella, että suksi pelaa kohtuullisesti aina kun hiiht…
En löydä parempaakaan osastoa kysymykselleni. Yläkerrassamme asuu vierasmaalainen, joka ei noudata taloyhtiön sääntöjä. Tulee myöhään kotiin. Joskus isollakin porukalla, kuten viime yönä. Pitää käsittämätöntä meteliä. I…
Mikän voisi olla syynä, että koke nayttää toiset nettisivut, mutta toista vain numero ja kirjainsekamelskaa, kansankielellä sanottuna.
Käyttääkö kukaan Cipralexia 5 mg. Onko sillä enää vaikutusta mielialaan? Tosin mielialani ei tällä hetkellä ole ollenkaan kehno. Joten en ehkä tarvikaan niin voimakasta mielialalääkettä. Vaikuttaako kellään Ciplalex päi…
Lääkärini vaihtoi Voxra 150 mg Cipralex 10 mg:aan. Olen käyttänyt nyt ko. lääkettä kolmisen viikkoa. Sivuvaikutuksena olen huomannut seksuaalisuuteen liittyvän ongelman. Halut ja kyvyt eivät kohtaa. Onko tämä Cipralexin…
Onko kellään kokemuksia Valkee NPT® 1000 kirkasvalokuulokkeista? Kovasti vetoavat mainosmiehet Valkeen sivuilaan ko. tuoteen tehoon masennuksen ja piemän kauden ajan parantajana. Onkohan pelkää puppua? Eivät olisi niin …
Mihin nyht kannattaisi sijoittaa, vaikkapa ulkomaille? Kultaan, jne? Niin, että voisi tehdä jatkuvia kuukausittasia sijoituksia, eri summilla?