Meillä jos koirat käyttäytyisivät ruuanlaittohetkellä samoin kuin kissat, olisi katastrofi irti. Kissat mouruavat ja hyysäävät ees taas ympärilläni ja yrittävät kupille ennenaikojaan. Kaatelevat tavaroitakin.

Koirat katselevat rauhassa lattian tasalta niin kauan kuin kipot on pöydällä. Mutta kun ne nousevat pöydältä? Jos ei olisi käskyä voimassa, mä varmaan huomaisin aika äkkiä, että koiranruoka olis mun rinnuksilla ja elukat yhtenä mylläkkänä sitä nuolemassa. Ei kiitos!

Sen sijaan koirat saavat istu-käskyn ennen kuin lasken kupit niiden kuonojen alle, toisinaan komennan ne maahankin. Kun nuorempi koira, jonka koulutukseen olen enempi keskittynyt, ottaa katsekontaktin, kajahtaa ota-käsky ja eläimet rynnistävät syömään. Ne tietävät jo etukäteen, että käsky käy, ja kun ruuanhämmennys hidastuu ja lusikka kopsahtaa kupin reunaan, ne ovat yleensä jo valmiina omilla paikoillaan istumassa.

Muuta erityistä koulutuksellista juttua meillä ruuanodottelussa ei ole. Meidän koirat eivät ymmärrä eroa luvallisen ja luvattoman ruuan välillä. Niille on vain iskostettu, että käskyn alta ei karata ja ruuan kyllä saa, kun ottaa rauhallisesti. Minulla ja vanhemmillani on ehdoton oikeus ottaa koirilta kipot pois, ihan jo senkin takia, että jos kuppiin on livahtanut jotain ylimääräistä ja vaarallista, joka pitää saada pois. Koirilla on minusta oikeus puolustaa kippoansa muilta kuin perheensä jäseniltä. Koira saa myös puolustaa ruokaansa perheen toisilta koirilta.

Ruuan odottamista käytetään tietääkseni ainakin sillojn, kun koiralle ei ole selvää, kuka päättää lauman asioista. Se voi myös saada vilkkaan koiran rauhoittumaan - ainakin hetkeksi. Ja koira tietää, että ruuasta päättää aina ruokkija. Mutta se Fennellin suosittelema keksin syöminen menee jo yli mun kohtuullisuuden tajuni. Sama asia hoituu ihan tuolla ootuttamisella, vaikka se ei ehkä ihan ensi silmäyksellä muistuta koiran esi-isien tavoista. Mutta muistuttaako koira enää esi-isäänsä?
Meillä tuo nuorempi tykkää ainakin kaikenlaisten esineíden heittelystä - ainakin kun sen ei tarvitse tuoda niitä heti minulle. Lisäksi se varmasti tykkää erilaisista etsimisjutuista, esim. piilotetun lelun tai namien etsimisestä ja jäljestä, joka oikeastaan on piilotetun lelun etsimistä.
Mutta ihan hulluksi sen saa talutushihnanrepimisleikillä. Eli se roikkuu hampaillaan hihnan päässä ja minä kiskon toisesta päästä. Samalla tavalla leikitään erilaisten palveluskoirien, etenkin käyttömalien ja saqksanpaimenkoirien kanssa. Koira on siis belgianpaimenkoira tervueren.

Joo, repimisleikillä vahvistetaan koiran saalisviettiä ja joskus myös itsetuntoa. Leikki on varmaasti aika kiihdyttävä eikä sitä saisi siksi leikkiä liikaa. Leikki käy kuitenkin esim. palkaksi huippuhyvästä suorituksesta. "Patukalla" koulutetut koirat tekevät opetetut liikkeet yleensä reippaasti ja innokkaasti. Repimisleikkiä on kuitenkin osattava käyttää oikein.

Muista, että sinä päätät, milloin leikitään. sinä otat lelun esiin, kun haluat leikkiä koiran kanssa. Sinä myös lopetat leikin, ja koiran on kiltisti luovutettava lelu sinulle. Jos koira vain aina vain tuo leluja sinulle, vaikka et haluaisi leikkiä, lita kaikki lelut kaappiin. Lelu tulee vain, kun sinä haluat leikkiä.

Voit leikkiä namin piilotusta, se on rauhallista vastapainoa riehumiselle. Voit myös antaa koiralle lisähaastetta lelunrepimisleikkiin alkamalla piilotella lelua sen sijaan, että koira saa repiä ja riehua sen kanssa. Tästä voi myöhemmin rakentaa vaikka millaisia etsimisjuttuja: itse olen opettanut lelun avulla koiralle jäljestystä, ja joku voi opettaa vaikka etsimään lenkillä hukkuneet hanskat/avaimet tms.

Ja leikin lomassa voi opettaa koiralle temppuja ja tokojuttuja, niistä voi tehdä ihan oman leikinkin. Se on hyödyllistä.
Minusta lähes kaikki koirat ovat reippaita ja iloisia, ainakin omassa porukassa. Kuitenkin koiralla täytyy olla elämästä positiivisia kokemuksia. Pelkäävä koira ei ole reipas eikä iloinen.

Itsenäisyydestäkin: Tarkoitatko sitä, että koira ei ole kiinnostunut ihan joka askeleella seuraamaan touhujasi, vaan viihtyy myös omissa puuhissaan? Silloin jokainen paimenkoirarotu ei ole sun juttusi, moni tykkää seurata isäntäväkeä jopa vessaan!

Meillä on kaksi belgianpaimenkoiraa. sisällä ne köllöttelevät sohvalla ja pöydän alla ja kiinnostuvat ihmisitä, kun nämä menevät keittiöön tai ulko-ovelle. Tässä rodussa tuo on varmaankin koirakohtaista. Mä oon pyöriny lähinnä tämän nuoremman koiran kanssa, harjoitellut sen kanssa muunmuassa tokoliikkeitä itsekseni.

Koira ei todellakaan ole mikään nössö, joka laahustaa perässäni. Päinvastoin, se kulkee innoissaan vierelläni ja tekee mitä pyydän. Tähän on vaadittu vuosien yhdessäolo, kumpikin tuntee toisen. Toisaalta, se ei myöskään ole sellainen tuijottaja, jollainen oli eräs tapaamani samanrotuinen, joka ei jättänyt lainaohjaajansa silmiä hetkeksikään silmistään. Kauhulla mä sen koirakon kulkua kattelin, mutta tapansa kullakin.

Lenkillä pidän koiraa vapaana, ja se menee sinne minne minäkin. Jos joku tulee vastaan, komennan sen yhdellä käskyllä lähelleni. Koiralla ei ole armeijakuria, vaikka perheeni sanookin, että kelpaisin hyvin karjumaan komppanialle.

Toisaalta, luulen tietäväni, mitä tarkoitat. Onko se tarkoittamasi asia eräänlainen huumorintaju, pilke koiran silmäkulmassa? Airikselle, josta täällä on puhuttu, osaan sellaisen kuvitella. Muutenkin belgi on sellaisen rotu, joka vaatii ohjaajaltaan jotain. Helppo kouluttaa, koska koira on helposti motivoitavissa ja yhteistyöhaluinen.

Toivottavasti löydät oman rotusi. Ja luulen, että belgi ei kuitenkaan tästä palopuheesta huolimatta täytä ehtojasi.
Saksanpaimenkoiralla on monia lempinimiä. Itse muistaisin kuulleeni ainakin seuraavat: seefferi ja sen eri muunnohkset, saku, sakemanni, susikoira, sussari. Samaa rotua kaikki, eri nimityksiä vain. Saksanpaimenkoira lienee se ainoa virallinen.

On olemassa koiran ja suden risteytyksiä, jotka ovat ihan oma rotunsa ja niitä sanotaan yleensä koirasusiksi, onkohan sitten joku sanonut niitä myös susikoiriksi. Ja on myös olemassa irlanninsusikoira, joka on ihan oma rotunsa, se on iso harmaa vinttikoiraryhmään kuuluva koirarotu.