morpheuz

Vapaa kuvaus

Ihminen. Tollo. Akateemisesti kouluttautunut.

Rakastan ihmisiä. Inhimillisyyksineen.

Sosiaalinen erakko eli niin paljon yksinolosta pitänyt, etteivät kaikki sosiaaliset säännöt päde kohdallani. Olen utelias, mutta ujohko; tarpeen tullen suorasanainen. Kiinnitän huomiota usein rivien väliin yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja juttelen mielelläni asioista, joista ei normaalisti puhuta tai asioista, joista pidetään paljon asenteellista ääntä, muttei oikeastaan keskustella kunnolla. Tätä havaitsee paljon esimerkiksi poliittisessa talouspuheessa ja keskustelussa maahanmuutosta.

Elän hyvistä keskusteluista. En kuitenkaan aina kaipaa uutta ajateltavaa, vaan mulle kelpaa mainiosti mukavat ihmiset, jotka pitävät mukavista jutuista. Akateemisen ja inhimillisen kiinnostuksen kohteita on useita: kulttuurit, viestintä, kansantalous, lääketiede, politiikka, ihmispsyyke, pakkomielteet. Akateemiset työni ovat käsitelleet addiktioita, sanatonta viestintää riita- ja sotatilanteissa sekä rahaa.

Harrastan musiikkia, elokuvia, liikuntaa, kirjoittamista, lukemista, pölöilyä ja järjestötoimintaa. Musiikki on tärkeä osa elämääni. En soita tai laula, mutta pyörin kuvioissa ja kuuntelen melko laaja-alaisesti. Suosikkejani ovat mm. Muse, Opeth, Pink Floyd, a-ha, The Beatles, Rammstein, Amorphis, Katatonia, Porcupine Tree, David Guetta, Anathema, Metallica, 30 Seconds to Mars, Korn, Queen, Peter Gabriel, The Moody Blues, Deep Purple, Devin Townsend, Depeche Mode, Chisu, Air, Amplifier, George Michael, Marilyn Manson, In Flames, Coldplay, Madonna, Dream Theater, Jenni Vartiainen, The Prodigy, David Bowie, Pendulum, Volbeat, Megadeth, Stevie Wonder, Bee Gees, Linkin Park, U2, Fear Factory, Nightwish, Alter Bridge, Michael Jackson, Def Leppard, Black Sabbath, Eminem, Lady Gaga, The Kinks, Black Eyed Peas, Massive Attack, Kamelot, Killing Joke, Elton John, Robbie Williams, Goldfrapp, Lana Del Rey, Bruce Springsteen, Green Day, Adele, VNV Nation, Led Zeppelin, Blackfield, Radiohead, Duran Duran, Beck, Hans Zimmer, Threshold, The Hollies, New Order, Simon & Garfunkel, Hurts, Leprous, Elbow, Justin Timberlake, Daft Punk, Carpark North, Shinedown, Pixies, Die Antwoord, Ultravox, Paradise Lost, Kotiteollisuus, Alphaville, Chase & Status, The Shins, Septicflesh, Woven Hand, The Chemical Brothers, ZZ Top, Static-X, PMMP, Lacuna Coil, Mastodon, Pain, Björk, Infected Mushroom, Röyksopp, Gotye, Circus Maximus ja Cat Stevens.

Suosikkileffoja mm. Nykyaika (Modern Times), Koyaanisqatsi, The Wall, Monty Python-elokuvat, Rita Hayworth - Avain pakoon (Shawshank Redemption), Fight Club, Hohto (The Shining), Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream), Se7en, The Grand Budapest Hotel, Epällyt (The Usual Suspects), Alien, Léon, 2001 - Avaruusseikkailu, Piukat paikat (Some Like It Hot), Spartacus, Hyvät pahat ja rumat (The Good The Bad & The Ugly), Mr. Nobody.

Muutama ajatteluuni vaikuttanut oppinut: Jon Elster, Bruce K. Alexander, Zygmunt Bauman, Friedrich Nietzsche, Leon Festinger, Arlie Russell Hochschild, Clifford Geertz, Neil Postman, David Harvey, Philip Goodchild, John Kenneth Galbraith, William James, Charles Saunders Pierce ja George Herbert Mead.

Vapaa-aikanani: Seison, istun, Kävelen (ja luen samalla), makaan.
Katson tv:stä mieluiten: Dokkareita ja kisoja.
Kotieläimet: Villakoirat nurkissa.
En pidä: Nuhasta.
Parhaat matkakohteet: Ruokakauppa.
Ruoka & juoma: Lähes kaikki. Alkoholiton ja kofeiiniton. Myös kasvisravinto.
Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu
Ammatti: Viestintä/media/kulttuuri
Ase tai siviilipalvelus: Käyty
Yhdistykset/kerhot: Reilukerho

Siviilisääty: SinkkuLapset: 0.

Aloituksia

4

Kommenttia

162

  1. Taisi aikamme ekofasisti, Pentti Linkola jotain tuollaista esittää joskus suorassa televisiolähetyksessä. Kannatusta sai varmasti ainakin itseltään. Mutta toisaalta valvonta ainakin helpottuisi, jos prostituutio siirtyisi sellaisiin laitoksiin, joilla olisi lainvoima. Ja kyllähän tasa-arvon nimissä naisilla pitäisi olla omat laitoksensa, eipä me miehet mitään etuoikeutettuja olla.
  2. Ihmiset tekevät töitä ansaitakseen elantonsa. Joskus sitä tekee jotain melko epätoivoista, jonain päivänä ei enää tarvitse olla niin epätoivoinen. Agnesinkaan.
  3. Ensimmäisenä tulee mieleen Jacksonin Bad Taste ja Braindead. Kyllä Jacksonin leffat vaan olivat tuplasti parempia silloin joskus muinoin. Mahtoiko joku oikeasti tehdä jotain yhtä hyvällä, huonolla maulla ja huumorilla? Ei taida löytyä voittajaa.

    Sam Raimin leffat ovat lapstickiä ja kauhua, Bruce Campbell on kuin luotu pääosarooleihin. Ehkä eniten huumorin puolelle meni trilogian viimeinen eli Army of Darkness, joten jos kipeää komiikkaa haetaan, niin ehkä sitten ne kaksi aiempaa.

    Lisäksi voisi olla Brian Yuznan leffat. Re-Animator-sarja ja The Dentist saattaisivat olla sopivan kepeän kipeää.

    Vielä tulee mieleen hieman tuoreemmista leffoita mieleen Shaun of the Dead ja se yksi, jonka nimeä en nyt pirullakaan muista... ehkä joku toinen kerta.
  4. Laittaa vesurin päähän kiinni? Pulteillako vai liimalla vai onko päässä niin voimakas magneetti, että vesuri jää siihen itsestään kiinni?

    Anyway, eipä nuo tiedot nyt tällä hetkellä hirveästi kerro. Moottorisahamurhaaja voisi olla aika lähellä moottorisahaäijän takia, mutta onpa noita moottorisahoja nähty muissakin elokuvissa...
  5. Buddhalaisuuden ja zenin yhteydestä voisin nostaa esiin tällaisen mielenkiintoisen ajatelman. Buddhalaisuuden mukaan elämässä on kärsimystä ihmisten halujen takia. Siksi ihmisen on pyrittävä siihen, ettei ego halua asioita. Mitä ego silloin haluaa, kun se haluaa olla haluamatta? Eikö sekin ole halua, pyrkimys, joka johtaa jälleen kärsimykseen?

    No, meditaatiolla ja joogalla pyritään ajatuksettomuuteen ja aitoihin kokemuksiin, irti sanoista, käsitteistä ja egon maailmasta. Mutta ovatko nämä kaikki rituaalit ja päämäärät täysin irti ihmisen omista haluista, omasta ymmärryksestä ja egosta? Jos mennään zenin ytimeen kaikki sanat pitäisi kyseenalaistaa ja kokea vain maailma sanattomasti. Olemmeko siksi lopulta luopuneet egostamme vasta luovuttuamme käyttämästä sanaa 'ego'? No, jokainen nyt ymmärtää, että Kalle Virtasen ego (minuus) on eri asia kuin Kalle Virtanen itse. Mutta pitkälti sanakikkailua kaikki uskonnot ja filosofiat ovat, eikä siitä sanakikkailusta pääse irti ainakaan menemällä syvemmälle ihmismieleen. Huomataan, että koko minuus rakentuu nimenomaan selitetyille kokemuksille, eikä niinkään selittämättömille...
  6. Tietty puusilmäisyys kielen/tekstin/sanojen kanssa kyllä välillä pistää ärsyttämään, mutta vielä enemmän ehkä se, että osa ihmisistä käyttävät tarkoituksellisesti noita vain provosoivassa mielessä. Jos ihminen on todella tietämätön kommunismin ja ateismin todellisesta suhteesta tai suhteettomuudesta, niin sivistyksessä on aukko. Kyllähän sekin tietysti pistää ärsyttämään, että ihmiset eivät tiedä kaikkea, mutta enpä tiedä minäkään, joten...
  7. Monty Python-huumori ei aina ole kolahtanut, mutta jossain vaiheessa aloin melkeinpä fanittaa "seitsemän älykön" komiikkaa. Leffoista aivan ehdoton ykkönen mun mielestäni on Elämän tarkoitus, mutta eivät ne ole huonoja nuo muutkaan. Sarjoja jossain vaiheessa keräilin itselleni nauhoille, mutta enpä ole niitä jaksanut katsella.

    Eikä nuo seitsemän heppua erikseen sitten taas ole jaksaneet niin hulppeaa huumoria tehdä. Terry Gilliam on kyllä yksi suosikkiohjaajistani, mutta hänen elokuvansa ovat pikemmin absurdeja ja mustia kuin hervottomia naurupommeja. Fear and Loathing in Las Vegas on kyllä aika erikoinen pätkä ja jaksoi naurattaa...

    John Cleese oli pitkään yksi näyttelijöistä, jonka leffoja katselin, mutta hän on vain näyttelijä, joka on näytellyt paljon leffoissa, joiden tekstit on kuraa.

    Peter Sellersin Inspectör Clusöö on ollut kanssa sellainen hahmo, jota olen fanittanut. Clusöö ei kuitenkaan mene ihan samaan kategoriaan MP:n kanssa.
  8. Mikähän kysymyksesi on? Jos tarvitset tietoa siitä, mitkä Poen novellit tai runot Corman on filmatisoinut, IMDB auttaa.

    Lista Poen tekstien pohjalta tehdyistä leffoista:
    http://www.imdb.com/name/nm0000590/

    Roger Cormanin leffat:
    http://www.imdb.com/name/nm0000339/
  9. Kysyisin, että millähän tavalla elokuvat kykenevät olemaan sitä, mitä ne esittävät. Perustuuhan elokuvista varsin suuri osa oikeasti tapahtuneisiin asioihin ja käsikirjoittajat saattavat kirjoittaa "todellisia" ihmisiä elokuviinsa, mutta silti kaikki on tulkintaa ja tulkinnantulkintaa.

    Mitkä kauhuleffat sitten perustuvat jollain tavalla tositapahtumiin. Äkkiä nyt tulee mieleen, vaikka tämä tuore Emily Rosen manaus, jos se kauhugenreen soveltuu. Jos sarjamurhaajista puhutaan, niin onhan noita elokuvia, joihin käsikirjoittajat ovat napanneet aineksia milloin kenenkin sarjamurhaajan metodeista.
  10. Tämän leffan aikana oikeastaan muista syistä tai pikemmin ahdistuin sitä katsoessani. Leffan juonihan on nivottu oikeudenkäyntiin ja kaikki tietävät alusta lähtien, miten tulee käymään. Sillä tavalla osa kauhusta ja jännityksestä on nätisti pelattu pois pelistä, ellei jopa vesitetty. Voipi olla, että jos kaikki olisi jätetty alusta lähtien auki siihen hetkeen, kun Emily kuolee, niin olisin juossut salista huutaen...
  11. Se, mikä tekee BWP:stä jollain tavalla erikoisen on sen dokumentaarinen tyyli. Siinä missä tanskalaiset ovat lanseeranneet dogmansa, BWP:n tekijät ottivat surutta käyttöön samantapaisen kuvaustavan ja, jos Lars Von Trierin leffat kolahtavat dokumentaarisuudellaan, niin ehkä siinä on sitten BWP:n voima.

    Tarina itsessään on jokseenkin peruskamaa. Metodiltaan elokuva on siinä määrin erikoinen, että lopulta metsään hortoilemaan lähteneet kolme nuorukaista (näyttelijät) saivat lapuilla ohjeita, mitä pitää tehdä ja elivät sitten kolmestaan koko 'kauhun' ja se tunkee kyllä BWP:stä ulos voimalla. Kaikkia tuollainen metodi ei taida hirveästi inspiroida, mutta kuvamaailmaltaan se on sen verran tehokas, että vaikken muuten painajaisia kauhuelokuvista näe, niin tärisevä kamera ja pelosta vääntyneet ilmeet tulivat uniin.

    Vaikea sanoa lopulta, mihin elokuvien joukossa se sijoittuu. Se on pioneeri tavallaan ja sitä kautta klassikko, mutta toisaalta sen tarina ja juonenkehitys ei tuo mitään uutta kauhugenreen. Kannattaa katsoa ja vapista, mutta jos leffaan pettyy, niin eipä sekään toisaalta mikään ihme olisi.
  12. En muistaisi tuollaista polkupyöräilykohtaa Maissilapsista. Sen sijaan In the Mouth of Madness kertoo kirjailijasta ja hänen kustannustoimittajastaan, jotka ajavat 'mielikuvitukselliseen' kaupunkiin jossain ei-ajassa. Jossain matkan varrella, pimeässä pyöräilee joku jollain Joponkaltaisella pyörällä joko tyttö tai sellainen jotenkin epämuodostunut poika. Ja heidän yrittäessään paeta kaupungista, he päätyvät aina samaan kohtaan, väkilauman ympäröimäksi. Eivät olleet muistaakseni zombieita, jotenkin muuten verenhimoisia kylläkin.
  13. Kyllä ne lääkkeet yleensä auttavat lähinnä siihen, ettei masennus tai ahdistus paina kokonaan maahan, eikä ihminen niiden avulla menetä täysin toimintakykyään. Mitä vahvempi lääkitys, sitä syvempään lamaan se toisaalta ihmisen vie henkisesti ja lopulta niitä tunteita ei pysty käsittelemään lääkityksen alla. Lopulta niin, että ihminen voi menettää toimintakykynsä voimakkaan lääkityksenkin kanssa. Siinä on vain pidettävä joku järki ja tolkku, miten pitkään lääkitystä kannattaa käyttää ja millaisina hetkinä. Ehkä kannattaisi konsultoida lääkäriä. Aina parempi olisi, jos olisi joku ihminen, jolle voi puhua asiasta ja purkaa suruaan. Kyllä se taitaa se paras apu olla.
  14. Luulen, että ihmiset ovat tunne-elämältään kuolleita muista syistä kuin siitä, minkä uskon itselleen valitsevat. Jos on saanut lapsuudessa tarpeeksi köniin, on ihan sama oletko kristitty, muslimi vai ateisti, niin olet henkisesti rikki.

    Zombiuden syistä voi siksi olla kyllä montaa mieltä, mutta jos ensimmäisenä miettisit aiempaa elämääsi, elämäntyyliäsi ja kehen reagoit kuolettamalla tunteesi (sehän on defenssi, suojautumismekanismi).

    Vai ateismi johti sinut viiltelemään? Hyvä, ettei popkorni. Onnea valitsemallasi tiellä ja toivottavasti viiltely, tunnekylmyys eivät ole löytäneet lähipiiristä ketään sijaiskärsijää. Niin kauan kuin on jutut pään sisässä hoitamatta alta, paha olo kiertää ihmiseltä toiselle tiedostamatta.
  15. Ei yksinolon tunne ole kummempaa silloin kuin elää yksin tai kaksin, ehkä kolmin tai nelin. Sisäinen tunne yksinolosta voi johtua monesta syystä. Mulle riittää joskus oma seurani, enkä tunne yksinäisyyttä. Toisinaan taas kaipaan juttuseuraa, mutta siihen piisaa kyllä sekin, että käyn juttelemassa jollekin kavereistani.

    Oma valinta yksinäisyys ja yksinolo olisivat, jos en hakeutuisi yhtään mihinkään, vaan jämähtäisin kotiin. Toisaalta sitä minä tässä olen tietämättäni harrastanut nyt jonkin aikaa. Avopuolisoni lähti syyskuun alussa ja painoin ensin pari kuukautta tukka putkella töitä, sitten homma lähti käsistä hitaasti ja varmasti. Nyt olen vasta alkamassa ymmärtää omaa tilannettani, ja silti kaipaisin jonkun vierelleni. Pystyisinkö olemaan kenenkään kanssa näin pian, se on toinen kysymys. Joka tapauksessa en valinnut erota puolisostani, ehkä puolisoni silloin valitsi suoremmin yksinolon ja yksinäisyyden.

    Olen ollut joskus melko erakoitunut ja saanut uusia tuttavuuksia sitä kautta, että olen lähtenyt ihan uusiin piireihin. Lähdin reilu 6-7 vuotta sitten synnyinpaikkakunnaltani opiskelemaan keski-Suomeen ja vuoden aikana sosiaalinen elämäni elävöityi. Vaikka sittemmin nuo kontaktit ovat katkenneet, niin aloin luottaa enemmän itseeni ja kykyyni solmia ystävyyssuhteita.

    Ehkä yksi oleellinen tekijä kaikessa on se, että lähtee harrastamaan jotain, eikä jämähdä kotiin. Jokaisella varmasti on jotain asioita, joista pitää. Jos ei oikein ole motivaatiota alkaa harrastaa mitään tai tavata ihmisiä missään, mitään kautta, niin ehkä silloin yksinäisyydestä voi syyttää itseään.

    Kuitenkin ihmisen psyyke on siitä kimurantti järjestelmä, ettei ehkä noin suoraan voi alkaa tulkita. Onko meidän ihmisten omaa valintaamme pelätä muita ihmisiä? Jos olemme oppineet ajattelemaan tietyllä tavalla, voimmeko syyttää itseämme vai kasvatustamme, aikaisempia kokemuksiamme? Ja, onko mieltä ylipäätään syytellä ketään vai olisiko vain parempi koettaa jaksaa selvittää ne ongelmat, joita laahaa perässään?
  16. puhua tilanteestasi sosiaalikeskuksessa. Heillä on omat määrärahansa opiskelijoille ja työttömille, jotka tarvitsevat terapiaa. Eipä sitä ainakaan häviä mitään, vaikka kysyisi. Lääkkeet eivät todellakaan ole kuin väliaikainen apu.
  17. Miten maailmaan mahtuu niin paljon onnettomia ihmisiä ja kohtaloita? Kun sinullakin tuota lääkitystä näyttää olevan, niin käytkö säännöllisesti terapiassa tai onko sinulla ketään luotettavaa henkilöä, jolle voisit kertoa voinnistasi?

    Tietysti ihminen on toiselle taakka silloin kun asiat eivät ole kunnossa. Se kuuluu elämään. Mutta molempien ihmisten pitäisi huolehtia omasta jaksamisestaan. Minä olen ollut poikaystävänä ja puolisona huolissani naisistani, mutta en sanoisi heidän pilanneen elämääni. Niin kauan kuin olen jaksanut, olen kuunnellut ja koettanut oppia ymmärtämään kumppaniani. Joskus tulos vain on ollut se, että toisen käydessä omaa prosessiaan, toisen täytyisi aloittaa omansa. Mutta prosessi tuskin koskaan pilaa kenenkään elämää, koska se on yksi tie kohti eheytymistä.

    Ne ihmiset, joiden tiedän sairastavan anorexiaa, joiden tiedän harkitsevan itsemurhaa, ovat kaikki herkkiä ihmisiä. Lisäksi heillä kaikillaan on takanaan jotain sellaista, joka heidän täytyisi uskaltaa kohdata. Olen tavannut ihmisiä, joiden jalat ovat pettäneet alta halatessani. Mitä he ovat pelänneet? Miksi he leikkivät ruoalla ja pitävät sitä jollain tavalla elämää koossapitävänä asiana? Totuuden kohtaaminen kolahtaa aina kovaa, mutta se voi olla ainoa tapa päästä elämässä eteenpäin, eikä ehkä ole muuta keinoa päästä eroon masennuksesta, jatkuvasta syyllisyydentunnosta ja itsesyyttelystä. Koska en tiedä tarkemmin, mitä tunnet, minun on vaikea sanoa muuta.
  18. Joitain vuosia sitten kärsin samansuuntaisesta ja voin sanoa olleeni aika pirun masentunut. Osasyy siihen oli varmasti se, että molemmat vanhempani halusivat pitää minusta kiinni ja molemmat tahoillaan. Toinen halusi pitää äidin mussukkana, toinen isän poikana - viedä Tallinnaan, tutustuttaa huoriin ja kierouttaa pää ajattelemalla vain rahaa.

    Siinä pieni poika lopulta romahti täydellisesti. Kärsin reilun kolmen kuukauden unettomuusjakson, jonka päätteeksi päätin häipyä kotipaikkakunnaltani, enkä sen koommin ole sinne palannut. Totesin sen itselleni ainoaksi, oikeaksi tavaksi jättää kokonaan vanha elämä ja tutustua uusiin, toisenlaisiin ihmisiin. Tärkein juttu koko yhtälössä oli kuitenkin se, että aloin puhua taustoistani, itsestäni ja tunteistani. Miten kukaan voi ymmärtää toista ihmistä, jos se ei puhua pukahda koskaan? Ei kukaan tiedä sen ihmisen voivan pahoin, ellei asiasta koskaan ole puhetta.

    Joskus psyykelääkkeet kanssa vievät lähinnä toipumiselta tehoa. Pää saa olla joskus syystä sekaisin, kuten itselläni tällä hetkellä. Katse silti tulevaan ja härkää sarvista, niin sitä eteenpäin elämässä pääsee ja ehkä joku päivä ajatukset ovat taas oikosessa. Kun Remeronia saat, niin ilmeisesti käyt terapiassa tai jossain puhumassa?
  19. Run DMC feat Jason Neville It's Like That and that's the way it is...
  20. Voisi olla John Carpenterin In The Mouth of Madness.

    http://www.imdb.com/title/tt0113409/
    21. 8 / 9
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt