kartanomagister

![]()
30.7.2010 perjantai Tänään tytön aamu alkoi siten, että nukahti autooni mutta heräsi puheeseeni niin ettei ehtinyt nukkumaan kuin jotain 15 minuuttia. Nukahti n,09.30 aikoihin. Sitten kotiin ja likka nukahti uudelleen klo 11.10 ja nukkui 12.50 asti. Sen jälkeen tein Rachelille ruokaa, paistoin kananmunia ja amerikanpekonia. Ensimmäisen kerran likka söi kunnolla kananmunaa. Italiansalaattia oli myös. Sitten mentiin kastelemaan tomaatteja ja likka tietysti pääasiassa kasteli punasipuleitaan ja söi aika ison tomaatin. Sitten halusi keinumaan sekä sisällä että ulkona, myös riippumatossa hetken. Isi antoi lapselle taas metsämansikoita aika paljon, likka poimi itsekin suuhunsa yhden mansikan, myös vadelmia Rachel söi sekä yhden mustaviinimarjan.Sitten vähän piirrettiin ja soitettiin syntetisaattoriakin. Sitten iltapäivällä vähän ennen neljää likalle tuli taas uni mutta nyt ei voinut alkaa nukkumaan kun oli saunapäivä. Mentiin laittamaan kiukaaseen tuli ja sitten parin pesällisen jälkeen mentiin vessaan yhdessä. Isi istui pöntölle ja likka potalle. Pissaa ei tullut mutta kakkasi kyllä. Saunassa Rachel istui myös ylälauteilla leppoisissa löylyissä ja vihtoi itseään parisen viikkoa sitten hänelle tekemälläni pikkuvihdalla. Jalkojaan ja nassuaan ainakin vihtoi, oikein kunnolla nyt ensimmäistä kertaa elämässään itse. Viimeksi isi vihtoi likkaa. Ammeleluna likalla on Karoliina-tädin isille v.2006 lahjoittama Litle Pony. Pihalla likka tietysti talutteli isiä sormesta kiinni pitäen ja istumaankin piti taas päästä kurkkulavallekin, kuten joka kerta kun luonani on. Isin pikku puutarhuri.. Tällainen päivä meillä tänään oli. 10.8.2010 tiistai Tänään Rachel nukahti aamulla 09.40 ja nukkui tunnin ajan. Nukahti uudelleenkin isin viereen klo 16.00 ja heräsi 17.55. Otti isin sormesta kiinni ja laittoi poskelleen ennen nukahtamista että silittelisin. Oli sadepäivä että pääasiassa oltiin sisällä. Palloleikkiä yms, vähän väritystä ja kirjojen katselua. Kasvihuoneessa kasteltiin ja likka nappasi taas raa,ankin tomaatin. Karviaisista likka tykkää ja niitä yhdessä noukittiin ja sai niitä sitten taas mukaankin. Piikkikin pisti pieneen sormeen. Varsinaista ruokaa tyttö ei sitten syönytkään. 13.8.2010 perjantai Rachelin kanssa tavanomaista puuhastelua. Ajatuksissaan oli aamulla ensin tunnin verran. Makoili vierelläni tunnin verran, vähän väsyneen oloisena. Sitten kasteltiin kasvihuonetta, karviaiset ei enää niin maistuneet, tomaatin söi kyllä ja söikin muistaakseni yhteensä kolme tomaattia päivän aikana. Eija saapui kolmen aikoihin ja sitten lähdettiin Poriin ja ostettiin torin laidan kultasepänliikkeestä kihlasormukset. Kun oltiin menossa liikkeeseen huomasi likka naakan torilla kävelemässä ja likka tietysti kiinnostui heti. Valittiin sormukset ja mentiin odottelemaan kaiverruksien valmistumista ravintolan terassille. Eija joi janoonsa yhden oluen ja me likan kanssa jaffaa. Naapuripöydän nuoret naiset ihastelivat pikku-Rachelia. Kun haettiin sormukset pois, Eija aikoi ostaa likalle kaulaketjun, mutta sen sijaan omistajarouva lahjoitti Rachelille kullatun ketjun joka laitettiin likalle kaulaan jo liikkeessä. Kotiin päästyä laitoimme saunan lämpenemään ja saunottiin. Rachel ei ollut nyt innostunut vihtomaan. Oli kai aika väsynyt vaikka nukkuikin päivällä klo 12.00-13.55 välisen ajan. 20.8.2010 Rachelilla on kai vauvarokko, eikä tiistaina ollut luonani, eikä äiti tietenkään pitänyt tärkeänä antaa korvauksena likan tulla luokseni muuna päivänä.. Likka halusi taas karviaisiakin tomaatteja ei nyt syönyt, yhdestä vähän haukkasi. Kai sitten ei vaan nyt ollut oikein ruoka maistillaan. Saunamakkaraa tosin halusi sentään.Saunassa isi valutteli vesikupista likan varpaille vettä ja siitä likka tykkäsi ja naureskeli. Tomaatteja tietysti kasteltiin ja likka kasteli ruusupavutkin mökin seinustalta ja isi otti kuvia samaten kuin mm siitä kun likka makaili riippumatossa. Oli kaunis aurinkoinen päivä. Kun vein likan Poriin, oli hiljainen ja katseli poispäin minusta, kuin alakuloisena. Piristyi sitten kuitenkin kun perille päästyämme tuli tavanomaisesti syliini ennen kuin äiti hakee. Katseli kauan perääni kun äiti häntä kantoi pois. Mitkähän on likan mietteet, ne kun tietäisi.. Linkit: http://kartanonherra.suntuubi.com/, http://www.varola.fi/temp/olin.htm, http://racheltytsy.suntuubi.com, http://www.adressi.org/Virkarikoksettutkittavarangaistava, http://oikeuttakansalle.suntuubi.com, http://keskustelu.suomi24.fi/node/8640311, http://www.mikko.fi/announcements/details.action?itemIndex=1&announcementId=1174183&isMinilist=true&itemsCount=23&isHighlightList=false, http://kartanonherra.suntuubi.com/admin/?cat=13&preview=2 Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---
Aloituksia
556
Kommenttia
401
Euroopan Unioniin syydetyt varat
Kuka osaa kertoa paljonko Suomi maksaa Euroopan Unionille vuositasolla vastikkeetonta rahaa. Ja onko tiedossa mitä Suomi10207Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös
R 12/2085, jossa tuomio on annettu 11.2.2013 koskee siis ilmeisesti Uudenkaupungin sosiaaliviranomaisten virkarikoksia.15207Helsinkiläistytön murha / sosiaaliviranomaiset
Jopahan taas muuttui merkillisesti asiat vuoden sisällä. Ensin oli runsaasti uutisointia siitä,että sosiaaliviranomaiset2206Kuka - tai ketkä myivät valtionosuudet suuryrityksistämme
Otsikko Sydänsatakunta-lehdestä: Boliden leikkaa kuparintuotantoa, Harjavallas1206Espoon tämän murhenäytelmästä
Olisiko kyseinen tapahtuma voitu välttää? Mikä oli tapahtuman alkuun sysäävä syy? Oliko tämä miehen ex mahdollisesti hak3206Vanhasta uhkailtu
Satakunnan Kansa uutisoi että pääministeri Vanhasta on uhkailtu. Ei mikään ihme ja varmaankin tällaiset uhkailut tulev3205Mitä helvetin paskaa Katainen nyt..
Suoltaa. Onko se nyt täysin seonnut..Väottää vakavalla naamalla että kun on tövoimaa se kannustaa yrittäjyyteenkin tms.1205Totuusko eläkeiän nostamiselle
Halutaanko eläkkeelle siirtymisen ikärajaa nostaa syystä että eläkeyhtiöille jäisi enemmän pelivaraa keinotella eläkeläi14205Puolivälin riihi, kehysriihi..
Merkillisiä nimikkeitä. Nostalgiaako poliitikkomme hakevat riihinimityksillään- ja kuitenkin toiminnallaan ovat tuhonnee3204Onko lakeja noudatettava?
Onko myös viranhaltijoiden noudatettava lakeja? Onko toimeentulotukilaki nimensä mukaisesti laki? Minun ymmärtääkseni on1204Kansanedustajien palkankorotus
Iltalehti uutisoi: "Olen ymmärtänyt, että palkankorotus on perusteltu yleisen ansiotason nousun mukaan, joten se on iha1203Taas espanjalaissairaanhoitajia Suomeen
Onko poliitikkojemme todellisuudentaju tosiaankin noin hämärtynyt että tahallaan lisäävät maamme työttömyyttä. Soini puh18203Niin, kuka huolehtisi lapsista, missä viranomaisten vastuu?
Niin, siis missä on viranomaisten vastuu? Viranomaisilla on taipumus vetäytyä aina salassapitovelvollisuuden taakse, tai4203Eu;n siunaukset maallemme
Euroopan Unioniin liittymistä poliitikkomme puolustelivat sillä, miten paljon hyvää liittyminen maallemme tuo.. Hinnat l2203Eräs julistettu pyhimykseksi Köyliössä?
Köyliön sosiaalitoimi on julistanut erään naishenkilön ilmeisesti pyhimykseksi. Pois ovat pyyhkäistyt törkeä pahoinpitel1202Susipari nähty Kokemäellä
Satakunnan Kansa uutisoi että Kokemäellä on nähty susipari. Mielestäni tämä on nyky-yhteiskunnassa varsin tavanomaista j9201M ja M: Tiistaina voi maksaa matkan piparilla
Alla oleva uutinen on Satakunnan Kansasta. Onko asia ymmärrettävä niin, että asiassa olisi tehtävä kantelu tasa-arvovalt1201Köyliön sosiaalitoimen asiakaskertomusmerkintä
"Kertoi, että oli herännyt yhtenä yönä pari kertaa ja itkenyt, kun oli niin kauhea koti-ikävä, arvelimme yhdessä, että e2200Viranhaltijoiden lausunnot / laki..
Hallintolaki 1 § Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hal0198Onnittelu Äideille..
Kaikille kunnollisille, kunniallisille, jotka ovat ainakin jossakin vaiheessa havainneet sen, että perskules..: lapsilla0198