Mun teki niin hirveesti mieli saada vähintään 20 senttistä rikkaan miehen kyrpää että iskin kiinni lähiöpubin vessassa liikemiehen näköiseen herrasmieheen jonka housuissa pullotti mukavasti. Otin kaatokännissä suihin ja…
Lentoni nousi siivilleen USA:sta kohti Tukholmaa. Enää yksi koneenvaihto ennen kuin olisin jälleen kotona Helsingissä. Olin ollut viikon ajan työmatkalla yhdessä Lauran kanssa. Hän on sekä työkaverini että yksi parhaist…
Puristin jalkojani yhteen. En olisi kestänyt hänen sormiensa käsittelyä enää monta sekuntia laukeamatta. Hän ymmärsi vihjeen ja palasi hyväilemaan reisiäni ja vatsaani. Itse en kuitenkaan päästänyt irti hänen peniksestä…
Olin tulossa kaupungista kun vesisade yllätti täysin. Yritin juosta metsään suojaan, mutta kastuin parissa sekunnissa litimäräksi. Päälläni oli vain ohut valkoinen kesämekko, joka kastui kokonaan. Värjöttelin puun alla …
Perkele, bussi oli taas aivan täynnä. En pääsisi istumaan tänäkään aamuna. Ängin ihmisten keskelle ja tartuin tankoon pysyäkseni pystyssä. Tunsin, että pyllyni painautui jonkun reittä vasten, mutta asialle ei voinut nyt…
Tunsin oloni hieman epävarmaksi kävellessäni bussipysäkiltä kerrostalolle. Tarkistin osoitteen vielä kerran mukaani ottamasta lapusta. Tämä se nyt sitten oli. Oli pakko pysähtyä miettimään. Olin bongannut miehen netistä…
Saavuin talon pihaan kuumana kesäpäivänä niinkuin monasti aiemminkin. Perhe oli sieltä rikkaammasta päästä ja rouva oli usein matkoilla. Olin leikannut miehen hiuksia jo vuoden verran ja saanut hyvän palkkion. Soitin ov…
Olin 15-vuotias naisenalku. Monet ystäväni olivat tulleet samalle rippileirille kanssani, mutta monet olivat täysin uusia tuttaavuuksia. Yksi näistä "uusista tuttavuuksista" oli Jami. Jami oli upea poika. En voinut pitä…
Tässä yksi ilta oltiin poikien kanssa ajelemassa kaupungilla ja sit yhet tytöt tuli kysymään kyytiin. No siinä ajeleltiin jonkin aikaa sit toinen tytöistä kysy että käytettäskö sitä kämpilläsä hakemassa lisää siideriä. …
Saattaa sisältää rajuja kirjoitus virheitä __________________________________________________________- Tulin tytön luokse ja sanoin nyt huora alat imemään,muija sanoi että en mä vastasin vitun huora polvillesi sit se me…
avaan housuni napit ja riisun paitani. istun tietokoneen ääressä ja nostan jalkani työpöydälle. alan kosketella kosteaa jalkoväliäni aluksi yhdellä sormella sitten useammalla.. hieron häpyhuulieni väliin sormeani ja toi…
“Voisinko saada lasin vettä, ku mä oon lenkill ja tuli niin hirvee nestehukka tässä lämmöss”. Istuin puutarhatuolissani ja aurinko häikäsi mua niin, etten ensin oikein nähnyt kysyjää. Siristin silmiäni ja edessäni seiso…
Oli kuuma kesä päivä. Illalla lähdin tansseihin. Jätin alushousut pois olisi viileämpää ja minulla oli housuhame ei kukaan huomaisi. En laittanut myökään rintsuja olisi viileämpää. Laitoin keltaisen puseron ja mustat sa…
Olen 18-vuotias opiskelija. Koulusta tultuani rentoudun usein masturboimalla. Niin tein tänäänkin. Kävin sängylleni makaamaan ja heitin housuni pois. Etsin yöpöydän laatikosta hieromasauvan ja liukuvoiteen. Levitin void…
On viileä kesäyö, kävelemme kaupungin katuja pitkin samalla jutellen niitä näitä. Vilkaiset minua, huomaan katseessasi jotain härnäävää. Tiedät kyllä miten paljon sinua haluan, olenhan sen sinulle niin monesti kertonut.…
Tulin koulusta ja mua panetti ihan kauheesti! Muistin, et' mulla on iso ihana banaani jääkaapissani... Otin kortsun ja laitoin sen bantskun päälle... Just kun olin hinkannut klitoani ja työntämäisilläni banskun pilluuni…
Olin siinä 15-vuotias, kun pääsin livahtamaan tansseihin kylän lavalle. Naapurikylästäkin oli tulluut kavereita ja erikoisesti yksi kiinnosti, sillä tansittaessaan minua, tunsin hänen seisovan kalunsa itseäni vasten. Ta…
iuiuiu... aaarghhh nirin narin...kops kops(sängynjalka) -tosi ihanaa... lits läts..nnnghh.. huoh,,- voih.. inghh,..jeh..irgg.. woahh..tuleeeee...ee..ähhh...arghh.. huh huh,,.. teki kutaa...! no kyllä oli mukava pano.
Runkkasin vessassa meni 15 sekunttia... ei paha
Menin hissiin nopeasti sillä olin jo myöhässä töistä. Kaunis ja hoikka ehkä joku 23 vuotias nainen astui kanssani hissiin. Olimme menneet n. 2 kerrosta kunnes valot ja hissi sammuivat. Etsin hätänappulan ja painoin sitä…