Treffeille joutuminen transun kanssa?

transAM.

Oletteko joskus vahingossa päätyneet treffeille transseksuaalin kanssa? Miten reagoisitte jos huomaisitte niin tapahtuneen?

20

2507

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ystävänä kyllä

      Hyväksyn sukupuolivähemmistöt ja heidän oikeutensa esimerkiksi avioliittoon ja elämiseen peittelemättä omana itsenään, mutta minun mieheni on oltava mies jokaista senttiä myöten (ja 14 senttiä riittää mainiosti).

      Treffeillä en katsoisi transseksuaalia tai transvestiittia enää sillä silmällä, vaikka olisinkin pitänyt häntä aiemmin alkuperäisenä miehenä. Jos olisi mennyt siihen saakka hyvin, voisimme olla kavereita tai jopa ystäviä, mutta en usko muuhun.

    • En ole päätynyt, mutta jos päätyisin homma loppuisi siihen paikkaan. Kyllä naisen pitää näyttää naiselta ja olla nainen syntyessään, mikään muu ei kelpaa.

    • Maajussiko

      Minua ei haittaisi, kunhan olisi asian suhteen rehellinen. Voisi kertoa vaikka ennen tapaamista että millainen on, ettei heti aloiteta pilaamaan suhdetta valheella.

    • Kulttuurin.kääntöpuoli

      Tilanne voi olla yhtä vaikea myös transseksuaalille/transsukupuoliselle. Periaatteessa on ymmärrettävää, ettei hän ihan ensimmäisenä halua tuoda sitä asiaa itsestään esille, koska onhan se vielä tänä päivänäkin monille jonkinlainen ennakkoluuloja aiheuttava tabu. Hän ei varmastikaan tahallaan halua järkyttää sinua, vaan hän toivoo sinun näkevän hänessä muutakin kuin hänen sukupuolensa/mieltymyksensä.

      Se mitä ihmisellä on jalkojen välissä, on loppujen lopuksi aivan yhden tekevä asia. Se ei määritä sitä, millainen ihminen olet ja mistä asioista pidät. Sukuelin on vain yksi kehon osista ja aivot ovat kehon osista tärkein.

    • määritelmät

      Ap tarkoitti ihmistä joka haluaa pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin.
      Siis ei trans-sukupuolista.

      • EdesUnissa

        Transseksuaali kyllä viittaisi enemmän noihin transsukupuolisiin. Vaatteiden valikointiin tyytyvillehän on nimityksenä transvestiitti.


      • oeirutigjogn
        EdesUnissa kirjoitti:

        Transseksuaali kyllä viittaisi enemmän noihin transsukupuolisiin. Vaatteiden valikointiin tyytyvillehän on nimityksenä transvestiitti.

        Juuri noin. Transseksuaali lienee tulla sanoista "transfered sex" eli suomeksi "muutettu sukupuoli".
        Transvestiitit ovat sitten niitä jotka vain vaatteilla ja meikkaamisella tekeytyvät silloin tällöin naisiksi tai miehiksi.
        Varsinaiseen kysymykseen... Mikäli kävisi osin siten kuin elokuvassa "The Crying Game" eli täysin naisennäköisellä ihmisellä paljastuukin vaatteet poistettaessa että henkilöllä onkin kyrpä.
        Mikäli kaikki on koko ajan synkannut hyvin yhteen ja molemminpuolista kiintymystä on, en katkaisisi välejä.
        Ratkaisevaa on kuitenkin synkkaamisen lisäksi että kyseisen naisen tulee todella myös näyttää naiselta. Toki tuo lähtökohta oli jo alussa siinä että vasta vaatteet riisuessa mitään huomaa.
        Molemminpuolisen henkisen synkkaamisen lasken arvoltaan niin korkealle että ajattelisin ehkä niin että tässä tilanteessa mennään ja annetaan asioiden kehittyä ja ajan näyttää.
        Seksi on niin monitasoinen asia, että tuollainen tilanne saattaisi päinvastoin tuoda aivan uusia ulottuvuuksia joita ei aiemmin elämässään voinut kuvitellakaan saati kokea.
        Mies ei itseäni kiinnosta, mutta nainen joka on syntynyt miehen vartaloon on eri asia kuin mies.
        Kaikki on kiinni siitä millaiset tunteet ja kuinka hyvin synkkaa.
        Tarkemmin kun tätä asiaa ajattelee alkaisi jopa kiinnostaa.


      • oeirutigjogn
        oeirutigjogn kirjoitti:

        Juuri noin. Transseksuaali lienee tulla sanoista "transfered sex" eli suomeksi "muutettu sukupuoli".
        Transvestiitit ovat sitten niitä jotka vain vaatteilla ja meikkaamisella tekeytyvät silloin tällöin naisiksi tai miehiksi.
        Varsinaiseen kysymykseen... Mikäli kävisi osin siten kuin elokuvassa "The Crying Game" eli täysin naisennäköisellä ihmisellä paljastuukin vaatteet poistettaessa että henkilöllä onkin kyrpä.
        Mikäli kaikki on koko ajan synkannut hyvin yhteen ja molemminpuolista kiintymystä on, en katkaisisi välejä.
        Ratkaisevaa on kuitenkin synkkaamisen lisäksi että kyseisen naisen tulee todella myös näyttää naiselta. Toki tuo lähtökohta oli jo alussa siinä että vasta vaatteet riisuessa mitään huomaa.
        Molemminpuolisen henkisen synkkaamisen lasken arvoltaan niin korkealle että ajattelisin ehkä niin että tässä tilanteessa mennään ja annetaan asioiden kehittyä ja ajan näyttää.
        Seksi on niin monitasoinen asia, että tuollainen tilanne saattaisi päinvastoin tuoda aivan uusia ulottuvuuksia joita ei aiemmin elämässään voinut kuvitellakaan saati kokea.
        Mies ei itseäni kiinnosta, mutta nainen joka on syntynyt miehen vartaloon on eri asia kuin mies.
        Kaikki on kiinni siitä millaiset tunteet ja kuinka hyvin synkkaa.
        Tarkemmin kun tätä asiaa ajattelee alkaisi jopa kiinnostaa.

        Aloittajalle voi vielä todeta, että en koskaan katsoisi JOUTUNEENI treffeille.


    • "transsukupuolinen
      henkilö, jonka aivot, ajattelutapa ja käytös eivät vastaa syntymässä sukupuolielinten ja kromosomien perusteella määriteltyä sukupuolta, ja joka pyrkii muuttamaan ulkonäköään kokemaansa sukupuolta vastaavaksi ja tulemaan hyväksytyksi kokemansa sukupuolen edustajana"

      Jos kaikki muuten kloksahtaisi kohilleen, niin en mä tuota esteenä pitäisi.

      Jos mä nyt saisin tietää, että tää mun ukko onkin ollut syntyjään nainen, niin anteeks vaan, mutta ensimmäiseks mä repeisin nauramaan...sitten heräis mielenkiinto ja varmaan alkais nyppimään salaaminen, mutta ei se nyt mikään eron paikka olis.

      • Jos taas puhutaan transvestiiteista....

        Siis kyllä mua huvittais ajatus, että tää mun ukko alkais mekkoja pukemaan päällensä...se kun pukeutuu niin tylsän äijämäisesti, värejä myöten..ja vielä meikkaamaan..

        Mutta jos menisin treffeille ja siinä olis joku tyylikkäästi pukeutunut transu vastassa..niin sama vastaus pätis tähänkin kuin ensimmäisessä tapauksessa.


      • lihavihatipunen

        Vaihda ätmisi kiireesti johonkin jännämieheen.


      • lihavihatipunen kirjoitti:

        Vaihda ätmisi kiireesti johonkin jännämieheen.

        Hei, se kiroilee joskus, joten kyllä tuo on jännämies. Pitäisköhän kertoa se sille itelleenkin...


    • Karvamies

      Hähhää. Viinamies havahtui liian myöhään jotta vastakappale olikin "väärää"-sukupuolta.

    • Eikiitos

      Viittasiko naisiin jotka on transsuja? Eli jos on miehekkään näköinen, niin ei kiitos.

    • Anonyymi

      Ulkomailla kyllä, niinkuin yleensä olin aika humalassa istuin penkillä selvittelin päätä siihen istui paljon pitempi nainen kuin minä, sönnkärin englanniksi asun tuossa rivitalossa viikon.
      Mentiin sisään ja lisää juomaa, aloin hyväilemään karttoi että en koske pilluun, antoi imeä kookkaita rintoja. Nainen kiihottui oikeasti nousi ja riisuuntu, kääntyi julmettu kyrpä sitten huomasin kävi moka. Nainen laskeutu avasi vain esterlystä huolimatta housuni ja otti esiin kovettuneen kalun ja imi katsoin naisen kasvoja ei mitään merkkiä että on mies kiihotti kunnolla kun mies imee, jatkoi niin että laukesin ja olikin aiak raju lasku suuhun.
      Mies tai nainen hymyili oliko yllätys sanoin oli ja iso. Katsoin kalua se olli paljon suurempi kuin minulla kokeilin sitä oli lämmin ja kova hieroin vähän ajattelin ei kukaan näe otin suuhun huokasi sinä uskallat imin kohta oikein halusta jykevä suonikas kalu kiihotti jatkoin niin että laukesi , maku ei ollut mieluinen.
      Micell, ol vieressä hyväilin rintoja antoi mielellään kosketella ja suukotella niiitä olin niin innoissaan että en katsonut muuta, tunsin öljyisen käden liukui hyvin seisovassa kalussa katsoin hymyili ja nousi pyllisti sohvan päällä nousin kyselemättä taakse ja panin sisään työntelin miehen pyllyyn tuntui yllättävän hyvältä pitkä liukas suoli hyväili kalua antoi intoa nain voimalla otin rinnoista kiinni ja puristelin, oli kuin tiukkaa naista ja punainen tukka isot rinnat tuntui jo tosi hyvältä kun laukesin, Katsoin isoa kalua olin kontallaan imin kalua mies oli seljällään sohvalla kyrpä seisoi kuin keppi imin ja runkkasinspermaa lenis kaarella lattialle mies huokali jatkoin vielä vähän sievästi.
      Transu lähti ja kiitteli.
      Pojat sanoi tänään isketään nainen ja niitä oli tarjolla.

      • Anonyymi

        Ätmi kaivoi taas välilehdeltä fantasiansa. Tarpeesi tuoda julki tämä oma antisosiaalinen skeidasi on tragikoomista ja mieleen herää kuinka lapsuutesi on täytynyt olla aika rankkaa jos muovannut sinusta noin stereotyyppisen inceliätmin


    • Anonyymi

      Kysysin saksia.

    • Anonyymi

      on noita tytöillekin olemassxa yöpukuja mutta vähän kalliita pyjamajutut, hassusti mielessä. sitten mukava mennä nukkumaan jos on kiva yöpuku

    • Anonyymi

      Niin, ainakin melkein... asuin ja olin kihloissa bi.-miehen kanssa. Mikään ulkoinen seikka ei mulle paljastanut, hänen taipumustaan. Hänellä oli samassa kerrostalossa myös miesystävä, asia jonka mä tiesin ja hyväksyin muitta mutkitta! Mulle ei koskaan aikaisemmin ollut tullut edes mieleen; että se suhde oli myös fyysisellä tasolla.
      Oli se iso jysäys, huomata olleensa ainoastaan kulissi, peitetarina hänen elämässään.
      Muutamaa vuotta eromme jälkeen, he rekisteröivät suhteensa, eli solmimat avioliiton.

      Mä en ole missään tekemisissä hänen kanssaan vielä tänäkin päivänä; jos jossain sattumalta kohtaamme, pelkkä päännyökäytys riittää mulle tervehdykseksi!
      Olen antanut anteeksi, mutten ole unohtanut sitä petollista kieroutta, siksi en myöskään halua olla mitenkään tekemisessä hänen kanssaan. Petos oli niin törkeä mielestäni... eikä unohdu varmaan koskaan.

    • Anonyymi

      En ole päätynyt vahingossa.

      Yritin kerran treffeille ristiinpukeutujan kanssa, johon olin ihastunut. Hän ei lähtenyt treffeille kanssani. Olen nainen.

      Luulen että hän saa koko loppuelämänsä etsiä jotakuta muuta naista, joka pitää ristiinpukeutuvista miehistä, mutta se oli hänen itsensä valitsema kohtalo.

      Tiedän olevani erityislaatuinen tässä mielessä, ja tiedän että hän menetti nirsoutensa vuoksi hyvin erityisen naisen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      411
      2326
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      71
      2038
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      220
      1586
    4. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      157
      1304
    5. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      87
      1197
    6. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      81
      1185
    7. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      56
      1103
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      1008
    9. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      66
      980
    10. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      283
      970
    Aihe