Millainen on ATM:n äiti, millainen isä? Millaisia ovat ATM:ien siskot?
Millaisista perheistä ATM:t tulevat?
25
283
Vastaukset
- ylikiltit
Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen). Äiti kasvattaa pojan kiltiksi äidin pikkupojaksi, joka on tunnollinen ja mitään saamaton. Mahdollisesti myös piloille hemmottelua, jossa pojalle opetetaan alitajuisesti, että valittaminen ja kiukuttelu ovat hyviä tapoja saada tahtonsa lävitse. Äiti on tod.näk. parisuhteen "määräävä" osapuoli vaikka parisuhde vaikuttaisikin tasa-arvoiselta.
Isä (jos on, isän puute yksi isoimpia ongelmia poikien kasvatuksessa!!) periksiantava tai muuten vaan kykenemätön opettamaan pojalleen miehen mallia. Myös isät, jotka tuhoavat poikansa orastavan miehuuden nujertamalla, alistamalla ja vähettelemällä saavat pojan näkemään maskuliinisuuden pahana asiana.
Sosiaalisten kontaktien puute, ujouden korostaminen, holhouksen korostaminen vaikuttaa siihen, että vaikka vanhemmat hyvää hyvyyttään yrittää kasvattaa pojistaan ymmärtäväisiä ja kilttejä poikia.
Sisarista en tiedä."Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen). Äiti kasvattaa pojan kiltiksi äidin pikkupojaksi, joka on tunnollinen ja mitään saamaton."
Tämä osui melko hyvin.wlfwd kirjoitti:
"Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen). Äiti kasvattaa pojan kiltiksi äidin pikkupojaksi, joka on tunnollinen ja mitään saamaton."
Tämä osui melko hyvin.Isän asenne oli enemmän vähättelevä. Kasvatus ei ollut mitenkään oma-aloitteisuuteen tähtäävää ja pirun hyvin siinä onnistuttiin.
Pikkuveljen kohdalla tekniikkaa muutettiin ja hänestä tuli vähintäänkin KTM.- kuningas_
wlfwd kirjoitti:
Isän asenne oli enemmän vähättelevä. Kasvatus ei ollut mitenkään oma-aloitteisuuteen tähtäävää ja pirun hyvin siinä onnistuttiin.
Pikkuveljen kohdalla tekniikkaa muutettiin ja hänestä tuli vähintäänkin KTM.Tämä tarinahan on tuttu jo raamatusta; Cain oli ATM ja Abel oli sulava YTM. Kaikki varmaan tietää mitä sitten tapahtuikin.
kuningas_ kirjoitti:
Tämä tarinahan on tuttu jo raamatusta; Cain oli ATM ja Abel oli sulava YTM. Kaikki varmaan tietää mitä sitten tapahtuikin.
lol
- kkkkppppzzzzzz
Ei jaksanut lukea kuin pari riviä. Että olikin sitten sitä itteänä. Ihankuin olisi lukenut sitä kaikkein tyypillisintä psykologien kilseeitä ja satuilusontaa.
- Jotakin arviota
"Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen). Äiti kasvattaa pojan kiltiksi äidin pikkupojaksi, joka on tunnollinen ja mitään saamaton."
Miten henkilö voi olla samalla tunnollinen ja mitään saamaton
"Mahdollisesti myös piloille hemmottelua, jossa pojalle opetetaan alitajuisesti, että valittaminen ja kiukuttelu ovat hyviä tapoja saada tahtonsa lävitse. Äiti on tod.näk. parisuhteen "määräävä" osapuoli vaikka parisuhde vaikuttaisikin tasa-arvoiselta."
Mielestäni ihan täyttä tuubaa. Vaikuttaisi että yritä viitata palstan valittajiin vaikak todellisuudessa Suomessa opetetaan ettei saisi mistään valittaa eikä osata pyytää parempaa kuin on.
Tästä luodaan kuten sinäkin teet "syyllistävä"-malli jos yksilö potkitaan joka tapauksessa kun hän on maassa olipa hänessä vika tai ei.
"Isä (jos on, isän puute yksi isoimpia ongelmia poikien kasvatuksessa!!) periksiantava tai muuten vaan kykenemätön opettamaan pojalleen miehen mallia. Myös isät, jotka tuhoavat poikansa orastavan miehuuden nujertamalla, alistamalla ja vähettelemällä saavat pojan näkemään maskuliinisuuden pahana asiana."
Tässä olet varmaan oikeassa. Ennen kaikkea uskon että nuoruuden miehuus eli villeys ja viriiliys yritetään kitkeä pois. Miehen pitää tehdä työt ja pitää sitten turpansa tukossa. Jos poika ei halua laittaa vastaan ja varsinkin jos äiti vielä suostuttelee lempeästi niin poika ei halua kapinoida "oikeassa olevaa isäänsä vastaan".
"Sosiaalisten kontaktien puute, ujouden korostaminen, holhouksen korostaminen vaikuttaa siihen, että vaikka vanhemmat hyvää hyvyyttään yrittää kasvattaa pojistaan ymmärtäväisiä ja kilttejä poikia."
En usko tuohon holhoukseen Suomessa.
Uskon enemmänkin että monet näistä AT-miehistä pärjäävät siinä missä muutkin sekä jopa paremmin kuin ikäluokkansa muut pojat ja miehet monissa asioissa, mutta heiltä puuttuu se ylimääräinen tapa naisen tavoitteluun sekä rentona ihmisten keskellä olemiseen joka tekee vaikutuksen. - sir_von_baughen
"Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen)."
niiin,oletko sitä mieltä että on heti feminiinistä herkyyttä jos mies itkee vaikka pahan olon takia tai jonkun läheisen kuolemaa,tms.
Tuollainen "tosimies" ajattelu just ajaa suurimman osan miehistä nurkkaan.Sitten,kun ei ole mitään muuta kanavaa purkautua niin otetaan kunnon kännit ja sitten rähistään tai piestään joku.
Sekö on sitten tosimiehen tapa käsitellä asioita??
Minun mielestä,tosimies juuri osaa myös itkeä.Heikouksien näyttäminen se vasta onkin vahvuutta ja se antaa myös voimaa jaksaa muissa asioissa.
Suosittelen joka Jussille ja Villelle. - sir_von_baughen
Niiin,jäi sanomatta että taas kerran,ATM:ät etsivät omaan kurjuuteensa syyllisiä muualta.Tällä kertaa se on vanhempien kasvatuksessa.,
Mitäs jos,hyvät AIKUISETMIEHET(!) ottaisitte itteäni niskasta kiinni ja alkaisitte tekemään asioille jotain ettekä itke kuin neidit.Tämä se vasta onkin feminiinistä touhua valittaa kuin tyttö-rukka joka ilta samaa paskaa.
Te olette itse keksineet että olette ATM:iä vai tuliko joku teille kertomaan et"heiii,sä olet sitten ATM.Älä yritä mitään".
Ainoastaan toiminalla voi onnistua! - ylikiltit
Jotakin arviota kirjoitti:
"Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen). Äiti kasvattaa pojan kiltiksi äidin pikkupojaksi, joka on tunnollinen ja mitään saamaton."
Miten henkilö voi olla samalla tunnollinen ja mitään saamaton
"Mahdollisesti myös piloille hemmottelua, jossa pojalle opetetaan alitajuisesti, että valittaminen ja kiukuttelu ovat hyviä tapoja saada tahtonsa lävitse. Äiti on tod.näk. parisuhteen "määräävä" osapuoli vaikka parisuhde vaikuttaisikin tasa-arvoiselta."
Mielestäni ihan täyttä tuubaa. Vaikuttaisi että yritä viitata palstan valittajiin vaikak todellisuudessa Suomessa opetetaan ettei saisi mistään valittaa eikä osata pyytää parempaa kuin on.
Tästä luodaan kuten sinäkin teet "syyllistävä"-malli jos yksilö potkitaan joka tapauksessa kun hän on maassa olipa hänessä vika tai ei.
"Isä (jos on, isän puute yksi isoimpia ongelmia poikien kasvatuksessa!!) periksiantava tai muuten vaan kykenemätön opettamaan pojalleen miehen mallia. Myös isät, jotka tuhoavat poikansa orastavan miehuuden nujertamalla, alistamalla ja vähettelemällä saavat pojan näkemään maskuliinisuuden pahana asiana."
Tässä olet varmaan oikeassa. Ennen kaikkea uskon että nuoruuden miehuus eli villeys ja viriiliys yritetään kitkeä pois. Miehen pitää tehdä työt ja pitää sitten turpansa tukossa. Jos poika ei halua laittaa vastaan ja varsinkin jos äiti vielä suostuttelee lempeästi niin poika ei halua kapinoida "oikeassa olevaa isäänsä vastaan".
"Sosiaalisten kontaktien puute, ujouden korostaminen, holhouksen korostaminen vaikuttaa siihen, että vaikka vanhemmat hyvää hyvyyttään yrittää kasvattaa pojistaan ymmärtäväisiä ja kilttejä poikia."
En usko tuohon holhoukseen Suomessa.
Uskon enemmänkin että monet näistä AT-miehistä pärjäävät siinä missä muutkin sekä jopa paremmin kuin ikäluokkansa muut pojat ja miehet monissa asioissa, mutta heiltä puuttuu se ylimääräinen tapa naisen tavoitteluun sekä rentona ihmisten keskellä olemiseen joka tekee vaikutuksen."Miten henkilö voi olla samalla tunnollinen ja mitään saamaton"
hmm.. ehkäpä ylitottelevainen ja aloituskyvytön, joka odottaa äidin ohjailua. Olisivat tosiaan olleet parempi sanapari.
"Mielestäni ihan täyttä tuubaa. Vaikuttaisi että yritä viitata palstan valittajiin vaikak todellisuudessa Suomessa opetetaan ettei saisi mistään valittaa eikä osata pyytää parempaa kuin on."
Viittaan yhteiskunnan (ja naisten) monesti käyttämään "miesten tulee olla miehiä!" ajatusmalliin, joilla miehiä kritoisoidaan kun he valittavat vaikka valittaisivat aiheesta. Periteisen feminiininen malli on vain tyytyä siihen mitä sinulle tarjotaan. Äidit eivät perinteiseti osaa/yritä kasvattaa itselleen miehiä vaan kilttejä pikkupoikia koska heidän kanssaan tulee helpommin toimeen (eivät joka vaiheessa ole vaatimassa tai tekemässä ja menemässä oman pään mukaan) ja niinpä poika opetetaan vaan tyytymään kohtaloonsa, eikä itse tekemään sille mitään (odotahan vain omaa vuoroasi kiltisti, sillä semmoista on mukavampi "hallita").
Naisten keskuudessa tälle "tyydytään johonkin" on noussut feminismi ja naisasialiike kehoittamaan naisia toimimaan maskuliinisen mallin mukaan esim. työmaailmassa, eli vaatimaan parempaa ja ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Eli yksittäinen nainen nykyään "tietää" miten tulee toimia menestyäkseen ja yhteiskunnan feministiset tavat varmistaa, että jos ei oma-alotteisesti homma onnistu niin sitten valtiolliselta taholta taataan nämä "oikeudet". Miesten vastaava "tukiverkko" ei vielä ole aivan yhtä kehittynyt.
Tässä olet varmaan oikeassa. Ennen kaikkea uskon että nuoruuden miehuus eli villeys ja viriiliys yritetään kitkeä pois. Miehen pitää tehdä työt ja pitää sitten turpansa tukossa. Jos poika ei halua laittaa vastaan ja varsinkin jos äiti vielä suostuttelee lempeästi niin poika ei halua kapinoida "oikeassa olevaa isäänsä vastaan".
Valitettavasti nyky-poikien ei tarvitse edes tehdä niitä töitä ja siitä ehkäpä tämä nykyinen "ei tehdä mitään ja maataan kotona" -skene juontaa juurensa. Työn tekijä on aina saanut hiljaista arvostusta Suomessa, mutta ruikuttaminen ja valittaminen on täysin demonisoitu (varsinkin miehiltä).
Jos isä on sellainen mennään ja tehdään tyyppi omasta halusta, niin poika varmasti perii jotain mallia isältään (eli oppii, että työnteko kannattaa).
En usko tuohon holhoukseen Suomessa.
En puhu valtiollisesta holhouksesta, enkä miehistä vaan pienistä pojista. Se, että jo pienestä pitäen poika pidetään turvallisessa ympäristössä, eikä anneta kokea ja kasvaa mieheksi pienten epäonnistumisten kautta vaikeuttaa monen kiltin ATM tilannetta (eivätkä he löydä sitä kanavaa, jonka avulla kehittää näitä sosiaalisia taitoja, jotka hyvin läheisesti liittyvät naismenestykseen). Vastaavasti nämä syrjäytyneet "vittu mua ei kiinnosta" -tyypit eivät koskaan ole oppineet tekemään asialleen mitään kun ei kerran ole tarvinnut. - Jotakin arviota
ylikiltit kirjoitti:
"Miten henkilö voi olla samalla tunnollinen ja mitään saamaton"
hmm.. ehkäpä ylitottelevainen ja aloituskyvytön, joka odottaa äidin ohjailua. Olisivat tosiaan olleet parempi sanapari.
"Mielestäni ihan täyttä tuubaa. Vaikuttaisi että yritä viitata palstan valittajiin vaikak todellisuudessa Suomessa opetetaan ettei saisi mistään valittaa eikä osata pyytää parempaa kuin on."
Viittaan yhteiskunnan (ja naisten) monesti käyttämään "miesten tulee olla miehiä!" ajatusmalliin, joilla miehiä kritoisoidaan kun he valittavat vaikka valittaisivat aiheesta. Periteisen feminiininen malli on vain tyytyä siihen mitä sinulle tarjotaan. Äidit eivät perinteiseti osaa/yritä kasvattaa itselleen miehiä vaan kilttejä pikkupoikia koska heidän kanssaan tulee helpommin toimeen (eivät joka vaiheessa ole vaatimassa tai tekemässä ja menemässä oman pään mukaan) ja niinpä poika opetetaan vaan tyytymään kohtaloonsa, eikä itse tekemään sille mitään (odotahan vain omaa vuoroasi kiltisti, sillä semmoista on mukavampi "hallita").
Naisten keskuudessa tälle "tyydytään johonkin" on noussut feminismi ja naisasialiike kehoittamaan naisia toimimaan maskuliinisen mallin mukaan esim. työmaailmassa, eli vaatimaan parempaa ja ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Eli yksittäinen nainen nykyään "tietää" miten tulee toimia menestyäkseen ja yhteiskunnan feministiset tavat varmistaa, että jos ei oma-alotteisesti homma onnistu niin sitten valtiolliselta taholta taataan nämä "oikeudet". Miesten vastaava "tukiverkko" ei vielä ole aivan yhtä kehittynyt.
Tässä olet varmaan oikeassa. Ennen kaikkea uskon että nuoruuden miehuus eli villeys ja viriiliys yritetään kitkeä pois. Miehen pitää tehdä työt ja pitää sitten turpansa tukossa. Jos poika ei halua laittaa vastaan ja varsinkin jos äiti vielä suostuttelee lempeästi niin poika ei halua kapinoida "oikeassa olevaa isäänsä vastaan".
Valitettavasti nyky-poikien ei tarvitse edes tehdä niitä töitä ja siitä ehkäpä tämä nykyinen "ei tehdä mitään ja maataan kotona" -skene juontaa juurensa. Työn tekijä on aina saanut hiljaista arvostusta Suomessa, mutta ruikuttaminen ja valittaminen on täysin demonisoitu (varsinkin miehiltä).
Jos isä on sellainen mennään ja tehdään tyyppi omasta halusta, niin poika varmasti perii jotain mallia isältään (eli oppii, että työnteko kannattaa).
En usko tuohon holhoukseen Suomessa.
En puhu valtiollisesta holhouksesta, enkä miehistä vaan pienistä pojista. Se, että jo pienestä pitäen poika pidetään turvallisessa ympäristössä, eikä anneta kokea ja kasvaa mieheksi pienten epäonnistumisten kautta vaikeuttaa monen kiltin ATM tilannetta (eivätkä he löydä sitä kanavaa, jonka avulla kehittää näitä sosiaalisia taitoja, jotka hyvin läheisesti liittyvät naismenestykseen). Vastaavasti nämä syrjäytyneet "vittu mua ei kiinnosta" -tyypit eivät koskaan ole oppineet tekemään asialleen mitään kun ei kerran ole tarvinnut.En usko kuule että ATM:t ovat työtä vieroksuvia mammanpoikia kuten ehkä annat ymmärtää.
Uskon että moni ATM on itseasiassa kovinkin uuttera työntekijä jne. mutta se ei naisten kanssa riitä nykyään.
Osa ATM:istä on veikkaukseni mukaan jopa liiankin kunnalliseen työntekoon pyrkiviä uurastajia, joiden ongelmana on vain ihmissuhteet joiden mallit ovat perineet lapsuuden kodistaan. Kuvitelma on se että kunhan ollaan se sama kiltti poika kuin isille ja äidille niin maailma avautuu tai kun tehdään työtä niin palkinto tulee lopulta.
Mutta niin ei käykään. Tätähän ATM.t täälläkin ihmettelee. Tai eivät ihmettele tietysti enää.
Uskon itseasiassa että miehille voidaan opettaa ehkä kotona malli jossa epäonnistuminen on jotain todella hirveää. Täten ihmissuhteisiinkiin tulee suorittamisen malli ja ehkä mies häpeää itseään sekä epäonnistumista. Tällöin jokainen epäonnistuminen sattuu kipeämmin kuin muihin saman ikäisiin koska opetettu malli on ankarampi.
En vetäisi liikaa johtopäätöksiä ATMistä tämän palstan perusteella. Useampi tuntemani ATM ovat alkaneet alkoholisteiksi sekä päätyneet työttömiksi vasta reilusti parinkymmenen ikävuoden toisella puolen kun naismenestys on jäänyt laihaksi. Elämän ilo on useammilta kaikonnut vaikka osa sinnittelee.
Alunperin he eivät ole todellakaan olleet mitään vätyksiä. - ylikiltit
sir_von_baughen kirjoitti:
"Äiti ylihuolehtivainen ja eikä vaadi pojaltaan miehisiä ominaisuuksia vaan on ylpeä kun hänkin osaa olla herkkä (feminiininen)."
niiin,oletko sitä mieltä että on heti feminiinistä herkyyttä jos mies itkee vaikka pahan olon takia tai jonkun läheisen kuolemaa,tms.
Tuollainen "tosimies" ajattelu just ajaa suurimman osan miehistä nurkkaan.Sitten,kun ei ole mitään muuta kanavaa purkautua niin otetaan kunnon kännit ja sitten rähistään tai piestään joku.
Sekö on sitten tosimiehen tapa käsitellä asioita??
Minun mielestä,tosimies juuri osaa myös itkeä.Heikouksien näyttäminen se vasta onkin vahvuutta ja se antaa myös voimaa jaksaa muissa asioissa.
Suosittelen joka Jussille ja Villelle.Hyvä mies, minä puhun pikkupojista en miehistä!! Pikkupoikien maailmaa sävyttää AIVAN eri säännöt kuin aikuisen miesten maailmaa.
vahvuutta on heikkouksien näyttäminen juu, mutta kun mies ei tässä yhteiskunnassa saa olla heikko ilman, että joutuu luovimaan tässä "miehen pitää olla mies!" -tulvassa ja asioista valittaminen on vielä suurempaa syntiä. Niinpä pojille kehittyy vääristynyt kuva siitä mitä on oikeasti vahvuus ja heikkous. Viimeistään peruskoulussa nämä oikein heikot tyypit joutuvat tämän vääristyneen maskuliinisuuden uhreiksi kun kohtaavat kiusaajat, jotka pyrkivät parantamaan omaa itsetuntoansa tai suosiotaan toisia polkemalla.
Ideaali tilanne on toki myöntää ja hyväksyä omat heikkoutensa ja sen jälkeen lähteä kehittämään niitä... Mutta kun tämänlainen käyttäytyminen tuntuu olevan lähes mahdotonta aikuisillekin niin kuinka pieni poika voisi pystyä vastaavaan kehitykseen ilman raudanlujaa roolimallia ja esimerkkiä?! Sellaisia roolimalleja, jotka osaavat ohjata poikiaan kohti sitä "hyvää maskuliinisuutta", joka pohjana ei ole toisten alas polkeminen omaa etua pönkittääkseen on vanhemmista vain murto-osa!
Koetappa nykypäivänä peruskoulussa olla se hiljainen ja alistuva poika, joka tirauttaa kyyneleen kun on paha mieli niin johan on piru merrassa! Varma koulukiusatun paikka seuraavien vuosien ajan!
Vähän ajauduin sivuraiteille mutta palataanpa takaisin. Eli siis tietenkin, pitää poikalapselle opettaa myös se asioiden feminiinen puoli, joka tarkoittaa välittämistä, ymmärtämistä ja hyväksymistä. Mutta ongelmana on, että tämä maskuliinisuus (omien puolien pitäminen, kykyä toimia itsenäisesti ilman "johtajaa" tai "käskyttäjää" ja sopivaa kilpailuhenkeä) unohdetaan tyystin koska kilttejä poikia on helpompi kasvattaa!
Aikuiset miehet ovat vastuussa omasta henkisestä kasvustaan olen siitä täysin samaa mieltä kanssasi, mutta näiltä pikkupojilta ei voi sitä vaatia vaan se pitää kädestä pitäen opettaa! - ylikiltit
Jotakin arviota kirjoitti:
En usko kuule että ATM:t ovat työtä vieroksuvia mammanpoikia kuten ehkä annat ymmärtää.
Uskon että moni ATM on itseasiassa kovinkin uuttera työntekijä jne. mutta se ei naisten kanssa riitä nykyään.
Osa ATM:istä on veikkaukseni mukaan jopa liiankin kunnalliseen työntekoon pyrkiviä uurastajia, joiden ongelmana on vain ihmissuhteet joiden mallit ovat perineet lapsuuden kodistaan. Kuvitelma on se että kunhan ollaan se sama kiltti poika kuin isille ja äidille niin maailma avautuu tai kun tehdään työtä niin palkinto tulee lopulta.
Mutta niin ei käykään. Tätähän ATM.t täälläkin ihmettelee. Tai eivät ihmettele tietysti enää.
Uskon itseasiassa että miehille voidaan opettaa ehkä kotona malli jossa epäonnistuminen on jotain todella hirveää. Täten ihmissuhteisiinkiin tulee suorittamisen malli ja ehkä mies häpeää itseään sekä epäonnistumista. Tällöin jokainen epäonnistuminen sattuu kipeämmin kuin muihin saman ikäisiin koska opetettu malli on ankarampi.
En vetäisi liikaa johtopäätöksiä ATMistä tämän palstan perusteella. Useampi tuntemani ATM ovat alkaneet alkoholisteiksi sekä päätyneet työttömiksi vasta reilusti parinkymmenen ikävuoden toisella puolen kun naismenestys on jäänyt laihaksi. Elämän ilo on useammilta kaikonnut vaikka osa sinnittelee.
Alunperin he eivät ole todellakaan olleet mitään vätyksiä.Mutta mikä suurinta osaa AT-Miehistä yhdistää on sosiaalisten taitojen puute ja sukupuolten välisten sosiaalisten tilanteiden kokemuksen vähyys. Osalla myös huono itsetunto ajaa heidät käyttäytymään niin kuin pelkkä naisen kanssa juttelu on heille maailman hienoin asia. Eli siis tätä nainen asetetaan jalustalle koska se on niin harvinainen ja suorastaan ylellisyys ajattelumalli.
Tuo epäonnistuminen ja sen demonisointi jo pienestä pitäen on hyvä huomio, en tullut asiaa ajatelleeksi. Tosiaan jos on niin tärkeää onnistua ja epäonnistuminen tarkoittaa, että olet huono ihminen niin eihän sitä viitsi edes yrittää asialle tehdä mitään koska jos sattuisi tulemaan tilanne vastaan, jossa et onnistu niin sillähän olisi suora kytkös siihen omaan minäkuvaan.
Nuoruusvuosien naisettomuutta yleensä siivittää se ujous, eli ei uskalleta mennä tekemään sitä aloitetta tai ei uskalleta osallistua niihin sosiaalisiin tilanteisiin ja ollaan vähän sellainen vierestä katsoja. Osa sitten tuhlaa tämän energian siihen alkoholiin, osa vätystelyyn, osa töiden tekoon... jne.
- 15
Tätä kysymystä täällä on ennenkin kysytty, eikä kukaan ATM ole itse vielä vastannut. Ainakaan minun tietääkseni.
- -ATM-
Olen maaviljelijä perheestä kotoisin, isäni aina näytti "kaapin paikan" ja oli perheen pää, äitini oli hellä ja huolehtiva ja koska olin perheen ainoa lapsi minun piti täyttää niin pojan että tytön paikan. Tämä taas vitutti isääni koska äiti kutsui minua maijaksi ja osti tytön vaatteita johon sitten puki aina. Äitini oli tuki ja turva aina enkä voinut ajatella hänestä mitään "likaista" kunnes löysin hänen kaapista dildon, tummelipurkin ja anustappeja sekä ison pinon saksalaisia koprofiliaan liittyviä pornolehtiä. Nuhjuisen VHS:kin löysin ja laitoin sen sitten pyörimään näin kuinka äitiäni pantiin isolla porukka samalla kun isäni sormetti perseensä. Tuo traumatisoi minua oikein paljon, koska siinä oli kuitenkin vanhempani.
Viimeinen naula normaalin kehityksen ja miehisyyden arkkuun oli kun yllätin isäni navesta yhtymässä isolla ja suonikkaalla peniksellään vuoheen, hänen hätäselitys oli "tyhjensin vain vuohen anaalirauhasia ettei ne tulehdu"
Nyt olen naisvihaaja, pilluneitsyt (olen pannut isoa ja karvaista transua perseeseen joskus) asun yksiössä ja syön einesruokaa (maksalaatikko on yks lemppari) käyn harvoin ulkona, joskus baarissa. Olen ruma, lyhyt ja en pidä itsestäni huolta ja syön ssri-lääkkeitä. Ystäviä minulla ei tosin koskaan ole ollut mutta, tapasin joitakin kaltaisiani AT-miehiä porvoon levarilla (homojen suosima kohtauspaikka) sain siellä rahtari-ramilta pyllyhoidot, hän voiteli munansa lihapiirakalla ennen aktia. Kuulin myös muiltakin ATM:ltä että heillä on samantyylinen lapsuus ja hekin käyvät tällä palstalla..- kkkkkkkkzzzzzzzzzzzz
No tämä olikin sitten jo selvästi huumorimiehen juttu, mutta tuo aloitus se oli sitä tyypillistä psykologisontaa jota mediassa viisastelijat propagoivat totena.
- Naisasialooseri.
Oma äitini on periksiantavainen, huolehtivainen ja sain aina tahtoni läpi kun aikani kiukuttelin. Hän myös antoi rahaa turhuuksiin aika hövelisti ja lapsena osti minulle aina haluamani lelut. Hän ei koskaan ihmeemmin vaatinut minulta mitään. Äitini on myös sitä mieltä, että joku nätti lähihoitaja olisi minulle sopiva nainen.
Isäni taas on aika ankara, varakas ja hyvin pihi. Tosin kovin päättävinen hänkään ei ollut noissa kasvatus ja kurinpitojutuissa. Esim saattoi jämäkästi määrätä vaikka kotiintuloajan, mutta lipsui siitä jo seuraavana päivänä. Joskus hänkin osti minulle kalliita vehkeitä, kuten lumilaudan, uuden mopon, nintendon, telkkarin yms.
Siskoja ei ole, mutta pari veljeä on, joista toinen YTM ja toinen ehkä juuri ja juuri KTM.
Alempitasoisuuteni pääsyinä en pidä kasvatusta vaan koulukiusaamista sekä aspergerin syndroomaa ja sitä kautta love-shynesiä. - anonyymi_atm
Äiti on ihan mukava, isä taas täysi mulkku. Ilmapiiri oli lapsuuden ajan erittäin ahdistava, vaikka kyseinen kusipää harrasti paria poikkeusta lukuun ottamatta vain verbaalista väkivaltaa. Kummankin yhteenlasketut sosiaaliset suhteet voi laskea yhden käden sormilla. Mitään kasvatusta ei liiemmin tapahtunut, vaan sain rauhassa peräkammaroitua tietokoneelleni, eikä esim. se, ettei minulla ole ollut koskaan yhtäkään kaveria, aiheuttanut minkäänlaista puuttumista asioihini. Veli elää kohtalaisen normaalia elämää, tietääkseni ihan naisen kanssa.
- ujo erakko
Äiti oli puolihullu juoppo joka pahoinpiteli minua ja isä vähän nahjus. Viisivuotiaana huoltajuus isovanhemmille, joiden luona olikin kiva ja turvallinen paikka viettää lapsuus. Mutta mitään miehenmallia en kyllä kyllä saanut ja teininä minäkin erakoiduin huoneeseeni tietokoneen kanssa. Täysin yksin 21 vuotiaasta lähtien kun isovanhemmat kuolivat.
Asuin peräkyllillä ja persaukisena, koskaan ei ollut rahaa lähteä kauemmas viihteelle, ja niin sitten naiskokemuksetkin jäivät opettelematta kun se aika olisi ollut. Ujous alkoi karistua ja itsetuntoni sain kuntoon n. 28 vuotiaana, joka oli vähän liian myöhään. Tarjolla ei ollutkaan enää kuin yksinhuoltajia, ja heti perhe-elämään hyppääminen tuntui liian nopealta kun oli ne teiniromanssitkin vielä kokematta.
Yli kolmikymppisenä kokeilin nettitreffejäkin ja huomasin että tavallisillakin naisilla on niin vaatimukset pilvissä ettei niille mikään kelpaa, vaikka ulkonäköä on kohtalaisesti ja ainakin omasta mielestäni mitä mukavin ja rakastettavin persoona ainakin kunhan alku-ujouden läpi pääsee. Mutta eipä se mitään auta kun kukaan ei ole vaivautunut tutustumaan tarkemmin.
Nyt nelikymppisenä sitä on alkanut luopua toivosta perhe-elämästä. On jo niin tottunut tähän yksinoloon. Elämä on helppoa ja simppeliä ilman naista vaivoina. Koskaan en ole katkeroitunut enkä ole varsinaisesti ollut epätoivoinen, tiedän kyllä että jos laskisin rimaani niin saisin hyvinkin nopeasti naisen itselleni, mutta saisinko sellaista jota jaksaisin katsella pitempään...
Viime kesänä kolme naista kiinnostui minusta. Yksi oli mukava, mutta vähän turhan vanha eikä seksuaalisesti kovin kiinnostava, toinen oli yli 15v itseäni nuorempi poikatyttö jonka kanssa minulla ei olisi ollut mitään yhteistä, muutakuin ehkä seksuaalinen kokemattomuus. Ja paras tapaus oli kivan tuntuinen kolmekymppinen yksinhuoltaja joka asui naapurissa, mutta muutti pois ennenkuin hitaasti lämpiävänä ehdin totuttautua ajatukselle että pitäisi alkaa tekemään lähempääkin tuttavuutta pikku flirtin lisäksi. Tästä viimeisestä olisi tosiaan voinut löytyä se elämänkumppani, mutta eipä nainen arvannut minkälaiset muurit olin kasannut vuosien varrella rakentanut ympärilleni, eikä osannut tarpeeksi rivakasti hyökätä niitä vastaan. - jjjjzzzzzzzzzz
ujo erakko kirjoitti:
Äiti oli puolihullu juoppo joka pahoinpiteli minua ja isä vähän nahjus. Viisivuotiaana huoltajuus isovanhemmille, joiden luona olikin kiva ja turvallinen paikka viettää lapsuus. Mutta mitään miehenmallia en kyllä kyllä saanut ja teininä minäkin erakoiduin huoneeseeni tietokoneen kanssa. Täysin yksin 21 vuotiaasta lähtien kun isovanhemmat kuolivat.
Asuin peräkyllillä ja persaukisena, koskaan ei ollut rahaa lähteä kauemmas viihteelle, ja niin sitten naiskokemuksetkin jäivät opettelematta kun se aika olisi ollut. Ujous alkoi karistua ja itsetuntoni sain kuntoon n. 28 vuotiaana, joka oli vähän liian myöhään. Tarjolla ei ollutkaan enää kuin yksinhuoltajia, ja heti perhe-elämään hyppääminen tuntui liian nopealta kun oli ne teiniromanssitkin vielä kokematta.
Yli kolmikymppisenä kokeilin nettitreffejäkin ja huomasin että tavallisillakin naisilla on niin vaatimukset pilvissä ettei niille mikään kelpaa, vaikka ulkonäköä on kohtalaisesti ja ainakin omasta mielestäni mitä mukavin ja rakastettavin persoona ainakin kunhan alku-ujouden läpi pääsee. Mutta eipä se mitään auta kun kukaan ei ole vaivautunut tutustumaan tarkemmin.
Nyt nelikymppisenä sitä on alkanut luopua toivosta perhe-elämästä. On jo niin tottunut tähän yksinoloon. Elämä on helppoa ja simppeliä ilman naista vaivoina. Koskaan en ole katkeroitunut enkä ole varsinaisesti ollut epätoivoinen, tiedän kyllä että jos laskisin rimaani niin saisin hyvinkin nopeasti naisen itselleni, mutta saisinko sellaista jota jaksaisin katsella pitempään...
Viime kesänä kolme naista kiinnostui minusta. Yksi oli mukava, mutta vähän turhan vanha eikä seksuaalisesti kovin kiinnostava, toinen oli yli 15v itseäni nuorempi poikatyttö jonka kanssa minulla ei olisi ollut mitään yhteistä, muutakuin ehkä seksuaalinen kokemattomuus. Ja paras tapaus oli kivan tuntuinen kolmekymppinen yksinhuoltaja joka asui naapurissa, mutta muutti pois ennenkuin hitaasti lämpiävänä ehdin totuttautua ajatukselle että pitäisi alkaa tekemään lähempääkin tuttavuutta pikku flirtin lisäksi. Tästä viimeisestä olisi tosiaan voinut löytyä se elämänkumppani, mutta eipä nainen arvannut minkälaiset muurit olin kasannut vuosien varrella rakentanut ympärilleni, eikä osannut tarpeeksi rivakasti hyökätä niitä vastaan.Aika uskottava tarina tämä
- Jotakin arviota
Minun veikkaukseni on että äiti on varsin empaattinen tavalla joka ei odota että poika on mies.
En usko tuohon kiukuttelu teoriaan vaan päinvastoin pojalta voidaan odottaa jopa toisia suurempaa täsmällisyyttä sekä sitä että "vähään pitää olla tyytyväinen".
Tällöin opitaan liiallinen nöyryys eikä siis osata tavoitella suurempia eikä esitellä omaa itseään tavalla jota naiset arvostaa.
Isä perheessä on todennäköisesti joko poissaoleva tai vanhoilinen/konservatiivinen joka opettaa miehelle järkevän toimimisen mallin muttei opeta miten toimia esimerkiksi naisten kanssa.
Uskon kuitenkin että ratkaisevaa on se ettei vanhemmilla ole ehkä käsitystä miten yhteiskunta on muuttunut ja vaikka he ehkä välittävät kuvaa miten parisuhde on toimiva, he eivät osaa luoda pojalle/miehelle aktiivista naisen haku mallia.
Ehkä on mahdollista että poika hyväksytään poikana perheessä mutta mieheksi hyväksyminen myös perheelle on vaikeaa. Voi olla että isä odottaa aina enemmän kuin poika kykenee antamaan ja vähättelee poikaansa vaikka pitäisi luoda positiivinen onnistumisen ilmapiiri joka on ennen kaikkea tärkeä sille että poika innostuu aktiivisesti metsästämään myös naisia ja hankkimaan sekä kokemuksia että statusta.
Vähättelevä, "olet ihan hyvä tuollaisena meidän pikkupoikane" yms. pehmeä lässy asenne ja toisaalta tietynlainen ankara täsmällisyys yms. todennäköisesti tekevät pojasta liian jäykän ja sosiaalisesti kömpelön että pärjäisi varsinkaan nykyään liukkaita ja jopa tietynlaista lipevyyttä odottavien naisten kanssa parisuhdemarkkinoilla.- Naisasialooseri.
Todella hyviä pointteja ja pätevät ainakin minun vanhempiini. Isäni on konservatiivinen joka ei todellakaan ole opettanut miten toimitaan naisten kanssa. Lisäksi kumpikin vanhemmistani luulee, että P/S markkinoilla noudatetaan kristillisiä arvoja kuten heidän nuoruudessaan.
He eivät todellakaan tiedä, että nykytytöt ovat lutkia ja osa miehistä on kovia pelimiehiä.
- random123455ii9090wl
-Faija YTM, n. 30 muijaa ennen mutsia, jonka kanssa naimisiin 25 vuotiaana
-Mutsi KTN, muutama seurustelusuhde ennen faijaa
-Isoveli YTM, 50 muijaa ollut ainakin
-Itellä 27 vuoden iässä on 0 seurustelusuhdetta, 0 panoa (kahdesta kieltäydyin ;), mutta oon nyt sentään nuoleskellut muutamien kauniidenkin naisten kanssa. Luonteessa vaan vikaa. - eräskin atm
Normaali keskiluokkainen perhe.
Isä KT-mies, koulutukseltaan insinööri, ammatiltaan erityisasiantuntija. Luonteeltaan rauhallinen ja pohdiskeleva. Liberaali. Vähän kotona, mutta lapsena leikin kuitenkin paljon isän kanssa, kun hän oli kotona. Kävimme usein hiihtämässä, uimassa jne. Ei juuri komentanut, enemmänkin kasvatti kysymällä "No mitä tästä opit?" kun olin tehnyt jotain päin persettä. Edelleen tärkeä keskustelukumppani minulle.
Äiti KT-nainen, koulutukseltaan HSO-sihteeri, ammatiltaan sihteeri. Luonteeltaan voimakastahtoinen, päättää suurimmasta osasta asioita. Impulsiivinen, mutta myös sovitteleva. Liberaali. Kova passaamaan, ei antanut minun tai isän tehdä mitään kotona. Passaa edelleen jos käyn kotona.
Kummankaan kanssa en saanut tahtoani läpi, vaan aina painotettiin että pitää tyytyä vähään ja tehdä töitä, jos haluaa jotain.
Sisaria ei ole. - !
Tulispa eATMe vastaamaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos77881EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta101828Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684