Minua kiinnostaisi tietää, miten miehen ihastuminen/rakastuminen ilmenee. Mielellään toivoisin juuri miehiltä tähän vastausta.
Ajatteletko naista koko ajan vai vain joskus? Ajatteletko suhdetta pitkälle tulevaisuuteen vai oletko tässä hetkessä? Minkälaisia tuntemuksia tai oireita ylipäätään ihastuminen/rakastuminen herättää?
Kyseessä siis olisi tilanne, jossa myös nainen on ihastunut ja olette juuri aloittaneet seurustelun. Ei siis mitään sellaista ihastusta, jota ei voi saada..
Miehen ihastuminen/rakastuminen
22
5033
Vastaukset
- bnnmbnmmjjg
hei olen mies. Minä ajattelen ihastustani silloin kun arki rutiinit eivät paina päälle. Juuri siksi yritän hommata mahdollisimman paljon arkirutiineja. Yleensö ajattelen sitä millaista olisi kohdata tämä tilanne parisuhteessa ihastukseni kanssa. Loma oli pahinta aikaa kun oli aikaa jatkuvasti ajatella että minkä laista tämä olisi toisen ihmisen kanssa. Seksi on myös yksi asia jota ajattelen. Olisi niin ihanaa edes joskus harrastaa seksiä ihmisen kanssa johon on hieman edes kiintynyt kuin vain vetää yksin käteensä. Seksi olisi myös parisuhteessa mukavaa siitä syystä että aamulla tietäisi että toinen on vielä siinä ja vaikka seksi ei aina olisikaan parasta mahdollista niin tulee uusia mahdollisuuksia parantaa.
- jöhksis
aikas samoilla linjoilla liikun. Kovasti pitää keksiä tekemistä ettei toinen olisi aina mielessä. suhteessa se riippuu naisesta, ajattelenko asioista kovinkin pitkälle.
Jep!
Tosian, miten miehet ilmaise kiinostuksen?
Entä ujo miehet???wlfwd kirjoitti:
"Entä ujo miehet??? "
Ei mitenkään! Ei ole ketään kenelle sitä kiinnostusta ilmaisisi.Eivätkö ujot miehet ihastu ollenkaan? Mä ymmärrän sen ettei tee aloitetta, mutta ettei edes ihastu?
- hauristus
Ujot yrittävät etsiä kovasti katsekontaktia, josko toinen sen suoraan ilmaisisi että saisi rohkeutta lähestyä
- murkisty
mablab kirjoitti:
Eivätkö ujot miehet ihastu ollenkaan? Mä ymmärrän sen ettei tee aloitetta, mutta ettei edes ihastu?
Ujot miehet ihastuvat usein.....ja turhaan
- 12+12
hauristus kirjoitti:
Ujot yrittävät etsiä kovasti katsekontaktia, josko toinen sen suoraan ilmaisisi että saisi rohkeutta lähestyä
Mikäli ujo mies hakee katsekontaktia naiseen, mutta nainen katsoo pois.
Se on miehelle vähän kuin "ei kiinnosta"-ele
Ainakin itse käyttäydyn tällä tavalla.
Naisen täytyy ottaa katsekontakti ja tulla jutteleen, ujolta mieheltä tätä on turha odottaa - Ujologiaa maallikoil
Ujon miehen ihastus näkyy sillä tavalla että ujo mies alkaa jännittää ihastuksen seurassa. Tosin ujo mies saattaa jännittää muidenkin kuin ihastusten seurassa. Jos katsot ujoa miestä silmiin, niin ujo mies ei todennäköisesti uskalla vastata katseeseen. Otapa sitä nyt selvää onko kyse ihastumisesta vai yleisestä jännityksestä. Ujo mies saattaa kyllä tehdä aloittetakin, mutta siihen menee aikaa, eli impulsiivinen naisen iskeminen kadulla tai vasta tavattaessa tuskin tulee tapahtumaan. Ujo mies tarkkailee tilannetta, tekee arvioita ja lähestyy sydän kurkussa pamppailen, ääni jännityksestä väristen, jolloinka naisen reaktio on joko "mikähän ihmeen nössö tuokin on" tai "aikun söpöä, saanks mä pitää ton", mutta harvemmin jos koskaan "ai kun ihanaa, mikä jännä mies".
mablab kirjoitti:
Eivätkö ujot miehet ihastu ollenkaan? Mä ymmärrän sen ettei tee aloitetta, mutta ettei edes ihastu?
Ihastun turhankin helposti. Mutta en vain ole koskaan näyttänyt sitä kenellekkään.
12+12 kirjoitti:
Mikäli ujo mies hakee katsekontaktia naiseen, mutta nainen katsoo pois.
Se on miehelle vähän kuin "ei kiinnosta"-ele
Ainakin itse käyttäydyn tällä tavalla.
Naisen täytyy ottaa katsekontakti ja tulla jutteleen, ujolta mieheltä tätä on turha odottaaHyvin menee..
"When a woman finds you attractive, she will consciously or
unconsciously position her body in a way that shows off her best side to
you. She likes you – so she wants to make sure that you only see the best
that she has to offer. This may be confusing because it might appear as if
she is turning more away from you – a sign that you may misinterpret as
rejection. Be watchful, though, because she still will cast sideways glances
in your direction to confirm that you are still watching her."
Read Her Body Language - Mastering the 26 Flirtatious Signals of Women. David J. Radtke. (2007:11)
- mies kommentoi
Heh joo....
Tämä oli varttitunnin tuttavuuden jälkeen.
Nainen kysyi suostunko tekemään hänelle lapsen.
Alle puolen sekunnin kuluttua sanoin joo, sopii oikein hyvin.
Tämän jälkeen nainen suoritti vauhdittoman korkeushypyn naisten ennätyksen.
Myöhemmin hältä meni pupu pöksyyn eik hän haluntkaa, mutta se on eri tarina.
Homma on samoin kuin vanhassa venäjänmatkailussa. Jos näet ruokaa, syö se. Jos näet vessan, käytä sitä. Jos näet ostettavaa, osta se. Toista mahdollisuutta ei tule. - ikisinkku atm
En ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisin pätevä vastaamaan kysymykseesi.
- kauhea kysymys
En ajattele naista koko aikaa. Kun rakastun, ajattelen kokonaisuutta ja pienien yksityiskohtien hiomista niin että suhde soljuisi eteenpäin suht kivuttomasti molempien osalta.
Liian suuri osa ajasta kuluu työn parissa. Työni vaatii täydellistä keskittymistä, joten tuolloin on aikaa ajatella naista ehkä puolet kahvitauosta ja se on siinä.
Rakastuminen ja ihastuminen ja se suhteen alkuhässäkkä on kauheaa aikaa. Minä kaipaan järjestystä ja säännöllisyyttä elämääni. Osaan rakastaa pitkäjänteisesti ja olla uskollinen, toisin kuin monet tapaamani naiset. - fillaristiM
Kyllä se ihastus on melkeinpä koko ajan mielessä ja tulee haaveiltua tulevaisuudesta, mutta kyllä sitä kuitenkin elää tässä hetkessä...no vähän tietty etiäpäinkin ajattelen:)
Minulla ainakin tulee sellainen tosi hyvä ja positiivinen olo, eikä murheet pahemmin paina:) - Kertis
Ihastumisen tunne on hyvinkin kokonaisvaltainen, yleinen elämänlaatu harppaa ihan uudelle tasolle - arkiset pikkumurheet unohtuvat ja vaikkapa sellaiset työasiat, jotka saattaisivat muuten pyöriä vielä vapaallakin mielessä, saavat antaa aivokapasiteetissa tilaa ajankohtaisten fiilisten prosessoinnille. Koetan olla rakentelemaan liikaa pilvilinnoja tulevaisuudesta - tietoinen osa mielestä sanoo, että sitä ei voi kuitenkaan noin vain mielensä mukaan nuotittaa - mutta liian monia unettomia öitä on silti tullut vietettyä, jotta voisin väittää, ettei mielikuvitus sittenkin pyrkisi lähtemään lentoon.
- paperianainen
Onko siis niin, että jos mies sanoo että keskittyy tekemisiinsä aina 110% kerrallaan ja tästä johtuen ei pysty oleman jatkuvasti yhteydessä...mutta vakuuttaa ettei se tarkoita ettei hän ole kiinnostunut ja halukas jatkamaan yhteydenpitoa...jutussa on toivoa?
Kun hänestä kuuluu, asiat on harkittuja ja henkilökohtaisia ...
Vaikuttaa että ketjuun vastanneet miehet on enemmän järjellisiä tässä.- ..............
Riippuu mitä tarkoittaa "jatkuvasti yhteydessä"? Jos ei yli viikkoon kuulu mitään, niin sitten on kyllä iso projekti menossa tai kiinnostus vähäistä.
Mitä tarkoittaa "ei pysty olemaan jatkuvasti yhteydessä"? Kyllä varmaan viestiin pitäisi tulla vastaus samana tai seuraavana päivänä.. Vai meinaatko, ettei vastaa viiden minuutin sisällä?
Jos hän lakkaa vastaamasta viesteihin, tai ne alkavat käydä lyhyemmiksi ja yleisluontoisemmiksi ja hän alkaa vältellä sinua, niin luultavasti jutussa ei ole toivoa.
"Asiat ovat harkittuja ja henkilökohtaisia"
Kuulostaa hyvältä. Hän ajattelee sinua!
- YTM-EVP
No mun ihastumiseni ilmenee siitä, että sanon sen naiselle, eikä hänen muutenkaan tarvitse arvailla. Olen aika impulsiivinen.
Ajattelen ihastukseni kohdetta aika paljon ja yhteyttä pidän lähes päivittäin, vaikka alkutaipaleella on hyvä pitää välipäiviäkin, ettei kaikki tule liian nopeasti. Mielestäni liian nopea eteneminen sokaisee ja välillä on hyvä pysähtyä makustelemaan uutta tilannatta ja nauttia kaipuusta. Ajattelen naista usein ja saatan laittaa jonkin tekstiviestin päivän aikana. Illalla, jos ei olla yhdessä, tulee yleensä kaivattua häntä enemmän. päivällä muut asiat vievät huomion.
Saadessani häneltä tekstiviestin, tai tavatessamme, nousevat lämpimät tunteet voimakkaasti pintaan.- <33333
Noin mullakin kun ihastukseni viestittelee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs511439- 1691234
- 611067
- 81002
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli207942- 12902
Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä54838Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää28809Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti91802- 347775