Elämääni vahingoittaa/häiritsee ongelma, josta olen useamman vuoden yrittänyt päästä eroon, ja jättää asian taakseni, menneisyyteen.
Välillä luulen jo päässeeni tilanteen herraksi, mutta sitten todellisuus iskee taas lujaa päälle.
Mahtaako tähän olla tulossa helpotusta, ja pitäisikö minun itse toimia jotenkin toisin, jotta voisin nopeuttaa asian ratkeamista?
Olen yrittänyt hakea tukea ja helpotusta läheisistäni, mutta vaikuttaa, että mitä enemmän asiasta puhun ja yritän sitä selvittää, sitä yksinäisemmäksi muutun. Luonteeltani olen muutenkin sulkeutuva ihminen, ja nyt olen jäämässä asian kanssa aivan yksin.
Olen seurusteleva, vajaa kolmekymppinen nainen, joka asustelee koiran kanssa kaksin pääkaupunkiseudulla.
Mukavaa vuodenvaihteen aikaa ja kiitoksia sinulle jo etukäteen..
Keskiyö..
2
<50
Vastaukset
Hei
en saa tuosta enempää kiinni, kuin että minusta se tuntuu väkivaltaiselta.
sinut on pakotettu tekemään jotakin omaa tahtoasi vastaan. häpeät asiaa, vaikkei se ole edes oma vikasi.
etkä ole saanut siihen aitoa sympatiaa, koska siitä puhuminen on lähimmäisillesi hankalaa. siitä olisi mukavampi vaieta.
mutta sinulle itsellesi on erittäin tärkeää, että poistat kaikki pimeät pilkut sydämestäsi. käy vaikka ammatti-ihmisellä juttelemassa, ellet muuten saa mieltäsi valoisaksi.
vaikka kyllä minusta tuntuu, että sinä olet positiivinen ihminen.
jos sinulla on sisko, ainakin näen nuoren naisen lähelläsi, niin hän kaipaa sinua enemmän kuin kertoo. hän haluaisi viettää aikaa kanssasi niinkuin silloin ennen.
sinun oikea perheesi ei ole tämä, missä sinä olet kasvanut. tarkoitan tietysti henkisesti. sinun oma perheesi ja juuresi ovat himalajan vuoristolla. oletko koskaan katsellut kuvia sieltä ja tuntenut niissä jotakin tuttua?
t: Keskiyö- Kat..
Hei,
Kiitos vastauksestasi.
Tällä hetkellä asiassa väkivaltaisuus on lähinnä itseltä itseä kohtaan. Henkisesti.
En haluaisi turvautua ulkopuoliseen apuun, vaan haluaisin, että saisin ratkottua ongelman ns. ominvoimin. Mutta saman tyyppistä palautetta olen muiltakin saanut, kuin mitä kirjoitit.Ehkä en ole sitten riittävän vahva siihen.. Vaikka juuri positiivisuuden kautta olen tätä kyllä pyrkinyt ratkomaan.
Sisko minulla kyllä on, mutta hän on minua paljon vanhempi ja välimme ovat sellaiset, että hän ottaa yhteyttä vain kun tarvitsee jotain (rahaa, lapsenlikkaa..). Suuren ikäeron vuoksi emme lapsuudessanikaan viettäneet aikaa yhdessä, kun hän lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ollessani vielä pieni.
Nuo tuntemukset menneisyydestä ovat ehkä pikemminkin siis minun omia, kun muistelen sitä, kuinka lapsena elämä oli paljon helpompaa.
Himalajan vuoristo ei kyllä tunnu tutulta, mutta 'oma paikkani' tuntuu kyllä olevan jossain ihan muualla kuin missä olen; kaukomailla, ulkomailla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637