Miksi et ole koskaan seurustellut?

Siksi koska 90% naisista haluaa kokenutta miestä ja minä kuulun niihin 90% miehistä jotka haluaa kokematonta naista. Markkinat ei kohtaa.

En tunne irl ketään, joka ei olisi 25. ikävuoteen mennessä seurustellut. Tuntuu uskomattomalta lukea täällä näitä avautumisia miehiltä, jotka yli 30 ja ei mitään kokemista naisista. Ja sitten vielä haukkuvat naisia! En jotekin voi uskoa, että kyseiset tyypit ois ihan heteroita. Oisko niin, että ovat homoja, mutta eivät vaan osaa käsitellä sitä? Purkavat sen vihana naisiin, koska naiset "ei vaan riitä" ilman pippeliä heille?

Liian hiljainen, kiltti ja syrjäänvetäytyvä luonne. Teini-iässä olin myös sairaalloisen ujo, mikä on onneksi näin vanhempana väistynyt, mutta esti luonnollisesti aikoinaan tyttöihin tutustumisen ja luisuin pois kaikista seurustelukuvioista. Alkoholiakaan en käytä tai ole uskossa, joten naisia on hyvin vaikea tavata missään. Nörttiharrastuksetkin vaikuttavat osiltaan seurustelemattomuuteeni.

(ammatti)kouluaikoina on ollut joitain naistuttavia luokalla, mutta eipä niistäkään ole koskaan mitään enempää tullut koska en ole tarpeeksi aggressiivinen, vaan liian kaverillinen ja tylsä tyyppi (osin juomattomuuteni vuoksi).

Siinäpä noita syitä seurustelemattomuuteeni. Ja ikää on tällä hetkellä 25.

Helppo vastaus: En ole insinööriopiskelija, mulla ei oo Bemaria, ei oo rahaa, ei oo sikspäkkiä, poikuus tallella, en käy baareissa, juhlissa, missään. Itsetunto nollilla, en osaa puhua tytöille. Kaiken voi tiivistää siihen mitä tytöt ajattelee" Miksi ottaa Lada, vaikka olis Ferrarikin tarjolla?"

Tunne-elämän ongelmat ja hiljaisuus. En puhu juuri mitään tutussakaan seurassa, joten en ole sellainen tyypillinen kuorestaan tutustumisen myötä poistuva ujo. En ole edes ujo, hiljainen vaan.

asioiden pohtiminen ja hitaat hoksottimet. Eri aikoina pari erityiseltä vaikuttavaa meni ohi.

Harvemmin kiinnostun, mutta se ei ole syy. En. Kyllä, mutta aina välillä puhuminen silti onnistuu. Tavallaan. Jos jotakin olisi alkanut, toinen olisi varmaan saanut koottua jonkinlaisen miinuslistan...

Olen joutununut naimisiin en ole ehtinyt seurustella :(

"Oletko ujo lähestymään vastakkaista sukupuolta? "

Jep, ujous on suurin syy.

En tiedä! tutustuin yhteen poikaan pari kk sitten mutta sen exä pasko sen piloille. Ensin se poika ehdotti seurustelua, seuraavana päivänä se jo katu.. Juuri kun olin päässyt hylkäys-tunteesta eroon. En ole seurustellut, mutta aina sellanen fiilis et jos joku ehdottaa jt ni et kohta se sanoo "hahah vitsivitsi en mä tollasen oksetuksen kanssa halua olla"... kai mulla on vaa huono itsetunto, on aina ollu.. nyt se poika ei halua multa enää muuta ku seksiä koska pitää mua kuumana (oon kai ihan ok, mutten mikää hirveen laiha jne, blondi neitsyt 18 v..) Mikä siinä neitsyydessä kiehtoo?? Ja en kestä sitä et vaik todellakin ansaitsisin paremman ni koska mä tykkään siitä olin jo melkein yks päivä valmis seksiin sen kanssa, vaikka tiedän et se luultavasti vaa satuttais mua.. The avautuminen tiedän

-En käy baareissa
-Työtä teen miesvaltasella alalla
-Läski
-nettitreffiä koitettu,ketään ei kiinnosta
-Ei sosiaalista elämää esim.kavereita tms.

Epäonnistumisen pelko, ja tästä johtuva aloitekyvyttömyys. Tästä voi myös vääntää ne perinteiset: ujous, hiljaisuus, vetäytyvä luonne jne., mutta nämä ovat lähinnä seurausta edellisestä.

Suurin syy on ehdottomasti että todella harvoin ihastun keneenkään tai edes kiinnostun jotta voisin myöhemmin ihastua. Naismakuni on melko tarkkaan rajattu, kiinnostun hyvin pieneen vähemmistöön kuuluvista naisista.

Kun tapaan uuden naisen niin kiinnostun joko melko heti tai sitten en ollenkaan.

Naisen ulkonäöllä ja luonteella on väliä paljonkin mutta mulla ei ole mitään tiettyjä piirteitä ulkonäössä joita haen mutta jotain joka erottuu joukosta. Jos nyt ajattelee naisia joihin olen ihastunut niin kasvoissa on ollut jotain massasta erottuvaa, voimakaspiirteistä muttei kuitenkaan miehekästä.

Yleisesti sanoen sopusuhtainen vartalo ja kasvot, kasvoissa täytyy olla jotain naisellista särmikkyyttä.. sellaiset liian perinteisen naiselliset kasvot ei oikein aiheuta kiinnostusta, särmää, ilmeikkyyttä täytyy olla. Vaikea selittää.

Luonteenpiirteet on sitten tarkempia niistä haen samoja juttuja.. Nainen ei saa olla perinteinen nainen eli itseään korostava prinsessa joka ajattelee olevansa miehen yläpuolella. Jos naisesta aistin vähänkin tuota, otan jalat alle.

Naisen täytyy myös leikillisesti osata haastaa mut henkisesti ja osata hyvän maun rajoissa piruilla takaisin. Tästä syntyy se jännite jota haen. Eli sopivan jätkämäinen, räväkkä. Ei kuitenkaan mikään rokkarimimmi joka ajaa moottoripyörällä ja säntää tuuliviirinä paikasta toiseen.

Eli ei mitään ääripäitä näistä edellä mainituista ulkoisista ja sisäisistä ominaisuuksista vaan sopivassa suhteessa.

Koska olen ruma naamasta. Einäin rumalla voi olla mitään kriteerejä. En ole ujo edes ja luonteeltani olen kiltti ja ystävällinen, avoin positiivinen. Eli naamasta se johtuu

Lyhyesti vastattuna: ihmisen ei pitäisi kumppania valitessaan olla niin kauhean kranttu.
Enkä nyt puhu itseståni

en kelpuuta käytettyä naista puolisokseni , koska olen itsekkin käyttämätön. minulla on oikeus vaatia samaa myös naiselta.

No jaa, yhdistelmähän tuo on, eli standardit on korkealla kun niin harva nainen saa sydämen sykkimään. Tähän kun lisäät, miksi tätä nyt sanoisi, outojen ihmisten kanssa mielenkiintoisen keskustelun sytyttämisen taidon puuttuminen ja toisaalta vähän tutumpienkin ihmisten kanssa keskustelemisen vaikeuden, niin periaatteessa mahdoton löytää naista.

Kyse ei siis ole ujoudesta tai älykkyyden puutteesta. Olen hyvinkin itsevarma ja lähes kaikessa mihin ryhdyn, menestyn huomattavasti paremmin kuin keskimääräinen ihminen, silti säilyttäen nöyryyden enkä missään nimessä millään leveile. Ja aika turhauttavaakin, kun baarissa saa kuulla kuinka mukava olen ja kaitpa ulkonäkökin jossain määrin miellyttää, kun niitä tanssikavereita riittää vaikka ajoittain melko nolo tapaus olen tanssilattialla, mutta täysi mahdottomuus saada näitä johtamaan yhtään mihinkään, kun en saa mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi.

Mistä vitusta niitä introvertti-naisia löytää, jotka kaiken lisäksi näyttävät tosi hyvältä ja haluavat löytää hedonistin introvertti-miehen.

Vaikeeta se on seurustella ilman naista ja jos ei ole koskaan edes seurustellut joten kierre kiertänee itseään.

Suurin syy lienee myös ujoudessa ja kokemattomuudessa.

Ujous estää henkisen kontaktin ja kokemattomuus ruumillisen. Molemmat "ominaisuudet" käyvätkin käsi kädessä.

Toinen tekijä on aika. Aikaa suhteen syntymiseen on rajallisesti, ihan konkreettisestikin, ja jos et tee siirtoasi naisen määrittämässä mutta tiedostamattomassa aika-ikkunassa, olet auttamattomasti ulkona "heidän pelistä". Sama pätee myös muihin sosiaalisiin suhteisiin. Timing is everything on kai joku koomikko sanonutkin.

Rytmitajua tosin itseltä kyllä löytyy, ihan nuoruuden musiikkiharrastusten myötä, mutta se ei ole suuntautunut niinkään sosiaalisten suhteiden ylläpitoon esim. keskustelun muodossa, vaan pikemminkin luovaan toimintaan muissa kommunikaatioiden muodoissa. Tosin jos esim. soittopartnerina olisi tyttö/nainen silloinhan aika ja paikka olisi mitä otollisimmat.

Mitähän sitä lopuksi sanoisi? En ole seurustellut koska muut ovat. Ihan (naisellista) piruuttani. Hähä!

(Naisten) Miniseksuaalisuus iskee tulta, ja kaikki toiveet lässähtää.

Ei ole kriteerit tiukat, mutta pelko siitä etten ole tarpeeksi hyvä mies. Koen aina itseni jotenkin riittämättömäksi mieheksi.

1) Naiset haluaa hienon ja ison asunnon (mulla vain 43 neliön kaksio, vuokralla)

2) Naiset haluaa että miehellä on auto, olen autoton.

3) Mun kaikki ylimääräiset rahat menee velkojen lyhennyksiin, ei ole vara ostaa hienoja vaatteita.

) Positiivista: Velat saan maksetuksi tänä vuonna ja olen sitten velaton mies ja vielä töissä käyvä, noin 500 euroa menee sitten patjan alle sitten per kk :)

Tämä vuosi 2012 on viimeinen kitumisen vuosi! Ellei tule maailmanloppu, tilistä jää 1200 euroa kulutukseen, luulisi olevan jo aika ok? :)

koska olen luuseri peräkammarinpoika sekä minulla on mielenterveysongelmia, joita en ole hoidattanut enkä hoidata. Vedän joka päivä läjän kipulääkkeitä jotta jaksan olla vittumainen mulkku. Viinaa en käytä, tupakoin, runkkaan ja vaikeroin.
Seurustelemattomuuteni johtuu myös haluttomuudesta olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
En tiedä varsinaista Todellista syytä kuitenkaan, en ole sitä ämmiltä kysellyt...

On vaikea tutustua naisiin ja erityisesti vapaisiin naisiin, jotka voisivat olla sopivia suhteeseen. Kun tilanne on pitkittynyt vuosikausia, niin sekin vaikeuttaa asiaa. En oikein osaa tehdä mitään asialle. En ole täysin menettänyt toivoani asian suhteen, mutta pidän melko todennäköisenä etten koskaan tulekaan seurustelemaan.

Nuorempana en kokenut olevani valmis alkamaan seurustelemaan. Sitten kun koin olevani valmis ja aloin kiinnostua mahdollisesta seurustelin olin jo naisten mielestä liian vanha (n. 25) aloittamaan seurustelua, koska aikasempaa kokemusta ei ollut. Nykyään en enää lähestykkään naisia, koska tiedän olevani epäkelpo.

Koskaan en ole ollut rakastunut, koska ihastuksillani ei ole ollut mahdollisuutta kehittyä rakkaudeksi. Todella ihastunut olen ollut muutaman kerran. Nykyään en enää edes ihastu syvällisesti, koska olen oppinut tappamaan sen hetkellisen ihastumisen tunteen. Tietenkin läheisyyden kaipuuta koen vieläkin, siitä kun pääsis eroon niin eläminen voisi olla helpompaa.

Yksi syy on myös se, että olen ollut ylipainoinen. Nykyään olen lähes normaalipainossa, mutta en voisi kuvitellakkaan näytäytyväni kenellekkään naiselle ilman paitaa, koska kehossani on lihomisesta johtuvia raskausarpia ja laihtumisesta aiheutunutt löysää nahkaa.

Olen ujo lähestymään miehiä. En osaa keskustella. Ei myöskään ole tullut sitä oikeaa vastaan. Olen nössö ja käy harvoin baarissa. Olen hieman masentunut yksinäisyydestäni johtuen.

Vihaan tätä nykyaikaa jossa ulkonäkö ratkaisee niin paljon. Joka päivä pitäisi herätä aamulla föönaamaan hiuksia ja pistämään pakkelia kun ei ole syntynyt luonnonkauniiksi!

Olen melkein 60, ja seurustelen ekaa kertaa elämässäni. Syyt: alle 20-v en kelvannut kellekään (olen enemmän ruma kuin kaunis), sitten tapasin miehen, jonka kanssa rakastuimme, muutimme miltei heti yhteen, myöhemmin avioiduimme ja saimme lapsia. Muutaman kymmenen vuoden jälkeen erosimme, enkä seuraavaan 10 vuoteen löytänyt ketään jolle olisin kelvannut. Sitten tapasin miehen, jonka kanssa olemme nyt seurustelleet jo pitkään.

Liian hauskaa poikamiehenä... liian kiire opiskelijana... liian introvertti ja tylsä... liian erikoislaatuinen....

Lisäksi:

-Liian ujo
-En pidä itteäni tarpeeks hyvänä
-Liian pohdiskeleva, syvällinen
-En jaksa ottaa vastuuta toisesta ihmisestä, hyvä jos edes jostain eläimestä, vesikilpparikin eli aikoinaan kolme viikkoo ja sit delas xD
-lonewolf
-Toimin intuitiiviselta pohjalta ihmissuhdeasioissa.
-En jaksa miettiä koko asiaa.
-En jaksa ottaa seurustelusta paineita, niinkuin ehkä jotkut muut.
-Ei pysty ku on niin vitun hapokasta.

Ehkä pelkään sitoutua...? En mä tiedä, ei pää kestä.

Jonkinlainen syvä itsensä häpeäminen. Ei vain pysty uskomaan että joku nainen voisi oikeasti olla kiinnostunut tällaisesta miehestä. Tämä siitä huolimatta että järjellä ajatellen olen elämässä pärjännyt kohtuullisen hyvin.

En ole ihan ap:n tarkoittamaa kohderyhmää sillä olen lyhyen aikaa asunut naisen kanssa. Suhde kaatui sitoutumishaluttomuuteeni, siihen että en uskaltanut avautua tarpeeksi. Toisaalta häpesin sitä että nainen ei vastannut mielikuvaani ideaalisesta kumppanista, vaikka hieno ihminen olikin. En esim halunnut esitellä häntä perheelleni. Tästä syystä katson että en ole oikeasti koskaan seurustellut. :-(

ylimieliseltähän tämä tulee kuulostamaan, mutta olen 19 v ja säpinää miesten kanssa on toinen toisenperään (blondi,urheilija, hyvässäkunnossa, pitkä). Montaa viikkoa ei ole ettei joku pyytäisi kahville tai kertoisi välittävänsä. Olen kaveriporukassa the "miestenmetsästäjä", mutta koskaan en ole seurustelusuhteeseen asti päässyt. Joka kerta kun homma rupee vakavoitumaan saan järjettömän ahdistuskohtauksen, ja otan nopeasti jalat alleni. Olen vasta viimeisen vuoden aikana ymmärtänyt, että ala-ja yläasteen kiusaamiskokemukset poikien taholta (joka päivä kuulee kuinka ruma ja ällöttävä on) ovat saaneet minut haluaaman hyväksyntää mistä ikinä sitä saakaan, mutta uudelleen sattumisen pelossa juoksen aina karkuun, kun tilanne rupee vaatimaan syvempiä tunteita. Baarissa saan valtavasti huomiota ja kaduilla saan viheltelyä perääni. Olen miesten piirittämänä, mutta olen tukahduttanut tunteeni, ettei taas sattuisi. Parasta on se, että ainut poika josta oikeasti välitän on parhaan kaverini poikaystävä. YEAH

minun kohdallani seurustelemattomuuteni johtuu edelleen kohtuuttoman korkeasta suojaikärajasta.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys, sillä vaikka kilpailuviettini ja voitontahtoni on kova, en pysty naisista kilpailemaan millään tavoin. Monesti naisesta selviää, että on myös joku kilpakosija. Tällöin jätän homman siihen ja päätän, että olkoot he onnellisia.
On helpompi luovuttaa kuin hävitä, varsinkin kun tällä sektroilla ei ole kokemusta voittamisesta. Ei ole sitä voittamisen kulttuuria, mikä toisi varmuutta.

Toinen seikka on se, etten näe mitään järkeä tehdä naiselle aloitetta ellen jo tunne jotain tätä kohtaan. Kyseessä on "väärä" ajattelumalli, jota yritän korjata parempaan suuntaan, eli tutustua naisiin ihan muuten vain jos vaikka klikkaisi

Itse ei ole saanut aikaiseksi tehdä aloitteita naisille, pari kiinnostuksen kohdetta ollut elämäni aikana. Ja jos ei toisesta ole tosissaan kiinnostunut en näe syytä edes mitään yrittää. Edes harjoittelu mielessä.

En ole ikinä havainnut naisten olevan minusta mitenkään kiinnostunut. Ei ole kukaan tullut "iskemään". Tai edes juttelemaan. Todennäköisesti mahdollisuudet voittaa lotossa paremmat kuin saada naisilta huomiota.

Alotteita on tullu, mutten osaa ottaa niitä vastaan. En oo sujut itteni kanssa, kropan ja naaman. Liian ujoki taijan olla. En myöskään juo tms, eli oon tämmönen tylsän kiltti.

Liian ujo, en uskalla tehdä aloitteita. Naiset eivät tee aloitteita, korkeintaan joku homo yrittää. Sitten myös heikko itsetunto työttömyyden ja syrjäytymisen takia, että koen ettei minulla ole mitään tarjottavaa enkä ole rakastamisen arvoinen. Mitäpä sitä pilaamaan kenenkään toisen elämää.

Ei huvita seurustella, en osaa seurustella eikä ole tullut vastaan yhtäkään jonka kanssa edes haluasin seurustella.

Olen ihastunut ja rakastunut nuorempana, siitä ei mitään hyvää seurannut, ainoastaan huolia ja murheita.

Tässäpä syitä omaan seurustelemattomuuteeni:
* Vanhempieni avioliitto ei ole ollut mitenkään auvoinen malli parisuhteesta, johon olisin halunnut pyrkiä. Toivoin useimmiten riitatilanteissa heidän eroaan.
* Pojat/miehet eivät ole olleet minusta kiinnostuneita. Minulle ei ole tultu juttelemaan teininä kaupungilla, kaksikymppisenä baarissa tai muutenkaan en ole kokenut mitään lähestymisyrityksiä. Minulla ei ole ollut poikia/miehiä edes kavereina.
* En ole ollut teinivuosien jälkeen ihastunut kehenkään.
* Olen liian ujo tekemään itse aloitetta.
* Opiskelin naisvaltaisella alalla.
* Kävin 20-30 vuotiaana erittäin harvoin baareissa. Silloinen ystäväni ei ollut kovin huomaavainen; hän ei esitellyt minua koskaan omille baaritutuilleen. Tämän jälkeen baarissa käynti jäi, sillä ystäväni olivat vuosien varrella pariutuneet, eikä menokavereita ja -haluja ollut. En toden totta viihtynyt savuisissa ravintoloissa, eikä kaljakaan maistunut...
* Muutamat kirjeenvaihtoilmoitukseni parikymppisenä johtivat vain yksittäisiin tapaamisiin.
* Painoni on noussut tasaisesti vajaan 20 vuoden aikana n. 30 kiloa. 25 vuoden ikään asti oli vielä normaalipainoinen, nyt painoa on tullut liiaksi.
* Harrastuksissani tapaan pääasiassa vain naisia.

Nyt olen hieman päälle 40v. ja olen jo vuosien ajan ajatellut eleleväni loppuelämäni yksin. Ystäviä, harrastuksia ja kummilapsia minulla on - miestä (ja perhettä) ei ehkä koskaan...

Elämä on - näinkin elämisen arvoista!
:)

Löytyy:

Vuonna 2002 luin suomi24:stä kommentin: "sori pojat, alle 18 cm peniksellä ei tee mitään"

Hädissäni mittasin kaluni pituuden, ja tulokseksi sain 13 cm.

:D

Tämä sai minut kymmeneksi vuodeksi toivomaan, että pystyisin jollakin kemikaalilla tukahduttamaan sukupuoliviettini. On se hirveää olla opiskelumaailmassa kun kaikkialla on laittautuneita naisia. Haittaa keskittymistä.

Muutenkin joka tuutista tulee sitä "naisten seksuaalisuus on ihanaa" -julistusta, niin ajattelin etten pysty kuitenkaan tyydyttämään naista.

Eli kuitenkin joutuu suorittamaan. Lukekaa vaikka Iltalehden Sofian sohvaa.

Muutenkin v1tuttaa kun 20 iässä naiset kysyvät: oletko käynyt armeija? Missä opiskelet? 30 iässä kysyvät: "missä olet töissä?"

Ärsyttää tuollaiset kyselevät naiset. Miehessä todellakin kiinnostaa se status. Miksei noista kyselijöistä pääse koskaan eroon? Onneksi ymmärrän jo välttää baareja -- olenhan sentään 35 vuotias!

En häpeä elää Kelan rahoilla. Työelämään ei ole juuri mahdollisuutta päästä vaikka ihan hyvä tutkinto onkin. Jotenkin tuppaa sekin olemaan armeija- ja parisuhdehenkisten tyyppien maailma se työelämäkin. Pyhäkoulupisteiden keräilijöillẹ.

Kuten joku heitti loistavan sloganin joskus: parisuhde on jatkettua asevelvollisuutta.

Itse tiedän että minulla on liian isot kriteerit miesten suhteen, mutta mielummin elän sinkkuna kuin suhteessa jonkun amisjuopon kanssa, joka tupakoi, ei muita mielenkiinnon aiheita kuin autot ja muutenkin on olematon nysvä persoonallisuudeltaan.

Jaah, miksikö en ole koskaan seurustellut? Olenhan jo 33-vuotias mies....
Suurin syy ehkä kaverittomuus ja erakkoluonne. Kun ei ole kavereita, ei tule ikinä lähdettyä mihinkään viihteelle. Eikä niitä naisia oikeasti tapaa missään muualla.

Ihan turha kuvitella, että jossain kadulla tai kaupassa joku nainen tulisi ehdottelemaan tutustumista. Baareissa taas ei kiinnosta käydä, koska käytän alkoholia erittäin vähän.
En ole käynyt kertaakaan elämässäni minkäänlaisessa baarissa tai yökerhossa. Ei kiinnosta.

Tässä on tosiaankin jo 33 vuotta eletty ilman parisuhdetta, elämän täyttää työ ja harrastukset. Harrastan yksilölajeja, joten niiden kautta en juurikaan tapaa naisia.
Ainoa "mahdollisuuteni" on löytää nainen työpaikalta. Toisaalta, työpaikkaromanssi vähän arveluttaa, eikä tähän päivään mennessä kukaan naispuolinen työkaveri ole koskaan osoittanut mitään kiinnostusta minua kohtaan. Syy ehkä hiljainen luonne ja monet pitävät minua varmaan tylsänä ihmisenä, niin kuin olenkin.

Nettideittailua kokeilin muutama vuosi sitten, mutta kukas sitä hiljaisesta miehestä kiinnostuisi. Nettideittailu ei todellakaan ole oikea tutustumistapa ujoille ihmisille. Sen sain huomata kaksi kertaa, kun kävin treffeillä.

No, meneehän tämä elämä näinkin. En tiedä, osaisinkokaan seurustella, koska olen ollut aina yksin. Ihan sama.

Toisaalta, olisihan se mukava edes kerran kokeilla, miltä se nainen tuntuu.

Jaa-a, onhan noita syitä jo tullutkin mainittua, jotka ovat totta myös omalla kohdallani. Inhottaa ajatella, että seurustelemattomuus johtuu nimenomaan itsestä, mutta näinhän se vaan on. Eihän se kivalta tunnu itsestään vikoja ettiä ja huomata, että ei kelpaa kenellekään sellaisena kuin on.

Itse en edes alle 18veenä halunnut seurustella enkä ollut mitenkään kiinnostunut edes tutustumaan miehiin sen kummemmin, mitä nyt koulukavereita siinä ympärillä oli. Lisäksi muutamat pojat olivat aika huolella haukkuneet minua, joten tietysti kuvittelin, että olenkin sellainen kuin sanoivat. Minua haukuttiin lukioon asti lihavaksi (162/58) ja näinkin itseni lihavana. Siitäpä tuli myös ajatus, ettei kukaan mies lihavaa naista halua. Vihasin itseäni.

22-vuotiaaksi hoin itselleni joka ilta, että haluan elää yksin, enkä kaipaa miehiä/seksiä elämääni. Välillä itkin, mutta hoin aina vain uudelleen, että kyllä tämä tästä helpottaa, kun vaan saan aivoihini sen ajatukseen pysymään, että minut on luotu elämään yksin. Monia päiväkirjan sivuja kirjoittelin täyteen, että haluan olla yksin eikä kukaan minua halua. Ja tämä toimi. Opin elämään yksinäisyyteni kanssa enkä edes kaivannut mitään läheisyyttä, vaikka kaverit ympärillä kilvan kehuivat omia kokemuksiaan miesten kanssa.

Nyt 25-vuotiaana jostain ihmeestä on taas tullut tämä ajatus, että olen miettinyt, millaista olisi seurustella. Ja olen jopa miettinyt, että miltähän se tuntuisi, jos harrastaisi seksiä. Ei sillä, että suuremmin sitä haluaisin tai osaisin edes kaivata, mutta olen miettinyt, olisiko se niin mahtavaa kuin ihmiset sanovat.

Omat asenteeni varmasti vaikuttavat vieläkin siihen, että miehet eivät lähestyä minua. Ehkä kyynisyyteni paistaa jo niin pitkälle, että tässä vaiheessa olen tehnyt jo itselleni sellaista hallaa, että en enää näytä ulospäin avoimelta ja mukavalta jne.
Olen myös käsittämätön tumpelo miesten seurassa. Vitsini ovat huonoja, olen hermostunut ja muutenkin olen jotain muuta kuin mitä naisten seurassa.
Joten ei ole ihmekään, että olen nolla miesten silmissä. Mutta monet ihmiset ovat eläneet hyvän ja mielenkiintoisen elämän sinkkuna, joten miksi minäkin en onnistuisi?

Eniten tässä kuitenkin ehkä korpeaa juurikin se, että koskaan ei voi tietää, miltä se mies oikeasti tuntuu ja millaista olisi, jos joku toinen ihminen haluaisi juuri sinua vaikka kesken kahvitunnin tai milloin ikinä. Mutta toisaalta, eihän kaikkea voi kokea, joten kai sitten on vain hyvällä annettava periksi ja katsottava romanttisia elokuvia pahemman puutteessa....

Kiitos ja anteeks. :(

Itseasiassa en todellakaan tiedä miksi olen sinkku, olen aina ajatellut olevani ihan kohtuuhyvä saalis. Olen mukava,huumorintajuinen,rempseä ja ulkonäöllisestikkin nätti. Minulla on paljon poikapuolisia kavereita, eli ehkä olen pojille enemmän kaveri kuin mahdollista tyttöystäväainesta vaikka ihan naisellinen olenkin. En tosin mikään mallikroppainen ole vaikken ihan toivoton tonnikeijukaan, mutta kaipa sekin osaltaan vaikuttaa. Baarissa minua miehet helposti lähestyvät mutta muuten vapaa-ajalla tyytyvät vain luomaan katseita.

Nuorena itsetuntoni oli nollissa ja kykyä tai mahdollisuuksia tutustua naisiin ei ollut. Vasta n. 25-vuotiaana itsetuntoni alkoi olla siedettävällä tasolla. Kohonneesta itsetunnosta oli kuitenkin hyötyä vain työuran nostamisessa seuraavalle tasolle, pariutumiseen se ei läheskään riittänyt.

Ei pidä unohtaa, että geeneillä on suuri merkitys pariutumiseen, joten itse pidän yksinelämistäni myös tavallaan luonnollisena. Sosiaaliset taidot ja vilkas sosiaalinen elämä on myös kriittisiä tekijöitä pariutumisen kannalta. Sosiaaliset taitoni ovat parantuneet paljon vuosien varrella työelämän vaatimuksista johtuen, mutta minulle ei ole luontevaa olla epämuodollisessa kanssakäymisessä naisten kanssa. Työelämässä tapaan myös melko harvoin naisia, sillä ala on hyvin miesvaltainen.

En tiedä onko kyse geeneistä tai itsetunnosta, mutta rehellisesti sanottuna koen miellyttävämpänä yksinelämisen kuin pariutumisen. Koen naisiin tutustumisen ahdistavana, koska seksiin ja parisuhteisiin liittyy niin paljon vaatimuksia ja suorittamista.

Elämässä on myös paljon muuta kiinnostavaa kuin naiset ja parisuhteet. Minulle työura on aina ollut tärkeä ja olen siinä myös menestynyt hyvin, johtuen osittain varmasti siitä, että mitään häiriötekijöitä ei ole koskaan ollut.

vain ihastukset.

Koska naisilla on niin umpipaska miesmaku. Mitään muuta syytä ei ole.

Koska olen valkkaaja. Olen aivan omasta vapaasta tahdostani jatkuvasti sinkkuna. Niin ja olen tyylikäs ja tasokas sekä itsestäni erittäin hyvää huolta pitävä mies ja hyväntuoksuinen sekä ulkonäkö on myös kohdallaan kauniit kasvot jne.. Ainiin joskus tapaan elämässäni sellaisia naisia esim yökerhoissa ja joissakin muissakin paikoissa joitten kanssa voisin kuvitella ihan seurustelusuhdetta. Mutta näinkin on hyvä ja olen täysin 100 prosenttisesti näinkin tyytyväinen. Mutta niinkuin sanoin myös parisuhde sopii jos kemiat pelaa sen vastapuolen kanssa ja tullaan hyvin juttuun ja toimeen sekä on jotain samankaltaista mikä yhdistää meitä! Joskus tapaan oikeesti todella ihania ja tietynnänköisiä hyviä vaihtoehtoja joitten kanssa olisi suorastaan ihanaa seurustella ja olla parisuhteessa se täytyy myöntää.Näitten naisten kasvot minulla jää aina mieleen sen päivän ajaksi kun olen nämä naiset jossain nähnyt:)

Omalla kohdalla varmaan siksi, etten ole koskaan tehnyt ainuttakaan aloitettava ja muutenkin pyrkinyt aina visusti peittämään kiinnostukseni. Syinä alhainen itsetunto ja pelkuruus. Olen myös vähän erakkoluonne, mikä vielä rajoittaa kiinnostavien naisten tapaamista.

Ei kiinnosta.

nainen ikää on 22v

ei ole mutta saisi olla savuton ja uskontoa harjoittava mies

ehdottamasti olen pelkään sitoutumista

olen ujo lähestymään ylipäätän kaikkia ihmisiä myös naiset

en ole rakstunut, en tiedä mitä tarkoitta rakastamista toista ihmistä mutta ehkä jonain päivänä löydän sen jos Jumala suo

ei ole esteitä mutta miehen pitäis haluta olla mun kanssa ja rakastaa

Se klisee on semmonen et ne joista olisin kiinnostunut eivät yleensä ole musta... mut kyllähän se juttu on myöskin semmonen et ns. kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.

Mua ei myöskään baarit sun muut menomestat kiinnosta tippaakaan, et sekin vielä hankaloittaa huomattavasti tutustumista. Lisäksi monet naiset odottavat yleensä "jotain" tapahtuvaksi suht. nopsaan kun treffit on sovittu, kun taas itse haluaisin tutustua pidemmän aikaa ennen kuin mitään yhteisen peiton alle menoa voi ajatella... tämäkin on kokemani mukaan aikamoinen ongelma.

Et joo on todella hankalaa löytää naista joka olisi kiinnostunut sekä kriteerit täyttävä (savuton, lapseton ja munikäinen) ja valmis etenemään hitaasti sekä kärsivällisesti.

Olen 35-vuotias mies (100% hetero), enkä ole ikinä edes yrittänyt iskeä ketään naista. En ole tähän päivään mennessä tavannut sellaista vapaata naista, kenen kanssa voisin elää saman katon alla. Parisuhteessa olevia naisia tietäisin montakin, joidenka kanssa alkaisin suhteeseen.
No toisaalta, ei kukaan nainen ole koskaan myöskään lähestynyt minua. Varmaan siksi, koska olen niin tavallisen tylsä ihminen.

en ole koskaan seurustellut, koska en tiedä miten nainen isketään...

Olen varmaan sitoutumiskammoinen ja sitten on paljon henkisiä omia ongelmia minkä takia en osaa olla niin lähellä miestä kun seurustelussa pitäisi. Toisaalta tapaamani miehet on hirveen nopeita tunteissaan ja haluavat heti jotain mitä en pysty heille antamaan. Baarissa kyllä seuraa saan helposti, mutta pidän sitä vain pinnallisena hauskanpitona. Syy,miksi en ole seurustellut on siis minussa eikä miehissä. Ehkä joskus pääsen tästä tuskasta ja tapaan jonkun kärsivällisen kivan miehen joka tajuaa minua..:)

Mielenkiintoinen huomio:

Suurin osa tähän aloitukseen vastanneista on miehiä. Tämä kertoo mielestäni selvästi siitä, että parisuhteen muodostaminen on naisille helpompaa.

Olen sinkku koska naiset ei halua rumaa miestä.

Mulle kelpais tavallisen näköinen nainen, mut minä en kelpaa tavallisen näköiselle naiselle koska en ole komea tai rikas. Enkä mikään lihaskimppu. Sen takia olen sinkku loppu elämäni!

Olen ja pysyn rumana nimimerkille en takuulla usko että olet ruma ja pysyt rumana. Veikkaan että ulkonäössäsi on se vika että et pukeudu raikkaan värisiin ja laadukkaisiin kauluspaitoihin ja tyylisi ei edusta oikeanlaista tyyliä. Todella harva ihminen siis todella harvinaisuus on ruma ihminen. Vaatteet vaikuttaa,mitä puet päällesi ja miten pidät itsestäsi huolta.Puvun housut ja värikkäät kauluspaidat on ensiaskel tyyliin.13

Ei riitä äly, mielenterveys, itsetunto, tunteet tai taidot avioliittoon menoon, rakastumiseen saati jonkun iskemiseen eikä edes siihin että kehtaisin suunnitella mitään sellaista. Kaikenlainen porneija, itsesääli, monenlaiset runkkailut ja runkkauksesta väkisinpidättäytyminen, itse-inho, isäinho, äiti-inho, Jumala-inho, riippuvuudesta ja fetissistä seuraavaan siirtyily, loputon itserakkaus, elämäntaitojen opetteluhaluttomuus, persoonansapiilottelu, tunteidenkieltely ovat lamauttaneet taitoni ja intoni, välittää siintä saavutanto elämässäni jotain ja mikä on elämäntehtäväni varsinaisesti ja miten olisi syytä palvella itsellään lähimmäisiä. Pelkkä naatinnoissarypeminen on ajantappoa ja syö vieläpä miestä, johdellen ehkä maanisdepressiiviseen elämään ja ylivalvomiseen sekä herkkujenmässäilyyn ja toisinaan myös itsensä lievään nälkiinnyttämiseen

koetan tässä urakoida itsestäni aseksuaaliksia, jonka ei pitäisi olla kovin mahotonkaan kheissi, sillä alkujaan jo vähhäiset henkset parinmuodostus- ja perheenpitokyvyt ovat miltei jo miesmuisti sitten hilseilleet irti niin että enää olisi vain fyysisen yhteyden muodostamisen tarpeen tappokuoletus loppuunhoisimati, mutta yöt pääskytysten sitä vaan edelleen vuosienkin jälkeen tulee tänne hepinnostatus-toimia suorittamaan kun inha yksinäinen aamu vihuttavine töihinlähtöinensä saapuisi niin pentelleen joutuusasti jos menisi nukkumaan jo vaikka kahdeltatoista

Olen liian komea hyvä tapainen ja kohtelias.

Luottamuksen puute, minun on todella vaikea luottaa toiseen. Isäni ollut ilmeisesti ensimmäinen luottamukseni rikkoja. Epäilevän ihmisen on vaikea muuttaa tapaansa muuksi, jollei ole kokenut lojaaliutta ja tervettä tapaa (saman arvoista kohtelua ympärillä).

Olen liian ujo ja ruma tekemään aloitteita. En tiedä mitä naisten kanssa puhutaan ja miten niiden kanssa ollaan. Tuntuu että naiset arvostelevat jatkuvasti mielessään, jos eivät sanallisestikin, miestä jonka kanssa joutuvat aikaansa viettämään. Tietenkin pidän itseäni silloin huonona ja riittämättömänä toiselle. Mitä kauniinpi nainen, sen vaikeampaa siinä sen kanssa on olla. Kun ei tunne olevansa samalla tasolla ja toisen arvoinen.

Nyt kun aloittaja on tätä asiaa 12 vuotta miettiny ja BOTTI tämän keskustelun armollisesti hänelle uudestaan nostanut. Niin kerron, että vastaus on lopulta yksinkertainen. Kato kun nykyään tehdään töitä, ei välttämättä millekään seurusteluille jää aikaa. Ei ole välttämätöntä että tehdään 12 kakaraa, vaan voi menestyä myös muulla saralla. Tosin lasten tuloon on voi aina varautua, eikä tietenkään mukavalle yllätykselle halua varta vasten mitään esteitä kasata.

Ei kuulu sulle

silloin ei ole ikinä seurustellut jos menee suoran naimisiiin äitinsä kotoa.

En mä varmaan keksis mitään aihetta, josta jaksaisisn seurustella

Naiset ovat erittäin läski- ja gamerfobisia. Voisivat tarkastaa etuoikeutensa.