Asun

5.linja

vielä kotona mutsin kanssa.

Onko muita viisikymppisiä, jotka eivät koskaan lähteneet kotoa pois?

8

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vili. Ei ole muita.

      ..ja 5.linja ei asu yksin kotonaan.

      • Noin mäkin mietin. - Aika paljon viihdyn kotona, mutta olen vielä vähän alle 50, niin en istunut kuvaukseen. -


    • 5.linja

      Tsoh


      Mä läksin intin jälkeen himasta, mutta ymmärrän silti oikein hyvin, millaista on naisten ylivalta.

    • sikafarmari,

      Koti ei kaikille merkitse samaa asiaa. Joillekin koti on vanha sukukartano.
      Ex-appiukko kehui kuinka hyvä nykyään on opiskella, kun saa opintolainoja ja kun yritin selittää, ettei ne opintolainat riitä elämiseen, vuokrasuntoon, ruokaan jms menoihin.
      Äijän sai ymmärtämään sentään, että opiskelupaikka voi olla liian kaukana kotoa, mutta tuumaili, että voihan sen ruoankin hakea kotoa ja säästää ruokakuluissa.
      Maatalon isäntänä ei tajunnut, etteivät kaikki ole maalla syntyneitä ja ei ole edes vanhempia tai on huostaanotettu ja pitää kaikki hankkia itse, eikä tänä päivän saa sossustakaan tarpeeksi apua, vaan on mentävä töihin tienaamaan elantonsa ja ainakin 200 000 työhön halukastaan ei saa töitä mistään.

    • paastoaja hki

      Aloitin paaston klo 11 tänään. Olen paastolla niin kauan kuin jaksan. Paastooni kuuluu vesi, kahvi, mehu ja limu. Reilut 2,5h olen nyt paastonnut. Olotila ihan hyvä.

    • mie asun tällä hetkellä 100 metrin päässä bordellista

      • Fr. fiona

        Älä mee sinne tekemään itsestäs naurunalaista.


    • Mä vedän pidemmän korren, mää asun kans kotona, mutta mummolassa. Lällällää :P

      Mummon luona on mukavaa ja turvallista :) Tosin ei täällä enää ole kuin hänen vanhoja huonekaluja ja klänninkejä, sekä tietysti mummon henki. Viiteenkymppiin ei ole kuin 8 vuotta aikaa. Ihanaa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      414
      1206
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      703
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      702
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      645
    Aihe