Ei kutsua tupareihin?

nöösi_poika

Tässä on taas lähdössä käyntiin yksi lauantai-ilta yksin, ilman mitään ohjelmaa. Hiljaista on! Tulin juuri kerrostalomme alaovesta sisään ja ilmoitustaululle laitetun lapun mukaan joku viettä tupareita tänään klo. 18:00-00:00. Hän valitteli jo etukäteen mahdollisia häiriöitä...

Ei siinä mitään. Outoa on vain, etten minä ole kutsuttu. Aika harva ATM taitaa saada tuparikutsuja. Mistähän johtuu?

Jaa miksikö minut olisi pitänyt kutsua? Ensinnäkin olen taloyhtiömme hallituksessa. Jokainen hallituksessa oleva sinkkumies pitää aina kutsua tupareihin tms. kotibileisiin. Se on kirjoittamaton sääntö!

Siksi toisekseen, olemme mutaman kerran törmänneet (emme tosin kirjaimellisesti) käytävällä toisiimme. Tervehdin aina muita talon asukkaita iloisesti ja ystävällisesti. Olenhan taloyhtiömme hallituksessa. Niin myös tätä tupareita järjestävä henkilöä.

On se outoa, ettei mukava saman rapun sinkkumies saa kutsua. Mutta sitten taas, tosielämä nyt ei olekaan tv-sarjoja tai elokuvaa. Ei sellaista tapahdu, että samassa rapussa, melkein naapurissa, asuva sinkkumies saisi kutsua tupareihin. Siis oikeassa elämässä.

Niin, tuparit muuten järjestää nuori nainen. Että näin...

Milloin sinä sait viimeksi tuparikutsun?

43

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :)))

      Oma veljeni ei kutsunut omiin tupareihinsa.

      Eipä siellä olisi ollut kuin parisuhteessa eläviä ihmisiä, eikä veljen vaimon parisuhteessa elävät kaverit eräässä aikaisemmassa juhlassa tuntuneet erityisemmin pitävän minusta.

      • näin se onnnnnnnnnnn

        Juuri näin se alkaa mennä tämä sosiaalinen syrjäytyminen.

    • näin se tosiaankin m

      Ensin naiset alkavat katsoa kieroon naisettomia miehiä, myöhemmin he alkavat suhtuatua näihin miehiin vihamielisesti ja alkavat demonisoida heitä. Tässä asiassa naisia yllyttävät ja usuttavat ne miehet joidenka nussittavina nämä naiset ovat.

    • mustispeppers

      Mä en oo koskaan saanut kenenkään tupareihin kutsua, enkä tosin ole itsekään sellaisia pidellyt.

    • Kolmessa tupareissa olen ollut ja kokoonpano on aina ollut tyyliin muutama pariskunta ja loput on sinkkumiehiä.

      Ilmeisesti varatut naiset on niin epävarmoja idiootteja, että eivät uskalla ottaa mukaan sinkkukavereitaan.

      • nöösi_poika

        "Ilmeisesti varatut naiset on niin epävarmoja idiootteja, että eivät uskalla ottaa mukaan sinkkukavereitaan."

        Yksi teoria tämäkin.

        Onneksi joillakin on tänään hauskaa (vrt. tuparit alkavat klo. 18:00).

        Onkohan naapurin AT-mies toivottu kuokkija? Tunti aikaa miettiä asiaa...

      • sinkkunainen87

        tuo on niin totta. useimmat kaverini ovat nykyään parisuhteessa ja saan kutsuja ainoastaan tyttöjeniltoihin. :(

      • nöösi_poika
        sinkkunainen87 kirjoitti:

        tuo on niin totta. useimmat kaverini ovat nykyään parisuhteessa ja saan kutsuja ainoastaan tyttöjeniltoihin. :(

        En halua vaikuttaa valittajalta, mutta en saa kutsuja mihinkään! Paitsi, että Mormoonit ja Jehovan todistajat käyvät kaksi kertaa vuodessa ovellani ja kutsuvat omiin tilaisuuksiinsa, joten en minä ihan ilman kutsuja joudu elämään.

        Valitetaan siis, että en saa kutsuja haluamiini tilaisuuksiin!

      • mustispeppers
        nöösi_poika kirjoitti:

        mulla ei käy edes noi oven takana :D Känninen naapuri sitä vastoin joskus yönselkään koputtelee pilluntoivossa oven takana. Ei oo edelleenkään annettu, vaikka puutteessa olenkin, mutten niin puutteessa, että känninen naapuri kelpaisi. Eipä silti, ei hän kelpaa selvänäkään, vaikka pitää itseään kulmakunnan adioniksena, kun 9 kuukaudella olevaa mahaansa esitteleekin nahkaliivin kerä. *YÄK*

      • sillitrooli

        Varatut naiset pelkäävät sinkkunaisia ja ällöävät sinkkumiehiä. Pelkäävät sinkkunaisia, koska epäilevät niiden vievän miehensä. Ällöävät sinkkumiehiä, koska rakentavat näin identiteettiään, jossa he ovat yhteiskunnan tukipilareita ja muunlaisessa elämäntilanteessa olevat ovat syy kaikkeen mikä on vialla. Yksinelävät sinkkumiehet ovat helpoin maali ja ällöäminen ja porukasta eristäminen on naisilla verissä.

        Okei, myönnettäköön ettei kaikki naiset muutu varattuina tuollaisiksi. Mutta helposti ainakin puolet muuttuu. Jotenkin hassua, että kun julkisessa keskustelussa puhutaan miesten syrjäytymisestä, niin ikinä ei kukaan puhu siitä, mistä se syrjäytyminen noin niinkun syvemmin johtuu.

      • nöösi_poika
        mustispeppers kirjoitti:

        Ei ole sinullakaan helppoa...

      • mustispeppers
        nöösi_poika kirjoitti:

        Ei ole sinullakaan helppoa...

        Joo, täys luuseri :) Tosin tässä viime viikolla kuulin, että yks ihan ok-mies on muuttanut takas kotiinsa, siis hoitamaan vanhempiaan, pitäis kai vierailla kotoseudulla useammin ;)

      • mustispeppers
        sillitrooli kirjoitti:

        Varatut naiset pelkäävät sinkkunaisia ja ällöävät sinkkumiehiä. Pelkäävät sinkkunaisia, koska epäilevät niiden vievän miehensä. Ällöävät sinkkumiehiä, koska rakentavat näin identiteettiään, jossa he ovat yhteiskunnan tukipilareita ja muunlaisessa elämäntilanteessa olevat ovat syy kaikkeen mikä on vialla. Yksinelävät sinkkumiehet ovat helpoin maali ja ällöäminen ja porukasta eristäminen on naisilla verissä.

        Okei, myönnettäköön ettei kaikki naiset muutu varattuina tuollaisiksi. Mutta helposti ainakin puolet muuttuu. Jotenkin hassua, että kun julkisessa keskustelussa puhutaan miesten syrjäytymisestä, niin ikinä ei kukaan puhu siitä, mistä se syrjäytyminen noin niinkun syvemmin johtuu.

        Ja ikinä ei puhuta naisten syrjäytymisestä, se on ihan samanlaista kuin miehilläkin ja sitä on yhtä paljon.

      • sillitrooli
        mustispeppers kirjoitti:

        Ja ikinä ei puhuta naisten syrjäytymisestä, se on ihan samanlaista kuin miehilläkin ja sitä on yhtä paljon.

        Naisilla on yleensä ystäväpiiri, joka tukee paljon intiimimmin kuin miesten kaveripiirit. Lisäksi naiset ottavat usein lauman eläimiä vähentämään yksinäisyyttään ja läheisyyden kaipuuta. Jos naisella on lauma eläimiä, häntä sanotaan eläintenystäväksi. Jos miehellä on lauma eläimiä, häntä sanotaan eläimiinsekaantujaksi.

      • mustispeppers
        sillitrooli kirjoitti:

        Naisilla on yleensä ystäväpiiri, joka tukee paljon intiimimmin kuin miesten kaveripiirit. Lisäksi naiset ottavat usein lauman eläimiä vähentämään yksinäisyyttään ja läheisyyden kaipuuta. Jos naisella on lauma eläimiä, häntä sanotaan eläintenystäväksi. Jos miehellä on lauma eläimiä, häntä sanotaan eläimiinsekaantujaksi.

        Just joo... :DDD

        Mulla ei ole kovin suurta ystäväpiiriä, en tunne asuinpaikkakunnaltani oikeastaan ketään, työpaikan naiset ovat keskenään tekemissä vapaa-ajalla, mä yritin aikani tunkea mukaan ja pyydellä erilaisiin juttuihin akkoja, ei ollut kiinnostusta. Joten mä loperin moisen. Kaikki todelliset ystävät asuvat kaukana ja laajalla alueella. Pitäisi vain ottaa ja lähteä täältä, mennä jonnekin muualle, jossa niitä kamuja on. Koen usein itseni tosi yksinäiseksi ja osaltani pakenen ongelmaa, olen siis pitkää päivää duunissa, teen myös usein lauantait töitä, tapailen 100 kilsan päässä asuvia sisaruksia silloin kun en ole töissä. Eli olen kai itse aiheuttanut ongelmani.

      • jennie
        nöösi_poika kirjoitti:

        "Ilmeisesti varatut naiset on niin epävarmoja idiootteja, että eivät uskalla ottaa mukaan sinkkukavereitaan."

        Yksi teoria tämäkin.

        Onneksi joillakin on tänään hauskaa (vrt. tuparit alkavat klo. 18:00).

        Onkohan naapurin AT-mies toivottu kuokkija? Tunti aikaa miettiä asiaa...

        Itse en päästäisi vieraita ihmisiä asuntooni, joten naapurit sais jäädä sinne rappukäytävään seisoskeleen.

    • Itte en oo semmosia koskaan pitänyt. Mutta hetkinen olenkos saanut kutsuja? Niin vissiin yhden ainoan kerran ja siittäkin on reilu kymmenisen vuotta aikaa.

    • Naisasialooseri.

      Minä sain kutsun teiniblondin tupareihin, jotka siis olivat eilen.

      • nöösi_poika

        Kerro millaista oli!

      • Naisasialooseri.
        nöösi_poika kirjoitti:

        Kerro millaista oli!

        No itse asiassa missasin tuparit ja menin sitten suoraan baariin heidän kanssan ja sain teininaisen kiehnäämään syliinikin. Olin selvinpäin, humalassa olisin saanut varmaan aikaiseksi paljon enemmän säätöä.

      • Juu juu juuuu
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        No itse asiassa missasin tuparit ja menin sitten suoraan baariin heidän kanssan ja sain teininaisen kiehnäämään syliinikin. Olin selvinpäin, humalassa olisin saanut varmaan aikaiseksi paljon enemmän säätöä.

        *REPS*

        Ethän sä ole ennenkään mitään kunnon säätöä saanut aikaiseksi.

    • Turpaanvetoako?

      Siis mikä vittu on tupari? Jotain palstajuttuja tyyliin YTM, ATM etc.?

      • nöösi_poika

        Et voi olla tosissasi?

        Tuparit=tupaantuliaiset

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tupaantuliaiset

      • asiantuntija.
        nöösi_poika kirjoitti:

        Et voi olla tosissasi?

        Tuparit=tupaantuliaiset

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tupaantuliaiset

        Älä kuuntele aloittajaa. Tupareilla tarkoitetaan sosiaalista tapahtumaa, jossa kaveriporukka kerääntyy kasaan ja vetää toisiaan turpaan. Vahvin voittaa.

      • Ai juhlan paikka?
        nöösi_poika kirjoitti:

        Et voi olla tosissasi?

        Tuparit=tupaantuliaiset

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tupaantuliaiset

        Höh, älyvapaa tapa. Tuo on varmaan sitten tavalliselle väelle, joille asunnon vaihto on kai jotain ihmeellistä. Olen muuttanut tähän mennessä 32 kertaa jos laskin oikein (olen nyt 42v eli harvemmin kuin kerran vuodessa!) eikä koskaan tullut mieleenkään pitää sen takia mitään juhlia.

    • Haloo!

      Ei kai nyt teinit (=opiskelijat) naapureitaan kutsu!

      • nöösi_poika

        Kuka sanoi, että siellä teinit juhlivat? Nuori nainen on noin 25-vuotiaan näköinen.

        Olen itse 33-vuotias sinkkumies, joten tietysti odotan kutsua tupareihin. Emme ole ihan naapureita, mutta melkein.

      • 21
        nöösi_poika kirjoitti:

        Kuka sanoi, että siellä teinit juhlivat? Nuori nainen on noin 25-vuotiaan näköinen.

        Olen itse 33-vuotias sinkkumies, joten tietysti odotan kutsua tupareihin. Emme ole ihan naapureita, mutta melkein.

        ei kukaan, en edes minä teini = opiskelija - arvauksellani.

        mutta nuori eli opiskelija on sellainen jolla lienee laaja tupareista kiinnostunut tuttavapiiri eli ei tarvitse repiä naapureista seuraa. varsinkin jos asut opiskelijakaupungissa?

        olen samaa mieltä kanssasi että olisi kiva jos kutsuttaisiin. mua ihmetytti yliopistossa kuinka vielä niin aikuisena ja fiksuna jätettiin osa kutsumatta bileisiin. itse asiassa suurikin osa. luulin että semmoinen jäisi peruskouluun ja lukioon.

      • nöösi_poika kirjoitti:

        Kuka sanoi, että siellä teinit juhlivat? Nuori nainen on noin 25-vuotiaan näköinen.

        Olen itse 33-vuotias sinkkumies, joten tietysti odotan kutsua tupareihin. Emme ole ihan naapureita, mutta melkein.

        Mä olen 23, eikä mulle olisi tullut mieleenkään kutsua ketään naapureista tupareihin.. Voisi alkaa valittaa paikanpäällä jos tehdään jotain talon hallituksen sääntöjä vastaan tai pidetään musiikkia liian kovalla. Puhumattakaan siitä jos tulee jotain kinaa jonkn toisen vieraan kanssa, sekä sen vaikutuksesta omaan asumiseen.. Tai jos joku menee rikki. Hiton hyvä ettei meidän talon hallituslaiset ollut meidän tupareissa, oli sen verran lystiä! :D Toivottavasti sä et ole meidän talon hallituksessa. :D ...poikkeuksen tekee tietenkin jos joku vaikuttaa tosi rennolta ja coolilta tyypiltä jolla on samanlainen mentaliteetti kun omalla porukalla.

    • Vanhempi ATM

      En ole saanut koskaan sellaisia kutsuja.

      Arvaus: kyseinen nuori nainen asuu vuokralla, eikä hänen maailmaansa vielä kuulu lainkaan sellaisia käsitteitä kuin taloyhtiön hallitus.

      • nöösi_poika

        Arvasit oikein. Kyseinen nuori nainen asuu todellakin vuokra-asunnossa. Hän ei oikeasti edes tiedä, että olen taloyhtiän hallituksessa. Yhtiökokouksissahan käy tyypillisesti vain (osa) osakkeenomistajista. Vuokralla asuvat eivät koskaan (vaikka eihän se kiellettyä ole). Valtakirjavaltuutuksella vuokralainen voisi jopa käyttää jonkun toisen äänivaltaa yhtiökokouksessa.

      • ei yhteisöllisyydell

        Kuinka moni osakas kutsuu naapureita bileisiinsä? Itselleni ei tulis mieleenkään. Harjoitan sosiaalisuuttani ihan muiden ihmisten kanssa ja naapureihin haluan pitää tiettyä etäisyyttä. Eikä muutenkaan kiinnosta yhtiön hallituksen kokoonpano.

    • ...

      Miksi ihmeessä hän olisi kutsunut sinut jos ette tunne kunnolla.

    • Get real!

      Siis 33-vuotias luulee että "25-vuotias" kavereineen olisi kiinnostunut (edes bileseurana)? Noin kymmenen vuoden ikäero... se on ikuisuus tuossa iässä.

      • Jätkä 26

        Siis häh? Miksei muka kelpaisi 33-vuotias sen ikäiselle? Itselläni on kavereina ainakin pari yli kolmekymppistä, ja muutenkin ollut paljon tekemisissä senkin ikäisten kanssa, enkä näe siinä mitään ongelmaa? Ellei nyt ole sitten henkiseltä tasolta jotain teini-iän luokkaa vai? :D

      • TuparitOnKavereille

        Hmmm.... En nyt tiedä onko tuo se pointti, vaan pointti mun mielestä on se, että ei nyt hallitukseen kuulumisella mitään tuparioikeuksia saa, eikä niitä pitäisi edes olettaa. Kyllä mulla, 34v. on ainakin kavereina 25v. ihmisiä. Ja tietysti omanikäisiäkin. Ei musta joskus nimenomaan 25v jälkeen enää tarvitse kaveripiirin koostua vain plus minus samanikäisistä

      • Get real
        TuparitOnKavereille kirjoitti:

        Hmmm.... En nyt tiedä onko tuo se pointti, vaan pointti mun mielestä on se, että ei nyt hallitukseen kuulumisella mitään tuparioikeuksia saa, eikä niitä pitäisi edes olettaa. Kyllä mulla, 34v. on ainakin kavereina 25v. ihmisiä. Ja tietysti omanikäisiäkin. Ei musta joskus nimenomaan 25v jälkeen enää tarvitse kaveripiirin koostua vain plus minus samanikäisistä

        Joo tunnen minäkin, 30 , monenikäistä... mutta en tuntisi "25-vuotiaiden" bileitä omikseni. Mielestäni helpompi niin päin että yks kaks 25-vuotiasta kolmekymppisten bileissä sillä se että käyttäytyy ikäisiään kypsemmin on kauniimpaa katsottavaa kuin aikuinen vetämässä teiniroolia.

    • ATM pas.ka

      Mä en saanut kutsua oman salibändy joukkueen saunailtaan. Joten tein niin et kostin jäämällä tärkeästä salibändy matsista pois. Miellä oli nousukarsinta matsi ja koska olen maalivahti niin jäin pois pelistä tuntia ennen peliä. Toista kassaria ei ollut pelaaja meni maaliin. voitimme koko sarjan mut hävisimme karsinta pelin joten jäimme 3 divariin. koko kauden olimme puhuneet noususta mut ikävä tuottaa pettymys. suunnittelin kostoa 2 viikkoa kun tiesin ettei muita maalivahteja joukkueessa ole. ensi kaudella pelaan eri joukkueessa

      • hui.

        voi ku oot hurrrrja.

    • Oot sä outo

      Miksi ihmeessä kukaan kutsuisi tupereihinsa jonkun taloyhtiön hallituksen tyypin, jos ei muuten ole ko. henkilön kanssa tekemisissä?

      Tupareihin kutsutaan kavereita, ei jotain random-pelleä samasta rapusta. Sinä et ilmeisesti ole hänen kaverinsa, joten siksi et saanut kutsua.

      Jos haluat tupareihin kutsuja, niin tutustu sitten ihmisiin ja hanki ystäviä.

      P.S: Taloyhtiön hallituksen pj on sellainen homma, jota suurin osa ei edes halua hoitaa. Vittumaista hommaa. Sopii tietysti pätemisen haluisille no-lifereille.

    • höhöhöö

      Enpäs ole koskaan aikaisemmin kuullut mistään kirjoittamattomasta säännöstä, jonka mukaan taloyhtiön hallituksen jäsenet tulisi kutsua tupareihin. :-D

    • Reipas Mies

      Asia on nyt vaan usein niin että pitkäaikais-sinkkumies meidän parisuhde-jatkumo kulttuurissa todellakin demonisoituu mitä pitempään sinkkus on kestänyt. Taivas varjele jos kotirapulla ei ole evidenssiä sinkku miehen naisystävästä tai edes nähty käsikädessä naisen kanssa jossain niin hornan luukut on auki.

      Sen tietää kun moikkailu loppuu ja kukapa jaksaisi puhua smallaria tyhjille korville.

      Ei mulla ole muuta vinkkiä kuin juoda muiden tupareiden aikaan railakkaat kalsari kännit, kuunnella kybällä Motörheadin klassikoita ja käydä ennen keskiyötä tupariväen ovella hakkaamassa nyrkillä että "multa on juomat loppu" LOL. Ehkä telkkarin vois nakata parvekkeelta vielä pihalle (se saamarin ukin salora vaatekaapista).

      Minusta tupareihin ei kuulu randomi tyypit edes muiden vieraiden mukana. Ehkä ne suuren kaupungin seksipartnerin vaihto jatkot on eri asia...kröhöhöö.

      Aika paha selkään puukotus on jos "kaverit" eivät sitten tuparikutsun arvoiseksi näe.

      Tuolla oli kommentti että tupareissa kaveripiiri kokoontuu ja vetää toisiaan turpaan, juuri sitä täällä on joskus tapahtunut kun välien selvittely jatkuu loppu illasta viinan voimalla. Eipä siinä muijat pitkään vierellä pysy.

    • TuparitOnKavereille

      No aika vähän tekis mieli kutsua tupareihin kaveripiiriin kuulumattomia, eikä ainakaan sillä periaatteella että on jossain taloyhtiön hallituksessa. Mistä näitä aloituksia oikein tulee?

      Olen mies, että ei tartte ruveta haukkumaan että nainen ei kelpuuta taas jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      63
      1708
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1166
    3. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1054
    4. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      14
      940
    5. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      856
    6. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      261
      802
    7. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      769
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      60
      738
    9. Ken leikkiin ryhtyy

      Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop
      Ikävä
      66
      726
    10. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      209
      721
    Aihe