Mistä haaveilit nuorempana?

Haaveita vain ...

Minkälaisia haaveita ja toiveita sinulla oli kun olit nuorempi ja toteutuivatko haaveesi?

Entä onko sinulla vielä haaveita ja uskotko niiden olevan toteuttamiskelpoisia?

Itselläni oli nuoruudessani haaveena vaimo ja lapsi tai kaksi sekä työpaikka josta saa suht hyvän toimeentulon, lisäksi haaveilin että asuisin pääkaupunkiseudulla enkä tällaisessa pikkukylässä.

Haaveeni eivät toteutuneet, koska en tehnyt asioiden eteen tarpeeksi paljon töitä - en opiskellut sellaista ammattia josta olisin saanut sen hyvän toimeentulon, en ollut iskemässä naisia silloin kun muut jätkät olivat " riiaamassa, vaan jättäydyin sivuun, en myöskään saanut sen vertaa aikaan että olisin karistanut tämän pikkukylän tomut jaloistani ja suunnannut kohti stadia.

Minulla on kuitenkin vielä haaveita joita pidän jopa realistisina toteuttaa - muutto pääkaupunkiseudulle ei ole mikään kovin vaikea asia ja sen teen vielä lähivuosina, myöskään kouluttautuminen hieman parempiin tehtäviin ei ole pois suljettu, mutta tuo kaikista tärkein eli puoliso, se onkin kinkkisempi juttu toteuttaa kun nuo muut asiat.
Tässä iässä ( 42) ei enää pysty saada mitään kovin kummoista naista, siis ns. elämäni nainen jäi minulta saamatta ja sama asia on myös jälkikasvun suhteen - tuskin tulee olemaan lapsia enää ja se hieman surettaa.

36

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haaveet kaatuu
    • mustispeppers

      Kyllä minun haaveeni liittyivät perheeseen, tahdoin kovasti saada perheen. Minulla ei koskaan ole ollut mitään haaveammattia sun muuta, eikä taloudellinen puoli ole ollut niin tärkeää. Pääasia, että elämässä pärjää :)

    • Pro-YTM

      Unelmoin, että musta tulisi taistelulentäjä. Ei tullut, kun näkö heikkeni. Muut perustoiveet mulla jo onkin saavutettu. No rahaa saisi olla enemmän.

    • Jännä juttu sinänsä että haaveita on mutta kaikki liittyy rahaan jollain tapaa... enkä oo kyllä haaveillu perheestä ainakaan vielä pahemmin, jotenkin ei vaan nappaa ajatus siittä että olisi ns. pallo jalassa eikä voisi vapaasti toteuttaa omia juttujaan harrasteita ym. Mutta siis ammatillisesti mulla ei oo ollut mitään toiveita kuin ainoastaan se että saa riittävän toimeentulon, jotta pystyy toteuttaan omia haaveitaan, jotka puolestaan vaatii rahaa.

    • haaveita vain

      Ei kai meillä silloin muuta ollutkaan.

    • ...

      Olen haaveillut tytöstä/naisesta jo ala-asteelta lähtien. Ensimmäiset pakit sain 9-vuotiaana. Nyt olen kohta 44-vuotias mies, ja edelleen haaveilen. Tähän ikään mennessä ei kukaan nainen ole koskaan ollut kiinnostunut minusta, joten se on vienyt itseluottamukseni, mikä on vaikuttanut muuhunkin elämään. Enää ei jaksa innostua mistään, kun en enää usko itseeni. Töissä ei ole kehitystä tapahtunut 20-vuoteen, edelleen teen samaa työtä, oravanpyörässä ollaan.

    • sinkku 86

      Haaveilin muistaakseni tytöistä, siis rakkauden löytämisestä. Olin pienenä romantikko. Soitin pianoa ja pelasin paljon videopelejä. Olin haaveilija.

      Nykyään olen osittain kontradiktio entisestä minästäni, joskaan en kokonaan. En ole haaveillut kenestäkään tytöstä moneen vuoteen. Soitan edelleen pianoa mutta onneksi en pelaa videopelejä koska niihin uppoaa helposti liikaa aikaa.

      Mutta nyky-yhteiskunta ei inspiroi samalla tavalla kuin lapsuudessani. God bless the 90´s... and the 80´s I guess. Edelleen joskus saatan saada romanttisia kiksejä joistain biiseistä jotka onnistuvat nostamaan oikeanlaisen tunteen pintaan, mutta vaikuttaa pikemminkin siltä että minusta on vuosien saatossa kehittynyt itserakas narsisti enkä näin ollen katso prioriteetiksi jakaa omaa elämääni toisen osapuolen kanssa.

    • Mielenkiintoinen aloitus itselläni on ollut ja on edelleen paljon haaveita osan olen toteuttanut, osa jäänyt toteutumatta ja osa saattaa toteutua. Toteutuneita on auto, josta pidän, kevarikortti aikoinaan ja mp:n hommaaminen myöhemmin, kelkkakin tuli viime keväänä. Olen myös käynyt itseäni kiinnostavia kouluja tosin tietotekniikkaa en päässyt lukemaan, mutta jälkeenpäin se oli hyvä juttu.

      Seuraava lienee omakotitalo, ehkä vesijetti, oma perhe ois kiva.

      Mun suurin haave on aina ollut avaruus eli, sinne olis päästävä kiertoradalle, kuuhun ja Marsiin. Parasta olisi, jos tapahtuisi "oman" firman laitteilla, mutta vaatii liikaa rahaa, joten tyytynen myöhemmin avaruushyppyyn, kunhan hinnat laskee kohtuullisiksi.

    • Tää on pyllystä

      Haaveilin siitä että oppisin pieremällä soittamaan maammelaulun. En osaa vieläkään. Joko sävel on aivan perseestä (HAH!) tai sitten kaasu loppuu kesken.

    • :)))

      Haaveilin merkityksellisestä elämästä ja että löytäisin suuren rakkauden ja minulle ainutlaatuisen naisen. Jo teini-iässä tosin aloin jo ymmärtää että jään yksin koko elämäkseni, kun huomasin ulkopuolisuuteni. Olen myös aina ollut totuudenetsijä, joka etsii jotain elämää suurempaa vastausta. Materialismi ei koskaan ole inspiroinut minua. Samalla kun kaikki unelmani ovat tuhoutuneet, minusta on alkanut tuntua yhä enemmän, että olen sittenkin vain oppimassa lopullista irtipäästämistä aivan kaikesta: elämästä, materiasta, maailmasta, mutta myös ihmisistä ja tunteista. Tämän jälkeen minä en enää palaa.

      Tämä maailma ei ole enää sen arvoinen, ja sen unelmat ovat kaikki uneksittu. Täällä ei ole enää mitään minkä vuoksi syntyä tai kuolla. Suuret unelmat kuolivat tästä maailmasta, kun omaa välitöntä nautintoaan etsivät narsistit, opportunistit ja hedonistit voittivat ja valloittivat tämän maailman omakseen, ja minä olen unelmoija.

      Vain narsistisen ihmiskunnan tuho voisi enää pelastaa unelmat. He ovat syöneet ja imeneet unelmat pois maailmasta kuin mustaanaukkoon ja tilalle on tullut kuvottava ja itsekeskeinen huomiohakuisuus, kaikkien unelmien todellinen irvikuva.

      • sadgsadgasgd

        Anna mä arvaan: sulla on hoitokontakti MTT:lle ja syöt lääkkeitä?

        Jos ei oo sun kannattais.


      • :)))
        sadgsadgasgd kirjoitti:

        Anna mä arvaan: sulla on hoitokontakti MTT:lle ja syöt lääkkeitä?

        Jos ei oo sun kannattais.

        En syö lääkkeitä, ei ole hoitokontaktia, enkä halua valheellista pillerien tuomaa onnellisuutta.


      • on se rankkaa
        :))) kirjoitti:

        En syö lääkkeitä, ei ole hoitokontaktia, enkä halua valheellista pillerien tuomaa onnellisuutta.

        First world problems. Omasta navastaan ja omasta maailmantuskastaan kiinnostuneilla hipsteriromantikoilla voi olla kovaa, ainakin jos ei kauheasti viitsi nähdä vaivaa selvittääkseen, mitä maailmanhistoriassa oikeasti on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana, teollisen vallankumouksen jälkeen.


      • First things first
        on se rankkaa kirjoitti:

        First world problems. Omasta navastaan ja omasta maailmantuskastaan kiinnostuneilla hipsteriromantikoilla voi olla kovaa, ainakin jos ei kauheasti viitsi nähdä vaivaa selvittääkseen, mitä maailmanhistoriassa oikeasti on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana, teollisen vallankumouksen jälkeen.

        Hyvä hyvä. Paranna sinä pelle sitä maailmaa, minä vedän nyt käteen.


      • vai oletko ;)
        First things first kirjoitti:

        Hyvä hyvä. Paranna sinä pelle sitä maailmaa, minä vedän nyt käteen.

        Sinähän varsinainen viljami olet...


      • :)))
        on se rankkaa kirjoitti:

        First world problems. Omasta navastaan ja omasta maailmantuskastaan kiinnostuneilla hipsteriromantikoilla voi olla kovaa, ainakin jos ei kauheasti viitsi nähdä vaivaa selvittääkseen, mitä maailmanhistoriassa oikeasti on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana, teollisen vallankumouksen jälkeen.

        Tämä ei ole oma kirjoutukseni, mutta aiheeseen liittyen loistava blogaus, jonka kanssa olen hyvin pitkälti samaa mieltä.

        http://kansojenherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104642-moderni-maailma-on-henkisesti-kuollut

        Sanoma on sama, maailmamme on kuolemassa henkisesti ja unelmat ovat kuoleet.


    • Olen haaveillut moottoripyörästä niin kauan kuin muistan ja tyttöystävästä yläasteikäisestä lähtien.

      Yksi haave toteutuu tänä kesänä, jos ei tule yllättäviä esteitä, eli moottoripyörä on tulossa.

    • 15

      Minä opiskelin ammatin, jota voi helposti tehdä missä päin maailmaa tahansa. Itsetunto oli kuitenkin liian huono, arkuus vei aina voiton ja ne suuret suunnitelmat jäi vain suunnittelun asteelle.
      (Harmittaa, että ne nuoruuden vuodet meni turhaan pelkäämiseen ja arasteluun.)

      Nyt olen kuitenkin vihdoin muuttamassa USA:an, josta "se soulmatekin" sitten löytyi.
      En osaa haaveilla, mutta toivon parasta. Tie vie minne lie.

    • rottasukka!

      Että olisi elämä.

    • Pilluhaaveet kaatuu

      Haaveilin että saisin joskus pillua. Ei ole vielä toteutunut ja huonolta näyttää myös tulevaisuudessa, nyt kun olen jo katkeroitunut naisten vihaaja.

      Pillun saamiseksi pitäisi pystyä esittämään sellaista tyhmää ja vallatonta iloista homonoloista sirkuspelleä. Joiltakin, kuten esim. ulkomaanpelleiltä se onnistuu aivan luonnostaan. Jos yrittää hampaat irvessä jonkun pelimiesmanuaalin ohjeiden mukaan vetää tuollaista roolia, niin se vaikuttaa niin näytellyltä ja epäaidolta ettei johda haluttuun lopputulokseen.

      • senkus ostat

        Rahallahan sitä saa. Että tuo valitus on ihan turhaa.


      • Suuri valkoinen mets
        senkus ostat kirjoitti:

        Rahallahan sitä saa. Että tuo valitus on ihan turhaa.

        Ei ole sama asia. Siitä puuttuu riistan maku.


    • Haaveilin ikuisesta rakkaudesta yhtä ihmistä kohtaan. Nimenomaan parisuhdemielessä. Se oli aika lapsellinen haave. Rakkaus voi olla ikuista, mutta kohteet on vaihtuneet.

      Mä haaveilin myös lapsista, mutta ei niitä ole siunaantunut. Nykyisin en enää haaveile muusta kun sais elää mahdollisimman rennosti, niiden ihmisten keskuudessa, jotka jotain mulle merkkaa. Mitä vähemmän ulkoapäin tulevia paineita, sitä onnellisempi mä olen. Ja mitä enemmän tulee ulkoapäin paineita, sitä loitommalle niistä mä vetäydyn koskee myös muita paineita aiheuttavia ihmisiä.

      • teevadit

        Ainiin ja yksi haave on muuttaa joskus suomesta pois.


      • Kas kummaa
        teevadit kirjoitti:

        Ainiin ja yksi haave on muuttaa joskus suomesta pois.

        Niin niin, musta makkara houkuttaa.


      • Kas kummaa kirjoitti:

        Niin niin, musta makkara houkuttaa.

        Miten se mustaan makkaraan liittyy, jos minä haluan muuttaa tästä maasta pois MIEHENI kanssa? Mimmonen pessimisti sä oikein olet?


      • JS
        teevadit kirjoitti:

        Miten se mustaan makkaraan liittyy, jos minä haluan muuttaa tästä maasta pois MIEHENI kanssa? Mimmonen pessimisti sä oikein olet?

        Tervetuloa sinkut-palstalle. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä ottaa tosissaan.


      • JS kirjoitti:

        Tervetuloa sinkut-palstalle. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä ottaa tosissaan.

        Ei tarvitse eikä pidä, mutta ei tästä sekametelisopasta aina tiedä kuka on ihan tosissaan ja kuka ei. Siksi pitää ottaa välillä asenne, että antaa tulla, tulee takas.

        Tai pitää ja pitää, mutta tulee tunne että nyt en jaksa enää enempää nyökytellä.


      • JS
        teevadit kirjoitti:

        Ei tarvitse eikä pidä, mutta ei tästä sekametelisopasta aina tiedä kuka on ihan tosissaan ja kuka ei. Siksi pitää ottaa välillä asenne, että antaa tulla, tulee takas.

        Tai pitää ja pitää, mutta tulee tunne että nyt en jaksa enää enempää nyökytellä.

        Olet oikeassa. Antaa Kalle Havumäen nyökytellä. Se tekee sitä suurimman osan ajasta samalla kun puhuu.


    • elämä on aika huono

      En haaveillut oikein mistään nuorempana. Nyt kolmekymppisenä olen alkanut ajatella, että olisi kiva kiertää maailmaa oman rakkaan kanssa. Rahaa ei ole koskaan ollut, eikä myöskään omaa rakasta.

    • Mies1985

      Varhaisempana teininä seksi kiinnosti muttei niin paljon että olisin uskaltanut mennä pornosivuille enkä myöskään tehnyt mitään aloitteita.

      Myöhäisteini-iässä tunne-elämä alkoi kehittyä eteenpäin ja silloin arvelin että saisin tyttöystävän olemalla mukava ja seurallinen. Olin tietysti väärässä.

      Nykyään olen eräänlaisessa iänkaikkisessa limbossa taivaan ja helvetin välillä ja tiedostan että naista voi katsoa muttei koskea eikä enää oikein kiinnosta koskeakaan samalla tavalla kuin ihmistä, vaan samalla tavalla kuin puolikesyä lemmikkieläintä. Mies voi saada välitöntä huomiota vain sairaalta homolta; ei naiselta. Seksuaalisuuteni on muodostumassa sekamelskaksi erilaisia vaikutteita ja tietoja.

      • Nainen1987

        "Eikä enää oikein kiinnosta koskeakaan samalla tavalla kuin ihmistä, vaan samalla tavalla kuin puolikesyä lemmikkieläintä." Sulla ei taida olla harmainta aavistustakaan kuinka naisia kannattaa koskea? Eläimistä puhumattakaan... :x Ilmankos ne sun hamsterit aina kuolee. :(


    • sitäsaamit....

      "Tässä iässä ( 42) ei enää pysty saada mitään kovin kummoista naista, siis ns. elämäni nainen jäi minulta saamatta ja sama asia on myös jälkikasvun suhteen - tuskin tulee olemaan lapsia enää ja se hieman surettaa."

      Saat ansiosi mukaisesti. Sinulla on ruma sielu ja universumi antaa sinulle sillä mitalla. Koita kasvaa, niin ehkä tilanne muuttuu.

    • 40 pillun mies

      Käyttämättömästä naisesta ja kestävästä rakkaudesta.

    • Jack Dempsey

      Haaveilin pikkupoikana lentäjän ammatista ja vähän isompana sitten puolisosta ja perhe-elämästä. No, perhe on jäänyt haaveeksi, puolisoehdokkaita harvakseltaan ja lentämisessäkään en päässyt kabiiniin asti.
      Sen sijaan ammoinen työkeikka tropiikkiin ja nykyinenkin ihan ok duuni tulivat kuin "puun takaa". Puhumattakaan viimeisimmästä seurustelusuhteesta nätin venäläisnaisen kanssa (joka tosin päättyi kumppanin krooniseen koti-ikävään).
      Elämä jaksaa kaikesta huolimatta joskus yllättää.

    • Poksuko

      "Minkälaisia haaveita ja toiveita sinulla oli kun olit nuorempi ja toteutuivatko haaveesi?"

      No, se perinteinen vaimo ja lapsia. Ehkä kultaisen noutajan paikan olisi täyttänyt pari kissaa, koska olen enempi kissaihminen vaikka mulla ei ole mitään koiria vastaan. Se riippuu ihan asuinumpäristöstä, mitä elukoita nurkissa pyörii...

      Haaveet eivät ole toteutuneet, enkä usko nykyisin niiden toteutumiseen...

      Näin jälkikäteen luulen, että monen vuoden koulukiusaaamisella on ollut sen verran pysyvät vaikutukset, etten vain "ole osannut" suhtautua asiaan "oikealla asenteella" sen tarkemmin ajattelematta.

      "Haaveeni eivät toteutuneet, koska en tehnyt asioiden eteen tarpeeksi paljon töitä..."

      En usko, että yksineläminen on kiinni juurikaan asuinpaikasta, vaikka tarjonnassa saattaa olla eroja. Eihän elämänkumppaniksi tarvita kuin yksi sopiva ihminen, jos vain tuuri käy ja sopiva (= kohtalo) sattuu osumaan kohdalle.

      "Entä onko sinulla vielä haaveita ja uskotko niiden olevan toteuttamiskelpoisia?"

      Olen ajan saatossa huomannut, että elämässä periaatteessa kaikki on mahdollista. Olen päässyt kokemaan elämässäni paljon sellaista, mistä pentuna olen joko uneksinut tai jota en ole osannut edes uneksia. Mitä taas tulee parisuhteeseen, nykyisin meininki odotusarvoineen ja ennakkoasenteineen on sellainen, etten usko asioiden tältä osin koskaan toteutuvan. Jos mies on elänyt aitona sinkkuna nelikymppiseksi asti, se tulkitaan nykyisin auttamattomasti vahvaksi luuseriuden merkiksi, joten en jaksa enää panostaa koko asiaan, vaan pyrin elämään muuten normaalia elämää. Helpompaa on hyväksyä elämän realiteetit ja keskittyä muihin asioihin kuin juosta naisten perässä. Se vain ei enää nappaa, että omaa sinkkuuttaan joutuisi koko ajan selittelemään saati perustelemaan.

      "lisäksi haaveilin että asuisin pääkaupunkiseudulla enkä tällaisessa pikkukylässä."

      Mulla taas homma menee päinvastoin. Olen elänyt kaupungissa koko ikäni, ja silti tuntenut eläväni jo pienestä pitäen täysin väärässä paikassa. Kyllä kaupungissa oleminen on ok, mutta pidemmän päälle sitä haluaisi asua luonnon lähellä ja maaseudun rauhassa. Lähiöasuminen on pidemmän päällle syvältä ja poikittain. Vaikka olen syntyjuuriltani kaupunkilainen, siitä huolimatta luonto vetää koko ajan enemmän tikanpoikaa puuhun (noin vertauskuvannollisesti eikä siinä "perinteisessä" merkityksessä).

      "Tämä maailma ei ole enää sen arvoinen, ja sen unelmat ovat kaikki uneksittu... "

      Olet osittain oikeilla jäljillä. Nykyisin asiat ovat menneet hieman pinnallisiksi, enkä yhtään ihmettele etteikö tämä näkyisi niin monessa asiassa.

      "First world problems. Omasta navastaan ja omasta maailmantuskastaan kiinnostuneilla hipsteriromantikoilla voi olla kovaa, ..."

      Ihan kuin jonkun broileripoliitikon sanomana ymmärtämättä sen tarkemmin mitä aikoo edes sanoa...

      Terve ihminen ymmärtää, että moni asia on kehittynyt ja muuttunut viimeisten 200-vuoden aikana. Mutta kyseinen vertaus on kyllä ihmissuteiden osalta melkoista tuubaa. Ai niin, nykyisin on vallalla kertakäyttökulttuuri, ja sehän me jo tiedetään. Mutta siitä huolimatta jää vastaamatta, onko nykyisin itse elämä kaikesta materiasta ja varallisuudesta huolimatta lopulta sen parempaa ? Tuntien pelkästään jo vanhempaa sukupolvea saati omia edesmenneitä vanhempia, ennen elämä ei ole ollut monellakaan tapaa yhtä helppoa kuin nykyisin. Toisaalta, kun ihmisen elämä käy liian helpoksi, silloin alkaa monelta osin myös tietynlainen nirsoilu ja tyytymättömyys oli kyse mistä asiasta tahansa. Tilanteen näkee jo nyt siinä, kun nykyisin ihmiset eivät tunnu osaavan arvostaa edes elämän tiettyjä
      perusasioita, vaikka elämässä mikään ei ole ennalta varmaa ja kirkossa kuulutettua.

      "Haaveilin ikuisesta rakkaudesta yhtä ihmistä kohtaan. Nimenomaan parisuhdemielessä. Se oli aika lapsellinen haave. Rakkaus voi olla ikuista, mutta kohteet on vaihtuneet."

      No jaa, enpä ole tältä osin samaa mieltä.

      Rakkaudesta tai pikemminkin vahvoista tunteista ei kannata puhua, jos
      niiden kohde vaihtuu suurinpiirtein päivittäin.

      "Tässä iässä ( 42) ei enää pysty saada mitään kovin kummoista naista, siis ns. elämäni nainen jäi minulta saamatta ja sama asia on myös jälkikasvun suhteen - tuskin tulee olemaan lapsia enää ja se hieman surettaa."

      Pitää siinä mielessä paikkansa, että tarjolla on joko yksinhuoltajia, tai sitten
      niitä jotka eivät halua lapsia lainkaan. Toisin sanoin, vain kahta eri ääripäätä.

      "Haaveilin pikkupoikana lentäjän ammatista"

      Sitä hommaa on tullut nähtyä pari kertaa ns. pelkääjän penkiltä ja "tehtävän puolesta". Sinänsä hyvin avartava kokemus myös itselle, ja samalla ensikosketus lentämiseen millään härvelillä :) Kuuluu sarjaan asioita, joista pentuna uskalsi vain uneksia, muutta jotka kävivät lopulta toteen...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      73
      1786
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1176
    3. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1064
    4. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      14
      950
    5. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      876
    6. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      261
      822
    7. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      789
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      61
      758
    9. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      210
      739
    10. Ken leikkiin ryhtyy

      Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop
      Ikävä
      66
      736
    Aihe