Mistä haaveilit nuorempana?

http://www.youtube.com/watch?v=K-pKZ8IrTxs

Kyllä minun haaveeni liittyivät perheeseen, tahdoin kovasti saada perheen. Minulla ei koskaan ole ollut mitään haaveammattia sun muuta, eikä taloudellinen puoli ole ollut niin tärkeää. Pääasia, että elämässä pärjää :)

Unelmoin, että musta tulisi taistelulentäjä. Ei tullut, kun näkö heikkeni. Muut perustoiveet mulla jo onkin saavutettu. No rahaa saisi olla enemmän.

Jännä juttu sinänsä että haaveita on mutta kaikki liittyy rahaan jollain tapaa... enkä oo kyllä haaveillu perheestä ainakaan vielä pahemmin, jotenkin ei vaan nappaa ajatus siittä että olisi ns. pallo jalassa eikä voisi vapaasti toteuttaa omia juttujaan harrasteita ym. Mutta siis ammatillisesti mulla ei oo ollut mitään toiveita kuin ainoastaan se että saa riittävän toimeentulon, jotta pystyy toteuttaan omia haaveitaan, jotka puolestaan vaatii rahaa.

Ei kai meillä silloin muuta ollutkaan.

Olen haaveillut tytöstä/naisesta jo ala-asteelta lähtien. Ensimmäiset pakit sain 9-vuotiaana. Nyt olen kohta 44-vuotias mies, ja edelleen haaveilen. Tähän ikään mennessä ei kukaan nainen ole koskaan ollut kiinnostunut minusta, joten se on vienyt itseluottamukseni, mikä on vaikuttanut muuhunkin elämään. Enää ei jaksa innostua mistään, kun en enää usko itseeni. Töissä ei ole kehitystä tapahtunut 20-vuoteen, edelleen teen samaa työtä, oravanpyörässä ollaan.

Haaveilin muistaakseni tytöistä, siis rakkauden löytämisestä. Olin pienenä romantikko. Soitin pianoa ja pelasin paljon videopelejä. Olin haaveilija.

Nykyään olen osittain kontradiktio entisestä minästäni, joskaan en kokonaan. En ole haaveillut kenestäkään tytöstä moneen vuoteen. Soitan edelleen pianoa mutta onneksi en pelaa videopelejä koska niihin uppoaa helposti liikaa aikaa.

Mutta nyky-yhteiskunta ei inspiroi samalla tavalla kuin lapsuudessani. God bless the 90´s... and the 80´s I guess. Edelleen joskus saatan saada romanttisia kiksejä joistain biiseistä jotka onnistuvat nostamaan oikeanlaisen tunteen pintaan, mutta vaikuttaa pikemminkin siltä että minusta on vuosien saatossa kehittynyt itserakas narsisti enkä näin ollen katso prioriteetiksi jakaa omaa elämääni toisen osapuolen kanssa.

Mielenkiintoinen aloitus itselläni on ollut ja on edelleen paljon haaveita osan olen toteuttanut, osa jäänyt toteutumatta ja osa saattaa toteutua. Toteutuneita on auto, josta pidän, kevarikortti aikoinaan ja mp:n hommaaminen myöhemmin, kelkkakin tuli viime keväänä. Olen myös käynyt itseäni kiinnostavia kouluja tosin tietotekniikkaa en päässyt lukemaan, mutta jälkeenpäin se oli hyvä juttu.

Seuraava lienee omakotitalo, ehkä vesijetti, oma perhe ois kiva.

Mun suurin haave on aina ollut avaruus eli, sinne olis päästävä kiertoradalle, kuuhun ja Marsiin. Parasta olisi, jos tapahtuisi "oman" firman laitteilla, mutta vaatii liikaa rahaa, joten tyytynen myöhemmin avaruushyppyyn, kunhan hinnat laskee kohtuullisiksi.

Haaveilin siitä että oppisin pieremällä soittamaan maammelaulun. En osaa vieläkään. Joko sävel on aivan perseestä (HAH!) tai sitten kaasu loppuu kesken.

Haaveilin merkityksellisestä elämästä ja että löytäisin suuren rakkauden ja minulle ainutlaatuisen naisen. Jo teini-iässä tosin aloin jo ymmärtää että jään yksin koko elämäkseni, kun huomasin ulkopuolisuuteni. Olen myös aina ollut totuudenetsijä, joka etsii jotain elämää suurempaa vastausta. Materialismi ei koskaan ole inspiroinut minua. Samalla kun kaikki unelmani ovat tuhoutuneet, minusta on alkanut tuntua yhä enemmän, että olen sittenkin vain oppimassa lopullista irtipäästämistä aivan kaikesta: elämästä, materiasta, maailmasta, mutta myös ihmisistä ja tunteista. Tämän jälkeen minä en enää palaa.

Tämä maailma ei ole enää sen arvoinen, ja sen unelmat ovat kaikki uneksittu. Täällä ei ole enää mitään minkä vuoksi syntyä tai kuolla. Suuret unelmat kuolivat tästä maailmasta, kun omaa välitöntä nautintoaan etsivät narsistit, opportunistit ja hedonistit voittivat ja valloittivat tämän maailman omakseen, ja minä olen unelmoija.

Vain narsistisen ihmiskunnan tuho voisi enää pelastaa unelmat. He ovat syöneet ja imeneet unelmat pois maailmasta kuin mustaanaukkoon ja tilalle on tullut kuvottava ja itsekeskeinen huomiohakuisuus, kaikkien unelmien todellinen irvikuva.

Olen haaveillut moottoripyörästä niin kauan kuin muistan ja tyttöystävästä yläasteikäisestä lähtien.

Yksi haave toteutuu tänä kesänä, jos ei tule yllättäviä esteitä, eli moottoripyörä on tulossa.

Minä opiskelin ammatin, jota voi helposti tehdä missä päin maailmaa tahansa. Itsetunto oli kuitenkin liian huono, arkuus vei aina voiton ja ne suuret suunnitelmat jäi vain suunnittelun asteelle.
(Harmittaa, että ne nuoruuden vuodet meni turhaan pelkäämiseen ja arasteluun.)

Nyt olen kuitenkin vihdoin muuttamassa USA:an, josta "se soulmatekin" sitten löytyi.
En osaa haaveilla, mutta toivon parasta. Tie vie minne lie.

Että olisi elämä.

Haaveilin että saisin joskus pillua. Ei ole vielä toteutunut ja huonolta näyttää myös tulevaisuudessa, nyt kun olen jo katkeroitunut naisten vihaaja.

Pillun saamiseksi pitäisi pystyä esittämään sellaista tyhmää ja vallatonta iloista homonoloista sirkuspelleä. Joiltakin, kuten esim. ulkomaanpelleiltä se onnistuu aivan luonnostaan. Jos yrittää hampaat irvessä jonkun pelimiesmanuaalin ohjeiden mukaan vetää tuollaista roolia, niin se vaikuttaa niin näytellyltä ja epäaidolta ettei johda haluttuun lopputulokseen.

Haaveilin ikuisesta rakkaudesta yhtä ihmistä kohtaan. Nimenomaan parisuhdemielessä. Se oli aika lapsellinen haave. Rakkaus voi olla ikuista, mutta kohteet on vaihtuneet.

Mä haaveilin myös lapsista, mutta ei niitä ole siunaantunut. Nykyisin en enää haaveile muusta kun sais elää mahdollisimman rennosti, niiden ihmisten keskuudessa, jotka jotain mulle merkkaa. Mitä vähemmän ulkoapäin tulevia paineita, sitä onnellisempi mä olen. Ja mitä enemmän tulee ulkoapäin paineita, sitä loitommalle niistä mä vetäydyn koskee myös muita paineita aiheuttavia ihmisiä.

En haaveillut oikein mistään nuorempana. Nyt kolmekymppisenä olen alkanut ajatella, että olisi kiva kiertää maailmaa oman rakkaan kanssa. Rahaa ei ole koskaan ollut, eikä myöskään omaa rakasta.

Varhaisempana teininä seksi kiinnosti muttei niin paljon että olisin uskaltanut mennä pornosivuille enkä myöskään tehnyt mitään aloitteita.

Myöhäisteini-iässä tunne-elämä alkoi kehittyä eteenpäin ja silloin arvelin että saisin tyttöystävän olemalla mukava ja seurallinen. Olin tietysti väärässä.

Nykyään olen eräänlaisessa iänkaikkisessa limbossa taivaan ja helvetin välillä ja tiedostan että naista voi katsoa muttei koskea eikä enää oikein kiinnosta koskeakaan samalla tavalla kuin ihmistä, vaan samalla tavalla kuin puolikesyä lemmikkieläintä. Mies voi saada välitöntä huomiota vain sairaalta homolta; ei naiselta. Seksuaalisuuteni on muodostumassa sekamelskaksi erilaisia vaikutteita ja tietoja.

"Tässä iässä ( 42) ei enää pysty saada mitään kovin kummoista naista, siis ns. elämäni nainen jäi minulta saamatta ja sama asia on myös jälkikasvun suhteen - tuskin tulee olemaan lapsia enää ja se hieman surettaa."

Saat ansiosi mukaisesti. Sinulla on ruma sielu ja universumi antaa sinulle sillä mitalla. Koita kasvaa, niin ehkä tilanne muuttuu.

Käyttämättömästä naisesta ja kestävästä rakkaudesta.

Haaveilin pikkupoikana lentäjän ammatista ja vähän isompana sitten puolisosta ja perhe-elämästä. No, perhe on jäänyt haaveeksi, puolisoehdokkaita harvakseltaan ja lentämisessäkään en päässyt kabiiniin asti.
Sen sijaan ammoinen työkeikka tropiikkiin ja nykyinenkin ihan ok duuni tulivat kuin "puun takaa". Puhumattakaan viimeisimmästä seurustelusuhteesta nätin venäläisnaisen kanssa (joka tosin päättyi kumppanin krooniseen koti-ikävään).
Elämä jaksaa kaikesta huolimatta joskus yllättää.

"Minkälaisia haaveita ja toiveita sinulla oli kun olit nuorempi ja toteutuivatko haaveesi?"

No, se perinteinen vaimo ja lapsia. Ehkä kultaisen noutajan paikan olisi täyttänyt pari kissaa, koska olen enempi kissaihminen vaikka mulla ei ole mitään koiria vastaan. Se riippuu ihan asuinumpäristöstä, mitä elukoita nurkissa pyörii...

Haaveet eivät ole toteutuneet, enkä usko nykyisin niiden toteutumiseen...

Näin jälkikäteen luulen, että monen vuoden koulukiusaaamisella on ollut sen verran pysyvät vaikutukset, etten vain "ole osannut" suhtautua asiaan "oikealla asenteella" sen tarkemmin ajattelematta.

"Haaveeni eivät toteutuneet, koska en tehnyt asioiden eteen tarpeeksi paljon töitä..."

En usko, että yksineläminen on kiinni juurikaan asuinpaikasta, vaikka tarjonnassa saattaa olla eroja. Eihän elämänkumppaniksi tarvita kuin yksi sopiva ihminen, jos vain tuuri käy ja sopiva (= kohtalo) sattuu osumaan kohdalle.

"Entä onko sinulla vielä haaveita ja uskotko niiden olevan toteuttamiskelpoisia?"

Olen ajan saatossa huomannut, että elämässä periaatteessa kaikki on mahdollista. Olen päässyt kokemaan elämässäni paljon sellaista, mistä pentuna olen joko uneksinut tai jota en ole osannut edes uneksia. Mitä taas tulee parisuhteeseen, nykyisin meininki odotusarvoineen ja ennakkoasenteineen on sellainen, etten usko asioiden tältä osin koskaan toteutuvan. Jos mies on elänyt aitona sinkkuna nelikymppiseksi asti, se tulkitaan nykyisin auttamattomasti vahvaksi luuseriuden merkiksi, joten en jaksa enää panostaa koko asiaan, vaan pyrin elämään muuten normaalia elämää. Helpompaa on hyväksyä elämän realiteetit ja keskittyä muihin asioihin kuin juosta naisten perässä. Se vain ei enää nappaa, että omaa sinkkuuttaan joutuisi koko ajan selittelemään saati perustelemaan.

"lisäksi haaveilin että asuisin pääkaupunkiseudulla enkä tällaisessa pikkukylässä."

Mulla taas homma menee päinvastoin. Olen elänyt kaupungissa koko ikäni, ja silti tuntenut eläväni jo pienestä pitäen täysin väärässä paikassa. Kyllä kaupungissa oleminen on ok, mutta pidemmän päälle sitä haluaisi asua luonnon lähellä ja maaseudun rauhassa. Lähiöasuminen on pidemmän päällle syvältä ja poikittain. Vaikka olen syntyjuuriltani kaupunkilainen, siitä huolimatta luonto vetää koko ajan enemmän tikanpoikaa puuhun (noin vertauskuvannollisesti eikä siinä "perinteisessä" merkityksessä).

"Tämä maailma ei ole enää sen arvoinen, ja sen unelmat ovat kaikki uneksittu... "

Olet osittain oikeilla jäljillä. Nykyisin asiat ovat menneet hieman pinnallisiksi, enkä yhtään ihmettele etteikö tämä näkyisi niin monessa asiassa.

"First world problems. Omasta navastaan ja omasta maailmantuskastaan kiinnostuneilla hipsteriromantikoilla voi olla kovaa, ..."

Ihan kuin jonkun broileripoliitikon sanomana ymmärtämättä sen tarkemmin mitä aikoo edes sanoa...

Terve ihminen ymmärtää, että moni asia on kehittynyt ja muuttunut viimeisten 200-vuoden aikana. Mutta kyseinen vertaus on kyllä ihmissuteiden osalta melkoista tuubaa. Ai niin, nykyisin on vallalla kertakäyttökulttuuri, ja sehän me jo tiedetään. Mutta siitä huolimatta jää vastaamatta, onko nykyisin itse elämä kaikesta materiasta ja varallisuudesta huolimatta lopulta sen parempaa ? Tuntien pelkästään jo vanhempaa sukupolvea saati omia edesmenneitä vanhempia, ennen elämä ei ole ollut monellakaan tapaa yhtä helppoa kuin nykyisin. Toisaalta, kun ihmisen elämä käy liian helpoksi, silloin alkaa monelta osin myös tietynlainen nirsoilu ja tyytymättömyys oli kyse mistä asiasta tahansa. Tilanteen näkee jo nyt siinä, kun nykyisin ihmiset eivät tunnu osaavan arvostaa edes elämän tiettyjä
perusasioita, vaikka elämässä mikään ei ole ennalta varmaa ja kirkossa kuulutettua.

"Haaveilin ikuisesta rakkaudesta yhtä ihmistä kohtaan. Nimenomaan parisuhdemielessä. Se oli aika lapsellinen haave. Rakkaus voi olla ikuista, mutta kohteet on vaihtuneet."

No jaa, enpä ole tältä osin samaa mieltä.

Rakkaudesta tai pikemminkin vahvoista tunteista ei kannata puhua, jos
niiden kohde vaihtuu suurinpiirtein päivittäin.

"Tässä iässä ( 42) ei enää pysty saada mitään kovin kummoista naista, siis ns. elämäni nainen jäi minulta saamatta ja sama asia on myös jälkikasvun suhteen - tuskin tulee olemaan lapsia enää ja se hieman surettaa."

Pitää siinä mielessä paikkansa, että tarjolla on joko yksinhuoltajia, tai sitten
niitä jotka eivät halua lapsia lainkaan. Toisin sanoin, vain kahta eri ääripäätä.

"Haaveilin pikkupoikana lentäjän ammatista"

Sitä hommaa on tullut nähtyä pari kertaa ns. pelkääjän penkiltä ja "tehtävän puolesta". Sinänsä hyvin avartava kokemus myös itselle, ja samalla ensikosketus lentämiseen millään härvelillä :) Kuuluu sarjaan asioita, joista pentuna uskalsi vain uneksia, muutta jotka kävivät lopulta toteen...