Montako sielunkumppania sinulla on ollut?

Yksi eikä imperfektissä.

Mari

Yksi, olemme vieläkin yhteyksissä päivittäin ja kammoksun ajatusta, että hän löytää taas naisen ja "jättää" mut :) Mutta elämä on elämää. Hän ei tahdo minua siis, muuta kuin kaveriksi.

Yksi. Mutta hän ei ole omani, vaan toisen oma. En odottele vuoroani, jota ei tule, tyydyn siis ystävyyteen.

Olen tavannut elämäni aikana muutaman henkilön, jotka ovat tavalla tai toisella tuntuneet "sielunkummpanilta", mutta tästä huolimatta en ole seurustellut.

Onnistuin kerran ihastumaan erääseen blogaajatyttöseen, jonka kanssa niin arvot, huumori kuin ajatuksetkin tuntuivat menevän niin yhteen, että pystyimme jatkamaan toistemme ajatuksia. En ole kokenut vastaavaa kenenkään muun kanssa. En vain koskaan saanut tilaisuutta kertoa kiinostuksestani enkä halunnut olla tahditon. Hassua, että joskus olisi helpompaa, että en edes tietäisi hänenkaltaisensa olevan olemassa.

Toisaalta voi olla, että olen vain omaan mielikuvaansa ihastunut pakkomielteinen idiootti (mutta harmiton sellainen) ja minun pitäisi vain unohtaa. Tosirakkauden kaipuuni voikin olla psykologian näkökulmasta lapsuuden traumasta johtuva riippuvuushäiriö, siinä missä terve mies nussisi kuin paviaani jokaista tapaamaansa naista ilman epätervettä kiintymyssuhdetta. Ehkä minulla ei ole sielunkumppania tai edes sielua, ja tämä loputon yksinäisyyteni onkin minulle ainoa oikea tapa elää, olla ja kuolla.

Sielunkumppanuudesta en tiedä kun en niin hyvin päässyt tutustumaan, mutta kerran olen rakastunut kunnolla, aivan uskomaton kemia joka valitettavasti oli vain yksipuolista koska hän oli jo varattu. Mutta siinä olisi ollut minulle kaikin puolin täydellinen kumppani.

Sen ainoan kerran kun ihastuminen oli molemminpuolista nainen oli 24-vuotta itseäni nuorempi, ja ikäero tuli esteeksi.

Suhteita takana 0 kpl, joten alkaa näyttää heikolta sielunkumppanin löytyminen, varsinkaan kun en kovin nopeasti ole hyppäämässä yksinhuoltajan kelkkaan, ja muita ei oikein ole tarjolla.

Minulla ei ole sielua.

Oi että kun löytäisin sen yhdenkin niin olisin helevetin tyytyväinen.

Huolestuttavaa tässä on se, että minulla ei ole koskaan ollut miestä, jonka kanssa olisin kokenut sielunkumppanuutta, vaikka olen ollut parisuhderintamalla jo noin 30 vuotta!!! Ikää minulla siis 45-v.

Yhden miehen kanssa olen tosin ollut erittäin hyvä ystävä, mutta välillämme ei ole mitään seksuaalista. Hän kanssaan olen voinut jutella ihan kaikesta.

Vain yksi, ja vihaan häntä verisesti.

Olen mies ja moni nainen kokee minut "sielunkumppanikseen" ja saa henkistä tyydytystä kommunikoidessaan kanssani. Ongelma on siinä etten itse saa vastavuoroisesti yhtä voimakasta iloa ja virkistystä näistä kumppanuussuhteista. Olen tyhjenemässä henkisesti ja voimani vähenevät päivä päivältä. Koen itseni eräällä lailla hyväksikäytetyksi, vaikka nämä ystävänaiset eivät tee sitä tahallaan. Naiset haluavat että tyydytän heidät henkisesti vaikka he eivät halua tyydyttää minua fyysisesti.

Pelkkä sielunkumppanuus ei minulle kerta kaikkiaan riitä. Vain täysipainoinen suhde jossa on mukana myös fyysinen puoli voisi tuoda minulle voimaa jaksaa eteenpäin elämässä.

Sielunkumppanuutta kokee useimmat vain yhden ihmisen kanssa elämässään, monet eivät koe sitäkään. Minä olin tyhmä ja pilasin tämän ainutkertaisen ihmissuhteen ja päästin hänet menemään kuvitellen, että vastaan tulee vielä joku toinen, jonka kanssa koen samaa yhteyttä sekä enemmän. Näin ei ole käynyt ja tuskin tulee käymäänkään. Tajuan sen nyt. Kadun ratkaisuani lopun ikääni, mutta näköjään ihminen on todella niin tyhmä, että ymmärtää asioiden arvon vasta sen menetettyään.

Kyl se on vaan sanottava että ei yhtään kpl:tta. Sellaisen kun näkiskin joka ois mun kaltainen ja muutenkin niin ois se kyllä hyvä... mutta ei ole näkynyt eikä kuulunut tähän päivään mennessä, ehkä on tosin saattanut tulla vastaankin mutta epähuomiossa sitten olen vaan ohittanut sen kummemmin noteeraamatta.