Haaveilen perheestä, talosta ja onnellisesta tulevaisuudesta.
Tämän hetkinen työtilanne ei tyydytä minua tarpeeksi. Ja tulevien lasteni isäkin on hukassa. Kertoisitko mitä näet?
Keskiyö
4
79
Vastaukset
Hei
nyt kyllä kysyt koko tulevan elämän tapahtumia. enkä minä osaa kertoa aikoja, joten tähän voisi tietenkin kirjoittaa kokonaisen romaanin.
näen tyytymättömyytesi ja odotuksesi, myös sen että sinulla on jo ollutkin ihanan onnellisia aikoja aikaisemmin. toivot kumppania ja sinä löydätkin hänet, te menette naimisiinkin.
ja te riitelette niinkuin jokainen normaali perhe tekee, varsinkin asunnosta olette täysin eri mieltä keskenänne.
voi olla, että menet vielä opiskelemaan. niin päättäessäsi sinulla on kaikki mahdollisuudet siihen, rahoitus järjestyy ja onnistutkin pyrkimyksissäsi.
koska nykyinen työ ei sinua tyydytä, kannattaisi ehdottomasti ottaa selvää opintomahdollisuuksista!!
hoitoala olisi yksi mahdollisuus, mutta uskon sinun haluavan liikkua.
no niin, kyllä sinä lähdet eteenpäin ja siellä toisella paikkakunnalla sinä kohtaat tulevan miehesi. ja siinä se talokin tököttää, eli sinuna minä lähtisin purkamaan tätä vyyhtiä sinun omista työasioistasi.
t. Keskiyö- savua ilman tulta
No kokoelämän, tai sitten lähitulevaisuuden. Kuinka sen haluaa ajatella.
Hoitoala ei ole minun juttuni. Opiskelumahdollisuudet olen tutkinut, opiskeleminen ei kiinnosta minua nyt tarpeeksi koska en tiedä mikä ala edes kiinnostaisi.
Ihanan onnellisia aikoja ei ole elämässäni ollut. Niitä odotellessa..
Näetkö työstä paremmin?
Perhe elämä ei kuulosta hääviltä, jos siitä ainoana asiana mainitaan riiteleminen. Liekö yksi turha suhde siis jossain vaiheessa taas.- MANTSUURIAN KUKKA.
Mikään suhde ei ole turha..Aina niistä oppii jotain uuttakin ja hyvää..
Onnea SINULLE!
- savua ilman tulta
Näetkö työstä paremmin? Ja uudesta paikkakunnasta?
Olen hakenut sinne ja tänne, mutta uuden paikan löytäminen on todella vaikeaa.
Minkälaisen miehen kanssa tämä riitaisa avioliitto on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001723- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381104- 1701023
- 58811
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671