Konvergentista evoluutiosta

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120724144534.htm

Eri hyönteislajeille on kehittynyt samalla mutaatiolla vastustuskyky kasvien itsepuolustuksekseen tuottamaan myrkkyyn "cardenolides" (en löytänyt äkkiseltään suomennosta). Mutaatio on itsenäisesti kehittynyt ainakin neljälle eri hyönteisryhmälle ja se löytyi kaikilta tutkituilta 18 eri lajilta, joista jokainen käytti tuota toksiinia tuottavaa kasvia ravinnokseen. Lisäksi 11 hyönteislajilta löytyi toinen mutaatio, joka yhdessä ensimmäisen mutaation kanssa paransi vastustuskyvyn kaksinkertaiseksi.

Mainio esimerkki konvergentista evoluutiosta mutaatioiden avulla. Kreationistit selittävät tämä tietysti niin, että yhteinen suunnittelija teki yhteisen ratkaisun kaikille erikseen, mutta silloin jää monta kysymystä auki.

Jää selittämättä, että miksi kasvit tuottavat tuota toksiinia, jos on tarkoitus, että hyönteiset syövät niitä.

Jää selittämättä, että miksi kaikki nuo hyönteislajit eivät saaneet tuota toista mutaatiota, joka olisi tehnyt vastustuskyvyn kaksinkertaiseksi.

Jää selittämättä, että miten mutaatio suunniteltiin ja toteutettiin.

20

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoblaaa

      Jää tässä selittämättä miten laji muuttui toiseksi lajiksi niinkuin saduissa tapahtuu evoluutio-uskovaisten mielestä.

      • tieteenharrastaja

        Kumma, ettet muista, vaikka se on sadasti toistettu palstalla jo tänäkin vuonna.

        "Jää tässä selittämättä miten laji muuttui toiseksi lajiksi.."

        Siis lajin jakautuessa kahteen osapopulaatioon, jotka kasautuva evoluutio asteittain tekee keskenään lisääntymiskyvyttömäksi.

        Tuo on siis päälinja, joitakin poikkeuskonsteja on myös havaittu.

      • hoblaaa
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Jää vieläkin kertomatta miten lajit muuttuvat toiseksi lajiksi.
        Ei lisääntymiskyvyttömyys ole tehnyt ihmisistäkään mitään eri lajia. Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä.
        Kasautuva evoluutio... onko tämä jokin vitsi?

      • hoblaaa kirjoitti:

        > Ei lisääntymiskyvyttömyys ole tehnyt ihmisistäkään mitään eri lajia.
        > Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä.
        > Kasautuva evoluutio... onko tämä jokin vitsi?

        Ei. Sinä olet. Tuolla tavalla ei näillä sivuilla pitkälle pötkitä.

      • Uskovainen Uskis
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Kumma, ettet muista, vaikka se on sadasti toistettu palstalla jo tänäkin vuonna.

        "Jää tässä selittämättä miten laji muuttui toiseksi lajiksi.."

        Siis lajin jakautuessa kahteen osapopulaatioon, jotka kasautuva evoluutio asteittain tekee keskenään lisääntymiskyvyttömäksi.

        Tuo on siis päälinja, joitakin poikkeuskonsteja on myös havaittu.

        "Siis lajin jakautuessa kahteen osapopulaatioon, jotka kasautuva evoluutio asteittain tekee keskenään lisääntymiskyvyttömäksi."

        Väärin. Sen tekee luonnonvalinta.

        On syy sille, miksi en pidä evoluutikkojen hypoteeseja kovinkaan suuressa arvossa. Pieni lapsikin tajuaa, että jos jollakin eläimellä puuttuu jalat ja risat, niin ei se tule kovin pitkälle selvitymään(ellei sitten Jumala tietysti jollakin ihmeellisellä tavalla auta, kuten minua).

        Samasta asiasta on "luonnonvalinnassakin" kyse. Eivät ne ole mitään evoluution todisteita, vaan ihan pelkkiä syntiinlangenneessa tosielämässämme esiintyviä vankkumattomia tosiasioita.

      • "Jää tässä selittämättä miten laji muuttui toiseksi lajiksi niinkuin saduissa tapahtuu evoluutio-uskovaisten mielestä."

        Tämä viesti ei käsitellyt sitä aihetta, joten en myöskään kertonut selitystä. Etpä sinäkään muuten selitä, miten olisi mahdollista, että lajit syntyisivät tyhjästä niin kuin siinä luomistarussasi kerrotaan.

        Tuossa alempana tieteenharrastaja ystävällisesti sinulle kuitenkin kertoo kysymäsi asian.

      • hoblaaa kirjoitti:

        Jää vieläkin kertomatta miten lajit muuttuvat toiseksi lajiksi.
        Ei lisääntymiskyvyttömyys ole tehnyt ihmisistäkään mitään eri lajia. Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä.
        Kasautuva evoluutio... onko tämä jokin vitsi?

        "Jää vieläkin kertomatta miten lajit muuttuvat toiseksi lajiksi."

        Kyllä se kerrottiin, mutta taisit olla liian yksinkertainen ymmärtääksesi selitystä: populaation jakautuessa kahdeksi osapopulaatioksi, joilla on lisääntymisisolaatio eli lisääntymiseste, ne muuttuvat ajan myötä niin paljon, etteivät ne enää kykene lisääntymään keskenään.

        "Ei lisääntymiskyvyttömyys ole tehnyt ihmisistäkään mitään eri lajia."

        Ihminenpä ei ole jakautunut tällä hetkellä osapopulaatioihin, joilla olisi lisääntymisisolaatio.

        "Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä."

        Kyse ei ole lisääntymiskyvyttömistä osapopulaatioista, vaan populaatioista, jotka eivät kykene lisääntymään.

        "Kasautuva evoluutio... onko tämä jokin vitsi?"

        Se on havaittu tosiasia, joka on myrkkyä uskonnollesi.

      • Uskovainen Uskis kirjoitti:

        "Siis lajin jakautuessa kahteen osapopulaatioon, jotka kasautuva evoluutio asteittain tekee keskenään lisääntymiskyvyttömäksi."

        Väärin. Sen tekee luonnonvalinta.

        On syy sille, miksi en pidä evoluutikkojen hypoteeseja kovinkaan suuressa arvossa. Pieni lapsikin tajuaa, että jos jollakin eläimellä puuttuu jalat ja risat, niin ei se tule kovin pitkälle selvitymään(ellei sitten Jumala tietysti jollakin ihmeellisellä tavalla auta, kuten minua).

        Samasta asiasta on "luonnonvalinnassakin" kyse. Eivät ne ole mitään evoluution todisteita, vaan ihan pelkkiä syntiinlangenneessa tosielämässämme esiintyviä vankkumattomia tosiasioita.

        "Väärin. Sen tekee luonnonvalinta."

        Höpsis. Luonnonvalinta on evoluution mekanismi.

        "On syy sille, miksi en pidä evoluutikkojen hypoteeseja kovinkaan suuressa arvossa. Pieni lapsikin tajuaa, että jos jollakin eläimellä puuttuu jalat ja risat, niin ei se tule kovin pitkälle selvitymään(ellei sitten Jumala tietysti jollakin ihmeellisellä tavalla auta, kuten minua)."

        Ai niin kuin käärme?

        "Samasta asiasta on "luonnonvalinnassakin" kyse. Eivät ne ole mitään evoluution todisteita, vaan ihan pelkkiä syntiinlangenneessa tosielämässämme esiintyviä vankkumattomia tosiasioita."

        Vankkumattomia tosiasioita, kuten populaatioiden kasautuvat muutokset, jotka estävät niitä enää lisääntymästä keskenään, kuten esimerkkisi leijona ja kissa.

      • tieteenharrastaja
        hoblaaa kirjoitti:

        Jää vieläkin kertomatta miten lajit muuttuvat toiseksi lajiksi.
        Ei lisääntymiskyvyttömyys ole tehnyt ihmisistäkään mitään eri lajia. Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä.
        Kasautuva evoluutio... onko tämä jokin vitsi?

        Taidat yrittää tekeytyä tyhmäksi - se ei muuten tällä palstalla auta:

        "Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä."

        Selvästihän viestissäni sanottiin, että kaksi osapopulaatiota (esimerkiksi vaikka alkuvemmelsäärestä eriytyneet kanit ja jänikset) tulevat keskenään lisääntymiskyvyttömäksi. Kumpikin toki lisääntyy erikseen kuin aropuput.

      • tieteenharrastaja
        Uskovainen Uskis kirjoitti:

        "Siis lajin jakautuessa kahteen osapopulaatioon, jotka kasautuva evoluutio asteittain tekee keskenään lisääntymiskyvyttömäksi."

        Väärin. Sen tekee luonnonvalinta.

        On syy sille, miksi en pidä evoluutikkojen hypoteeseja kovinkaan suuressa arvossa. Pieni lapsikin tajuaa, että jos jollakin eläimellä puuttuu jalat ja risat, niin ei se tule kovin pitkälle selvitymään(ellei sitten Jumala tietysti jollakin ihmeellisellä tavalla auta, kuten minua).

        Samasta asiasta on "luonnonvalinnassakin" kyse. Eivät ne ole mitään evoluution todisteita, vaan ihan pelkkiä syntiinlangenneessa tosielämässämme esiintyviä vankkumattomia tosiasioita.

        "Väärin. Sen tekee luonnonvalinta."

        Ei yksin, mutaatiot tarvitaan avuksi. Yhdessä nuo kaksi toteuttavat evoluution. Näin kertoo Jumalan ilmoitus luomakunnassa tieteen parhaan taitonsa mukaan tulkitsemana. Sinä vain et tässä kohtaa usko Häneen.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Jää vieläkin kertomatta miten lajit muuttuvat toiseksi lajiksi."

        Kyllä se kerrottiin, mutta taisit olla liian yksinkertainen ymmärtääksesi selitystä: populaation jakautuessa kahdeksi osapopulaatioksi, joilla on lisääntymisisolaatio eli lisääntymiseste, ne muuttuvat ajan myötä niin paljon, etteivät ne enää kykene lisääntymään keskenään.

        "Ei lisääntymiskyvyttömyys ole tehnyt ihmisistäkään mitään eri lajia."

        Ihminenpä ei ole jakautunut tällä hetkellä osapopulaatioihin, joilla olisi lisääntymisisolaatio.

        "Lisääntymiskyvyttömät vain lakkaavat lisääntymästä."

        Kyse ei ole lisääntymiskyvyttömistä osapopulaatioista, vaan populaatioista, jotka eivät kykene lisääntymään.

        "Kasautuva evoluutio... onko tämä jokin vitsi?"

        Se on havaittu tosiasia, joka on myrkkyä uskonnollesi.

        "Kyse ei ole lisääntymiskyvyttömistä osapopulaatioista, vaan populaatioista, jotka eivät kykene lisääntymään."

        Jäi tärkeä sana pois:

        Kyse ei ole lisääntymiskyvyttömistä osapopulaatioista, vaan populaatioista, jotka eivät kykene lisääntymään keskenään.

    • Uskovainen Uskis

      Vaikuttaisi siltä, että tästä tulee olemaan paljon hyötyä lääketieteessä.

      "Mainio esimerkki konvergentista evoluutiosta mutaatioiden avulla. Kreationistit selittävät tämä tietysti niin, että yhteinen suunnittelija teki yhteisen ratkaisun kaikille erikseen, mutta silloin jää monta kysymystä auki. "

      Ei jää ainoatakaan kysymystä auki. Ei me esitetä mitään evoluutikon paskalogiikasta lähtöiisn olevia osatotuuksia, vaan meidän oppimme nojaa totuuteen, ja vankkumattomaan järkkymättömään tiedonlähteeseen, elävään Jumalan sanaan.

      • "Ei jää ainoatakaan kysymystä auki. Ei me esitetä mitään evoluutikon paskalogiikasta lähtöiisn olevia osatotuuksia, vaan meidän oppimme nojaa totuuteen, ja vankkumattomaan järkkymättömään tiedonlähteeseen, elävään Jumalan sanaan."

        No kerropas sitten oppisi pohjalta, kuinka Välimeren alla voi olla n.1,5 km suolakerrostumat, joiden sisällä on useita, ainakin 8 rantaelämän ja kuivan maan sedimenttikerrostumaa. JC paljastui vanhan Maan kreationistiksi tämän seikan avulla. Mikä on sinun selityksesi?

      • Kannattaako sitten oikein todellisuudesta kinata, kun väitteet eivät siihen perustu? Olisi ehkä järkevämpää sitten vaan pysyä kinastelemassa siitä, mitä siinä kirjassa sanotaan, tai perehtyä todellisuuteen ihan siitä tehtyjen havaintojen kautta??

    • Lisää konvergenttia evoluutiota:

      http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120726135228.htm

      Natrium- ja kalium-kanavat ovat erittäin tärkeässä osassa hermosolujemme kehityksessä ja aikaisemmin jo tiedettiin, että niitä esiintyy myös alkeellisimmilla meduusoilla ym, mikä oli hieman outoa, koska perinteisen näkemyksen mukaan niiden olisi pitänyt kehittyä vasta myöhemmin kuin kehityslinjamme eroaminen niiden kehityslinjasta. Nyt uusi tutkimus on paljastanut, että näin todellakin on, ne ovat kehittyneet kahteen kertaan erikseen evoluution kuluessa kalsiumkanavista.

      "Yehu Moran and Ulrich Technau from the University of Vienna together with Scientists from Tel Aviv University and the Woods Hole Oceanographic Institution (USA) have now revealed that voltage-gated sodium channels, which are responsible for neuronal signaling in the nerves of animals, evolved twice in higher and lower animals."

    • 34

      Miten se nyt oli saukon ja saukkopäästäisen kanssa? Oliko niin päin, että niiden erilaisuus todistaa Luojan nerokkuudesta vai todistaako niiden samanlaisuus Luojan nerokkuudesta? Ei tahdo aina muistaa, vaikka konvergentti evoluutio tarjoaakin paremman selityksen.

    • kvasi

      "Eri hyönteislajeille on kehittynyt samalla mutaatiolla vastustuskyky kasvien itsepuolustuksekseen tuottamaan myrkkyyn "cardenolides" (en löytänyt äkkiseltään suomennosta). Mutaatio on itsenäisesti kehittynyt ainakin neljälle eri hyönteisryhmälle ja se löytyi kaikilta tutkituilta 18 eri lajilta, joista jokainen käytti tuota toksiinia tuottavaa kasvia ravinnokseen."

      Eihän tuolla ole mitään tekemistä konvergentin evoluution kanssa.

    • "Eihän tuolla ole mitään tekemistä konvergentin evoluution kanssa."

      Opettele ensin termit, ennen kuin vastaat:

      "Mutaatio on itsenäisesti kehittynyt ainakin neljälle eri hyönteisryhmälle..."

      • kvasi

        Kehittynyt mutaatio, mitä ihmettä?

    • "Kehittynyt mutaatio, mitä ihmettä?"

      Ilmaisua voisi hioa, vaikka se on oikein: kaikille noilla lajiryhmille on itsenäisesti syntynyt uusi mutaatio, joka on levinnyt populaatioihijn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1133
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      93
      607
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe