Kaikki puhuvat mitä on kuoleman jälkeen, mutta onko joku oikeasti itse kuollut? Toiset kuolevat, mutta kuoleeko kokija itse? Mitä jos poistumme vain toisten horisonteista, mutta jatkamme itse elämää ikuisesti? Jospa kiirastuli on tämä ikuisuus. Kvanttikuolemattomuus on tieteellisen raflaava nimi tälle minän kuolemattomuudelle.
Mitä jos ikuinen sielu tarkoittaakin ikuista kokijaa omassa horisontissaan?
Mitä jos ikuinen sielu tarkoittaakin ikuista kokijaa omassa horisontissaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Maapallon asukkaat eli maallikot tarvivat ajan, eli he ovat kuolevaisia. Toisin on asianlaita ajattomassa ja äärettömässä taivaassa.
Mutta mitä se iäisyys oikein on, miksei tässä kehossa?
Onko kuolemaa olemassa?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15020288/onko-kuolemaa-olemassa
"Kukaan ei ole tullut kertomaan. Ajatelkaa jos kvanttikuolemattomuus on totta, siis se että sinä kokijana selviät aina kvanttitapahtumissa omassa horisontissasi. Tämän voi ajatella myös sielun eli kokijan kuolemattomuutena josta esim. kristinusko ja islami sekä juutalaisuus puhuvat.
Jos ihminen olisi kvanttikuolematon tai ikuinen kuolematon sielu, niin huomaako hän oman kuolemansa, vai onko jatkumo sellainen että todellisuusarki vain jatkuu? Muuthan voivat omassa horisontissa kuolla vaikka itse kokija eläisikin ikuisesti. Selviääkö siis kokija itse täpärästi kaikesta, entä vammautumiset, mikäli kokeva sielu on ikuinen?
Esim. itsemurha voisi olla erikoinen kokemus kvanttikuolemattoman kohdalla".
Kvanttikuolemattomuus?!
No kyllä sun kehos muodostavat atomit (ja siinä samalla kvantit) johonkin häipyy jonnekin (aineen katoamattomuudeen lain varmaan tunnet?) tai vähintään muuttuu (siellä polttouunissa) toisiksi. Mutta kutsuisitko sä nyt sut aikasemmin muodostamia atomeita "sinuksi"? Varsinkin kun atomeissa ei ole mitään millä niistä tietäisi että minkä-lie osasia ne on aikasemmin olleet!? :D
Vai luuletko ihan oikeasti että juuri SINUN kvanteissasi lukee joku "Jussin oikeaan korvannipukkaan kuuluvan atomin ylös-kvarkki" rintalappu tjtn? :D
Filosofisesti voisi ajatella kaikki mahdolliset vaihtoehdot sille, mitä taphtuu kun kuolee. Se on yksi filosofian menetelmä vielä tuntemattomien asioiden sihteen. Sitten mietitään, mikä niistä miltäkin kannalta olisi järkevin, todennäköisin jne.
Maailmassa on kuollu jo triljoonittain ihmisiä, eläimiä, eliölajeja ja mitä lie eläviä olioita, eikä yhdestä AINOASTAKAAN ole saatu mitään havaintoa sen kuoleman jälkeen, joten minä ainakin vastaan:
Kyllä kuolet, ja lopullisesti ja peruuttamattomasti! :/
Ehkä olemme ikuinen yksi joka kokee kaiken?!?
MrNewTime
Sielua ei ole ilman ainetta. Mutta mistä aine saa sielunsa.
Ihmisalkionkin kehytys alkaa kahdesta solusta. Muna- ja siittiösolujen DNA:ssa on rakennusohjeet koodattuna rihmana neljän emäksen avulla. Ohjeiden pohjalta rakentuvat aivotkin. Niissä on noin 100 miljardia neuronia, jotka kukin ovat hermohaarakkeiden välityksellä yhteydessä tuhansiin lähinaapureihinsa. Myös yksilön kasvuympäristö vaikuttaa olennaisesti näiden kytkentöjen muodostumiseen. Lopputuloksena kasvaa yksilö tietoisuuksineen ja "sieluineen".
Kun aivojen rakenne turmeltuu, on sielunkin koti iäksi mennyttä. Näyttää siltä, että muu on pelkkää toiveajattelua. Valitettavasti.
Ehkä on kuitenkin parempi pysytellä todennäköisimmässä vaihtoehdossa:
Maailmankaikkeus on olemassa koska sinä olet olemassa ja koet sen,kun sinä kuolet et koe enää tätä maailmankaikkeutta ja se lakkaa olemasta.
Joko ei oo mitään tai on. Jos on, niin on vielä monta vaihtoehtoa. Menee henkimaailmaan tai nukkuu vaan, kunnes herätetään. Mihin menee henkimaailmassa, kaksi vaihtoehtoa ta peräti enemmän.
Siinä ne vaihtoehdot, olisiko muita? Ehkä voi herätä saman tien tai myöhemmin toisena ihmisenä. Ehkä nousee suoraan ylös, saa ylösnousemusruumiinsa heti kuollessa.
Ehkä eri ihmisille tapahtuu eri tavalla, että näitä kaikkia tapahtuu.
Oliko siinä kaikki vaihtoehdot? Mikä olisi todennäköisin? Eikö tämä olisi hyvä tapa ajatella, mietitään kaikki vaihtoehdot.
Niin, vielä toi, ku edellä, jos maailma katoaa, maailma onkin ollut vain sun harha.
Toi ois varsin ikävää sen ihmisen kannalta jonka kropan sä kaappaat?
Eks tota vois kutsua jopa murhaks?
Ja voisko toi olla toisinpäin? Maailma jää, sinä et, joten ehkä sä olitkin vaan maailmalle harha? Tai hetkellinen tuttavuus.
Koska: Kun suo ei enää ole, ei sulla ole enää mitään harhojakaan.
Siis uudestisyntymisvaihtoehto oliski murha. Ei siis hyvä. En usko siihen minäkään, ei se ainakaan kaikille tapahdu. Ei kenellekään on yleensä uskovien kanta. Ajattelisin että ehkä joillekin, saavat uuden mahdollisuuden.
Ja maailma jatkuu, vaikka yksilö kuolee. Se lienee totta, sellainen tietoteoreettinen idealismi on puppua, vaikka on yksi looginen vaihtoehto.
Näin vanhemmiten pahin painajaiseni:
mitä, jos tämä, tällä hetkellä elämäksi kuvittelemani todellisuus ei lopukaan koskaan? Jos en pääsekään täältä pois?
Haluaisin vain kuolla rauhallisesti ja maatua luonnon kiertokulkuun, tiedostamatta enää mitään mistään.
Kuinkahan moni kuollut on tullut kertomaan ( paitsi ihmisten ajatuksissa, haaveissa, uskonnoissa, unissa) jatkuuko tämä ns.elämä ikuisesti?
Monet ihmiset pelkäävät tuntemattomia asioita, siksi kai sadut, scifi, filosofia, uskonnot on keksitty ihmisten hallitsemiseksi.
Sul taitaa olla aika huono elämä sit? :/
Ja eiköhän toi kohtalaisella varmuudella tuhkauksessa kaikkoo viimesetki ajatukset ku se viimenenki aivosolu muuttaa olomuotoaan?
Vai oliks sulla olemassa joku vaihtoehtonenkin tapa jolla sun mielestä tää ajattelu meissä tapahtuu?