Minua kiusattiin peruskoulussa ja kiusaaminen jatkui vielä 3-vuotta ,kun menin ammattikouluun.
Olen aina tuntenut itseni hiukan ulkopuoliseksi muiden ihmisten seurassa.
Koska olen ujo eikä minulla ole koskaan olleet kovin vahvat sosiaaliset taidot.
En yleensä osaa keskustella toisten ihmisten kanssa yleensä jään mieluummin kuuntelemaan viereen ,kun toiset ihmiset puhuvat enkä avaa ollenkaan suutani.
Olen aina vihannut esiintymistä enkä pidä ollenkaan,että huomio kiinnittyy minuun.
Haluan olla huomaamaton.
Minua myös ahdistavat baarit ja muut paikat missä on paljon ihmisiä.
Välillä minua jopa ärsyttävät ihmiset jotka ovat kokoajan äänessä ja nauravat kovaan ääneen. Koska en saa omille ajatukselleni tilaa.
En Ole koskaan seurustellut kenenkään ihmisen kanssa.
En osaa myöskään heittää huumoria koska pelkään, että joku suuttuu siitä mitä sanon.
Minusta tuntuu,että kukaan ei halua tutustua minuun koska heti automaattisesti pitäisi olla sellainen ihminen joka on todella sosiaalinen ja tulee kaikkien kanssa toimeen.
Ammattikoulu aikoina minulla ei ollut yhtään kaveria eikä kukaan luokkalainen halunnut tehdä kanssani tuttuvuutta vaan he kiusasivat inua eivätkä suostuneet ryhmätöihin kanssani. Masennuin tästä nin paljon että olin paljon koulusta pois ja join alkoholia suruuni ja yritin itsemurhaa.
Koulunkuraattorikaan ei meinannut uskoa minua,kun kerroin tästä kaikesta..
Ammattikoulun jälkeen olen ollut työtön kohta 4vuotta ja päivät ovat menneet istumalla kotona neljän seinän sisällä masentuen eikä tietoakaan tulevaisuudesta.
ujon ja sisäänsulkeutuneen pariutumisongelmat
7
255
Vastaukset
- rp09earigjeärijt
Taidat tarvita jonkinlaista terapiaa. En tiedä minkälaista ja mistä ja miten sitä saa.
- miksi jaksan enää?
Minulla sama tarina, lukuunottamatta noita viimeisiä kohtia, ja itselläni on yliopistotutkinto. Kukaan ei huomaa, ketään ei kiinnosta, minulla ei ole mitään osaa tavallisiin keskusteluihin. Kaikki luulevat, että minulla menee hyvin, vain koska minulla on melko hyväpalkkainen työ. Tuskallista.
Itse olen myös huono suustani ja viihdyn paremmin omissa oloissani. Tosin sopivassa seurassa viihdyn kyllä mainiosti. Ehkä voisit kysyä paikalliselta terveysasemalta, onko tarjolla maksutonta apua tarjolla. Toki tietty kynnys voi olla suurikin mennä kysymään apua, mutta sen siirron joko tekee tai ei.
- ...
Se, että olet ujo, ei ole huono asia. Se on vain yksi luonteenpiirre monien joukossa. Se, että kärsit ilmeisen paljon yksinäisyydestäsi, olet masentunut ja jopa yrittänyt itsemurhaa, kertoo kuitenkin siitä, ettei kyse ole enää pelkästä ujoudesta.
Olen pahoillani kaikesta mitä olet joutunut kokemaan. Hiljainen ja sivuun vetäytyvä henkilö on valitettavasti helppo kohde heille, jotka joutuvat pönkittämään omaa itsetuntoaan painamalla muita alas. Kunpa osaisit jättää näiden ihmisten teot omaan arvoonsa ja arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet.
Tarvitsisit ehdottomasti apua masennukseesi. Ota yhteyttä terveyskeskukseen, seurakuntaan tai muuhun vastaavaan ja kerro ongelmistasi. Jos sinulta löytyy aitoa tahtoa selvittää ongelmasi, pystyt siihen kyllä.
Päätä vain hiukan pystyyn, elämällä voi olla vielä vaikka mitä ihanaa annettavana sinulle :)- Myös ujo ja yksin
wlfwd kirjoitti:
Ujous on miehelle aina huono asia.
Käytännössä juurikin noin. Valtaosa naisista pitää ujoa miestä epämiehekkäänä. Aina korostetaan, että miehen pitää olla itsevarma ja sillä naiset hurmataan. Ujo ei yleensä vaikuta itsevarmalta.
Valtaosa naisista ennemmin odottaa miesten aloitteita kuin että tekisi niitä itse. Siksi ujon miehen on hyvin vaikeaa päästä edes treffeille, koska ne ei-ujot miehet lähestyvät naisia ja vievät kaiken huomion.
Vaikka joku nainen pitäisikin miehen ujoutta söpönä ja sympaattisena, niin hänkin kuitenkin haluaa etät mies tekee rohkeasti aloitteen, on puhelias treffeillä jne jne.
Ujoudesta ei tosiaan ole miehelle muuta kuin haittaa. Naisessa se voi olla söpöä.
- mies 86
Minuakin kiusattiin peruskoulussa, tosin siitä minkä verran sillä on yhteyttä omaan hiljaisuuteeni ja yksinäisyyteeni minulla ei ole mitään hajua. Varmaankin olen vain tällainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?46631Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t228543- 51529
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502