Miksi evoluutio ei toimi tasapuolisesti?

Miten on selitettävissä se, että joku toinen elollinen on kehittynyt todistettavasti huimasti "lyhyessä" ajassa kuten vaikkapa ihminen. Sitten taas jokin toinen elollinen kuten vaikkapa osa matelioista, kaloista ja hyönteisistä on pysynyt lähes muuttumattomana miljardeja vuosia?

En ole aiheeseen sen syvemmin perehtynyt, mutta täällä varmaa joku osaa asian selittää.
15210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En ole minäkään mikään asiantuntija, mutta vastaan omia mielipiteitäni omin sanoin lyhyesti, nopeasti ensituntumalta. Muut saavat tarkentaa. Joidenkin lajien ei ole tarvinnut muuttua. Ne eivät ole kohdanneet mitään pullonkaulaa, jossa vain harvat ja tehokkaimmat tietyn ominaisuuden omaavat yksilöt olisivat säilyneet hengissä, vaan koko populaatio on säilynyt hengissä. Esimerkiksi eri eliölajien kehitykseen Maapallolla ovat vaikuttaneet globaalit katastrofit kuten maahan törmänneet asteroidit. Sellaisten tapahtumien jälkeen syntyy uusia lajeja. Uusien lajien täytyy sopeutua vanhempien lajien ylläpitämään ekologiseen lokeroon ts. uudet lajit ponnistavat aikaisemmin olemassa olevasta.

Mitkään matelijat, kalat tai hyönteiset eivät muuten ole pysyneet muuttumattomina miljardeja vuosia. Maapallo on noin 4,6 miljardia vuotta vanha. Ensimmäiset yksisoluiset tulivat noin 3 miljardia vuotta sitten ja ensimmäiset monisoluiset vasta noin 600 miljoonaa vuotta sitten.

Äänestä
  • Eikö silti ole aika ihmeellistä, että esim. jotkin krokotiililajit tyytyneet (hyytyneet) johinkin tiettyyn kehitystasoon. Evoluutiohan on ilmeisesti yhtä kuin luonnonvalinta eli jonkinlaista automaattista jalostusta. Aika luonnolliselta tuntuisi, että kun ihmisen aivot ovat suurentuneet ja älykkyys lisääntynyt lyhyessä ajassa krokotiililla on edelleen aivoina, miljoonien vuosien kehityksen jälkeen, se sama herneen kokoinen mötti. Eikö älykkyyden lisääntyminen ole jokaiselle eliölle etu ja jos ei ole, miksi se on etu ihmiselle vai onko? En ole perehtynyt uskontoihin enkä teorioihin sen syvällisemmin mutta väkisinkin tulee mieleen, että takana on jonkinlainen - jos ei nyt suunnitelma niin - mekanismi. Se voisi olla ikäänkuin siemen joita joku jossain on kylvänyt avaruuteen ja joka sisältää sen kaiken perustiedon, miten elämä kehittyy.

    Äänestä

  • TVM... kirjoitti:

    Eikö silti ole aika ihmeellistä, että esim. jotkin krokotiililajit tyytyneet (hyytyneet) johinkin tiettyyn kehitystasoon. Evoluutiohan on ilmeisesti yhtä kuin luonnonvalinta eli jonkinlaista automaattista jalostusta. Aika luonnolliselta tuntuisi, että kun ihmisen aivot ovat suurentuneet ja älykkyys lisääntynyt lyhyessä ajassa krokotiililla on edelleen aivoina, miljoonien vuosien kehityksen jälkeen, se sama herneen kokoinen mötti. Eikö älykkyyden lisääntyminen ole jokaiselle eliölle etu ja jos ei ole, miksi se on etu ihmiselle vai onko? En ole perehtynyt uskontoihin enkä teorioihin sen syvällisemmin mutta väkisinkin tulee mieleen, että takana on jonkinlainen - jos ei nyt suunnitelma niin - mekanismi. Se voisi olla ikäänkuin siemen joita joku jossain on kylvänyt avaruuteen ja joka sisältää sen kaiken perustiedon, miten elämä kehittyy.

    Filosofiapalstalla oli älykkyyden evoluutio -paradoksista joskus jollain mielenkiintoisia ajatuksia: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11402316

    Äänestä

  • TVM... kirjoitti:

    Eikö silti ole aika ihmeellistä, että esim. jotkin krokotiililajit tyytyneet (hyytyneet) johinkin tiettyyn kehitystasoon. Evoluutiohan on ilmeisesti yhtä kuin luonnonvalinta eli jonkinlaista automaattista jalostusta. Aika luonnolliselta tuntuisi, että kun ihmisen aivot ovat suurentuneet ja älykkyys lisääntynyt lyhyessä ajassa krokotiililla on edelleen aivoina, miljoonien vuosien kehityksen jälkeen, se sama herneen kokoinen mötti. Eikö älykkyyden lisääntyminen ole jokaiselle eliölle etu ja jos ei ole, miksi se on etu ihmiselle vai onko? En ole perehtynyt uskontoihin enkä teorioihin sen syvällisemmin mutta väkisinkin tulee mieleen, että takana on jonkinlainen - jos ei nyt suunnitelma niin - mekanismi. Se voisi olla ikäänkuin siemen joita joku jossain on kylvänyt avaruuteen ja joka sisältää sen kaiken perustiedon, miten elämä kehittyy.

    "Eikö silti ole aika ihmeellistä, että esim. jotkin krokotiililajit tyytyneet (hyytyneet) johinkin tiettyyn kehitystasoon."

    Ei ole. Krokotiilit ovat olleet hyvin ekolokeroonsa sopivia eläimiä. Eikä voida sanoa, että kehitystä ei ole tapahtunut. Kyllä kehitystä tapahtuu vaikka sitä ei fossiileista kovin helposti huomaisi.

    "Eikö älykkyyden lisääntyminen ole jokaiselle eliölle etu ja jos ei ole, miksi se on etu ihmiselle vai onko?"

    Älykkyyden lisääntyminen on aina kauppaa, koska älykkyys vaatii paljon energiaa. Vaikka suurilla aivoilla ja tasalämpöisyydellä on selvät edut, on niissää yksi ongelma: ne kuluttavat energiaa hyvin tehokkaasti.

    Äänestä

  • TVM... kirjoitti:

    Eikö silti ole aika ihmeellistä, että esim. jotkin krokotiililajit tyytyneet (hyytyneet) johinkin tiettyyn kehitystasoon. Evoluutiohan on ilmeisesti yhtä kuin luonnonvalinta eli jonkinlaista automaattista jalostusta. Aika luonnolliselta tuntuisi, että kun ihmisen aivot ovat suurentuneet ja älykkyys lisääntynyt lyhyessä ajassa krokotiililla on edelleen aivoina, miljoonien vuosien kehityksen jälkeen, se sama herneen kokoinen mötti. Eikö älykkyyden lisääntyminen ole jokaiselle eliölle etu ja jos ei ole, miksi se on etu ihmiselle vai onko? En ole perehtynyt uskontoihin enkä teorioihin sen syvällisemmin mutta väkisinkin tulee mieleen, että takana on jonkinlainen - jos ei nyt suunnitelma niin - mekanismi. Se voisi olla ikäänkuin siemen joita joku jossain on kylvänyt avaruuteen ja joka sisältää sen kaiken perustiedon, miten elämä kehittyy.

    Ei älykkyyden kasvu välttämättä ole etu. Aivot vaativat paljon energiaa. Krokotiilit ovat hyvin energiatehokkaita. Niillä on myös erittäin hyvä puolustus infektioita vastaan. Evoluutiolla ei ole mitään tiettyä päämäärää, kuten älykkyyden kasvua. On vain sattumaa, että on kehittynyt olio, joka on riittävän älykäs miettimään evoluutiota. Se, että joku pohtii evoluutiota osoittaa, että on evoluutio on johtanut älykkääseen olioon. Tämä ei tarkoita, että sen aina pitäisi johtaa.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Näikin tuon kysymykseni ja pohdintani voi sivuuttaa mutta....

    Eikö ole aika erikoista, että vain yksi eliökunnan laji saavuttaa muihin nähden pitkän "kaulan", älykkyydellä mitattuna jpa niin, että se yksi laji joutuu suojelemaan niitä muita kuolemasta sukupuuttoon.

    Eliöitä on ollut valtava määrä jo paljon ja pitkään ennen ihmistä ja mitään viitettä ei ole älykkyyden tehokkaasta evoluutiosta.

    Sehän tiedetään, että jalostamalla eli siittämällä tietyn tyyppisiä yksilöitä päästään johonkin (ehkä epämääräiseeenkin) tulokseen. Miten ihmisestä on kehittynyt näin ylivertainen jopa niin, ettei ihminen enää vertaa itseään eläimeen. Eikä eläinkunnassa ole mitään mihin ihminen voisi itseään verrata.

    Kyllä tuon takana täytyy olla jotain ennalta suunniteltua.

    Höpsis. Sen takana ei tarvitse olla ennalta suunniteltua. Osoittaa vain sinulta ymmärryksen puutetta kun pitää suunnittelua sotkea asiaan.

    Jos suunnittelija on mielestäsi tarpeellinen, kuka suunnitteli suunnittelijan? Vastaan puolestasi. "Noku se onniiku aina ollu olemassa ja siinä pyhässä kirjassa jota luen sanotaan niin, ni sen täytyy olla totta, koska muuten missää ei olis mieltä ja jos missään ei olis mieltä mulle tulis paha mieli, eli on se totta." :)

    Äänestä

  • TVM... kirjoitti:

    Näikin tuon kysymykseni ja pohdintani voi sivuuttaa mutta....

    Eikö ole aika erikoista, että vain yksi eliökunnan laji saavuttaa muihin nähden pitkän "kaulan", älykkyydellä mitattuna jpa niin, että se yksi laji joutuu suojelemaan niitä muita kuolemasta sukupuuttoon.

    Eliöitä on ollut valtava määrä jo paljon ja pitkään ennen ihmistä ja mitään viitettä ei ole älykkyyden tehokkaasta evoluutiosta.

    Sehän tiedetään, että jalostamalla eli siittämällä tietyn tyyppisiä yksilöitä päästään johonkin (ehkä epämääräiseeenkin) tulokseen. Miten ihmisestä on kehittynyt näin ylivertainen jopa niin, ettei ihminen enää vertaa itseään eläimeen. Eikä eläinkunnassa ole mitään mihin ihminen voisi itseään verrata.

    Kyllä tuon takana täytyy olla jotain ennalta suunniteltua.

    "Näikin tuon kysymykseni ja pohdintani voi sivuuttaa mutta....
    "

    Ei sinun kysymystäsi ohitettu. Vastaus ei vain ilmeisesti sovi sinun ennalta päättämiisi raameihin.

    "Miten ihmisestä on kehittynyt näin ylivertainen jopa niin, ettei ihminen enää vertaa itseään eläimeen."

    Ylivertainen? Monet eläimet ovat ylivertaisia jossain suhteessa. Se, että huomioidaan ihmisen ylivertaisuus yhdessä asiassa ja ihmiset erottavat ihmisen muusta eläinkunnasta kertoo vain ihmisen omasta egosta.

    "Kyllä tuon takana täytyy olla jotain ennalta suunniteltua. "

    Ja sieltähän se motivaatio esittämäsi taustalle löytyi...

    Äänestä

Tämä lienee niitä kysymyksiä yhdessä eläinten kokojen määräytymisen kanssa, joihin kukaan ei oikeasti osaa vastata. Jos luonnonvalintaa ei tapahdu mihinkään suuntaan, pitäisi eläinten ulkonäössä tapahtua kuitenkin jotain muutoksia satunnaisten mutaatioiden takia, jonka lopputuloksena olisi koirarotujen kirjoa muistuttava sekamelska. On vaikea selittää miksi esim. valkohai, valashai ja vasarahai olisivat kaikki säilyneet muuttumattomina yli sata miljoonaa vuotta, ikään kuin olisi olemassa erikseen jokin "ideaalinen valkohai", "ideaalinen valashai" ja "ideaalinen vasarahai". Tämä menee jo Platonin filosofian puolelle, joka on sinänsä hyvin anti-evolutionistista.

Ehdotan ratkaisuksi sitä, että omaksumme fysiikasta tutun symmetriarikon käsitteen myös biologiaan. Jotkin geenit, joiden toimintaa emme vielä ymmärrä, vaikuttavat muiden geenien toimintaan siten, että ohjaavat niiden muuttumista johonkin tiettyyn suuntaan. Satunnaista fluktuaatiota piirteissä ei esiinny (normaalin) luonnonvalinnan puuttuessa sen vuoksi, että luonnonvalinta kohdistuu silloin näihin toisia geenejä sääteleviin geeneihin (esim. seksuaalisen valinnan kautta, laumaeläimillä poikkeavien yksilöiden syrjinnän). Näiden tiettyjen geenien tuottama symmetriarikko olisi myös vastuussa monimutkaisten elinten kehittymisestä, eli ne estäisivät mutaatioita tapahtumasta regressiiviseen suuntaan ja lisäisivät todennäköisyyttä mutaatioille progressiiviseen suuntaan.

Jos symmetriarikkogeenejä ei ole olemassa, on tämä monimutkaisten elinten kehittyminen pakko selittää vain erittäin pitkillä aikajaksoilla ja erittäin suurella populaatiolla. Hyvin sopeutuneiden eläinten täydellinen evoluution pysähtyminen jää silloin vaille selitystä.

Symmetriarikkogeenit voidaan nimetä vaikka Jumalgeeneiksi samalla tavalla kuin Higgsin bosoni on nimetty Jumalhiukkaseksi :-)

Äänestä
  • Evoluutiossa ei taida olla sen kummemmin progressiota kuin regressiota, vaan ainoastaan geneettistä sopeutumista olosuhteisiin.

    Progressio/regressio on vain ihmisen silmissä. Esim. ihmisen evoluutiossa ihminen tietenkin näkee "ihmistymisen" progressiona.

    Ympäristö määrää perinnöllisen ominaisuuden "hyödyllisyyden"/"haitallisuuden".

    Äänestä

Omia mietteitäni.

Älykkyys on ollut ihmisen selviytymisessä ratkaiseva tekijä ja siksi se on korostunut myös vallitsevissa geeneissä.

Olen myös saanut sen käsityksen että pelkästään luonnonvalintaan perustuva evoluutio on selkeästi yliyksinkertaistettua ja kehitykseen vaikkuttavat myös muut tekijät kuten virusten aiheuttamat mutaatiot.

Voin yrittää selventää jos kiinnostusta löytyy.

Äänestä
  • >>...virusten aiheuttamat mutaatiot.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    >>...virusten aiheuttamat mutaatiot.

    Tämä virusten vaikutushan voisi olla hyvinkin se ihmisen kehityksen selittävä tekijä. Herää kuitenkin kysymys miten virus (vai mikä) on tehnyt valinnan ja miksi ainoastaan ihminen?

    Nyt kun ihminen on saavuttanut tietoisuuden tason, evoluution kehitystä on helpompi selittää ja sen historiaa tutkia. Entä jos ihmisrotu kuolee sukupuuttoon mikä sekin vaikuttaa aika epätodennäköiseltä pl. isoa maailmanluokan katastrofia. Tuleeko tilalle mitään vai eteneekö evoluutio taas (jostain 1 soluisista) ihmiseen?

    Miksi se uudelleen ihmiseen etenisi. Mikään evoluution prosessissa ei viittaa siihen. Evoluutio ei ole teleologista.

    Äänestä

  • TVM... kirjoitti:

    Tämä virusten vaikutushan voisi olla hyvinkin se ihmisen kehityksen selittävä tekijä. Herää kuitenkin kysymys miten virus (vai mikä) on tehnyt valinnan ja miksi ainoastaan ihminen?

    Nyt kun ihminen on saavuttanut tietoisuuden tason, evoluution kehitystä on helpompi selittää ja sen historiaa tutkia. Entä jos ihmisrotu kuolee sukupuuttoon mikä sekin vaikuttaa aika epätodennäköiseltä pl. isoa maailmanluokan katastrofia. Tuleeko tilalle mitään vai eteneekö evoluutio taas (jostain 1 soluisista) ihmiseen?

    "Herää kuitenkin kysymys miten virus (vai mikä) on tehnyt valinnan ja miksi ainoastaan ihminen?"

    Ei virus tee valintaa, joten kysymyksesi ei ole merkityksellinen. On retroviruksia muillakin eliöillä.

    " Tuleeko tilalle mitään vai eteneekö evoluutio taas (jostain 1 soluisista) ihmiseen?"

    Ei. Evoluutio ei seuraa ennalta päätettyjä reittejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TVM... kirjoitti:

Miten on selitettävissä se, että joku toinen elollinen on kehittynyt todistettavasti huimasti "lyhyessä" ajassa kuten vaikkapa ihminen. Sitten taas jokin toinen elollinen kuten vaikkapa osa matelioista, kaloista ja hyönteisistä on pysynyt lähes muuttumattomana miljardeja vuosia?

En ole aiheeseen sen syvemmin perehtynyt, mutta täällä varmaa joku osaa asian selittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu