Nuoruusiässä tapahtuneet traumaattiset kokemukset vievät minulta elämänilon ja työkyvyn vähintään 50 prosentissa valveillaoloajasta. En saa niitä mielestäni. Ainoa joka voisi auttaa asiaan olisi se että saisi keskustella niiden ihmisten kanssa jotka olivat aiheuttamassa näitä tapahtumia. Mutta he eivät suostu siihen. Yksi näistä ihmisistä on erittäin hyvin palkattu entinen opettajani, joka käyttäytyi törkeästi minua kohtaan ollessani koulussa. Hänelle siitä ei ole koitunut mitään seuraamusta. Eikä näille muillekaan ihmisille. Opiskeluni ovat menneet pilalle ja joka päivä olen masentunut niiden asioiden takia.
Traumat ovat pilanneet elämäni
kärsijä
12518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuitenkin sinun kannattaisi jutella sitten muiden ymmärtävisten kanssa ja käydä noita asioita tunnetasolla läpi puhumalla ei vain pyöritellä epämääräisenä möykkynä rinnassasi. Et voi pakottaa näitä henkilöitä väkisin puhumaan, mutta on typerää pilata silti moisen vuoksi omaa elämää.
Sinun pitää tehdä sovinto menneisyytesi kanssa: vapautua itsesäälistä, katkeruudesta, sillä ne ovat itse itseään ruokkivia tunteita eivätkä johda eteenpäin. Sinun on tietoisesti päätettävä jopa antaa anteeksi noille henkilöille oman mielenterveytesi vuoksi.
Olitpa sitten vihainen ja katkera tai vapaa kaikesta näitä henkilöitä kohtaan, se ihan yhdentekevää sinua loukanneilla, mutta sinulle itsellesi sillä on valtava merkitys.
Varhaislapsuudessa saadut traumat meikällä elettävänä. Joku sisaristamme on voinut pitää lapsuuttamme onnellisena. Ei voi olla kyllä totta. Melkein jokainen alkoholisoiduimme työelämän aikana.
Traumoja omaava ihminen elää niin, että ne kahlitsevat muutakin elämää, eivätkä koskaan mielen kerroksista poistu. Niiden kanssa vain on elettävä. En osaa sanoa, onko aikuis-iällä saadut traumat yhtään helpompia.
Traumojakin on moneen lähtöön. Kun aattelee mm. Syyrian tilannetta tai minkä tahansa sotatila-alueen niin voi käsittää mitä maan sotatilaan joutuminen kaikenikäisille ihmisille voi merkitä.
traumat ovat henkilökohtaisia ja niitä on turhaa verrata muiden kokemiin traumoihin.Jos vertaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani johonkin Pietarin katulapsen selveytymiskamppailuun,niin eihän tässä pitäisi mitään valittamista olla.Mulla sentään oli ruokaa,vaatteita ja materiasta ei ollut pahemmin pulaa,ainoastaan niistä emotionaalisista tarpeista jäin paitsi.Enkä edes ole varma että omat ongelmani johtuvat niiden puutteesta,ehkä on ehkä ei?Olen koko elämäni vuoronperään syyttänyt siitä itseäni ja välilä syyttänyt muita ja yhteiskuntaa,mitä olen sillä aikaan saanut,en yhtään mitään paitsi hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia elää hyvää elämää kohtaamalla ongelmat yrittäein ratkaista ne,uhriutumalla ei saa mitään aikaiseksi,olisimpa tajunnut tämän jo aikaisiemmin!
Joskus sitä kyllä tekis mieli oman pahan olonsa takia alkaa käyttäytymään monissa tilanteissa niinkuin mikäkin öykkäri. Toisaalta ei se mitään hyödyttäisi jos seurauksena olis vain sakkoja ja putkaan tai jopa vankilaan joutuminen.
JATKOA: Kostonhimoiset ajatukset näitä ihmisiä vastaan pilaavat usein mielialani. Silloin en myöskään anna pahemmin arvoa itselleni, joten argumentti "ajattele eteenpäin menoa ja mielenterveyttäsi" ei valitettavasti auta. Hyvä jos te olette päässeet eteenpäin hankalien asioidenne kanssa, mutta itse valitettavasti en.
Voisi yleistää, että traumaperäiset ongelmat ja vaikeudet ovat yleisiä teollistuneissa maissa. Suomessakin meitä on oletettavasti yli 100.000 henkilöä jotka kärsivät näistä oireista.
Kun olin 3-vuotias, isäni murhattiin raa`asti. Muistan isästäni ja tästä murhasta
vain kertomukset, jotka tiesin tarkkaan jo p ienenä. Lastentarhassa minut joskus
hakattiin (asian tiesivät monet kotikaupungissani. Sukulaiseni ja koulukaverini
nöyryyttivät minua ujouden ja tosi vaikean jännittämisen vuoksi. Tärisin, enkä
kyennyt puhumaan juuri mitään (kärsin tästä vielä 50-vuotiaana).Tästä seurasi
pilleri/päihdekierre. Aluksi rauhoittavat, mutta nyt ei kourallinenkaan auta. Olen
kuitenkin toistaiseksi koukussa niihin. Minä olen osittain tuntemattomasta
syystä saanut tappouhkauksia ym.Revolveri ohimolla ym.Menetin työpaikkani
parikymmentä vuotta sitten välillisesti kahden "psykiatrian asiantuntijan" takia.
Haudoin kostoa...Kukaan ei ole pyynnöstäni huolimatta pyytänyt anteeksi(eikä
tässä ollut edes kaikki). Ainoa ratkaisu on antaa kaikille ihmisille kaikesta
huolimatta anteeksi(vaikeaa), kuten Jeesus antaa kaikki syntimme anteeksi, kun
pyydämme.Raamattu myös velvoittaa tähän. Se voi viedä aikaa,toimii.
Olen lähettänyt useille ihmisille (ahdestelijoilleni, jotka "pilasivat elämäni",
koulut, tämäntähden sairaseläkkeellä ahdistuksen ym.vuoksi 20 vuotta)
kirjeitä, joissa vain ilmoitin antaneeni heille anteeksi. Jumala hymyili ehkä!
Et voi unohtaa, mutta muistelemalla kiusaat itseäsi..et saa "hyvitystä"
tai anteeksipyyntöä etkä minun tavoin mahdollisuutta edes keskustella(ehkä).
Miljoonat ovat kärsineet kauheita, mutta he auttavat toisia kärsineitä.
Sinä voit antaa jotakin toisille, mutta anna ensin elämäsi Jeesukselle
Hän tietää kaiken, mitä olet kokenut ja Hänellä on suunnitelma Sinulle!
Rukoilen puolestasi.Täällä Sinulla on suojelija..kultakaupunki odottaa lopulta
"Jeesustelua", mutta olen nähnyt paljon ihmeitä oman ja toisten elämässä.
pahoilaisesta lähtöisin oleva kielilläpuhuminenko sinulle on voimaa antanut:-D raamatusta saa lohtua kun sitä lukee ja mietiskelee mutta tuommoinen epämääräinen hellureitten touhu vain pahentaa oloa
JATKOA: Tässä välissä meni paremmin ja sain opiskeltua. Mutta nyt on taas tullut huonompi kausi ja kostonhimoiset ajatukset pilaavat mielialani. Pitää sanoa että kostonhimo on tunteena aika epämiellyttävä. Mutta ehkä kokonaisuutena tilanteeni ei kuitenkaan ole yhtä vakava kuin ylläolevassa kommentissa kuvattu.
Juu, kivoja nuo menneisyyden traumat, jotka itselläkin nyt estävät mm. kavereiden ja parisuhteen pitämisen. Joku siellä päässä on vaan muuttunut niin ettei jaksa eikä usko jaksavansa eikä siihen mitkään lääkkeet ja terapiat ole auttaneet. Olen yleisestikin aika vihamielinen kaikkea uutta kohtaan, varmaan siitä syystä kun niistä on harvemmin positiivista seurannut.
Ketään ei saa syyllistää traumatisoitumisesta, siihen ei voi aina itse vaikuttaa. Hypnoosillahan noistakin oikeasti pääsee. Ennakkoluulot pois.
JATKOA: JOS nyt en sitten siirrä itseäni autuaammille metsästysmaille enkä myöskään ala kostaa tapahtuneita asioita, niin minkälaista tuo hypnoosi on ja missä siihen pääsee?