Vaikka Jeesus on meille sen lunastanut?
Omavanhurskas meinaa että kun juoksen kovempaa, hyppään korkeammalle ja lennän pitemmälle.
Olen silloin parempi matkamies ja pääsen perille ja tuloksissaan ja huonommat jäävat sivuun,
Eli; Heikoimmat, vammaiset, hitaammat ja lahjattomimmat, hajamieliset ja tyhmemmät.. eivät ole armolistan ansainnassa kärjessä ja ovat vaarassa.
Luulen että jeesus katsoo juuri heikoimpien puolta, eikä salli koppavien etuilua, sillä heidän sydän on kylmä.
Miksi Esikoisille ARMO on vaikea lestoille?
8
91
Vastaukset
Tässä on paljon perää. Armon vaikutus ei ole monen kohdalla päässyt vaikuttamaan vapauttavasti, kun samalla peölätään synnintunnon katoamista, jos aletaan ihan oikeasti uskoa. Siitä ei kuitenkaan olisi oikeasti pelkoa, koska Jumalan rakkaus on niin valtava ja pyhyys yhtä valtava. Eikö ole mahtava asia, että saamme olla Pyhän Jumalan rakkaita lapsia. Vapaita kaikenlaisesta pakotuksesta, koska normaalisti lasta ohjaavat rakkaus ja kunnioitus, ei pelko ja orjamielisyys.
- lapsonen
Onk sulla ollu lapsia, meinaan että ei se noinkaan ol kuinka sanot. Muistakko omaa lapsuuttas lainkaan?
- pata kattilaa soimaa
Aivan henkilöstä riippuen, esikoislestradiolaisuudessakin.
Sinulta unohtuu kuitenkin se tosiasia että esimerkiksi vapaissa suunnissa on myös paljon lakienkisyyttä, se on vain taivavammin peitetty, erilaisiin pakkotekemisiin ja pakkomaksamisiin.
Es. lestadiolaisuudessa ei ole pakkoa mihinkään, ei edes pieneen jäsenmaksuun, eikä henkilöä silti hylätä. Esikoislestadiolaisuuteen ei koskaan liitytä, eikä sieltä koskaan erota, ei myöskään ikinä eroteta ketään.- oppiakin sitä olisi
ELi siihen siis synnytään ja siitä kuollaan vai mitä ?
tiedätkös että sillä ei ole mitää tekemistä uskon kanssa ? - 3+7
Kyllähän esikoislestadiolaisuuteen liitytään aivan samoin kuin vaikkapa urheiluseuraan. Liittymiseen riittää, kun maksaa jäsenmaksun.
Mutta kuulumisella esikoislestadiolaisuuteen tai mihin tahansa muuhun ..laisuuteen ei ole välttämättä mitään tekemistä ko henkilön uskon kanssa.
Esikoisiinkin kuuluu suuri määrä "hang around"-porukkaa, joka vain seuraa muotoja ja menoja aivan niinkuin muissakin porukoissa, mutta Pyhä Henki ei ole vielä uskon ovea avannut.
Pelastuksen kannalta oleellista on löytää usko Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Valitettavasti vain kukaan meistä ei voi uskoa kenellekkään antaa, vaan se on Pyhän Hengen teko itse kussakin - pikäll, korkealle,!!
3+7 kirjoitti:
Kyllähän esikoislestadiolaisuuteen liitytään aivan samoin kuin vaikkapa urheiluseuraan. Liittymiseen riittää, kun maksaa jäsenmaksun.
Mutta kuulumisella esikoislestadiolaisuuteen tai mihin tahansa muuhun ..laisuuteen ei ole välttämättä mitään tekemistä ko henkilön uskon kanssa.
Esikoisiinkin kuuluu suuri määrä "hang around"-porukkaa, joka vain seuraa muotoja ja menoja aivan niinkuin muissakin porukoissa, mutta Pyhä Henki ei ole vielä uskon ovea avannut.
Pelastuksen kannalta oleellista on löytää usko Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Valitettavasti vain kukaan meistä ei voi uskoa kenellekkään antaa, vaan se on Pyhän Hengen teko itse kussakinEsikoislestan kuntosali on rukoushuone, siellä podataan uskoa, että se riittäisi, että uskoni on kaunis ja henkselit kireällä...
- Tee parannus
oppiakin sitä olisi kirjoitti:
ELi siihen siis synnytään ja siitä kuollaan vai mitä ?
tiedätkös että sillä ei ole mitää tekemistä uskon kanssa ?Sinun höpötyksilläsi ei ole mitään tekemistä pelastavan uskon kanssa. OLen sen tiennyt ensimmäisestä viestistäsi asti.
Älä kirjoittele asioista joista et tiedämitään. - Tee parannus
pikäll, korkealle,!! kirjoitti:
Esikoislestan kuntosali on rukoushuone, siellä podataan uskoa, että se riittäisi, että uskoni on kaunis ja henkselit kireällä...
MIksi kirjoittelet asioista joista et tiedä mitään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631197- 1071183
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146876Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68767
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108677Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto100653- 56646
- 78581
- 41554