Näin laihdun ja tervehdyn

Kaunokainen 62v

Päätin antaa itselleni 60-vuotislahjaksi terveyden. Tajusin, että lihavuus on kehon sairaustila. Kymmenen viime vuoden aikana minulle on tullut lähes 60 kiloa ylipainoa. Olen tavallinen työssä käyvä nainen, joka on kärsinyt vatsavaivoista koko elämänsä. Viime vuosina olen kärsinyt erilaisista muistakin vaivoista: väsymisestä, hengenahdistuksesta, polvi- ja selkäkivuista yms. kunnes sitten isovarpaasta meni tunto ja kuukautta myöhemmin reisi meni osin tunnottomaksi. Silloin pelästyin. Jotain on tehtävä. Keväällä 2011 satuin Paula Heinosen luennolle, joka herätteli minua, mutta silloin en vielä tehnyt muuta, kun aloin tutkia terveysasioita innokkaammin ja kuunnella Terveyden tukipilareita.
Heinäkuusta 2011 alkaen olen syönyt kasviksia (brokkolisekoitus pakasteena) ja broileria/kalkkunaa/kalaa eri muodoissaan lämpimänä ruokana (puolet lautasesta) ja lisukeena erilaisia salaatteja (jääsalaatti, kurkku, tomaatti ja salaattijuusto. Päällä loraus kylmäpuristettua öljyä (avokado, seesami, oliivi). Välipalana syön 40 kcal rasvaton jogurttia siemen-pähkinäseikoitusta mustikoita (tai muita marjoja) ja hedelmän (esim puolikas banaani ja nektariini) ja ruispalan päällä erilaisia salaatinlehtiä, 17 % kermajuustoa, kalkkunaleikettä ja kurkkua. Iltaisin otan D-vitamiinia ja monivitamiinia kalaöljyä. Syön päivittäin seuraavasti: aamupala (klo 7 - 10), lounas 11-14. välipala 14-16, päivällinen 17-19 ja iltapala 20-22 . Lisäksi juon vettä, rasvatonta maitoa ja vihreää teetä. Käyn koiran kanssa lenkillä 3 kertaa päivässä n. 10- 30 min. Joka aamu teen venyttelyjumpan sängyssä. Paino on pudonnut yli 17 kg, polvet ja selkä ovat kivuttomat, tunnottomuutta ei enää ole, hengitys toimii, nukun paremmin enkä enää ole samalla tavalla väsynyt, askel on reippaampi ja tuntuu, että alan olla oma itseni taas. Ensimmäisenä vuotena aluksi meni hyvin, mutta sitten juhlat ja eritoten joulu aiheutti ongemia. Etsin netistä tietoa. Huomasin, että sokeria sisältävien tuotteiden syöminen aiheuttaa minulle riippuvuutta. Lisäksi kaikki kuiduttomat ruoka-aineet jättävät minulle nälän, kuten peruna, makaroni, riisi ja valkoinen leipä. Olen nyt elänyt sokeritta 24.7.2013 lähtien. Kunhan muistaa syödä 3 tunnin välein hallitusti ei ongelmia tule. Minulla on aina eväät mukana, jos joudun olemaan ruokieni luota pois yli 3 tuntia. Tuntuu, että olen löytänyt uuden nuoruuden.

16

615

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaunokainen 62v

      Lisään vielä, että valmistan ruuan uunissa seuraavasti. Syvälle uunipannulle leivinpaperi. Sen päälle levitetään 1 kg brokkolisekoitusta (parsakaali, kukkakaali, porkkana pilkottuna) sen päälle esim. hunajamarinoituja broilerifileesuikaleita 800 g - 1 kg). Paistetaan 175 asteessa keskikorkeaudella 45 min. Sammutan uuni ja otan ruokaa, mutta jätän pannun loput vielä jälkilämpöön, jolloin ylimääräinen neste haihtuu pois.Jäähtyneenä laitan sen muoviseen rasiaan jääkaappiin. Riittää minulle muutamaksi päiväksi.

    • yritän minä

      Loistavalta kuulostaa :) Onnea ja hyvää terveyttä sinulle. Joskus tarvitaan se herätys ja oman itsensä tähden.

      • Kaunokainen 62v

        Kiitos sinulle ja myös onnea yrittämiseesi.


    • ei maitoo

      Ota vitamiinit aamulla, kosk ne voivat piristää.

      Minun mielestäni syöt liian usein ja näinolen kroppa ei lepää lainkaan, kun koko ajan tulee ruokaa.

      Itse olen hoikka ja pyrin syömän näin ja voin hyvin.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

      Mutta se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

      Vaihda maito veteen ehdottomasti.

      • Kaunokainen 62v

        Hei ei maitoo
        Verrattuna siihen, että aikaisemmin söin koko ajan, kolmen tunnin väli on huikee. Minulle tulee yleensä nyt nälkä 3 tunnin päästä. Ruoka, jota syön on todella hyvin sulavaa. Maito on varattu herkutteluun. Yleensä juon vettä. Tuo linkkisi sisältö on hyvä kannatettava.


    • 3+3

      Maito hidastaa aineenvaihduntaa ja turvottaa.

      Korkeintaan juustoa.

      Vettä janon 2-3 litraa päivässä.

      • Kaunokainen 62v

        Se on totta minunkin kohdallani. Vesikolpakko työpöydälläni on kyllä jatkuva seuralainen.


    • Kaunokainen 62v

      No niin, nyt mennään jo tammikuun puoliväliä. Jouluaikana tuli vähän herkuteltua, mutta palasin heti takaisin omaan ruokavaliooni. Sokerittomuus on hyvä juttu. Olen oppinut syömaan myös tuoretta ananasta ja persimonia. Tosi hyviä kumpikin. Juhla-aika on ohi ja elämä on nyt hieman helpompaa.

    • €€€

      5-6 ateriaa päivässä on ihan suositusten mukainen määrä. Jos joku voi hyvin syömällä harvemmin, tehköön niin.

      Niihin valmiiksi marinoituhin broilerisuikaleisiin käytetään broilerin huonoimmat odat ja valmis marinaadi sisältää ties mitä ja sokeria. Parempaa saat, kun ostat maustamattomia filesuikaleita tai kokonaisia fileitä, joita leikkaat haluttuun kokoon tai kypsennät kokonaisena. Mausteita ja marinaadipohjaa voi vaihdella (esim. öljy viinietikka tai maustamaton jogurtti )

      Aion kokeilla uunipannuateriaasi omin marinaadein. Kuulostaa herkulliselta.

      Laihduttajan ei kannata syödä hedelmiä kuin pari kolme annosta päivässä, sillä niiden sokeri fruktoosi on vielä lihottavampaa kuin sokeri. Silti ne 2-3 on hyvä syödä hedelmien hyvien ominaisuuksien takia. Yksi banaani vastaa energialtaan kahta muuta hedelmää. Siksi syönkin niitä vain puolikkaan yhdellä istumalla. Tiesitkö, etyä kun banaanin leikkaa veitsellä poikki ja jättää sen ilmavasti hedelmäkoriin, leikkauspintaan syntyy kalvo, joka suojaa hedelmää tummumiselta. Näin toisen puolikkaan voi syödä myöhemmin. Jos sen taas laittaa muovipussiin, se menee pilalle. Ananas, mandariini ja viinirypäleet ovat nekin hyvin sokerisia. Liian suuret annokset hedelmiä hidastavat laihtumista.

      • Kaunokainen 62v

        Olen maistellut eri marinaadeja, mutta Atrian hunajamarinoidut ja pehmeän pippuriset on tosi hyviä. Niissä on myös laadukas liha. Taidan olla vaan niin laiska, etten viitsi ruveta itse marinoimaan. Mutta sen olen huomannut, että vain fileesuikaleet ovat hyviä, ei paistisuikaleita, siinä on liikaa rasvaa,eikä koipia, niissä ei ole tarpeeksi hyvää lihaa ja jää hirveesti luita. Hedelmiä syön todellakin puolikkaina. Ei saa syödä liikaa banaania, muuten alkaa syötättämään. Pyrin saamaan joka aterialle kaikki chakran värit. punainen, oranssi, keltainan, vihreä, sininen, indigo, violetti (kulta ja valkoinen). Toi mun ruokavalio on ollut siitä hyvä, että voi syödä enemmän tai vähemmän, kunhan suhteet säilyy.
        Mä otan helposti banaanin kuoren auki ja nappaa siitä puolikkaan ja loput odottamaan seuraavaan kertaan. Ei sille paljon ehdi tapahtua. En pidä liian kypsistä banaaneista tai päärynöistä, joten käyn lähes joka toinen päivä hedelmäostoksilla. No mä olen todennut tämän hyväksi tavaksi. Minulla on tänään 6 kk siitä, kun aloin sokerittoman ruokavalion. Paino on pudonnut 11,3 kg. Se on hidasta, mutta haluan, että keho tervehtyy rauhallisesti, eikä jää roikkuvia nahkoja.


      • Kaunokainen 62 v
        Kaunokainen 62v kirjoitti:

        Olen maistellut eri marinaadeja, mutta Atrian hunajamarinoidut ja pehmeän pippuriset on tosi hyviä. Niissä on myös laadukas liha. Taidan olla vaan niin laiska, etten viitsi ruveta itse marinoimaan. Mutta sen olen huomannut, että vain fileesuikaleet ovat hyviä, ei paistisuikaleita, siinä on liikaa rasvaa,eikä koipia, niissä ei ole tarpeeksi hyvää lihaa ja jää hirveesti luita. Hedelmiä syön todellakin puolikkaina. Ei saa syödä liikaa banaania, muuten alkaa syötättämään. Pyrin saamaan joka aterialle kaikki chakran värit. punainen, oranssi, keltainan, vihreä, sininen, indigo, violetti (kulta ja valkoinen). Toi mun ruokavalio on ollut siitä hyvä, että voi syödä enemmän tai vähemmän, kunhan suhteet säilyy.
        Mä otan helposti banaanin kuoren auki ja nappaa siitä puolikkaan ja loput odottamaan seuraavaan kertaan. Ei sille paljon ehdi tapahtua. En pidä liian kypsistä banaaneista tai päärynöistä, joten käyn lähes joka toinen päivä hedelmäostoksilla. No mä olen todennut tämän hyväksi tavaksi. Minulla on tänään 6 kk siitä, kun aloin sokerittoman ruokavalion. Paino on pudonnut 11,3 kg. Se on hidasta, mutta haluan, että keho tervehtyy rauhallisesti, eikä jää roikkuvia nahkoja.

        Mie kokeilin jotain chili-hunaja marinaadia tuossa, mut se oli kyllä niin tulista, etten tykännyt. Nyt olen ostanut tuota huonajamarinoitua 1 kg pakkauksessa, kun niitä oli tarjouksessa. Rainbowkin oli ihan hyvää, tosin kuivempaa. Sain tyttäreltä luomuauringonkukanöljyä. Se on tosi hyvää tuossa salaatissa. Maha alkaa olla suht kohdallaan ja ryhti on paljon suorempi. Polvetkin alkavat olla oikeilla kohdillaan joka-aamuisen jumpan ansiosta.


    • Kaunokainen 62v

      No niin, elämä jatkuu. Painoa on nyt kaiken kaikkiaan pudonnut 18,2 kg. Olenpa huomannut, että odotan synttäreitä ja muita juhlia, että saisin herkutella. Hyvä on huomata, että ongelma on olemassa koko ajan. Salaattini on muuten hieman kehittynyt eli 100 g suomalaista jääsalaattia, 250 g luumutomaatteja puolitettuina, neljännes punasipuli suikaloituna, kotimainen kurkku pilkottuna, puoli purkillista salaattijuustoa, puoli purkillista suolavedessä marinoituja valkosipulin kynsiä, 2 kukkuraa ruokalusikallista Kalamata-oliiveja (kannattaa ottaa siemenet pois sisältä, ettei hammas lohkea), kourallinen tummia viinirypäleita, neljännes vesimeloni pilkottuna. Tästä tulee sellanen 2 litran astia salaattia, jota syön aina ruuan kanssa. On muuten hyvää. Ruoka on tuo sama, kuin ennenkin. Joskus ei saa noita Atrian filesuikaleita ja silloin olen kohdannut tosi huononmakuisia.

    • Kaunokainen 62 v

      Nyt olen lisännyt ruokavaliooni L-Glutamiinin ja Punariisin. L-Glutamiini-Foolihappo-B12-C-vitamiini -yhdistelmä korjaa suolen nukkapinnan vaurioita, suojaa haimatulehdukselta ja estää viinanhimoa. Ei tosin ole viinanhimoa, mutta voishan se vaikuttaa sokerinhimoonkin.

    • Kaunokainen 62 v

      No selvis sekin, mikä aiheutti sokerinhimoa. Jouduin syömään ensin viisaudenhampaan ientaskun tulehduksen sitten viisaudenhampaan leikkauksen vuoksi kaksi penisilliinikuuria peräkkäin. No käytin kyllä maitohappobakteereja, mutta silti oli turvotusta ja tuikkimista alamahassa. No sain vinkin, että liika hiivahan se siellä kiusaa. Ostin apteekista yhden hiivalääkkeen ja söin sen. Nyt ongelma on ohi. Painokin on pudonnut taas. Jo 19 kiloa alkuperäisestä. Kyllä odotukset on niin korkealla. Ja kesä tulossa. Ihanaa.

    • Kaunokainen 62 v

      Olen tehnyt nyt pähkinäsekoituksen itse. Tilaan Olivianilta netistä luomulaatuiset pähkinät (manteli, saksan-, hassel-, cashewpähkinät), siemenet (auringonkukan- ja kurpitsansiemenet) ja kuivat hedelmät (pilkon pieniksi) (aprikoosi, viikuna, taateli, rusinat ja gojimarjat) ja laitan jokaista aina desin kulhoon, sekoitan ja kaadan SAGA-Eväspussiin. Siitä on sitten mukava ottaa pari ruokalusikallista jogurttiannokseen. Tosi hyvää. Kokeile.

      • Kaunokainen 62 v

        Tänään on kulunut kulut 8 kk, kun pääasiallisesti lopetin sokerin käytön. Vierailisilla olen kyllä syönyt jonkin verran herkkuja, mutta olen syönyt omat ruokani pohjaksi, ettei lähe mopo käsistä. Kyllä sen heti huomaa, kun syö jotain, missä on sokeria, että tulee levoton olo ja rupee etsimään lisää. Säikähdin toissa iltana, kun rupesi tekemään jotain herkkua mieli, mutta onneksi huomasin, että minulla oli ruoka-aika. Kun sitten söin normaalin ateriani, ongelma hävisi. Paino putoaa vähän sahaamalla, mutta lihakset, nivelet ja iho paranevat koko ajan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1021
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      661
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      641
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    10. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      550
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      548
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    13. 61
      539
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      423
    Aihe