Olen nuori mies ja ongelmani on se, että ilmeisesti olen mieheksi liian kaunis. En ole mikään bodari, vartaloni on sopusuhtainen. Tykkään tyylikkäistä vaatteista ja huolehdin ulkonäöstäni, käytän myös miesten kosmetiikkaa. Mutta naisseuraa ei vain tahdo löytyä, tuntuu siltä kuin monet naiset suorastaan pelkäisivät tehdä kanssani tuttavuutta.
Tietysti osa naisista voi erehtyä luulemaan että olen homo. Ja totta onkin, että olen saanut joskus homoilta ehdotuksia. Mutta kun olen sataprosenttisesti hetero! Ulkomailla ollessa tilanne on ollut parempi, siellä naiset eivät ole niin varautuneita vaan ovat tulleet avoimesti juttelemaan.
Haluan myös tehdä selväksi, että en ole mikään omaa peilikuvaa tuijotteleva narsisti. Olen huumorintajuinen, mielestäni tasapainoinen työssäkäyvä mies. Voiko kaunis ulkonäkö siis aiheuttaa sellaisia ennakkoluuloja, jotka vaikeuttavat kanssakäymistä naisten kanssa?
Saako mies olla kaunis?
34
1762
Vastaukset
- Omen est omen
Tähän ei kyllä uskalla vastata omasta kokemuksesta ilman, että narsisyisyyttewn, haukutaan pinnalliseksi ja tullaan lopputulokseen, että itsetietoisuus omasta ulkonäöstä on johtanut siihen, että on ylimielinen mulkku ja se näkyy päällepäin ja se ole kaunista vaan rumaa, mikä johtaa siihen että kysyntää ei ole.
- Jtjshd
Sorry typot...
- ,.,.,.,.
Oletko siis sellainen vähän feminiinisesti kaunis, eli isot silmät kaukana toisistaan, pieni nenä, heikko leuka? Ei kannata ajatella, että jos pidät tuollaista naista kauniina ja sinä näytät samalta, niin olet silloin hyvännäköinen mies. Kyllä tuokin lookki tietysti joihinkin vetoaa, varmasti ainakin moniin bi-naisiin.
- ...
Vetoaa ehkä enemmänkin sellaisiin äijämäisiin rekkalesboihin...
Totuus on, että femiininen hinttarimaisen näköinen mies ei suomalaisille machoja tatuoituja jyystärikarjuja palvovalle suominaiselle kelpaa, ei ede rumalle femakkotantalle.
- parta-äijä
Ei kannata tehdä liikaa johtopäätöksiä siitä että homot tekevät sinulle ehdotuksia. Itsekin olen sellaisia osakseni saanut. Ja olen ihan parrakas mies joka ei näytä mitenkään erityisen naiselliselta.
Mutta sellainen feminiinisen kaunis mies ei kyllä suurimmalle osalle naisista ole mikään suuria haluja herättävä. Se miehisen karskin komea on se mikä naisia yleensä enemmän houkuttaa. Kaikkeen on tietysti poikkeuksensa. - Jhffhh
Tästähän miehinen vs kaunis mies oli joku aika sitten oma keskustelu. Molemmille löytyi kannattajia aika fifty fifty.
Mutta toki jos olet kovin ääripäätä niin se sulkee osan naisia pois. Mikä nyt on sitten liian kaunis, jos nyt ihan muijalta näytät niin voit miettiä haluisitko äijän näköisen naisen? Mutta tuskin nyt sentään :)
Itse olen kans nättipoika osastolta ja nuorena oli haasteita, mutta iän myötä piirteet hieman miehistyvät ja poikamaisuus katosi, niin avot naiset tykkää kovasti.
Laitas ap kuvalinkkiä siihen minkä tyylinen ulkomuoto sulla on. Joku samaa "genreä" oleva randomheebo netistä.
Jos yrittäsit olla vähän vähemmän sliipattu. Ite oon huomannut et tyylikäs kauluspaitalook on näyttävä, mutta liian paljon business-scumbag-pelimies -syytteitä sataa. Farkut ja teepaita tekee helposti lähestyttävämmän. - määrittele kaunis
Määrittele kuvin, millainen on kaunis mies. Tietysti mieskin voi olla kaunis, muttei koskaan samalla tavalla kuin nainen.
Oletko androgyynillä tavalla kaunis kuten Andrej Pejic?
http://1.bp.blogspot.com/-YVMOmSom7vc/TvyjEfllH7I/AAAAAAAAB18/FFh7Lpbc_y0/s640/Andrej Pejic2.png
Vai rokkaripoju kajaaleineen kuten Aaronin Jonne?
http://static.iltalehti.fi/minaenkiusaa/juttujonneJOB_me.jpg
Vai poikamaisen söpö kuten Pääkkösen Jasper aikoinaan?
http://www.hymy.fi/s/f/editor/images/jasper_.jpg
Vai sellainen nättipoika kuin Efronin Zac?
http://ia.media-imdb.com/images/M/MV5BMTA5NjEwODI2NDBeQTJeQWpwZ15BbWU3MDM0NTc3NjM@._V1_SX214_CR0,0,214,317_AL_.jpg
Vai kauniinkomea kuten Tilkasen Lauri?
http://ilarge.listal.com/image/3562109/936full-lauri-tilkanen.jpg
Vai aivan s**tanan symmetrinen jumalkuva kuten Pedro Mologni?
http://3.bp.blogspot.com/-PgdeVJjk-eM/TsUhub6UbTI/AAAAAAAAB2c/r0kobnRT-Lk/s1600/PedroMologni3.jpg
Vai sellainen perus-hyvinkomea muttei karhean komea kuten Paul Walker?
http://amokmagazine.files.wordpress.com/2013/11/paul-walker.jpg
Veikkaan, että kahta ensimmäistä lukuunomatta kelpaat hyvin naisille, jos olet jotain tuolta väliltä. Liian kauniille ja androgyyneille on myös omat ottajansa, mutta ne ovat tietysti harvemmassa. Tuttu tunne. Siinä missä muita miehiä kehutaan komeaksi, minun Facebook kuviin yms. kommentoidaan esimerkiksi "suloinen :3". Olen myös melko hoikka, noin 185/70 ja kiinnitän nykyisin huomiota ulkonäkööni ja tyyliini huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi yläaste-aikoina. Suosin nykyään esimerkiksi pillifarkkuja ja värikkäitä paitoja, sillä ne sopivat minun ruumiinrakenteelleni mielestäni hyvin.
Itse asiassa juuri tuo, että naiset kutsuvat minua söpöksi mutta tosipaikan tullen eivät halua seksiä kanssani, toimi ideana Suomitytölle, jyystärikarjuille ja muille jutuille mitä täällä palstalla olen jauhanut.- piiloalfa
Ihan positiiviselta tuo "suloinen :3" minusta vaikuttaa. Perustan sen siihen, että minua on sanottu söpöksi silloin tällöin ja jouduin hätistelemään jotain naisia ympäriltäni pois silloin, kun kävin vielä sosiaalisissa tapahtumissa.
piiloalfa kirjoitti:
Ihan positiiviselta tuo "suloinen :3" minusta vaikuttaa. Perustan sen siihen, että minua on sanottu söpöksi silloin tällöin ja jouduin hätistelemään jotain naisia ympäriltäni pois silloin, kun kävin vielä sosiaalisissa tapahtumissa.
Minun kaltaista kilttiä ikipoikaa kutsutaan söpöksi ja suloiseksi, mutta räjähtävän maskuliinisten jyystärikarjujen kuviin kommentoidaan esimerkiksi "Grrrr ;)". Eikä ole vaikea arvata kummalle sitä kiimavittua annetaan.
- Honolulu
periaatteen__mies kirjoitti:
Minun kaltaista kilttiä ikipoikaa kutsutaan söpöksi ja suloiseksi, mutta räjähtävän maskuliinisten jyystärikarjujen kuviin kommentoidaan esimerkiksi "Grrrr ;)". Eikä ole vaikea arvata kummalle sitä kiimavittua annetaan.
Siis, et halua 'kiimavittua', mutta haluat, että sitä sulle tarjottaisiin, aika narsistista.
Honolulu kirjoitti:
Siis, et halua 'kiimavittua', mutta haluat, että sitä sulle tarjottaisiin, aika narsistista.
On minulle tarjottukin, ja paljon onkin, mutta käytettyä ja valmiiksi spermattaua, jollaista en kelpuuta. Olisi pitänyt tarkentaa, että neitsyet naiset nussituttavat kiimavittunsa käytetyksi tatuoiduilla ja räjähtävän maskuliinisilla miehillä eivätkä suinkaan minun kaltaisilla miehillä joita he herkkinä hetkinä kutsuvat söpöksi.
- bi-nainen
"Voiko kaunis ulkonäkö siis aiheuttaa sellaisia ennakkoluuloja, jotka vaikeuttavat kanssakäymistä naisten kanssa?"
Tietysti voi. Suuri osa naisista pitää miehekkäistä miehistä, mutta hyvin moni pitää myös kauniista. Itse pidän androgyynistä ja jopa feminiinisestä lookista paljonkin. Olen bi, se saattaa toki vaikuttaa. Luulen, että aika monet muutkin bi-naiset tykkäävät, mutta "100% heterona" itseään mainostava kuulostaa turn-offilta ainakin itselleni. (En etsi välttämättä juuri bi-miestä, mutta tuollainen sataprosenttisuus on aina mielestäni vähän pahasta... mutta ehkä niitä 100% heteronaisiakin on, joita kauniit piirteet miellyttävät.)
Suomessa on vähän ankea ilmapiiri miesten laittautumisen suhteen. Tosin olen nähnyt, että aika monet teini-ikäiset pojat nykyään näyttävät kiinnittävän aiempia sukupolvia enemmän huomiota ulkonäköönsä. Ehkä asenteet ovat muuttumassa? - mbgitw
Oletko itse lähestynyt naisia? Ei ketään varmasti haittaa jos miellyttävän näköinen ihminen tulee juttelemaan. Ulkomailla ihmiset ovat ihan yleensäkin avoimempia ottamaan kontaktia. Suomalaiset vaan on sellaisia että kumpikin miettii että uskaltaako ja sitten kukaan ei tutustu.
- höpöjä kyselet
Mies saa olla kaunis ja nimenomaan miehen PITÄÄ huolehtia itsestään.
esim Cheekin tyyppinen mies on naisten keskuudessa todella suosittu.- metroseksuaali ok
Cheek on metroseksuaali eli mies joka panostaa ulkonäköönsä, ne on ne, jotka ne alle 45 naiset vie ainakin suuremmissa kaupungeissa ja en nyt tarkoita mitään skini-naisia.
- Anonyymi
Paskaa puhetta, naisille pitaa Olla Iso muna. Agressiivinen vakivaltainen, narsistinen miesten mies joka on Mies(haisee hielle ja paskalle)
- nainen on kaunis
sitä pitää kysyä homoilta ja muutamille kyllä homo homon tuntee
- Olen hyvän puolella
Kyllä on upeaa ja antoisaa olla Jaren fani. Hän on erittäin monella mittarilla mitattuna esimerkillinen suomalainen mies. Arvostan suomalaisuutta ja Jare tukee sitä erittäin hyvin.
Jarea seksualisuuden kautta arvioivat ovat ilmeisesti niin eksyksissä oman seksualisuutensa kanssa, että arvioivat kaikkea mikä liikkuu seksualisuuden kautta.
Aloittaja ja muut hyvännäköiset miehet. Minua on moni hyvännäköinen mies lähestynyt ja en ole siitä mieltäni pahoittanut. Jokainen järkevä ihminen tietää, että ulkonäkö on vain yksi osa ihmistä. Hyvä ulkonäkö antaa itsevarmuutta. Pitäkää siitä kiinni. - 3+9
En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi hävetä sitä, että on perinyt kauniin ulkonäön. Kauniita naisiakin syntyy pääsääntöisesti siksi, että heidän molemmat vanhempansa ovat kauniita.
Jos mies on komea kuten kirveellä veistetty ja nainen todella hyvännäköinen, voi lopputulos olla tämä:
http://www.aboutrubyjewelry.com/images/bruce_willis_demi_moore.jpg
--->
http://uk.eonline.com/eol_images/Entire_Site/2012618/reg_1024.moore.cm.71812_copy.jpg
Nykyään miehetkin voivat olla häpeämättä kauniita, jos ovat syntyneet sellaisiksi. Vrt. esim. nykyiset teinitähdet ja nuoret miehet, jotka ennemminmin korostavat ulkonäköään kuin peittelevät sitä.
Liian kaunis mies voi tietysti aiheuttaa komplekseja naisille. Pääsääntöisesti naisilla on aina tarve olla parisuhteen kauniimpi osapuoli. Tietysti mies voi jättää laittautumisen väliin, mutta jos on vain luonnostaan liian hyvännäköinen, niin sillehän ei mahda mitään.- Olen hyvän puolella
'3 9'
Minulla on esteettistä silmää ja siksi arvostan kauneutta. Onko niin, että ihmiset, joilta puuttuu esteettisyyden taju, eivät oikeasti näe silmillään kauneutta?
Sinulla oli hyvä kirjoitus :) - 3+23
Hitto noi willisin ja mooren tyttäret on karseita. Liikaa willisin geenejä. Kunnon "man jawit"
- 16+5
Kyllä mieskin voi olla kaunis ihan näin heteronäkökulmasta. Jotkut ovat myös kauniita ja komeita yhtä aikaa. Jotkut taas jopa paremmannäköisiä kuin naiset, mutta eivät seksuaalisesti viehättäviä toisten miesten mielestä.
Ahdasmielistä ajatella, että kauneus olisi vain yksinomaan naisille ominainen piirre. Toisaalta kaunis mies aiheuttaa myös miehissä ristiriitaisia tunteita. Usein miehetkin erottavat hyvännäköiset ja kauniit miehet. Miehen kauneus aiheuttaa hämmennystä miehissä. Usein se kuitataan sellaisella miehekkäällää letkautuksella "HOMOOOO" ym.
http://4.bp.blogspot.com/_7Vu0WdrWjXY/SDJHpL1f5cI/AAAAAAAAKoM/3lA6vMinx6Q/s400/LEADROMAEDER35.jpg- Olen hyvän puolella
16 5
Perustelusi vaikuttaa älykkäältä. Noin se juuri voi olla.
Ja olipas todella kauniit kasvot.
Minulla varmaankin miesihanteeseen vaikuttaa osaltaan asumiseni Ruotsissa aikanaan.
Yleistäen, ruotsalaiset miehet olivat ulkonäöstään huolehtivia, trendikkäästi pukeutuvia, huolettomilta vaikuttavia, ystävällisiä, puheliaita jne.
En ihmettele ollenkaan fanitustani Cheekkiä kohtaan. Hänessähän on paljon näitä miellyttäviä piirteitä.
- minä vaan
enpä ole koskaan nähnyt kaunista miestä tai no olen nähnyt yhden komean kauniin seksikkään täydellisen komean miehen peilistä se yleensä katselee mutta missään muualla en ole nähnyt tai en ole edes nähnyt muualla edes miehiä paitsi peilistä isäni isoisäni mutta en muualla mutta kauniita komeita söpöjä suloisia seksikkäitä naisia olen nähnyt melkein jokaisessa naisessa ja kikkelikin tietää sen
- Krkfjfh
Mulle on monta kertaa sanottu myös, että olen kaunis mies? Ja homotkin kymmeniä kertoja yrittänyt iskeä. Kuulostaa vaan jotenkin hölmöltä, kun miestä sanotaan kauniiksi. Ellei satu olemaan parrakas Euroviisuvoittaja Itävallasta :D
Itse olen puoliksi suomalainen ja omaan aika tummat piirteet, en ole hintelä, on tatuointeja ja muutenkin enemmän äijämäinen sänkeineen ja ajeltuine hiuksineen. Mutta kai se aina katsojan silmä määrittää kohteen... - Sanojen merkitykset?
Yllättävää, en osaa sanoa, että kuinka käytän kaunis- tai hyvännäköinen -sanoja miehestä. Jaresta olen sanonut, että hän on hyvännäköinen, muistaakseni joka kerta. Kuitenkin tuo hänen hyvännäköisyytensä on vain yksi tekijä kokonaisuudesta. Esim. Jaren lavaesiintyminen on niin upeaa, että hän saisi olla vaikka minkä näköinen, niin upeus ei vähentyisi :)
Ohita vain ne homot tyylikkäästi. Heidän tarkoituksensa on lisätä homojen määrää. Vaikuttaa siltä, että heillä ei ole erityisemmin kehittynyt arviontikyky. Ex-mieheni kertoi, että samanlainen oli yrittänyt lähestyä häntä uimahallin suihkutiloissa. Ex-mieheni on puhdas hetero.
Mietin juuri, että liittyykö kaunis -sanaan minulla rajoitusta miesten ulkonäön suhteen. Kauniilla tarkoitan esteettistä kauneutta. Se ei ole sukupuolisidonnainen. Jaren silmät ovat hyvin kauniit ja koen kuitenkin, että hän on hyvännäköinen mies.
Hyvä, että tällaisestakin asiasta puhutaan. En ollut edes kiinnittänyt mitään huomiota asiaan.- piiloalfa
"Ohita vain ne homot tyylikkäästi. Heidän tarkoituksensa on lisätä homojen määrää."
Fukin lol'd.
- Fiiliksissä
Olen kaunis ja tiedän sen:D:D:D:D
- hjhjfhhjh
Saa olla kaunis, kunhan ei ole naista(an) kauniimpi. Eli sun pitäisi etsiä joku itseäsi kauniimpi nainen. Tosin tässäkin tapauksessa epäilen, ettei ongelmasi ole liiallisessa kauneudessa.
- Anonyymi
Mies ei saa Olla kaunis pitaa Olla ruma. Mihella pitaa Olla paljon arpia jotka on saatu kapakka Tai katutappeluissa, siita naiset tykkaa
- Sanojen merkitykset
Osaankohan muotoilla oikein sanomiseni?
Aloitan näin:
Minulle naisena on sanottu harvakseltaan toistuvasti, että kyllä sinä olet laiha. Kerran pysähdyin miettimään, että millaiset ihmiset sen minulle ovat sanoneet. Sanojat ovat olleet ylipainoisia ja vähän kuntoilua harrastavia naisia. Silloin ymmärsin, että miksi he eivät sanoneet minua hoikaksi. Harrastan liikuntaa säännöllisesti. Kyseessä oli siis kateus ja sen vuoksi huomion kiinnittäminen ulkonäkööni ja tarkoituksellinen sanavalinta.
Onko tässä kaunis mies -asetelmassa samaa tarkoitushakuisuutta? - Anonyymi
Naiset tykkaa kun Munat on Isot, on agressiivinen, vakivaltainen, narsistinen laumanjohtajan, niin saa naista. Jo's haluan naisen jata pois kosmetiikka hompotykset ja rupea mieheksi, harrastan kapakkatappeluja, kehonrakennusta, kamppailulajeja, opettele tappelemaan, naiset tykkaa
Joskus tulee lievää vahingon iloa, kun joku kertoo alotuksessa olevan nuori. Ja sitten huomaa alotuksen olevan kymmenen vuoden takaa. Niin eihän se mikään nuori enää ole. Enkös olekin ilkee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun203570Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa813035- 613014
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2992384- 412162
- 542131
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211331Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo61204- 421200
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui241095