Nyt on päätetty että kaikille alakoululaisille tullaan opettamaan koodauksen alkeita, sinänsä varmaan hyvä idea, mutta sen opetus aiotaan sijoittaa matikan tunneille, josta ainakaan kaikki matikanopet eivät ole innoissaan.
Minusta olis paljon parempi ottaa yksi tunti pois uskonnolta, jota on ihan liikaa kouluissa, toki kaikki ussa koulussa on liikaa, muuta nythän sitä on ihan tuhottomasti, paljon enemmän kuin paljon sitä tähdellisimpiä oppiaineita.
Annetaisiin se tunti koodaukselle, ihan omana aineena.
Jos tämä toteutuisi niin kirkko vaatisi, että siellä koodataan raamatunhahmoja ja kertomuksia. Eikä tämä ole välttämättä edes vitsi.
Koodausta matikantunneille, mieluummin 1h ussaa pois
18
127
Vastaukset
Koodaukselle? Eli ohjelmoinnin alkeita matematiikan yhteydessä?
Informaatoyhteiskunnan hurmaamat koodaustaidottomat ja siitä mtään ymmärtämättömät päättäjät taitavat nyt kulkea pää pilvissä.
Tuosta ei ole todennäköisesti muuta kuin hallaa matematiikanopetukselle. Matematiikanopettajien harmistuksen ymmärtää.
Ala-asteilla ei mahda olla erikseen matematiikanopettajia, vaan matematiikanopetus on sen saman luokanopettajan vastuulla joka opettaa historiat sun muut. Ja sittenkö vielä pitäisi opettaa ohjelmoimaankin?
Tietotekniikka, ohjelmointi mukaan lukien, ansaitsisi kyllä oman (valinnaisen) oppiaineensa, mutta opetuksen tulisi tapahtua yläasteella aikaisintaan.
Ei kaikkien suinkaan ole välttämätöntä oppia ohjemoimaan ensinkään, vaikka voihan taidosta hyötyä ja iloa ollakin.- Japanin Geisha
Nyt olen samaa mieltä, vaikka itselläni olikin kuusnepa jo ala-asteella. Kumminkin matikan tunnilla käytiin kokeilemassa Mikro-mikkoja. No mitä siitä opin, en mitään. Mutta tietotekniikka pitää ehdottomasti saada yläasteelle, jos sitä jostain kumman syystä ei sielä ole. Ei ole väliä otetaanko se kuviksesta vai uskonnosnosa vai matikasta. Ei se oppiminen sielä koulussa tapahdu, mutta ehkä muutama siemen saadaan kylvettyä.
- fdfd
Suomi nousuun, kaikki koodaamaan pelejä!
"Tuosta ei ole todennäköisesti muuta kuin hallaa matematiikanopetukselle. "
Tässä on syytä kysyä mitä "koodauksella" tarkoitetaan. Tosielämässä sitä varsinaista "koodausta" on ehkä 20% koko prosessista. Jos puhutaan esim. boolen algebrasta taikka algoritmien suunnitelusta niin ei se matikasta kauheen kaukana ole.
Mutta ei tätä missään nimessä matikan opetukseen pitäisi sisällyttää!!
"Tietotekniikka, ohjelmointi mukaan lukien, ansaitsisi kyllä oman (valinnaisen) oppiaineensa, mutta opetuksen tulisi tapahtua yläasteella aikaisintaan."
Täysin samaa mieltä.- työkseen koodaava
code_red kirjoitti:
"Tuosta ei ole todennäköisesti muuta kuin hallaa matematiikanopetukselle. "
Tässä on syytä kysyä mitä "koodauksella" tarkoitetaan. Tosielämässä sitä varsinaista "koodausta" on ehkä 20% koko prosessista. Jos puhutaan esim. boolen algebrasta taikka algoritmien suunnitelusta niin ei se matikasta kauheen kaukana ole.
Mutta ei tätä missään nimessä matikan opetukseen pitäisi sisällyttää!!
"Tietotekniikka, ohjelmointi mukaan lukien, ansaitsisi kyllä oman (valinnaisen) oppiaineensa, mutta opetuksen tulisi tapahtua yläasteella aikaisintaan."
Täysin samaa mieltä."Jos puhutaan esim. boolen algebrasta taikka algoritmien suunnitelusta niin ei se matikasta kauheen kaukana ole.
Mutta ei tätä missään nimessä matikan opetukseen pitäisi sisällyttää!! "
Kyllä pitäisi. Aivan käsittämätöntä, että Suomessa voi valmistua ylioppilaaksi ja kirjoittaa pitkän matematiikan ymmärtämättä esimerkiksi mitään algoritmien aikavaatimuksista. Tai edes siitä boolen algebrasta.
Ja tällaisten ihmisten kanssa sitten joutuu tekemään töitä. Huh. työkseen koodaava kirjoitti:
"Jos puhutaan esim. boolen algebrasta taikka algoritmien suunnitelusta niin ei se matikasta kauheen kaukana ole.
Mutta ei tätä missään nimessä matikan opetukseen pitäisi sisällyttää!! "
Kyllä pitäisi. Aivan käsittämätöntä, että Suomessa voi valmistua ylioppilaaksi ja kirjoittaa pitkän matematiikan ymmärtämättä esimerkiksi mitään algoritmien aikavaatimuksista. Tai edes siitä boolen algebrasta.
Ja tällaisten ihmisten kanssa sitten joutuu tekemään töitä. Huh.Ymmärsit väärin tai sitten ilmaisin asian hieman väärin :) Tarkoitin että ei pitäisi vähentää nykyistä matikan opetusta vaan lisätä/laajentaa :)
nimim. myös työkseen koodaava:)työkseen koodaava kirjoitti:
"Jos puhutaan esim. boolen algebrasta taikka algoritmien suunnitelusta niin ei se matikasta kauheen kaukana ole.
Mutta ei tätä missään nimessä matikan opetukseen pitäisi sisällyttää!! "
Kyllä pitäisi. Aivan käsittämätöntä, että Suomessa voi valmistua ylioppilaaksi ja kirjoittaa pitkän matematiikan ymmärtämättä esimerkiksi mitään algoritmien aikavaatimuksista. Tai edes siitä boolen algebrasta.
Ja tällaisten ihmisten kanssa sitten joutuu tekemään töitä. Huh.>>...algoritmien aikavaatimuksista...>...boolen algebrasta.
- tjghg
Totta, ja moni opettaja on kauhuissaan, kun ei mitään koodauksesta tiedä, opeta siinä sitten. Ei jaksais opetella itse.
Parempi olis olla koodaukselle asian osaavat opettajat.
- kauhistus on tuo
Uskonnon opetusta ei tule vähentää. Ajatelkaa, mitä rikoksia ohjelmointitaitoiset ovatkaan kyvykkäitä tekemään, jos heille ei ole kehittynyt lujaa kristillistä moraalia. Tunkeutuvat ihmisten yksityiselämiin ja aiheuttavat ongelmia suuriin järjestelmiin vain huvin vuoksi. VR:n junat pysähtelisivät psykopaatti-jumalattomien sairaiden mielenliikkeiden mukaan. Kauheaa.
Uskonnon opetusta kouluissa tulisi lisätä ja pyhäkoulusta pitäisi tehdä pakollinen ainakin kaikkien ateisti-perheiden lapsille. Jostain se moraali on opittava.- ---
Onneksi tyypillinen, suomalainen rivikoodaaja istuu joka sunnuntaiaamu kirkon eturivissä kuuntelemassa kristillisen moraalin pauhua. Ei kun...
- bxvvbxbxcv
Huono juttu jos matematiikasta karsitaan. Tietysti hyvä uskiksille ja isoille puolueille jotka siitä hyötyvät.
- he he
Matikasta on karsittu ihan liikaakin jo, Suomi pullistelee laskutaidottomiä insinööriksi haluavia, joiden mukaan heidän osaamattomuutensa on opettajan vika. Voi se joskus ollakin, muttei suinkaan aina.
Ohjelmoinnin alkeet saa ihan oikeasti opettaa jo pienestä pitäen, helposta alkaen. Pidemmälle menevä ohjelmointi taas saisi olla valinnaista, koska kaikki eivät halua ohjelmoida. Toisille taas ohjelmointiin muodostuu riippuvuussuhde, jonka johdosta AA-kerhoon täytyy perustaa uusi vertaistukiryhmä. ;)Päässälaskutaito ja kertomataulukin on pikkuipanoille hyödyllisempi kuin joku vuosikausia kestävä ohjelmoinnin alkeiden rääpiminen.
- peruskauraa
kekek-kekek kirjoitti:
Päässälaskutaito ja kertomataulukin on pikkuipanoille hyödyllisempi kuin joku vuosikausia kestävä ohjelmoinnin alkeiden rääpiminen.
"Päässälaskutaito ja kertomataulukin on pikkuipanoille hyödyllisempi kuin joku vuosikausia kestävä ohjelmoinnin alkeiden rääpiminen. "
Päässälaskua kyllä oppivat kaikki siihen kykenevät, eikä kai kukaan matikasta enempää halua pois resursseja, paitsi matikkaa inhoavat oppilaat itse? Koodaus on juttu, jonka perusteet on hyvä opettaa ajoissa, sillä kun poikasen/tyttösen nuorena siihen opetat, he sen vanhanakin taitavat. Ei siitä silti tule kaikkien leipätyötä, se on selvää, eikä tarvitse tullakaan.
Tarkoitatko, että olet itse rääpinyt v u o s i k a u s i a ohjelmoinnin alkeita?
- Koodari.
Ohjelmointia voisi opettaa ET-tunneilla, koska ateistien IT-taidot ovat varsinainen rimanalitus. Sen takia ne kannattaa niputtaa yhteen ET-opetuksen kanssa.
- Nemini Confide
Ei ei. Alakoululaisille pitää opettaa latinaa! Se on se kieli jota kaikki tarvitsee ja johon länsimainen sivistys pohjautuu. Ilman latinaa ei ole sivistystä. Miten ihmeessä päättäjät ei ymmärrä sivstyksen päälle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1513462Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki93015Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma242744Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne512631Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv882517PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist492479Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest112300Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k801962Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle2021817- 1351743