Kirkon jäsenmäärä vuoden 2013 lopussa oli noin 4,1 miljoonaa.
Kirkon saamat kirkollisverot 842 miljoonaa eli 202 euroa kirkkoon kuuluvaa kohden.
Oletetaan että vuodessa vähenee 30 000 kirkkoon kuuluvaa, mikä on viime vuosien keskiarvo.
Vuoden 2014 lopussa kirkko menettää siis 30 000 x 202€ = 6 060 000 euroa ja kirkossa on 4,07 miljoonaa jäsentä kirkollisverotulojen ollessa 836 miljoonaa. Tämä on siis lähtökohta seuraavalle vuodelle.
Vuoden 2015 lopussa kirkkoon kuuluu 4,04 miljoonaa jäsentä ja tulot 830 miljoonaa.
Vuoden 2016 lopussa kirkkoon kuuluu 4,1 miljoonaa jäsentä ja tulot ovat 824 miljoonaa.
Vuosittain kirkon saamat tulot laskevat siis vain 6 miljoonaa euroa, ja kun tämä kerrotaan 11 vuodella saadaan summaksi 66 miljoonaa.
Kirkon tulos vuonna 2007 oli 107 miljoonaa, millä katetaan siis 18 vuoden kirkkoon kuuluvien vähenemä.
Lisäksi kirkko saa vuosittain yli 100 miljoonan yhteisöverot, joilla erot kuitataan sadoiksi vuosiksi eteenpäin.
Kirkon ei tarvitse korviansa lotkauttaa eroamisille
10
120
Vastaukset 10
- revi siitä
Kaikesta ateistien trollailusta huolimatta kirkkoon kuuluu yhä lähes 4/5 suomalaisesta, revi siitä...
- Huhhahheijaaa
Juu, ei hätää, jatkakaa vain samaan malliin...
Osalla nuorist eroavista tulot nousevat eroamisen jälkeen muutaman vuoden päästä...- no worries
Yhä useampi eronnut liittyy myös takaisin kirkkoon. Olennaista on kuitenkin se, että kirkon vakavarainen asema on turvattu vuosisadoiksi.
- Trollollolololooooo
no worries kirjoitti:
Yhä useampi eronnut liittyy myös takaisin kirkkoon. Olennaista on kuitenkin se, että kirkon vakavarainen asema on turvattu vuosisadoiksi.
Harhaiset elää järjettömissä harhoissaan.
http://yle.fi/uutiset/joka_kolmas_seurakunta_voi_painua_talousvaikeuksiin__osa_jopa_kriisiin/7203711
"Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien talous heikkenee tänä vuonna viime vuodesta, sillä verotilitysten tiedetään laskevan. Taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander kirkkohallituksesta arveleekin, että joka kolmas seurakunta voi olla pian talousvaikeuksissa, osa jopa kriisissä." - Ja sitten se totuus
Trollollolololooooo kirjoitti:
Harhaiset elää järjettömissä harhoissaan.
http://yle.fi/uutiset/joka_kolmas_seurakunta_voi_painua_talousvaikeuksiin__osa_jopa_kriisiin/7203711
"Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien talous heikkenee tänä vuonna viime vuodesta, sillä verotilitysten tiedetään laskevan. Taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander kirkkohallituksesta arveleekin, että joka kolmas seurakunta voi olla pian talousvaikeuksissa, osa jopa kriisissä."Olet pahasti erehtynyt.
Kirkko kuuluisi parhaaseen 5 prosenttiin yrityksistä, jos se luokiteltaisiin yritykseksi.
Jotkut pienet seurakunnat ovat vaikeuksissa, koska muuttotappio on niin suuri. Lomautukset ja rekrytointikiellot yms ovat arkipäivää muutenkin nykyisin melkein joka yrityksessä.
Yleisesti ottaen kirkko porskuttaa todella hyvällä tuloksella, sillä on omaisuutta kiitettävästi ja tulevaisuudennäkymät ovat hyvät.
- ...
totta - auta siinä aten agiteeraus
- Olly
"Oletetaan että vuodessa vähenee 30 000 kirkkoon kuuluvaa, mikä on viime vuosien keskiarvo."
https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
Tyypillinen vajakki näytti taas matemaattiset taitonsa. - eroa valtiokirkosta
Hienoa nyt valtiokirkko voi alentaa kirkollisveroprosenttejaan, luopua yhteisövero-osuudestaan ja lopettaa itkemisensä uusista valtiontuista.
- alamäki takuu
Pari havaintoa aloittajalle:
1. Eroajat ovat parempi tuloisia kuin vanhempansa. Pienistä eläkkeistä ei paljoa kirkollisveroja maksella, jolloin kirkon tappio on pitkällä aikavälillä suurempi.
2 Eroajat ovat useimmin nuoria miehiä, joilla on paremmat tulot kuin naisilla.
3. Suuret ikäluokat kuuluvat kirkkoon, nuoremmat ja maahanmuuttajat eivät.
4. Eroaminen ei ole ainoa joka vähentää kirkkoon kuulumista. Myös kastamattomuus tulee vähentämään kirkon jäsenmäärää jatkossa.
5. Kirkon menorakenne ei muutu. Rakennukset ja palkat syövät leijonan osan kirkon tuloista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129694- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e91451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400