Olin menossa äitini kanssa jonnekin. Huomasin ihmisen, jonka tunnen ja jonkun muun joka varmasti oli hänen kaverinsa, aivan kuin he olisivat piiloutuneet joltain. Pian äitini sanoi huomaavansa siskonsa ja kävelimme hänen luokseen. Hän istui tuolilla ja vieressä oli pöytä, joka oli täynnä pientä tavaraa. Olin jatkuvasti melkein nukahtanut, enkä melkein jaksanut pitää niitä auki. Jossain vaiheessa äitini sisko puhui varmaan minulle, että kun olen käyttänyt 10 kynää, en tule tapaamaan häntä (ei kuitenkaan tarkoittanut, että kuolisi). Seuraavaksi odotin, että hän antaisi minulle 10 lyijykynää, mutta hän antoikin vain värikyniä, jotka ovat muodoltaan kolmioita, siis tavallisia kyniä, mutta se muoto, kun katsoo esim. kynän kärjestä, se näyttää kolmiolta. Kyniä oli jopa enemmän kuin 10. Lähes kaikki kynät oliva punaisia. Oli myös hyvinkin paljon kulunut kynä, joka oli väriltään sininen, ehkä hieman vaaleahko. Vaikka petyin, otin kynät kuitenkin ja ajattelin, mitä hän yritti tarkoittaa. Seuraavaksi olin jossain lähellä sitä paikkaa, jossa kohtasin äitini siskon. Pengoin kaappeja, ne olivat hyvin sotkuiset ja täynnä pientä tavaraa. Saatoin ehkä löytää sieltä jotain mielenkiintoista. Kaapit taisivat olla siskoni poikaystävän.
Eihän mitään pahaa ole tapahtumassa?
Kymmenen kynää?
3
303
Vastaukset
- Tulkintaa.
Hei,
No mitään "pahojen asioiden" tapahtumia enteileviä symboleita en kyllä parhaalla tahdollakaan tästä unesta tulkitsisi,
Sen sijaan numero 10 esiintyminen symboliseeraa yleisesti tavoitteita elämässä.
Kynien ilmaantuminen taas lyhyesti sitä, että unennäkijän on ryhdyttävä "sanoista tekoihin".
Unennäkijä tietää omaavansa kyvykkyyttä enemmän kuin "äidin sisko" uskookaan, siksi hän pettyy saamiinsa kyniin ("hän antoikin vain värikyniä",""Vaikka petyin, otin kynät kuitenkin ja ajattelin, mitä hän yritti tarkoittaa").
"Pienet tavarat" ovat henkilön yksityisasioita.
"Kaappi" on yksityiselämä.
Kaappien penkominen vaikuttaa siltä että unennäkijä on hiukan uteliaisuuteen taipuvainen mitä tulee toisen yksityiselämään, eli kuten hän untaan kuvailee
"Pengoin kaappeja, ne olivat hyvin sotkuiset ja täynnä pientä tavaraa. Saatoin ehkä löytää sieltä jotain mielenkiintoista. Kaapit taisivat olla siskoni poikaystävän."
Mukavaa kesänjatkoa ja kauniita unia! - KeskustelunAloittaja
On pakko tulla tänne kertomaan tästä unesta lisää. Olen siis aloittaja.
Isoisäni kuoli tuolloin 31.7.2014. Tämä oli siis enneuni. Minun tunteeni siitä, että jotain pahaa on tapahtumassa oli totta.
Hämmästyttävää tässä on, etten muistanut, että kirjoitin viestini suunnilleen päivän verran ennen isoisäni kuolemaa. Itse enneunen näin joskus ennen päivää 20.7.2014.Isoisäsi oli se sininen kynä. Hänen aikansa oli kulunut loppuun. Te muut olette ne loput kynät. Hyvä kun kirjoitit, vaikka se sitä kynää loppuun kuluttaakin, näin kuvainnolisesti :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801552Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141014Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141689- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651- 77649
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641