Tämä viesti tulee herättämään paljon peppukipeyttä lassukoissa.

olenvainparempi

Tämä viesti tulee herättämään suurta määrää peppukipeyttä, kun tämän foorumin rumat, naisvihaajat ja köyhät lassukat tulevat ulisemaan.
Olen varakkaampi ja kaikin puolin menestyksekkäämpi ihminen kuin te olette tai tulette edes olemaan koko surkean elämänne aikana. Seuraavaksi listaan asioita, jotka nostavat minut ylempään kastiin kuin muut ihmiset, jotka valitettavasti ovat roskasakkia.
Olen erittäin varakkaasta suvusta, joka on täynnä arvostettuja sekä korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Isäni toimii kirurgina, äitini on taas konsultantti suuressa, kansainvälisessä firmassa jonka liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Veljeni opiskelee tällä hetkellä lääkäriksi Helsingissä. Minä opiskelen kolmatta vuotta Ressun lukiossa, ja viime jakson kurssikokeiden keskiarvo oli 9,9. Tavoitteenani on kirjoittaa kokonaisuudessaan äidinkieli, englanti, ruotsi, filosofia, pitkä matematiikka, fysiikka, kemia, ja biologia 3. vuoden kevääseen mennessä. Olen kirjoittanut jo kemian (L) ja filosofian (L) ja äidinkielen (L). Kirjoitusten ja armeijan jälkeen suuntanani on lääkis, seuraan isäni jalanjälkiä.

Minulla on loistava sosiaalinen elämä, ihana tyttöystävä (luonteen lisäksi ulkonäkö 5/5, tekee mallitöitä jo näin 18-vuotiaana, tiukka perse ja fantastiset kiinteät D-rinnat) ja kaikin puolin asiat kunnossa. Elämäni on pelkkää iloittelua; jatkuvaa hyvää oloa, ihanan tyttöystäväni läsnäoloa ja positiivista huomiota kaikilta ihmisiltä.

Kuten aiemmin sanoin, perheeni on varakas joten täytettyäni 18 vuotta sain isältäni syntymäpäivälahjaksi upouuden C-sarjan mersun suoraan maahantuojalta, mallia Coupé. Kyllä tuolla autolla kelpaa tyttöystävää viedä ajelulle ja ravintoloihin syömään. Kaikki päiväni ovat täyteen buukatut, teen tunnollisesti kaikki läksyt heti kotiin päästyäni ja sitten menenkin tapamaan ystäviäni ellei minulla ole joitain tiettyjä perhevelvollisuuksia kuten perheillallinen klo 18.00 kuten meillä on joka perjantai tapana.
Armeijaan tarkoitukseni on mennä heti ylioppilaskirjoituksien jälkeen. Intti ei kauheasti ole henkilökohtaisesti mielenkiintoinen, mutta käynpähän sen kuten miehen pitää vähintään sen kuusi kuukautta. En voi arvostaa näitä monesti vastaantulleita luusereita jotka oikein yrittämällä yrittävät keplotella itsensä vapaaksi asepalveluksesta. Sivari tai c-papereiden hankkiminen varsinkaan eivät todellakaan ole minulle mikään vaihtoehto, luusereiden hommaa.

23

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lottamari<3

      Repesin..:))) Ihan paras!!

      Siinä on köyhää alkanut vituttamaan "kuka muu muka" kultalusikka suussa syntyneet tyypit, joilta kaikki onnistuu, kun itseltä ei onnistu edes perseen nosto nettipenkistä ylös :D

      Minulla on ystävä, joka lukee aina rikkaiden elämää ja avautuu niistä minulle kateellisena ja katkerana juuri tuohon malliin :D

      Olet kyllä taitava, sain.mahani ja leukapieleni on kipeäksi makeasta nauramisesta täällä ääneen..

    • 20+11

      Ainakin jotain sulla on paskemmin sitten, itse olen jo intin käynyt joku 10 vuotta sitten, hajoa aamuihisi!

      • 5+8

        Ja btw, en edes vaihtaisi osia kanssasi, olen ihan tyytyväinen elämääni, vaikka olenkin työtön köyhä, elämä on niin makeaa etten tarvitse edes sokeria kahviini.


      • olenvainparempi
        5+8 kirjoitti:

        Ja btw, en edes vaihtaisi osia kanssasi, olen ihan tyytyväinen elämääni, vaikka olenkin työtön köyhä, elämä on niin makeaa etten tarvitse edes sokeria kahviini.

        Ymmärrän, ei tarvitse vakuutella :)

        ap


    • nettivartija

      Nyt nukkumaan tai saat nahkaremmistä perseeseen!

    • lottamari<3

      Otsikkoa myöten timattia :)

      Uskon, että tuo on jonkun todellista elämää, jota aloittaja on tahtomattaan alkanut seuraamaan tai hän tahallisesti itseään kiduttamalla on lukenut jonkun tyypin loistavasta elämästä, tai lähisukulaisensa tai ystävä kertonut miten loistavasti hänellä menee ja on asiat..Oma kurjuus siinä väkisinkin tuntuu ja haluaisi vajota maan matoseksi ryömiä siellä, jotta ei tarvitsisi kiemurrella tuskissaan tuollaisien menestyvien ihmisten edessä :D

      Ystävälläni on tapana lukea Iltalehdestä miten rikkaat elävät ja mitä omistavat. Hän tilittää minulle aina, kuinka Mika Häkkiset ja Cheekit ja muut rikkaat saavat elää loistoelämää ja hän elää peräkammarin poikana maalla, jossa ei tapahdu mitään ja jossa samat vanhat miehet kaupan edessä juoruavat ja sisällä pelaavat hedelmäpeliä. Hän lottoaa joka viikko ja ostaa arpoja joka päivä, jos vaikka rikastuisi sillä tavalla. Nyt hän on luvannut, että ei lue enää Iltalehtiä, koska tulee niistä niin sairaaksi ja katkeroituu :)

      • 2+1

        Pistäppä tää sille ystävälles :D


      • p*askaa

        Asia selvä. Josko nyt lopettaisit oman trollin buffaamisen?


      • Naisasialooseri.

        Kyllä minäkin luen iltalehdistä ja juorulehdistä miten Häkkiset, Räikköset, Selänteet, Lampelat sun muut rikkaat elävät. Haluaisin kovasti itsekin rikastua, mutta en oikein tiedä että miten.

        Aloittajalle en edes ole kateellinen. C-mese on köyhän auto, se pitää olla SL65AMG


    • 13+19

      Mitä tarkoittaa "lassukka"?

      • 4+15

        G00gl3 on kaveri.


    • LeijonaSuomiFinland

      Siinä armeija-asiassa olet täysin oikeassa. Jokaisen isämaallisen suomalaisen miehen velvollisuus on käydä armeija, johan siihen meitä velvoittaa kunniavelkamme sotiemme veteraaneille. Sivareista ja muista armeijaa välttelevistä nahjuksista tulee isoina neitsyt-setiä ja monikulttuurisen homoseksin harjoittajia suoleenottavana osapuolena, mistä eräskin surullinen esimerkki tältä palstalta on todisteena.

      Kyllä minua ilahduttaa lukea tällaisen suoraselkäisen isänmaallisen nuoren miehen tekstiä. Minulla ihan alkoi seisoa kun luin tuon. Eläköön Isänmaa! Eläköön Suomen nuoriso! HURRAA! HURRAA! HURRAA!

    • --------------

      Varmaan copypastea Ylilaudalta.

    • ----.--

      heh ap ei ole loppujenlopuksi yhtään sen erityisempi kuin kukaan muukaan, ainoa eroavaisuus on van rahan/omaisuuden luoma illuusio, joka menettää silmänräpäyksessä merkityksensä, esim jos

      -reippaana armeija ihmisenä joutuisi sinne sotaan
      -sairastuisi kuolettavasti
      -tulisi esim täydellinen talous/yhteiskunnallinen romahdus, jolloin hänen ym tuttavieen saavutukset eivät merkkaisi enää paskaakaan.


      Osanotot alemmuuskompleksia kärsiville.

    • mies 86

      Onnittelut. Viestisi on yhtä uskottava kuin se että maailman talouskriisi ratkeaisi huomenna tai että Robin Packalen olisi seuraava presidentti. Kylläpäs nyt on kelju olo.

      Minäkin kirjoitin graduni kahdessa viikossa, arviointi tapahtui yhdessä iltapäivässä ja minut valittiin suoraan jatko-opiskelijaohjelmaan. Tätä viestiä kirjoittaessani istun lentokoneessa matkalla Lontooseen Westminster Abbeyhin nauttimaan kello viiden iltapäiväteetä Geoffrey Chaucerin kanssa, joka on tiettäväsi noussut ylös kuolleista.

    • oletluuserimuuten

      Meitä ei vittuakaan kiinnosta sinun varakkuutesi, ihan vitun sama.

    • Kingston Knightley

      Työ = rahaa
      Vanhemmuus = lisää aikaa ja rahaa hukkaan

      Suurin osa sukusi "menestyjistä" ei osaa muuta kuin p*skaisen ammattinsa ja kuten he, sinäkin tulet pilaamaan elämäsi rahan perässä juoksemiseen ja uusien sadistien kasvattamiseen. Aikaa ja rahaa menee hukkaan. Elämässä on muitakin, omaperäisempiä tapoja käyttää aikansa kuin vanhemmuus tai palkkatyö: mm. kirjailija, yrittäjä, urheilija, pokerinpelaaja, shakinpelaaja, koodaaja, graafikko, muusikko jne.

      Mitään arvosanoja, titteleitä, rahaa tai asemaasi et tule viemään hautaasi, vaan sinut tullaan muistamaan pelkkänä rahanahneena ja ahdasmielisenä sadistina.

    • hahh!

      Tainnut aloittajalta, vain karkaa molo kädestä aamuyöllä.

    • Äikästäkö ällä

      Konsultantti?

    • hahhhhh

      hahahhhhhhhhhhh

    • Jii007

      Ihan yhtä uskottava sepitys kuin se, että minä lipitän neitsyen supermallin karvatonta laatupillua samalla kun kirjoitan tätä sisällöltään täysin turhaa viestiä.

    • cmoutlet

      http://www.oakley-sunglasses.in.net/
      http://www.oakleysunglasses.in.net/
      http://www.cheapoakleysunglasses.in.net/
      http://www.raybansunglasses.us.com/
      http://www.raybansunglasses.in.net/
      http://www.polo-ralphlauren.in.net/
      http://www.poloralphlaurenoutlet.in.net/
      http://www.burberryoutletonline.in.net/
      http://www.burberryoutlet.in.net/
      http://www.michael-kors-outlet-online.us.com/
      http://www.outletonline-michaelkors.com/
      http://www.michaelkorsoutlet-online.us.com/
      http://www.michaelkorsoutlet.in.net/
      http://www.michaelkorsoutletstore.in.net/
      http://www.michaelkorshandbags.in.net/
      http://www.redbottomshoes.in.net/
      http://www.louboutin-outlet.us.com/
      http://www.louboutinshoes.in.net/
      http://www.christianlouboutinshoes.in.net/
      http://www.toryburchoutlet-online.in.net/
      http://www.guccihandbagsoutlet.in.net/
      http://www.pradahandbags.in.net/
      http://www.pradaoutlet.in.net/
      http://www.longchampoutletonline.in.net/
      http://www.longchamphandbags.us.com/
      http://www.longchamphandbagsoutlet.us.com/
      http://www.jordanshoes.in.net/
      http://www.nikefactoryoutletstore.us.com/
      http://www.tiffanyandco.in.net/
      http://www.nikeairmaxinc.com/
      http://www.nikeairmax.in.net/
      http://www.nike-free-running.com/
      http://www.chanel-handbags.us.com/
      http://www.katespadeoutletonline.in.net/
      http://www.katespadehandbags.in.net/
      http://www.louisvuittonoutletonline.in.net/
      http://www.louisvuittonoutlet.in.net/
      http://www.louisvuitton.in.net/
      http://www.louisvuittonoutletstores.in.net/
      http://www.louisvuittonhandbags.in.net/
      http://www.coachoutlet.in.net/
      http://www.coachfactoryoutletonline.in.net/
      http://www.coachoutlet--storeonline.com/
      http://www.coachpurses.in.net/
      http://www.truereligion.in.net/
      http://www.truereligionjeansoutlet.in.net/
      http://www.truereligionoutlet.in.net/
      http://www.nikeairmax-pas-cher.fr/
      http://www.nikeair-max.fr/
      http://www.airjordanpas-cher.fr/
      http://www.nikefreerun.fr/
      http://www.nike-rosherun.fr/
      http://www.saclongchamp-pas-cher.fr/
      http://www.sac-longchamps.fr/
      http://www.polo-ralphlauren-pascher.fr/
      http://www.louisvuitton-pascher.fr/
      http://www.sac--louisvuitton.fr/
      http://www.louboutin--pascher.fr/
      http://www.sacmichaelkors-pascher.fr/
      http://www.sacburberry-pascher.fr/
      http://www.lunetteoakley-pascher.fr/
      http://www.lunetterayban-pas-cher.fr/
      http://www.hollister-abercrombiefitch.fr/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2429
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1597
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      138
      1251
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      287
      1043
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      992
    6. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      303
      975
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      932
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      916
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      794
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe