Miksi pitäisi kelvata?

Yksi kymysys

Täällä pohditaan joka päivä, miksi mies ei kelpaa naisille (ja joskus päin vastoin).

Eikö kuitenkin ole aika alentavaa tuumata moista?

Jos tuumailet, että joku ehkä kelpuuttaa sinut tai ei, asetut tämän korkeamman olennon alapuolelle. Ja kukapa sellaisen alhaisen kanssa tahtoisi ollakaan, muuten kuin ehkä kaveri säälistä.

12

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tälleen vai?

      Palstalla taitaa olla niin omanlaisensa logiikka, että ulkopuolinen ei arvaakaan ennen kuin siihen perehtyy (jos ylipäätään moinen kiinnostaa)

      Olen ymmärtänyt palstalaisten agendaksi sen, että parisuhdekysynnän vähäisyys (siinä kuin työhönpyyntöjenkin vähäisyys ts.työttömyys) on sellainen piirre, johon voi haluta ja vaatiakin yhteiskunnan apua. Ja kun tällaista tukea ei nyt sattuneesta syystä (naisten itsemääräämisoikeus!) ole, niin on oikeus pieneen ja vähän isompaankin kapinahenkeen virtuaalihenkilöinä melskaamalla keskinäistä kitkeryyttä nostatellen jollain tarkoitukseenkäyvällä anonyymillä palstalla.
      Toistaiseksi kaupallinen suomi24 sinkkupalsta on sallinut tämän, vaikka palstan tarkoitus alunperin on toinen.
      Tässä lienee pähkinänkuoreen tiivistettynä kymysykseesi vastaus :)

      • Yksi kymysys

        Sen verran olen seurannut palstaa, että tiedän tuon.

        Ajattelin vain vaihtelun vuoksi palautella ihmisiä maan pinnalle.

    • tälleen vai

      Vaikka edellisessä on hivenen huumoriakin mukana, niin oikeasti ongelma on, miksi syrjäytymistä aina vaan lisääntyvässä määrin tapahtuu.
      Johtaako nykyajan helppo aineellinen hyvinvointi joittenkin kohdalla vastuuttomuuteen ja ponnistelun haluttomuuteen omasta elämästä.

      ps. hausta vertaus: jossain eläinohjelmassa oli, että lokki lentää nykyään ennemmin 60-80 km tietämälleen kaatopaikalle penkomaan kuin etsii ruokansa paikallisesti, kuten ennen kaatopaikkoja oli pakko...

      • Yksi kymysys

        Kaipa se kertoo yhteiskunnan tilasta.

        Tosin ns. AT-miehiä on kai aina ollut, mutta ennen kai niilläkin oli muuta tekemistä kuin onnettomana asioiden märehtiminen.

      • ätmi
        Yksi kymysys kirjoitti:

        Kaipa se kertoo yhteiskunnan tilasta.

        Tosin ns. AT-miehiä on kai aina ollut, mutta ennen kai niilläkin oli muuta tekemistä kuin onnettomana asioiden märehtiminen.

        Ei niillä muuta tekemistä ollut, mutta ei niillä myöskään ollut mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin. Ihmisiä harmittaa se, että alemman tason miehet pääsevät muistuttamaan olemassaolostaan. Palstan pikku prinsessat haluaisivat elää jonkinlaista Sinkkuelämää-unelmaa, jossa on vain meneviä miehiä ja kaikilla on huisin jänskää. Kun ATM sitten toteaa, ettei kelpaa kenellekään, haavekuva särkyy.

        Naiset haluavat pitää yllä valheellista uskomusta siitä, että kaikille on joku. Nainen ei halua kuulla, että kun hän antaa alemman tason miehelle pakit, tämä mies saa pakit myös kaikilta muilta naisilta. Aivan erityisesti nainen ei halua kuulla, että tämä mies on täysin normaali mies, jolla on asiat melko hyvällä mallilla naismenestystä lukuunottamatta.

        Nainen ei halua kuulla olevansa täysin kiimavittunsa armoilla. Nainen ei halua olla tietoinen niistä napeista, joita painamalla pelimies saa hänet aina ihastumaan. Nainen haluaa, että sukupuolten välinen vetovoima on musta laatikko, jota ei voikaan käsittää. Asioiden tulee "vain tapahtua".

        Nainen ei halua myöskään kuulla olevansa etuoikeutettu. Hän haluaa edelleen uskotella itselleen olevansa tasa-arvollisesti huonommassa asemassa. Nainen kaipaa "isää", jolle voi kiukutella. "Isä" on mies, joka on naista kokeneempi, tienaa paremmin, otetaan vakavammin, nauttii suurempaa arvostusta jne. "Isä" pitää asioista huolen, ottaa vastuun, avaa naiselle ovet parempaan elämään ja kestää naisen känkkäränkkäpäivät. Feministitkin ovat puhuneet hanakasti "patriarkaatista." Se on heidän "isänsä", jolta kinutaan asioita.

        Naiset löpisevät tasa-arvosta, mutta eivät usko siihen hetkeäkään. Naiselle alemman tason mies ei ole oikea mies, koska tästä ei ole naiselle "isäksi". Alemman tason miehen kanssa nainen ei voisi vain köllötellä lempeän, miehisen vallan alla, vaan joutuisi itse ottamaan vastuun omasta elämästään. Sellaista ei nainen kestä.

      • Näin on marjat
        ätmi kirjoitti:

        Voi olla totta. Mutta pohdiskelu ja märehtiminen ei auta, eikä tällä palstalla kirjoittelu juuri tuo ääntäsi kuuluville, koska vain 2-3 naista lukee juttusi.

      • "Johtaako nykyajan helppo aineellinen hyvinvointi joittenkin kohdalla vastuuttomuuteen ja ponnistelun haluttomuuteen omasta elämästä. "

        Ei johda. Jos aineellisten perusasioiden eteen pitäisi raataa, niin silloinhan sitä olisi vielä vähemmän aikaa ja energiaa "kehittää itseään ihmisenä".

      • Super ATM
        ätmi kirjoitti:

        Ei niillä muuta tekemistä ollut, mutta ei niillä myöskään ollut mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin. Ihmisiä harmittaa se, että alemman tason miehet pääsevät muistuttamaan olemassaolostaan. Palstan pikku prinsessat haluaisivat elää jonkinlaista Sinkkuelämää-unelmaa, jossa on vain meneviä miehiä ja kaikilla on huisin jänskää. Kun ATM sitten toteaa, ettei kelpaa kenellekään, haavekuva särkyy.

        Naiset haluavat pitää yllä valheellista uskomusta siitä, että kaikille on joku. Nainen ei halua kuulla, että kun hän antaa alemman tason miehelle pakit, tämä mies saa pakit myös kaikilta muilta naisilta. Aivan erityisesti nainen ei halua kuulla, että tämä mies on täysin normaali mies, jolla on asiat melko hyvällä mallilla naismenestystä lukuunottamatta.

        Nainen ei halua kuulla olevansa täysin kiimavittunsa armoilla. Nainen ei halua olla tietoinen niistä napeista, joita painamalla pelimies saa hänet aina ihastumaan. Nainen haluaa, että sukupuolten välinen vetovoima on musta laatikko, jota ei voikaan käsittää. Asioiden tulee "vain tapahtua".

        Nainen ei halua myöskään kuulla olevansa etuoikeutettu. Hän haluaa edelleen uskotella itselleen olevansa tasa-arvollisesti huonommassa asemassa. Nainen kaipaa "isää", jolle voi kiukutella. "Isä" on mies, joka on naista kokeneempi, tienaa paremmin, otetaan vakavammin, nauttii suurempaa arvostusta jne. "Isä" pitää asioista huolen, ottaa vastuun, avaa naiselle ovet parempaan elämään ja kestää naisen känkkäränkkäpäivät. Feministitkin ovat puhuneet hanakasti "patriarkaatista." Se on heidän "isänsä", jolta kinutaan asioita.

        Naiset löpisevät tasa-arvosta, mutta eivät usko siihen hetkeäkään. Naiselle alemman tason mies ei ole oikea mies, koska tästä ei ole naiselle "isäksi". Alemman tason miehen kanssa nainen ei voisi vain köllötellä lempeän, miehisen vallan alla, vaan joutuisi itse ottamaan vastuun omasta elämästään. Sellaista ei nainen kestä.

        Loistava kirjoitus.

    • 5+3

      Eipä tarvitse tuumailla, kun ei kelpaa kenellekään.

      • Näin on marjat

        Juurihan tuumasit.

    • Ex PUA

      Periaattessa olet oikeassa; juuri noinhan se menee.

      Se vaan että pariutumisessa on tämä ongelma, että seksuaalinen valta määrittelee kuka saa ja kenelle annetaan.

      Tämä valta kertyy naiselle, joten mies on naisen vallan armoilla.

      Tämän vallankäytön epäoikeudenmukaisuudesta ja syrjimisestä tällä foorumille onkin sitten juttua ja paljon.

      Itse erilaisia juttuja kokeilleenna, ja nyt jonkin verran naisista ja heidän tapailustaan kokemusta omanneena voin olla kanssa sitä mieltä, että miehenä olet aina altavastaajana ja vähäsen kuin lastu laineilla.

      Kumma kyllä, nämä stressaamiset avuista vähän kuin unohtuvat jos kuitenkin sinulla on rahaa ja statusta - tällöin vaikka olisit minkälainen ruma vanha kääpä, voit huomoata että jostain kumman syystä nainen tajuaa sinun persoonasi ainutkertaisen ilmenemisen, sekä sen miten rakkaus voi olla sokea.

      Joten kyynisyys on eräänlaista aikuiseksi kasvamista.

    • Näin on marjat

      Kelpaaminen on vähän kuin b-tason kaverina oleminen. Mieluummin yksin kuin olla jonkun kelpuuttama.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2429
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1597
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      138
      1251
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      287
      1043
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      992
    6. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      303
      975
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      932
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      916
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      794
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe