Auttamisen matemattiikkaa

laskukoneen omistaja

Laskinpa huvikseni että kannattaako kuulua kirkkoon jos haluaa tehdä hyväntekeväisyyttä. Otetaan esimerkiksi Helsinkiläinen työssäkävijä, jonka vuositulot ovat 50000e.

Hän maksaa vuodessa kirkollisveroa 448,88 euroa. Summa vaihtelee luonnollisesti jonkin verran kunnasta ja tulotasosta toiseen.

Nyt jos sangen optimistisesti oletettaisiin, että kirkollisverosta 10% menisi hyväntekeväisyyteen, päädytään siihen että n. 50e menisi toisten ihmisten auttamiseen. Oikeasti summa on vielä pienempi.

Jos eroaa kirkosta, jää tuo neljä ja puolisataa omaan taskuun. Jos siitä summasta lahjoittaa esimerkiksi 200e hyväntekeväisyyteen, on auttanut ihmisiä neljä kertaa niin paljon kuin jos olisi tehnyt saman kirkollisveron muodossa.

Sen lisäksi, omaan taskuun jää vielä noin 250e jäljelle. Sillä rahalla voisi viedä vaikka perheen elokuviin ja syömään oikein kunnolla edes kerran vuodessa.

Mielestäni eettinen ja vastuullinen valinta on erota kirkosta ja sitä kaukka moninkertaistaa oma mahdollisuus auttaa hädässä olevia.

8

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja lisäksi

      Samalla se omaan käyttöön jäänyt 250e auttaa työllisyyttä ja kansantaloutta kerrannaisvaikutuksineen, jos sen käyttää esimerkiksi juuri palveluihin kotimaassa.

    • auttamisen koko kuva

      Laskuvirhe, koska ihmisten auttaminen ei toteudu vain taloudellisten avustusten muodossa. Työntekijät ja vapaaehtoiset toimivat monin muinkin tavoin ihmisten hyväksi.

      Lisäksi kaikki kirkon toiminta, myös auttamistoiminta edellyttää tiloja.

      Arvaamattoman suuri merkitys yhteiskunnallemme on sillä, että kirkko on julistanut ja julistaa lähimmäisenrakkauden hyvettä. Sen vaikutuksia ei voida laskea rahassa.

      Laskukoneen kanssa eurojaan punnitseva Roope Ankka on avauksen perusteella oman kapeutuneen ajattelunsa vanki.

      • ja lisäksi

        Myös hyväntekeväisyysjärjestöt käyttävät osittain vapaaehtoistyötä, mutta ilman rahaa ei nykymaailmassa pyöri mikään. Edelleen hyväntekeväisyytenä on käsittämättömän tehotonta, jos kirkollisveroista n 1% palautuu hyväntekeväisyyteen ja loput 99% menee piispojen asuntoihin, palkkoihin ja tyhjien tilojen lämmittämiseen. Vaikka 10% kirkkollisveroista laskettaisiin noiden auttamistilojen ylläpitoon, on toiminta silti tehottomampaa kuin suoraan avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.


      • "Arvaamattoman suuri merkitys yhteiskunnallemme on sillä, että kirkko on julistanut ja julistaa lähimmäisenrakkauden hyvettä. Sen vaikutuksia ei voida laskea rahassa."

        Heh...ja samalla tuottaa niitä "hyveitä" alihankintana kunnille...ja vielä äärettömän tehottomasti :) Siinä sitä "lähimmäisenrakkautta" onkin vaikka muille jakaa :D


      • Epäjumalienkieltäjä

    • Olly

      Laskuvirhe. Veron osuudesta auttamiseen meni viime vuonna alle 1% (kts. kirkon omat tilastot), tänä vuonna luku lienee 0%. "Auttamiseen" menevät varat kerätään hölmöiltä erikseen, ja ne menevät kohteeseen 20% tehokkuudella, loput menevät kirkon koneistoon (kts. kirkon omat tilastot).

    • FUCKIFUUU

      Kirkko käyttää vuosittain köyhäin taloudelliseen auttamiseen (eli ainoaan auttamiseen mistä köyhälle on hyötyä) alle 0,5% tuloistaan, tämä on sikäli härskiä että sosiaalitoimi antaa köyhille tarkoitettuja varoja kirkolle kaksinkertaisesti eli köyhät eivät saa kirkolta edes omiaan takaisin. Se tarkoittaa että yhtään veroeuroa ei 50 000 euroa tienaavan rahoista käytetä köyhäinapuun.

      Kirkolle maksettavasta verosta tasan 0% menee köyhien taloudelliseen auttamiseen.

    • Hipheihurraaa

      Järjestöissä toimii satoja tuhansia ihmisiä vapaaehtoistyössä. Monet muutkin järjestöt tekevät hyvää, mutta myös esim.Sosten www.soste.fi jäsenjärjestöt tekevät kohdennettua täsmähyvää monille kymmenille eri kohderyhmille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      623
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      554
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe