Uskotteko löytävänne kumppania ikinä?

Emme usko.

Uskon, olenha nainen

Uskon löytäväni kumppanin mutta täysin eri asia on löydänkö juuri sellaisen johon voisin olla täysin tyytyväinen. Kerran olen jo löytänyt mutta se juttu ei kestänyt tarpeeksi kauan.

oletko ajatellut laajentaa naisen etsintää ulkomaille Jii007?

Uskon vahvasti, että löydän :)
Täytyy nyt ensin hoitaa nämä opiskelu ja työjutut siihen malliin, että tunnen itse kelpaavani tai olevani valmis.
Eikä mulla mitään ihmeellisiä vaatimuksia ole. Sellainen suloinen "jännänallukka" riittää enemmän kuin hyvin :D

En tahdo. Kun ajattelen jonkun tänne kauniiseen kotiini, niin tuntuu heti, että ei ole kiva juttu se.

haittaako pimppaloora jos miehellä on entuudestaan lapsia eli toisella kierroksella on?

Ehkä joku lyhyempi tapailun asteelle jäävä juttu löytyy. Mutta oikean parisuhteen löytämiseen en usko.

Saatan löytää kumppanin kunhan luovun siitä toiveesta tai vaatimuksesta että juttu etenisi tasa-arvoisissa ja romanttisissa merkeissä. Uskon että kykenen tarvittaessa suorittamaan prosessin niin että teen riittävät aloitteet ja asia etenee sen myötä. Eihän sellainen tutustuminen ole minun kannalta mikään kovin mukava, mutta minkä sille mahtaa kun ei muutakaan ole tarjolla.

En usko löytäväni kumppania. En ole löytänyt vielä 27 vuodessa niin en usko löytäväni vastaisuudessakaan.

Enpä usko. Oikeanlaisia kumppaniehdokkaita kun ei tässä maailmassa liikoja ole. Ja kokemusta on jo muutaman pidemmän suhteen verran niistä vääristä.

Sanoisin itsekin että aika fifty-sixty.

Oma luonne on sellainen että naisen ihastuminen jossain "nettitreffitilanteessa" erittäin epätodennäköistä. Ainakaan sellaisen joka kelpaisi itselle.

Ja muita tilanteita tutustumiseen en usko tulevan vastaan. Ikä myös rajaa pois paljon järkeviä naisia.

Lisäksi kun myös itselläni on selkeä aikaraja jonka jälkeen lopetan etsimisen ja keskityn muihin asioihin (joka poistaa viimeisetkin mahdollisuudet kun lopetan aktiivisuuden), niin tiukalle menee.

No jos palstalaisia on uskominen niin kaltaiselleni ikisinkulle ei voi ketään koskaan mistään ikinä milloinkaan löytyä, mutta itse koen olevani tällä hetkellä mies parhaassa iässään, hyvässä kunnossa, katto pään pällä, kaikki asiat oikeastaan aika vitun hyvin ja nyt tilanne oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässä on se, että voisi olla parisuhteen aika, joten mikspä en uskoisi löytäväni......Eipä sitä kaikille tarvitse kelvatakkaan, kun vain se yksi tästä mailmasta löytyisi.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: en.

Kyllä uskon löytäväni. Mutta se millaisen onkin sitten asia erikseen.

Tapaan joka vuosi 1-2 sellaista "ihan ok naista" jotka ovat minusta kiinnostuneita myös parisuhde mielessä ja itsekin tunnen heihin jonkinlaista vetoa, en kuitenkaan puhuisi rakkaudesta kuitenkaan. Voisin kuitenkin kuvitella että eläisin heidän kanssaan parisuhteessa ja perustaisin perheen, jos olisin siinä tilanteessa että niin haluisin tehdä.

Kerran n. 3-4v välein kuitenkin tapaan sellaisen naisen johon rakastun, näistä jutuista ei vain tähän mennessä ole vielä mitään muutaman kuukauden seurustelua pidempää syntynyt, mutta ehkä ensi kerralla jo tärppää. Näiden naisen kanssa olen myös sen rakkauden tunteen kokenut ja loppuelämän halunnut yhdessä viettää. Uskon että tuollainen nainen tulee vielä uudestaankin vastaan. Olen aktiivinen naisten suhteen, tänäkin vuonna tullut yli 20 treffit käytyä ja teen aloitteita melko paljon kiinnostavia naisia kohtaan.

Olen vasta 31, joten asialla ei kauhea kiire ole, ajattelin odotella ihan suosiolla tuonne 35-38 ikävuoteen saakka ennen kuin perheen perustan tuollaisen "ihan ok naisen" kanssa, ellen sitten ole siihen mennessä löytänyt sitä todellista rakkautta.

Luulen. Muutamakin tarjokas tällä hetkellä, itseä ei vaan kiinnosta.

Vaikeimmaksi asian tekee mun lapset. Se on välitön no-go valitettavan isolle osaa naisia. Vaikka mulla on yleensä vähintään 20-22 päivää kuukaudessa tarjota kahdenkeskistä aikaa, niin ei. Enkä oleta toisen päivystävän mun lapsia tai meidän kanssa jatkuvasti. Menköön silloin mihin menee ja tehköön mitä tekee joskus jos tuntuu siltä. Omaa aikaa tarjolla huolella. Ei.

Valitettavan harva nainen ajattelee kuten pimppaloora yllä. Puhun nyt ikäluokasta 30-40.

Toisen lapset ei mua haittaa muuta ku silloin jos sitä kahdenkeskistä aikaa taas ei ole tarjolla käytännössä lainkaan.

Turhauttaa välillä, mutta eiköhän tää tästä.

En usko että tulen enää ikinä saamaan ketään.

Tässä on nyt avoliiton jälkeen neljä (4) vuotta "tuhlattu" vielä kuitenkin "parhaita elinvuosia" yksin runkkaamalla, että eipä tuo usko ainakaan neljääkymppiä lähetessä muutu parempaan suuntaan. Perhettäkin on jo kiire perustaa ja harvaa naista saa raskaaksi vuoden kahden seurustelun aikana.

Juoksevat kuitenkin karkuun, kun kertoo suoraan alkuun, että perhe on tavoitteena asap, ei 5-10 vuoden päästä.

Kolmikymppisenä kaikki on jo vaikeampaa kuin parikymppisenä. Enää ei seisokaan samalla tavalla.

Uskon, että joskus vielä löydän. Tapahtuuko tämä sitten viikon vai 10 vuoden päästä, sitä ei kukaan tiedä, mutta toivo on kova.

Kyllä mä olen valmis joustamaankin, tosin ei mulla nyt niin mahdottomia vaatimuksia ole, kunhan on omaan silmään nätti, perusfiksu ja ystävällinen nainen. Kemiathan ne ratkaisee loppupeleissä.

Koska luokitukseni on KTM, ja olen jopa kieltäytynyt suhteista, meinaa se sitä että todennäköisesti jonkun löydän.

Mutta että kenet?

Kylmää jo ajatellakin!

En tule koskaan löytämään naista. En osaa etsiä. Baarit eivät kiinnosta. Seksi ei kiinnosta ilman rakkautta. Lihavat ja/tai yksinhuoltajanaiset eivät kiinnosta. Mielummin yksin. Yksin olen aina elänyt, yksin tulen aina elämään ja yksin tulen kuolemaan. Aina yksin. Normaalia mulle. Mikäs tässä ollessa. Eipähän kukaan tule tunkeilemaan tänne. Puhelimeenkaan en koskaan vastaa ellei ole tuttu numero. Ovikelloa ei onneksi ole ovessa ja koputuksiin jne en koskaan vastaa. Haluan ja saan onneksi ollakin ihan omassa rauhassa. Jes.

Töissä ja kämpillä ja kaupassa. Joskus kävelylenkillä, kuntosalilla ja kirjastossa. Siinä mun aktiviteetit ja hyvä niin. Mukavan tasapaksua tylsää elämää. Ei huippukohtia eikä pahempia alakuloisia hetkiäkään. Näin on hyvä. Jo 37v olen ja aina näin mennyt. Loppuun asti jes!

ehkä siinä 50/50 voisi olla koska sattumahan voi aina sekoittaa pakkaa sen verran että "se vain tapahtuu", muuten kyllä kun en kovin hanakasti edes hae ja arvostan joitakin asioita myös tässä sinkkuudessa näyttäisi aika pieneltä prosentit.