Uskomatonta legendaa:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288765209116.html?pos=ok-nln
Perivätköhän lapsoset isänsä kyvyn käsitellä vettä kuin vettä vaan?
Jeesuksella olikin mukamas vaimo ja kaksi lasta
17
183
Vastaukset
- fda
No fakta on että emme tiedä oliko kyseistä henkilöä ollenkaan. Tietysti monilla oli jo 1400-1500 vuotta sitten omat teoriansa joista monet ovat säilyneet nykypäiväänkin, siitä huolimatta että näitä poltettiin jotta saatiin yksimielisempi näkemys.
Raamattua on jo katolinen-, protestanttinen- ja ortodoksinen versio.
Olisikohan kysyntää vielä yhdelle versiolle, jossa Jeesuksen viriili mieskunto ja vivahteikas lapsuus olisi korostetusti esillä?- kaikkee ne
Joo, Raamattua olisi syytä hiukan elävöittää. Jeesuksen äiti voisi todeta jossain vaiheessa, kun Jeesus nousee vetten päällä kontiltaan jaloilleen, että ensimmäinen askel. Joosefille, isälleen, Jeesus loihtisi vedestä kiljua lohdukkeeksi, koska muija olisi hankkiutunut paksuksi mukamas jonkun "jumalan" kanssa. Elatusmaksuista ei tietenkään olisi sovittu mitenkään.
- isänsä poika
Tuo Jesse-vekkulin "vivahteikas lapsuus" varsinkin olisi mielenkiintoinen, koska ovathan apokryfikirjoihin kuuluvan Tuomaan lapsuusevankeliumin kertomukset Jessestä kaikkea muuta kuin mairittelevia lähimmäisenrakkauden kuvauksia.
Niissähän Jesse mm. kiroaa kaksi poikaa jotka kuolevat ja toisen vanhemmat vielä sokeutuvat. Eipä mikään ihme että tämä evankeliumi siivottiin pois raamatusta yhdessä monen muun ihanteelliseen sankarimytologiaan soveltumattoman tekstin kanssa. Raamatustahan on siivottu tai jätetty pois niin paljon tekstejä, että niistä kyhäisi vaivatta pari raamattua lisää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apokryfiset_kirjat
Mutta jos Jessen isä oli kiivas ja kostonhimoinen, käski seivästää ihmisiä paaluihin ja käski tappamaan armotta kaikki vanhukset, naiset ja lapset viimeiseen henkeen, niin miksi poikansa olisi ollut yhtään sen kiltimpi tai erilainen. Samanlainen sadistinen ja kostonhimoinen kiivailija. "Olisikohan kysyntää vielä yhdelle versiolle, jossa Jeesuksen viriili mieskunto ja vivahteikas lapsuus olisi korostetusti esillä?"
Onhan tuosta vielä Thomas Jeffersonin versio, missä Jeesus ei tehnyt mitään yliluonnollisia temppuja.
- Perskeles
Oliko koko Jeesusta edes olemassa?
http://www.rawstory.com/rs/2014/08/did-jesus-exist-growing-number-of-scholars-dont-think-so/
Jos olemattoman jumalan olematon poika sai lapsia oliko niitäkään olemassa?- heitän veikkauksena
"Jos olemattoman jumalan olematon poika sai lapsia oliko niitäkään olemassa?"
Jos olemattoman jumalan olematon poika saa siemensyöksyn, siinä ei pahemmin siittiöitä ole.
- Jyri
varmasti töissä Vattenfallilla tai jossain ristisiitossa.
Siinä ei nostosiltaa tarvitse korjata kun Jeesus jakaa vedet ja työntää veneet eteenpäin. PurjeVeneen omistaja vain toivoi sillan avaamista ENNEN en alittamista.
Nyt hänellä on soutuvene ja 3 metrin airot. Ja haluvaa vetää Jeesuksen kölin ali kiitokseksi - tiedetutkija
Wilsonin ja Jacobovicin mukaan on kyse salaisesta koodista, joka kertoo VT:n Joosefin ja hänen vaimonsa Aasenatin kautta Jeesuksen ja Maria Magdaleenan rakkaustarinan.Simcha Jacobovici on väärien teorioiden kulkukauppias, joka pyrkii myymään mediaan vääriä tietoja. Jacobovici on tuonut esille Jeesuksen veljen luuarkun, joka todettiin valheelliseksi. Jacobovici oli myös mukana tekemässä dokumenttia Jeesuksen perhehaudasta, joka on myös paljastunut valheeksi. Jacobovici on myös väittänyt löytäneensä nauloja, joilla Jeesus ristiinnaulittiin. On todella sääli, että media ostaa ja julkaisee Jacobovicin valheellisia juttuja. Mitäköhän valheita Jacobovici keksii seuraavaksi?
Tsekkaa. http://www.kotipetripaavola.com/Jeesuksenvaimojalapset.html- ....
Olisiko muita lähteitä? Paavola ei ole kovinkaan luotettavan oloinen, herralla kun on asiassa oma jumala ojassa
hehe...tämähän pesee kohta kauniit ja rohkeat mennen tullen :D
Jään innolla odottamaan "seuraavaa kautta" ja "uusia paljastuksia" :)- ^^^^^^^^
Hautalöytö ei ole valhetta, luulevaiset tottakai haluavat säilyttää
Jeesuksen taivaaseen nousemisen ainoana totuutena.
Haudasta löytyneet luuarkut ovat valitettavasti totta,yhdessä luki
Juudas Jeesuksen poika. Muita mm. Jeesus Joosefin poika,
Maria,Joosef, Jose, Magdalan Maria emara.
( Jeesuksen kadonnut hauta)
Taivaaseen astuminen ei ole muuta kuin Jeesuksen lähipiirin
keksimä peitetarina, koska ristillä kuoleminen oli häpeällistä.
Roomalaiset tuomitsivat kuolemaan vain kapinalliset. - fda
^^^^^^^^ kirjoitti:
Hautalöytö ei ole valhetta, luulevaiset tottakai haluavat säilyttää
Jeesuksen taivaaseen nousemisen ainoana totuutena.
Haudasta löytyneet luuarkut ovat valitettavasti totta,yhdessä luki
Juudas Jeesuksen poika. Muita mm. Jeesus Joosefin poika,
Maria,Joosef, Jose, Magdalan Maria emara.
( Jeesuksen kadonnut hauta)
Taivaaseen astuminen ei ole muuta kuin Jeesuksen lähipiirin
keksimä peitetarina, koska ristillä kuoleminen oli häpeällistä.
Roomalaiset tuomitsivat kuolemaan vain kapinalliset.Jumalan poika oli tuohon aikaan ilmaus jota käytettiin ylemmistöstä. Yhden teorian mukaan Jeesus käyttäytyy UT:ssa kuin olisi ollut Daavidin sukua ja Israelin laillinen hallitsija. Tämä olisi ollut Roomalaiselle vallalle vakava uhka koska heillä oli ollut jo aikaisemmin ongelmia näiden kanssa. Järkevin teoria minusta, mikäli koko henkilöä edes oli olemassa.
"Jeesuksella olikin mukamas vaimo ja kaksi lasta"
Kulissiavoliitto?- fda
http://www.hs.fi/tiede/a1415683152042
Hesarista:
"Hiltunen itse uskoo, että jos Jeesuksella olisi ollut vaimo ja lapsia, siitä olisi jäänyt aikalaisdokumentteihin paljon mainintoja."
Hieman kieroilua. Hiltunen unohtaa mainita että Jeesuksesta ei jäänyt aikalaisdokumentteihin mitään vastustajien eikä edes neutraalisti häneen suhtatutuneen mainintoja. Hiljaisuus on mykistävä.- Perskeles
"Hiltunen unohtaa mainita että Jeesuksesta ei jäänyt aikalaisdokumentteihin mitään vastustajien eikä edes neutraalisti häneen suhtatutuneen mainintoja."
Ei löydy oletettuun Jeesukseen myötämielisesti suhtautuvienkaan aikalaismainintoja.
- kaikkee ne
Tänään ne Jeesuksen lasten nimet sitten paljastetaan. Poikaselle sopisi Vihtori Anselmi ja tyttöselle Elviira Eufrosyyne. Veikkauksena heitän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591134Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83593Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt29480