On luettavissa ennusteista, että lopulta Juutalaisten jäänne maailmassa palaa Jumalansa luokse, kun he ottavat vastaan Jeesuksen Kristuksen.
Tämä paluu tapahtuu suurten vitsausten aikaan, ja tämä paluu tulee olemaan sinuakseksi kaikille kansoille, ja monet liittyvät tähän Juutalaisten paluuseen eri kansoista ja siitä alkaa tuhannen vuoden rauha, jolloin Saatana on sidottuna tuhanneksi vuodeksi, ja ajassamme hallitseva Peto, eli uskoakseni aikamme rahavalta ja sen vallitsevat kuninkaat, eli aikamme vallitsevat henget, joita nyt ihmiset seurailevat, niin tämä Peto sarvineen, eli kuninkaineen heitetään tuliseen järveen ja Jumala ottaa hallituksen.
Kun tuhat vuotta on kulunut, niin Saatana päästetään taas irti vähäksi aikaa, ja se lähtee taas villitsemään kansoja ja se eksyttää ne taas, mutta sen lopullinen loppu on silloin jo lähellä, jolloin sekin heitetään tähän tuliseen järveen, jossa Peto myös on.
Juutalaisten paluu
19
112
Vastaukset
Juutalaiset ovat palanneet Sioniin, Jumala asuu Sionin vuorella ja kansa on nyt hänen edessään.
Voi myös sanoa; He nousivat ylös Jerusalemiin.- 22xgxxxx
muslimit eivät päästä heitä pyhille paikoilleen.
Kun Juutalaiset palaavat niin se on Baabelin tuhon aikaa, eli nykyisen hallituksen, joka maailmassa vallitsee.
Tämä aika on jumalattomuuden aikaa maailmassa, ja pian tulevat vitsaukset, jotka johtavat uuteen aikaan, ja Juutalaisten paluuseen.- 22xgxxx
Jos kahden valtion ratkaisua ei tule voi olla seurauksena Israelin valtion hajoaminen.
Juutalaiset ovat palanneet ja Israel on syntynyt uudelleen, on itsenäinen valtio .
'Baabelin tuhon aika',
Onko Baabeli joku palapeli, vai tarkoittaako se Babyloniaa? Babylonia taisi olla nykyisen Irakin seuduilla ja melkein on Irak tuhoutunut jo.
Vitsausko lie vai mikä, ainakin Saddam Hussein uhkasi hävittää Israelin silloin kun eli.Muinaines tapahtumat, tarjoavat vertaus kuvaa myös tälle ajalla, vai ajatteletko, että Jumala ei koskaan puhunut näistä päivistä?
eikö se ole selvää, että hän puhui aina niistä päivistä, aina siihe aikaan jolloin kaikki asetettaisiin kohdalleen.
Mutta tänään kaikki ei ole vielä kohdillaan.
Jos luemme profeettoja vain ihmisviisautta käyttäen, emmekä luota Jumalan johdatukseen niitä tulkitessa, niin me eksymme. ja näemme niissä vain, jonkin yhden historiallisen tapahtuma, mutta jos meissä Henki, joka ohjaa ymmärrystämme, niin me näemme niissä sekä historiallisen tapahtuman, että vertauskuvan tuleviin tapahtumiin, ja myös näihin päiviin siis.
Onko tämä aika sinun käsityksesi, siitä suuresta siunauksesta, joka kohtaa koko maata, kun Juutalaiset paalaavat?
13. Ja niinkuin te olette olleet kirouksena pakanakansain seassa, te Juudan heimo ja Israelin heimo, niin te, kun minä teidät vapahdan, tulette olemaan siunauksena. Älkää peljätkö, olkoot teidän kätenne lujat. (Sakarja 8:13)
Tämä tapahtuma on vielä edessä, mutta se tulee ahdistksen aikaan, joka kohtaa tämän maailman.
"Kirouksena pakanakansain seassa.... "
Miksi pakanakansat ovat vainonneet juutalaisia, ei siitä voi mitään siunausta odottaakaan.
Kun juutalaisten vainoaminen ja hävitysvimma heitä kohtaan loppuu, on selvää, että siitä seuraa rauha juutalaisille ja myös koko maailmalle. Sitä voi sanoa siunaukseksi ja siihen voi itse kukin vaikuttaa.
Jumala kohtelee suurempaa osaa siten, kuin suurempi kohtelee pienempää.
Islamin maailmassa on vielä juutalaisvihaa ja hävitysvimma, mutta nyt myös suuri ahdistus ja sekasorto. Islamin miekka on kääntynyt itseään vastaan.
Kristillinen maailma on jo vähän parantunut, suojelunhaluakin löytyy, mutta toisaalta tuntuu, että sotaan ajautuminen on hiuskarvan varassa.
Vainoamista voi sanoa kiroukseksi, onhan se mielessä oleva paha-ajatus, joka voi johtaa murhaamiseen ja sitä kautta mielen hajoamiseen pysyvästi.
Ihmiset voivat vaikuttaa siihen, että vihan aikakausi loppuu.Tässä ajassa ihminen on ajautunut hillittömyyteen, kuten on ennustettu että kävisi, mutta miten kertoa hillittömälle että hän osana hillittömyyttä, niin että hän sen voi ymmärtää, jos rakastaa sitä?
Jumalan viha kohtaa tätä kaikkea pian, ja vihanajan päätytyä alkaa uusi aika, jossa tämä hekuman henki ei hallitse, vaan kaikkivaltias Jumala, ja meidän Herra Jeesus Kristus.Hilli Hilli.......Hillittömyydestä avautui ikkuna, jonka näkymän aion nyt kertoa sinulle.
Oli kaksi koulukuntaa, silloin aikoinaan, oli rabbi Hillelin ja rabbi Gamalielin.
Gamaliel oli ankara, kirjaimellinen, hiukan juro ja sanotaan; vähän epäystävällinen, ehkä suorasanainen ja vaativa.
Hillel oli toisenlainen, suurpiirteinen, suvaitsevainen, lempeä, lähimäisenrakkautta tähdentävä.
Juutalaisia toki molemmat.
Voisiko olla niin, että sana hillittömyys olisi tullut Hillelin nimestä, niiden toimesta, jotka kannattivat ankaruutta enemmän, kuin lempeyttä. No en tiedä, tuli vain mieleen, että näin voisi olla.
Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, löytyy muuten myös kolmannesta Mooseksen kirjasta. Ei siis ole evankeliumin keksintö.fari.g kirjoitti:
Hilli Hilli.......Hillittömyydestä avautui ikkuna, jonka näkymän aion nyt kertoa sinulle.
Oli kaksi koulukuntaa, silloin aikoinaan, oli rabbi Hillelin ja rabbi Gamalielin.
Gamaliel oli ankara, kirjaimellinen, hiukan juro ja sanotaan; vähän epäystävällinen, ehkä suorasanainen ja vaativa.
Hillel oli toisenlainen, suurpiirteinen, suvaitsevainen, lempeä, lähimäisenrakkautta tähdentävä.
Juutalaisia toki molemmat.
Voisiko olla niin, että sana hillittömyys olisi tullut Hillelin nimestä, niiden toimesta, jotka kannattivat ankaruutta enemmän, kuin lempeyttä. No en tiedä, tuli vain mieleen, että näin voisi olla.
Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, löytyy muuten myös kolmannesta Mooseksen kirjasta. Ei siis ole evankeliumin keksintö.Tänään kyllä puhutaan paljon lähimmäisen rakkaudesta, mutta usein se tuntuu vaan lopuvan siihen kohtaa, kun pitäisi antaa toiselle omastaan.
Kristus antoi henknsä meidän kaikkien edestä, jotta me hänen kauttaan saisimme nyt elää ja löytää yhteyden Jumalaan, ja siinä on oikeaa lähimmäisen rakkautta, että on valmis antamaan henlkensä muiden puolesta.
Vaan miten on?
Kuten sanottua, ihminen ei ole valmis antamaan, edes liiasta omastaan auttaakseen hädässä olevia.
Älkää rakastako vain sanoin, vaan teoin ja totuudessa." jotta me nyt hänen kauttaan saisimme elää "....
Minulle kyllä äiti antoi elämän. En tiedä onko ilma, jota hengitän, nimeltään jeesus, en ole tullut ajatelleeksi, että saan hengittää ja elää sen takia, että Jeesus antoi tuon hengen, tai ilman jota hengitän.
"Älkää rakastako vain sanoin, vaan teoin ja totuudessa."
Niin muut tekevätkin, vain kristityt ulkoistavat rakastamisen jeesukselle, sanomalla; Jeesus rakastaa sinua": " Jeesus auttaa, jeesus pelastaa " helppoa, ei itse tarvitse tehdä mitään.fari.g kirjoitti:
" jotta me nyt hänen kauttaan saisimme elää "....
Minulle kyllä äiti antoi elämän. En tiedä onko ilma, jota hengitän, nimeltään jeesus, en ole tullut ajatelleeksi, että saan hengittää ja elää sen takia, että Jeesus antoi tuon hengen, tai ilman jota hengitän.
"Älkää rakastako vain sanoin, vaan teoin ja totuudessa."
Niin muut tekevätkin, vain kristityt ulkoistavat rakastamisen jeesukselle, sanomalla; Jeesus rakastaa sinua": " Jeesus auttaa, jeesus pelastaa " helppoa, ei itse tarvitse tehdä mitään.Olenhan sinullekkin tämä jo sanonut, että tämän ajan kristityt ovat eksyneitä kristittyjä, joiden ennustettiin tulevan, joten älä heidän sanomisaan vertaa siihen, miten oikeat Herran Jeesuksen Kristuksen seuraajat toimivat ja puhuvat.
Minä sen tiedän, että nämä tämän päivän kristityt ovat tekohurskaita, kun päivästä toiseen heitä kehoitan hyviin tekoihin, mutta eivät anna sille juuri arvoa.
Mutta en minä tässä muitakaan ihmisä kehu, vaan kyllä tämä itsekkyys on koko maailman sairautena tänään, sillä hekumoiden halutaan elää, ja vähät välittää puutteessa olevien tilasa, muuta kuin tekohurskaasti hyviä puhuen, tai muuten ihmisiltä kiitosta keräten torvea edellään soitellen, kun mennään antamaan se lantti köyhälle, siitä omasta aarrekastaan.
Ei ole hyvä tämä maailma jossa elämme, ja joka ei sitä näe, ei Jumalaa voi tuntea.
- testamentti
Jeesus on jumalan poika. Näin sanoo raamattu ja se myös ilmoittaa ettei ole kuin yksi jumala herra sebaot. Kolmiyhteys ei tarkoita sitä että Jeesuksesta olisi tullut uusi jumala vaan sitä että jumalan henki yhdistää Jeesusta ja herraa sebaotia ja ihmeteot joita tapahtuu, tapahtuu jumalan hengen voimassa ja ovat jumalan tekoja. Mutta niistä kiitos kuuluu herralle sebaotille Jeesuksen nimessä.
Juutalaiset palaavat fyysisesti israeliin melkein kaikki ennen kolmatta maailman sotaa ja Jerusalem tulee olemaan Israelin valtion pääkaupunki. Palestiinasta en tiedä eikä raamattu tue käsitystä Palestiinan valtiosta raamatullisen Israelin alueella. Ennustukset ja profetiat tästä löytyy vanhan testamentin sivuilta.Mistä kolmannesta maailmansodasta mahdat puhua?
Jumalan vitsaukset ne on tuloillaan tähän maailmaan.
Sota ja rauha..
'Katso kaikkia korkeimman tekoja, ne ovat kaikki kaksittain, toinen toisensa vastakohta.'
Voi siis valita, sodan tai rauhan. Tehdä kumman haluaa.Jumala on vahurskas, ja maksaa kullekkin omien tekojensa mukaan.
Israelin sotaisuus alkuaikaan, kun Israel saapui Kanaaninmaahan johtui siitä, että Jumala oli hyljännyt kansansa taivaallisen sotajoukon komentoon, eikä itse johtanut Israelia, sen paatumuksen vuoksi, joka kansassa oli.
2. Ja minä lähetän enkelin sinun edelläsi ja karkoitan pois kanaanilaiset, amorilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, 3. että tulisit siihen maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Sillä minä en itse vaella sinun kanssasi, koska olet niskurikansa, etten minä sinua tiellä hukuttaisi." (2 Mooses 33:2-3)
Eikä Jumala johda teitä vielä tänäänkään, sillä te rakastatte tätä maailmaa enemmän, kuin Jumalaa.
Israelin paatumus kestää aina Jumalan vitsausten aikaan, jolloin Isrela tulee kääntymään ja tämä kääntymys on siunaukseksi koko maailmalle, ja päättää pian vitsaustenajan.
11. Mihin asti Herra? Ja hän vastasi; "Kunnes kun, tuhottu on kaupungit ja tyhjänä asukkaista ja talot ilman ihmisiä, ja maa on autio täysin 12. ja kaukana on ihminen Jahvesta, ja suuri autius keskellä maan. (Jesaja 6:11-12)
Tämä kuvaa ajankohtaa, jolloin Israel palaa, eli Jumalan vihan aikaan, jolloin maata on kohdannut suuret vitsaukset.
Maailmansotako... ?
" Onko minulle mieleen syntisen kuolema, eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja saa elää"
Tämä on Jumalan suhtautuminen asiaan, raamatun mukaan.ainasoja
'Israelin paatumus....'
NO... ei puhuta Juudan paatumuksesta, vaan Pelastus on Juudasta.
Jaakob sai nimen 'Israel,' Jaakobilla oli kaksitoista poikaa, heistä syntyi heimoja ja kansoja, kuka tietää missä ovat paatuneina, sekasortoiselta näyttää naapurimaissa.- eretsisrael
Älä usko teorioihin vaikka ne olisi raamatullisia. Lue raamattu. Ennen kaikkea vanha testamentti niin tiedät jotain Israelin historiasta, ennustuksista ja profetioista. Sekä täyttyneistä että täyttymättömistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642