Kenelle palestiina kuuluu?

HYVÄKIRJOITUS

Katso kartta linkistä.

Yksinkertainen kysymys, johon ei vain kukaan ole osannut kaikkia tyydyttävästi vastata. Vaikka Raamattu sisältääkin oikean vastauksen ja senkin, miten asiassa lopulta tulee käymään, ei sitä ehkä ole syytä tässä toistaa, koska kaikilla ei ole siihen vastaanotinta.
Monet tietävät asioista paljon perusteellisemmin mutta tuon tässä esiin jotain yleistietoa ko asiasta.

Yleiset tiedotusvälineet tekevät jostain syystä kaikkensa peittääkseen tosiasiat ihmisiltä erityisesti, kun on kysymys Israelista. Mutta joskus putoaa haaviin oikeitakin tiedonjyväsiä mm. se, että Israelilaiset, siis Abrahamin jälkeläiset, ovat asuneet Palestiinassa yli 3400 vuotta ja ensimmäisestä kuninkaastakin, Saulista on kulunut jo yli 3000 vuotta. Heitä oli siellä koko senkin ajan, minkä juutalainen kansa oli hajotettuna ympäri maailmaa, eli vuodesta 70 jKr vuoteen 1948, jolloin Israel perustettiin uudelleen. Israelilaiset ovat ainoa paikallisväestö, jolla koskaan on ollut kansallinen itsehallinto siinä maassa, mitään muuta valtiota siellä ei ole ollut.

Keitä palestiinalaiset ovat? Heillä on ainakin neljä eri vaihtoehtoa omalle kansallisuudelleen. Arafat sanoo heidän olevan filistealaisten jälkeläisiä. Filistealaisia ei historia kuitenkaan tunne makkabilaissodan 145 eKr, jälkeiseltä ajalta. Opetusministeri Hannan Ashrawi sanoo, että he ovat ensimmäisten kristittyjen jälkeläisiä. Historia tuntee kyllä marttyyrit mutta ei kerro muslimeiksi kääntyneistä kristityistä. Ministeri Faisal el-Husseini taas väittää heitä mamelukkien jälkeläisiksi. Mamelukit olivat kurdeja, jotka asuvat Turkin, Irakin ja Iranin alueella, joten heitä pitäisi etsiä sieltä. Vielä neljäs joukko sanoo heitä muinaisten kanaanilaisten heimojen jälkeläisiksi. Jokainen ryhmä on mielestään ehdottomasti oikeassa.
Ehkä totuus on lähinnä siinä lauseessa, jonka palestiinalaisten asevoimien komentaja Zuheir Mushin, vahingossa lipsautti Kairossa erään suuren saksalaisen aikakauslehden sponsoroimassa lehdistötilaisuudessa:
"Palestiinalaisten identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoitusperiä. Tosiasiallisesti ei ole olemassa palestiinalaista kansaa - vain poliittisista syistä puhumme palestiinalaisten identiteetistä."

Palestiinalaisista tehtiin taktisista syistä Israelille vihollinen, jonka tarkoitus on vetää maailman tuomio Israelin ylle. He ovat islamilaisten kansojen verinen syötti YK:lle ja Länsimaille, jotka ovat silmin sinisin menneet ansaan. Israelhan ei karkoittanut palestiinalaisia vaan sen tekivät ympärillä olevat arabivaltiot. Alkujaan 580 000 pakolaisesta on kasvanut 3,5 miljoonainen. Ei ole mikään ihme, että Israel ei päästä YK:n ryhmää paikalle. Eivät ne Israelissa ole yhtä tyhmiä kuin me täällä länsimaissa.
Jatkuvan kurjuuden ylläpitämisestä huolehtii Arabien rahoittama ja aseistama Arafat (Yasser Mohammed Abd ar-Ra'uf) sekä Hamas-, Fatah- ym-terroristijärjestöt, jotka eivät pyrikään rauhaan. Heille ei ole kelvannut yksikään rauhanehdotus vaan jokaiseen on vastattu tappavalla terrorismilla. Kaiken takana on Islam ja sen hallitsemat valtiot. Islam tappaa jopa omia perheenjäseniään, vieläpä täällä pohjoismaissakin. Päivittäin uutiset kertovat kuinka palestiinalaiset lynkkaavat omia jäseniään, eikä kukaan sano mitään. No - onhan se niin heidän tapaistaan. Heille tappaminen on näköjään elämäntapa.

Israel on jätetty yksin puskuriksi länsikulttuurin ja Islamin väliin. Jos se pato pettää, Islamin seuraava kohde ovat kristityt maat.
Jos jossain tarvitaan rauhaanpakottamista, tulisi NATO:n, USA:n ja EU:n yhdessä toimia niin, että islamilaiset maat tekevät rauhan Israelin kanssa, silloin ehkä (huomaa - ehkä) rauha olisi mahdollinen myös Palestiinassa.

Esko Tienhaara
Uusimaa-lehdessä 3.5.2002

KATSO KARTTA LINKISTÄ.

21

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LINKKItässä
    • lisää_aitoja_vai

      Ei ainakaan rasistiselle, fasistiselle Israelin valtiolle jota
      siionisti valtio usa tukee.

      • Totuusonhyväksyttävä

        Katsoitko karttaa lainkaan.
        Luitko edes historiaa.
        Tuot vain palstalle omaa Israelin vihaasi vailla vertaa .


      • lisää_aitoja_vai
        Totuusonhyväksyttävä kirjoitti:

        Katsoitko karttaa lainkaan.
        Luitko edes historiaa.
        Tuot vain palstalle omaa Israelin vihaasi vailla vertaa .

        Siis sinun oma totuutesi joka on rikkumaton.
        Voisiko asia olla toisin jos et olisi fundamentalisti, herää harhastasi.


      • gospodi

        Ei apartheidiä harrastava Israel


    • fari.g

      " Historia ei kerro muslimeiksi kääntyneistä kristityistä?"

      Minä olen lukenut, että Syyria oli ensimmäinen kokonaan kristitty maa, kun kuningas pakotti kansan kääntymään. Onko enää ?


      Olen lukenut myös, että temppeliritarien aikainen kuningas Balduin, siirsi kristittyjä Jerusalemiin, jostain Egyptistä tai Egyptin takaa.
      Ainaisten sotien seurauksena väki oli vähentynyt niin paljon, että tehtiin väestönsiirtoja.

      Osa palestiinalaisista voi hyvinkin olla näiden siirrettyjen kristittyjen jälkeläisiä.

      Muslimivalloituksissa on ollut pakko kääntyä/alistua, tai vaihtoehtona kuolla, aivan samoin, kuin kristittyjen valloituksissa.

    • nhlamxcbn

      Palestiina kuuluu sen alueella sijaitseville valtioille,joita ovat Israel,Jordania sekä osia Libanonista ja Syyriasta. Myöskin nykyisin Egyptille kuuluva Siinai voidaan laskea Palestiinaan kuuluvaksi.

    • Luovuttaiskohan Jordania, Libanon, Syyria, Egypti noita alueita uudelle Palestiinavaltiolle ?

      • LähimmäisenRakkautta

        Israelin jälleenvalitun pääministerin lausunto paljasti sen mitä on epäilsty jo
        vuosikymmeniä. ISRAEL ei tule koskaan suostumaan kahden valtion yhtymään.
        Israelin hallituksen päämiesten viestien mukaan heillä on aikomus ( toivomus )
        siirtää palestiinalaiset erämaahan teltta-asutuksiin. Hiekka-erämaassa ei kasva
        mikään, tee siitä omat johtopäätöksesi ?


      • Tuhoontuomittuja

        Kaksi eri jumalaa eivät sovi saman katon alle, siinä on teille tarvittavaa kirjallisuutta.
        Mikään muu kuin uskonnolliset vakaumukset, eivät eroita kansoja enemmän.
        Tämänmaailman jumala saatana on sen hyvin järjestänyt. Jokaisella lahkolla on omat pelastuksensa suunnitelmat, isrelilla heidän ydinaseensa, eivät he jumalia
        tarvitse, vaikka heillä on aina niitä ollutkin kautta historian. BAAL yksi niistä
        vaikuttamimmista. Naivat beduiinien naisiakin vastoin YAHWEn määräyksiä.


      • nhlamxbmn

        Eivät tietenkään luovuttaisi,kuten eivät ole tehneetkään. Palestiina-nimistä valtiota ei Palestiinan alueella ole milloinkaan ollut ja on käytännössä täysin selvää ettei sellaista myöskään tule,etenkään kun tuo islamistinen ja pan-arabistinen pyrkimys edellyttäisi väistämättä Israelin valtion ja sen kansan sotilaallista tuhoamista sekä hävittämistä.


    • äänestänyt

      Maailmanpolitiikka on niin kovin sekavaa. Jos lukee esim. toiseen maailmansotaan johtaneita seikkoja, niin ei voi muuta päätellä kuin että kansat valitsevat ahneita ja sotaisia johtajia, jos saavat valita. Jos eivät saa valita, niin valtaan nousee varsinkin silloin ahneita ja sotaisia, typeriä johtajia. Olemmeko me osanneet valita oikein? Luulisin niin.

      http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/toisen_maailmansodan_alku.htm

    • Raamatussa_totuus

      Jumalan on maa kaikkinensa, ja kuinka sitten Jumala ja vastustajansa ihmisten tia muun kautta omaa tahtoaan, jos sitä on aktiivisesti, pyrkivät toteuttamaan, on jo paljon hankalampi asia, toki voidaan ihmisenä mahdollisesti hyväksyä se, Jumala tekee mitä tahtoo ja vastustaja sen, mitä pystyy ja saa tehdä.

    • Jumala_valmistanut

      Uuden Jerusalemin omalle pyhälle kansalleen, ja riittää, ja tulee alas taivaasta laskeutumaan tuo suuri kaupunki, kun Jeesus tulee takaisin. Tässä on Jumalan pyhien lohdutus tässä maailmassa, ja tuhat vuotiseen valtakuntaan pääsemiseksi kannattaa jokaisen kilvoitella viisaasti ja Jumalan Hengen voimassa.

      Tietysti Israelin luvatun maan alueet on hyvä antaa Israelin juutalaisten asuttavaksi ja hallittavaksi. Miten sitten palestiinalaisten kannattaa tässä asiassa toimia? Riippuu tietysti tapauksesta ja suhteestaan Israelin juutalaisiin ja Israelin Herraan, ja Jumala johdattaa jokaista joka rukoillen ja pyhittyen tahtoo hyvää elämäänsä.

    • Hyvin_mahdollista

      palestiinalaiset ovat Lähi-idän eri kansoista sinne menneitä ihmisiä. Hyvin luontevaa heidän olisi myös asua noissa Lähi-idän ja Israelin luvatun maan lähikansoissa sekä uskontonsa että kielen että myös kulttuurinsa tähden, ja toki oikealla asenteella varmaan voivat asua myös Israelissa juutalaisten kanssa rauhassa, mutta mielenmuutos eli parannus on hyvä Jumalassa tässä asiassa tehdä monien myös varmasti.

      • PotaskaaPumpataan

        Kuinkas monta kertaa israelin kansan on mentävä " luvattuun maahansa " ?
        40 vuotta aavikoilla,egyptistä paon jälkeen he saivat sen mikä oli heille YAHWE
        luvannut. Sitten monenlaisten rikkomustan tähden YAHWE antoi tuomionsa
        " uppiniskaiselle kansalle " antaen vihollisten valloittaa ISRAEL,ja tuhota se.
        EI JÄÄNYT KIVEÄ KIVEN PÄÄLLE. Mitenkä sen selitätte, TE VIISAAT ?
        Poliittista ydinasevaltiota ei jälleenrakenneta YAHWEn avulla, se on varmaa.


    • TurpiinTuleevarmasti

      Holokausti-mainostus on tehnyt tehtävänsä maapallon kansoille, nyt sitä jatketaan
      ISRAEL tukemisen jatkona, vaikka exoduksen aloitti Rothchild pankkiiri eikä
      israelin JUMALA, YAHWE. Yki, kaksi taikka usempi valhe ei muuta sitä totuudeksi.
      ISRAEL politiikka on vain yksi osa USAan siionisti-juutalaisten suunnitelmista.
      Veljesmailla on yhteinen päämäärä maapallon taydellisestä hallinnasta. Ainekset
      siihen ovat moninaiset kuin mustekalan lonkerot. Ensimmäisenä valuuttojen hallinta
      ja niistä välistä-veto. Finanssijärjestelmät pankkeineen ovat jo vankalla pohjalla.
      NATO-aseistus ja tukikohdat maapallolla enteilevät asoiden kiihtyvän nopeasti.
      Pienempien maiden hallituksiin sotkeutuminen sisäisesti on jokapäiväistä asiaa.

    • jvbkbjhcxfzghvblnyd

      1917 juutalainen Rothschildin pankkimafia teki Englannin kanssa Balfour Declaration-sopimuksen juutalaisvaltion perustamisesta PALESTIINAAN.

      1930 maaliskuu: Englantilaisen Shaw kommission reportin mukaan juutalaisten massamuutto PALESTIINAAN aiheuttaa maattoman ja tyytymättömän luokan palestiinalaisia.

      1931 huhtikuu: Juutalaiset zionistit perustavat sotilaallisen terroristijärjestön IRGUNin valloittamaan maat palestiinalaisilta ja myöskin osia Jordaniasta ja Syriasta.

      1937 heinäkuu: Lordi Peel`sin raportti tekee tilanteesta sen johtopäätöksen, ettei yhteistyö arabien ja juutalaisten välillä onnistu Palestiinan valtiossa.

      Elokuu: Juutalaiset IRGUN terroristit hyökkäävät arabien linja-autoihin Palestiinassa.

      1939 toukokuu: Englannin hallitus julkaisee tiedonannon jonka mukaa Palestiinan jako ei onnistu vaan ehdottaa itsenäisen ja roduttoman Palestiinan valtion perustamista kymmenen vuoden sisällä. Juutalaisten maahanmuuttoa rajoitetaan 75 000 henkeen seuraavan viiden vuoden aikana.

      Kesäkuu 29: Palestiinassa juutalaiset IRGUN terroristit iskevät jälleen arabien linja-autoihin tappaen 24 siviiliä.

      Marraskuu: Palestiinan tilanteen takia Englannin hallitus perustaa uuden Sir John Woodheadin johtaman komission, joka yrittää saada uudellen läpi Peelen komission ehdotusta, jonka mukaan juutalaisilla olisi 1000 neliökilometrin alue Tel Avivin ympärillä.

      Äärioikeistolaisen Stern-liigan terroristin Avraham Sternin kirje NAZI-Saksan hallitukselle, jossa hän ehdottaa liittoa Saksan kanssa Englantia vastaan päämääränään Israelin itsenäistyminen:
      http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6f/SternGang-Doc-Nazi-Collaboration.jpg

      Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIen kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIt auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Lehi_(group)#Contact_with_Nazi_Germany

      1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaan"

      1946 huhtikuu: Usan presidentin Trumanin painostuksesta Englanti taipuu sallimaan 100 000 juutalaisen pakolaisen siirtämiseksi Euroopasta Palestiinaan.

      Lokakuu 1: Zionistinen terroristiorganisaatio IRGUN tekee pommi-iskun Englannin suurlähetystöön Roomaan.

      1947 toukokuu 15: YK suosittaa komitean perustamista, komitea suosittaa Palestiinan jakamista.

      Kesäkuu: Juutalaiset terroristit lähettävät kirjepommin Englannin kapinettiministeriöön.

      Heinäkuu: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN hirttää kaksi englantilaista kersanttia ja miinoittaa heidän ruumiinsa.

      Syyskuu 3: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN lähettää pommipaketin Englannin sotatoimistoon, pommi räjähtää postin lajittelussa Lontoossa haavoittaen kahta.

      Marraskuu 29: Zionistien lobbaamisen tuloksena YK päättää Palestiinan jaosta, yli puolet Palestiinasta muodostaisi tulevan juutalaisvaltion ja Jerusalemista tulisi kansainvälinen kaupunki.

      Joulukuu 11: Juutalaisesta kuorma-autosta heitetään pommi arabien linja-autoon, 6 arabia kuolee ja 30 haavoittuu; aseistautuneet juutalaisterroristit murhavat myös 12 arabia rantakylässä lähellä Haifaa.

      Joulukuu 13: Juutalaisen terroristiorganisaation IRGUN Zvai Leumi murhaa 18 palestiinalaista ja haavoittaa 60 Jerusalemissa, Jaffassa ja Lyddassa. Jerusalemissa pommit heitettiin torialueelle lähellä Damaskuksen porttia; Jaffassa pommit heitettiin arabialaisten kahvilaan; Lyddassa arabit murhattiin kranaateilla ja automaattiaseilla.

      Joulukuu 19: Zionistisen terroristijärjestön Haganah hyökkää arabikylään lähellä Safadaa, räjäyttäen kaksi taloa, raunioista kaivetaan 10 palestiinalaisen ruumiit joista 5 oli lapsia.

      Joulukuu 29: Damascus Gate in Jerusalem, juutalaiset IRGUN terroristit heittävät kranaatin taksiin murhaten kaksi englantilaista konstaapelia ja 11 arabia, 32 haavoittuu.

      Joulukuu 30: Juutalaiset terroristijärjestöt Palmach ja Carmel Brigade tekevät iskun Balad al Sheikh kylään murhaten yli 60 palestiinalaista.

    • Tapi19

      Ei sillä liene väliä kelle mikäkin kivikasa ja hiekkakakkuja kuuluu! Siellä on tapeltu tuhansia vuosia, ja jatkuu loputtomiin. Tosin Israelille on ydinase ja jos vaikka Iran saisi sellaisia aikaseksi, tilanne voisi hetkeksi rauhoittua. Siksi aikaa ainakin, kun alueet ovat säteilyn tähden asumiskelvottomia.

      • Kerro.sinä

      • Tapi19

        Osa lähi-idän karttaa!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3037
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3021
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2387
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1873
    5. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      1808
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1729
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      79
      1317
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1270
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1090
    Aihe