Näky talouden kuolemasta

grexit

Bryan Huppertsin näky 3.11.1997 talouden kuolemasta

Herra näytti minulle sairaalan vuoteella makaavan potilaan, jonka nimi oli Talous. Jalkopäässä oli hänen potilaskorttinsa, jossa erilaiset käyrät ja viivat menivät terävästi ylös- ja alaspäin. Potilas eli keinotekoisen hengityksen avulla, josta hän oli täysin riippuvainen. Monet asiantuntijat olivat ympärillä tekemässä monia asioita pitääkseen potilaan hengissä. Juuri silloin ylilääkäri astui sisään, katsoi potilasta ja julisti: "Tämä potilas on kuollut. Antaa sen mikä on kuollut, kuolla." Ylilääkäri katkaisi oman sormensa liikkeellä kytkimestä elintoimintoja ylläpitävät toiminnot. Talous oli oksentamaisillaan, haukkoi henkeään ja kuoli hirveän kuoleman.
Loppu.
TÄMÄHÄN KAIKKI ON SILMIEMME EDESSÄ JUURI NYT KÄYNNISSÄ.
Potilas on Kreikka, eikä näyssä sanota minkä taloudesta on kysymys.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TheEndd

      Huomenna sitten selviää yhden maan mahdollinen kuolema.

    • Buaaahhhaahh

      Täyttä höpötystä.

      • omituinensaivartelija

        pelottaako?


    • Suomi äänestää vastaan, joten Kreikka ajautuu konkurssiin. Tämä näyttää nyt aika selvältä. Tällä toki on monta erilaista vaikutusta, kuten Venäjä saattaa suuttua Suomelle nyt TODEN TEOLLA, koska sille olisi parempi vauraampi Kreikka kuin nyt syöksykierteeseen joutuva maa. Toinen seikka mikä toteutuu, on se tosiasia että Kreikan konkurssi tulee haastamaan nyt Wilkersonin profetian. Näky kertoo että USA:n kansalaisilla on tasan kaksi viikkoa aikaa nostaa rahat pankista ja tuhlata ne kaikki johonkin viisaasti. Sen jälkeen dollari romahtaa arvottomaksi.
      Jo vuonna 2007 eräs ekonomi laski että jos dollari ei olisi pörssisidonnainen valuutta ja sen annettaisiin vapaasti kellua markkinoilla, niin hampurilainen maksaisi 600 dollaria. Se oli vieläpä silloin, joten herää kysymys, mitä tänään?

      • Buaahhhaahh

        Älä höpötä, Jarmo. Et tunnu ymmärtävän maailmanmenosta mitään.


    • Olipa pysäyttävä näky.

    • näinhänsekäy

      Kreikka on todellakin kuollut ja nyt irroitellaan viimeisiä letkuja, tukipaketteja ei enää tule. Kreikan pankit ovat konkurssissa ja pysyvät suljettuina kuukausia. Kreikalla ei ole omaa rahaa painettuna valmiiksi, joten sekin vie vähintään puoli vuotta. Kreikka on todellakin kuollut potilas, jota ei voida enää elvytykselläkään pelastaa.

      • Buaaahhhaaahhh

        Mitä sitten? Asialla ei ole tekemistä profetioiden kanssa. Tai, no, profeetathan tietenkin saavat säväreitä kun jollakulla menee huonosti. Sitten saa taas julistaa tuomiota ja tuhoa.


    • SuojissaOlen

      Tähän ei voisi paremmin muuta sanoa. Mutta lisätään mitä raamattu antaa ajan merkejen seuraamisesta kuin raamattu meitä kehoittaa.
      Johanneksen Ilm. kirja. 13;3
      Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

    • Vakava ja parhaillaan toteutuva profetia tämä on.

      • Buaaahhaaahh

        Meinaatko ettei maailmanhistorian aikana mikään valtio ole ikinä ollut taloudellisessa romahduspisteessä? Mietipä vaikkapa Saksaa Ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mieti kovasti. Mieti vielä sen jälkeenkin.


    • omituinensaivartelija

      Ateistien kommentit ovat lähinnä hätähuutoja, nimittäin tänään kuuntelin erään ex ateistin todistuksen Helluntaikirkon eräässä tilaisuudessa. Siellä tämä kertoi että moni ateisti oikeasti rukoilee hädän hetkellä varmuuden vuoksi. Hän jopa sanoi että moni ateisti sisimmiltään uskoo oikeasti mutta pinnallinen minuus kieltää tuon uskon, joka sitten ilmenee Jumalan pilkan ja kapinoinnin muodossa. Hän sanoi että hän oli juuri sellainen. Hän haastoi uskovia tahallaan riitelemään kanssan ja pilkkasi heitä, vaikka uskoi itse salaa tietoisesti että Jumala on mutta kapinoi sitä tietoisuutta vastaan.

      • Buaaahhaaaahhh

        Juuri tuon tyyppisiä tarinoitahan epäilemättä kuulee helluntailaisten tilaisuuksissa. Suuri enemmistö liikkeen jäsenistä on ajautunut toimintaan erilaisten ongelmien kautta. Siinä sitä sitten taivastellaan sitä, miten usko on ongelmista eroon auttanut! Suomalaisista hyvin pieni osa on puhdasoppisia ateisteja, vaikka heidän määränsä lisääntymään päin taitaa ollakin. Enemmistö kansalaisista on kuitenkin yhä edelleen sidoksissa kristinuskoon jossain määrin. Suurin osa käsittää kyllä kristinuskon perusideoiden ristiriitaisuudet ja siksi ihan jokainen fundisten juttu ei saa kannatusta perustuulipukukansan parissa. Tästä näkökulmasta katsellen peruskansalainen sitten saa ateistin leiman kun ei suostu vaikkapa Jalovaaran kaltaisille tapauksille rahaa antamaan ja katsoo mieluummin jotakin muuta kuin tvseiskaa.


      • omituinensaivartelija

        "Suurin osa käsittää kyllä kristinuskon perusideoiden ristiriitaisuudet ja siksi ihan jokainen fundisten juttu ei saa kannatusta perustuulipukukansan parissa."
        Tämä on se paradoksaalinen käsitys kun ei käsitä miten Raamattua pitäisi lukea ja millä asenteella. Moni teologi on hyljännyt kristinuskonsa juuri siksi kun on "muka" huomannut niin paljon ristiriitoja. Ateisti ei vaan uskalla tuoda yhtä ainoatakaan ristiriitaa käsiteltäväksi, koska todellisuudessa sellaisia ei ole. On varsin helppo heittää uskottavalta kuulostava väittämä yleisellä tasolla, vaan ei konkreettisella.
        Raamatussa ja kristinuskossa kun ei ole ristiriitoja, vaan jokainen tekee ne itse.


      • Buaahhaahh

        Koko kristinuskon oppi on täynnä omituisuuksia. Kolmiyhteinen jumalkäsitys on yksi esimerkki tästä. Jumala uhraa periaatteessa itsensä. Ihmisten on sovitettava synnit, jotka Jumala itse aiheutti, kun ihmisen loi. Jumala tiesi, mitä tulee tapahtumaan ja loi silti ihmisen.


    • Buaaahhhaaahhh

      Jäi vielä sanomatta. Avauksen tyyppiset höpäjämiset ovat juuri yksi tuikitavallinen toimintatapa fundiksilta. Ensin paapattaa joku neropatti siitä, miten elämme ennenkokemattomien mullistusten ja ongelmien aikakautta. Kun sitten tämän rohkenen kyseenalaistaa ihan faktapohjilta, huomio halutaankin kiinnittää ihan muihin juttuihin.

      • serafiiina

        No tuota, olisko se parempi jos kukaan ei sanoisi tai kirjottaisi täällä yhtään mitään?!? Sitäkö sinä haluat? Sitten olisit tyytyväinen kun koko profetiat keskustelu suljetaan turhana?


      • Buaaahhhaaahhh

        Ei siitä ole kysymys. Kyse on siitä, että kun jotakin väittää, myös perustelut on löydyttävä. Jos vaikka menneisyydestä asioita väittää niin eivät ne todeksi muutu vain siksi jos uskovainen sen sanoo. Asiat on helppo tarkistaa. Tyypillisin väittämä uskovaisilta on se että me elämme jotenkin hirvittävän vaikeita aikoja. Pölvästikin käsittää ettei se ole totta, koska menneisyyden elämä oli monta kertaa kovempaa. Ja jos taas uskovainen tulkitsee näkevänsä lopun aikojen merkkejä niin on helppoa osoittaa monia aikausia jolloin niitä merkkejä oli paljon selvemmin näkyvissä jos vain nähdä halusi. Tosi helppoa on osoittaa vaikkapa kuuluisien ruttojen olleen hirvittäviä tapahtumia keskiaikojen aikana. Uskonpuhdistuksen seurauksena syntyneet sodat olivat kovia aikoja. Sodat kestivät ennen vuosikymmeniä. Rooman tuhosta puhumattakaan. Eri mieltä oleminen pitää vain kestää. Tämä palsta on avoin keskustelulle. Telttakokouksessa voi upota yleisöön mikä vain, täällä ei. Sitä eivät näytä uskikset ymmärtävän millään.


      • omituinensaivartelija
        Buaaahhhaaahhh kirjoitti:

        Ei siitä ole kysymys. Kyse on siitä, että kun jotakin väittää, myös perustelut on löydyttävä. Jos vaikka menneisyydestä asioita väittää niin eivät ne todeksi muutu vain siksi jos uskovainen sen sanoo. Asiat on helppo tarkistaa. Tyypillisin väittämä uskovaisilta on se että me elämme jotenkin hirvittävän vaikeita aikoja. Pölvästikin käsittää ettei se ole totta, koska menneisyyden elämä oli monta kertaa kovempaa. Ja jos taas uskovainen tulkitsee näkevänsä lopun aikojen merkkejä niin on helppoa osoittaa monia aikausia jolloin niitä merkkejä oli paljon selvemmin näkyvissä jos vain nähdä halusi. Tosi helppoa on osoittaa vaikkapa kuuluisien ruttojen olleen hirvittäviä tapahtumia keskiaikojen aikana. Uskonpuhdistuksen seurauksena syntyneet sodat olivat kovia aikoja. Sodat kestivät ennen vuosikymmeniä. Rooman tuhosta puhumattakaan. Eri mieltä oleminen pitää vain kestää. Tämä palsta on avoin keskustelulle. Telttakokouksessa voi upota yleisöön mikä vain, täällä ei. Sitä eivät näytä uskikset ymmärtävän millään.

        Ateistit ymmrtää vielä vähemmän, paitsi oman näkemyksensä asiasta. Todsteet ja perustelunnekin ovat kaikki kuin jostain ravivetokirjasta, yhtä faktapohjaisia. Esitä yksikin tositeoria ettei kreationismi ole totta. Äläkä tee sitä ikuista vastakysymystä, että todista Jumalan olemassaolo. Se ei johda mihinkään, katsos kun emme kumpikaan voi todistaa kumpaakaan faktana, vaan molemmat ovat uskontoja.


      • Buaaahhhaaaahhh

        Minulle on täysin merkityksetöntä uskotko evoluutioon vaiko et. Jos haluat aiheesta enemmän keskustella, sille on oma keskustelunsa. Sinne vain! Menneisyyden tapahtumat ovat kirjoitetun historiankirjoituksen osalta selvät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      222
      14806
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      18
      2180
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1853
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1242
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1220
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      22
      1100
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      882
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      73
      765
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      703
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe