Miksi Jumala ei ilmesty minulle? Mistä tiedän?

Sidouna

Jo useamman vuoden ajan olen toivonut jonkinlaista varmuutta Jumalan olemassaolosta. Jotain merkkiä siitä että Hän on olemassa. Näen vieressäni suuren onnen ja ilon syvästä uskosta ja kaiken sen voiman mitä Jumala voi antaa.

Mutta miksi ei minulle? Mitä olen tehnyt väärin? Miksi yhä epäilen? Haluan niin kovasti tuntea sen pyhyyden mitä näen muiden kokevan. Olen käynyt jumalanpalveluksissa ehtoollisella, olen rukoillut ja odottanut. Toivonut ja odottanut. Miksi Hän ei ilmesty minulle?

En enää tiedä mitä tekisin.

19

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä teko toiselle.

    • nytminäilmestyin

      Nyt minä ilmestyin sinulle, mutta uskotko että olen kaipaamasi? Etsit minua ulkonaisesta maailmasta, mutta asun sinun sydämessäsi. Olen kaikkialla, näetkö minut linnun laulussa, aamunauringon hohteessa, ehtoollisessa, tuulen huminassa, kanssaihmisessäsi?

    • valonenkelitpaikalla

      Kerron sinulle yhden asian. Kun menet seuraavan kerran kirkkoon, niin olen läsnä ehtoollisessa. Kirkossa on valon enkeleitä, joita et näe silmillä, mutta ne toimivat siitä huolimatta. Ehtoollisen aikana ne antavat voimaa kaikille, jotka siitä pikarista juovat ja sitä ehtoollisleipää syövät. Tämä on ehtoollisen salaisuus.

      Valon enkelit ovat tulleet sieltä, missä taivaallisessa valossani asun. Tämä taivaallinen valo on kaikkialla, siihen voi vähitellen virittäytyä niin saa voimaa. Voi ajatella valkoista valoa ja kaikkea hyvää, samalla voi ajatella valon ja rakkauden enkeleitä.

    • seonfakta

      Oletko rukoillut, että Jeesus Kristus tulisi sydämeesi, antaisi synnit anteeksi ja ottaisi lapsekseen. Jos olet näin rukoillut, niin saat olla aivan varma, että olet Jumalan lapsi ja taivaanvaltakunnan perillinen.
      Älä luota tunteisiin vaan Jumalan sanaan. Joka Hänen tykönsä tulee, niin häntä ei varmasta heitetä ulos.

    • Brina

      Niin kauan kuin rukoilet yhteyttä johonkin itsesi ulkopuolella olevaan kuvitelmiesi jumalolentoon, saat odottaa turhaan, sillä Jumala löytyy vain sisimmästäsi...kunhan ensin opit kuuntelemaan hiljaisuutta eli kun mielen ajatusplörinän on onnistunut vaientamaan esim. meditoimalla. Tämä "Jumalan etsiminen" on meidän jokaisen tehtävä itse! Se ei löydy sanoista eikä kirjoista, vaikkakin kaikesta mahdollisesta tiedosta on apua monessa suhteessa, mutta on myös uskallettava ottaa uutta tietoa vastaan. Vaikka joku "uskovainen" saattaakin vaikuttaa toisen silmissä hartaalta ja onnelliselta, sellainen ulkoinen, näennäinen, ei takaa mitään sen ihmisen sisimmän tilasta.
      Totuusen etsijän tie on pitkä; yksi elämä täällä ei siihen riitä!. Ja se on yksinäinen tie johon vain me itse pystymme vaikuttamaan, mutta se on ainoa joka johtaa lopulta oikeaan päämäärään eli "valaistumiseen", ja "paluuseen Isän Kotiin". Kuitenkin...ympärillämme on aina auttajia valmiina auttamaan, kunhan vain pyydämme sitä! Apu ei vain aina tule toivomassamme muodossa eikä ajassa, mutta se ei voi olla tulematta, jos pyyntömme on todellinen!

    • Jokainen meistä etsii. Sinun vieressäsi kulkeva vain osoittaa että se minkä hän on löytänyt riittää hänelle.
      Mietipä mitä pitää vielä olla lisäksi jotta sinä kokisit että tämä on tarpeeksi - riittävästi sinulle. Missä yleensäkään on se raja että nyt tässä on kaikki mitä voi olla jos mieli on epäilyksessä ja kuvitelmassa että joku toinen kokee jotain enemmän.

      Tie on pitkä mutta se voi olla myös lähellä päätepistettä, sitä emme voi tietää.

      Mitään et ole tehnyt värin. Kannattaa katsoa niitä omia odotuksiaan. Onhan jokainen uusi päivä aina uusi ihme, uusi mahdollisuus, uusi oman mielesi luoma kuva siitä missä täällä hetkellä kuljet. Olisiko mahdollista kokea että tämä hetki on ihme ja olla siitä kiitollinen. (varmaa on että monet kokisivat sinun elinympäristösi täydellisenä Jumalan Paratiisina)
      Tulevaisuudessakin on vain oma päätös siitä minkä kannan otan siihen päivään, siihen hetkeen. Onko silloin puute ja odotus vai olenko kiitollinen että olen... kaikkien sen hetken mahdollisuuksien kanssa. Vaikkapa hetken hiljaisuudessa kuten Brina kauniisti opettaa.

    • aikalainen2

      Ei sellainen ilmesty jota ei ole, mutta sellainen joka on , eli syyn ja surauksen laki joka on suurin voima, ja ohjaa kaikkea, luomalla seurakset teoillemme

      Eikä niitä tekoja saa anteeksi pelkästä armosta, vaan meidän tulee ymmärtää ja oivaltaa, miksi olemme joutuneet myös henkisesti syyn ja seurauksen alaiseksi jota ihminen ei eläessään paratiisitilassa ollut.

      Kun tiedostamme sen olemassaolon, niin tulemme huomaamaan, että seantaa meille vinkkejä, määrätyistä tilanteista, että miten ratkaista ne

      Ne tulevat piilotajuntamme kautta, psykologinen peri, eli perisynti joka seuraa meitä elämästä toiseen on tuhansia vuosia vanha, ja sinne on kertynyt tietoa valtavasti

    • MEläjä

      Minulle menee perille usko, että jokainen sielu on täällä kokemassa ja se on ennalta suunniteltua toimintaa.
      Ei mitään jossittelua enää, me koemme ja Jumala kokee...tässä perusydin.
      Kaikkinainen syyllistäminen on typerää, joskin inhimillistä......systeemi ei vain toimi ilman täydellistä suunnitelmaa?

      • MEläjä

        'Tai systeemi toimii täydellisessä suunnitelmassa'


    • Mikset vain yksinkeraisesti pyydä Jeesusta omaan elämääsi Herraksi ja Vapahtajaksi ja samalla lakkaa itse yrittämästä.

      • MEläjä

        Sellainen ajattelu herättää kaikki pikkupirut?
        Itselle jää yrittää oivallus....


      • Valhetta_kaikki

        Olen pyytänyt, rukoillut pyyteettömästi. Kävin säännöllisesti kokouksissa, vietin aikaani uskovien ihmisten seurassa. Mitään ei tapahtunut. En tuntenut mitään eroa aiempaan elämääni, en kokenut erityistä iloa tai rauhaa, jota muut sanoivat kokevansa. En sitten kai kelpaa Jumalalle.


    • Siuna-usta

      Apt. Ja katso, kolme miestä, jotka Kesareasta oli lähetetty minun luokseni. Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon, ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan:

      'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.' Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.' Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."

      Tuo lupaus tietysti kuuluu kaikille ihmisille kaikkialla, sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

      Silloin vasta toteutuu tämä lupaus: "hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.' Toimi heti!

    • A.3.E.O

      Lopeta vaatiminen. sitten kun olet puhdistanut mielesi kaikesta niin sen jälkeen on mahdollista että ihme tapahtuu . sitten kun päässäsi on tilaa ihmeelle ja se ei tule kirkossa käymällä/toivomalla/haluamalla..suorastaan vaatimalla.
      Minä sain ihmeellä puhdistettua pääni kokonaan jolloin tilaa oli vielä isommalle ihmeelle ...koin,näin ja löysin rauhan...yhteyden ihmisiin...suuren yhteyden. elämäni ei ole enään entisensä

      A.3.E.O

    • A.3.E.O

      Ai niin...Ja kun näet totuuden niin tiedät että jumalaa ei ole olemassa muualla kuin sinussa itsessäsi...Ja silloin olet vapaa näkemään tämän elämän täysin erilaisella tasolla ...tasolla mistä raamatussakin kerrotaan .

      On vain erilaisia tasoja. Puhdista pääsi pahasta niin pääset tänne ;)

    • Otan.osaa

      Jeesus Nasaretilainen on Totuus jokaisen ihmisen kohdalla, amen, halleluja.

      Ihmisinä emme voi enempää vaikka kuinka tahtoisimme, tietysti anomme hyvää jokaiselle.

    • juujuujuujuujuu

      Jumala on joskus hienovarainen. Jumala on siellä lähellä mistä löydät oman sielusi, joten etsi se, niin löydät Jumalan.

    • poluilla

      Auttoiko kuulemasi keskustelu junassa, kadulla, laulun sanat ehkä paljastivat sisimmät tuntosi, lukemasi teksti oivaltamaan ratkaisun, henkeäsalpaava auringonlasku näkemään kauneuden ympärilläsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2084
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1909
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1871
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1593
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1446
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1434
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1297
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1237
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1104
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1089
    Aihe