Ystävättömyys ON varoitusmerkki

Valetta. Yksinäinen juuri pystyy paremmin läheisyyteen..

Naiset just vihaa meitä yksinäisiä joilla ei ole kavereita.

5. Paljon viinaa juova jännämies on naisille turvallisempi kumppani koska jännämiehellä on jännämies kavereita

Jos ei ole yhtään kaveria niin on kyllä vaikea uskoa, että kyseinen henkilö pystyisi mihinkään vakavempaan suhteeseen. Itselläni ei ole ollut koskaan kauheasti ystäviä, mutta muutama kuitenkin lähes aina.

Yhdessä vaiheessa olin kylläkin pari vuotta ilman yhtään ystävää (siis sellaisia joita voisin tavata säännöllisesti) ja kieltämättä ymmärrän täysin hyvin näin jälkikäteen miksi minua ei kukaan nainen huolinut: olisin ollut yliriippuvainen toisesta ihmisestä, minulla oli masennusta (joka johtui osittain kaverittomuudesta), kukaan ei ollut haastamassa minun ajatuksiani niin en osannut nähdä asioita muiden kantilta ja yksinkertainsesti olin tylsä.

Kun sain ystäviä taas niin sillä oli niin suuri vaikutus itseluottamukseen ja luonteeseeni, että aloin myös kelpaamaan naisille. Ja toki kävin useammin ihmisten ilmoilla joka vaikutti potentiaalisten kumppaanien tapaamiseen.

No, minä olen aina ollut "yksinäinen susi" kun ei ole juurikaan kavereita ja sukulaisiin pidän yhteyttä ihan minimaalisesti. Broidinkaan kanssa en ole puhunut vuosiin mitään. Tossa se kesällä lähetti jonkun viestin että onko tää sun numero vielä voimassa ja vastasin siihen että on joo sama numero, onko jotain tärkeää asiaa. Ei ole vielä vastannut siihen :D

Silti olen aika herkkä ja empaattinen mies ja kykenen läheisyyteen. En tosin lukenut linkin juttua kun en ehi ko on muuta puuhaa tässä just nyt.

Mutta että.. arvioin artikkelin tästä näppistuntumalta että ihan puutaheinää varmaan.

Minulla on käytännössä ollut vain yksi ystävä kaikki nämä vuodet, en tietenkään laske sisaruksia ja serkkuja, työkavereita yms. joiden kanssa on tullut oltua tekemisissä. Tämä asia ei ole masentanut minua lainkaan, sillä se on ollut oma valinta. Halutessani voin olla porukan keskipiste, mutta se ei ole mikään elinehto. Omaan hyvät sosiaaliset taidot eikä ihmisten kanssa oleminen ole ikinä ollut ongelma. Tämä kaverittomuusko tekee minusta huonon kumppanin? Pitääpä kysyä emännältä. En kyllä muista yhdenkään naisen koskaan tentanneen kaverien määrästä, ehkä ovat keskittyneet kumppanin valitsemisessa itse siihen kumppaniin eikä ulkosuhteellisiin seikkoihin?

”Psychology Today -sivuston mukaan varoitusmerkkien esiintyminen ei tarkoita sitä, etteikö suhde voisi onnistua.”

Itse asiassa tutkijatiimi totesi paljon enemmän:

” In the words of the authors, the results show that “individuals who are conscientious about risks are actively working to keep their relationships safe.” The moral of the story, then, is that the effort you put into paying attention to warning flags will pay off in helping to promote your relationship’s quality and duration.”

Annan oman kontribuutioni tämän palstan vainoharhaisuuksiin: Helka ja IkisM ovat yksi ja sama henkilö. Yhtä tarkoistushakuista ja vääristelevää on heidän roskalehtiensä lainaaminen, ilman että vaivautuisivat tarkistamaan alkuperäistä lähdettä.

Minun miehelläni ei ole kavereita ja parempaa miestä saa hakea (eikä löydä). Hän on täysin kykeneväinen sosiaalisiin suhteisiin, mutta hänelle riittää vähempikin määrä niitä.

Provo-Helkaa taas vähän oikoo:


In the words of the authors, the results show that “individuals who are conscientious about risks are actively working to keep their relationships safe.” The moral of the story, then, is that the effort you put into paying attention to warning flags will pay off in helping to promote your relationship’s quality and duration.

Now let’s take a look at what some of those warning signs might be. Although the Hardy and team study didn’t ask for this information, here are suggestions based on other studies in the relationship literature:
1.Your family or friends doesn’t like the person: Other people can see what you can’t, so if you’re getting feedback from enough other people, listen to it.
2.You’re getting a lot of excuses that don’t ring true: You want consistency in your relationship partner and you need to be able to feel that your partner is trustworthy.
3.It's going too close too fast: Your partner wants to make commitments before you’re ready and pressures you to respond in kind. Lasting relationships start out more slowly.
4.Your partner has very few friends: The potential for intimacy arises out of a set of stable long-term relationships. If your partner seems to be a loner, this might signal a lack of capacity for true closeness.
5.Your partner is a heavy substance or alcohol user: A constant pattern of getting drunk or high suggests that your partner may be dealing with deeper psychological issues that will only continue or get worse in the future.


_____None of these red flags alone are deal breakers, _____


and you may have your own that you’d like to add based on your own experiences. Furthermore, just because you see a red flag doesn’t mean you have to get out of the relationship.

The Hardy et al study shows that putting more effort into your relationship in the early stages of transitioning into it means that you take these red flags seriously. It is then that you can enter into that relationship prepared psychologically to handle whatever challenges it presents over the long haul.

Minulla on ollut aina kavereita joskus enemmän ja nykyään vähemmän. Olen urheillut ja pelannut joukkuelajeja paljon joten niistä tullut kavereita. Naista ei ole kuitenkaan koskaan ollut ja monet sanoneet minua hyväksi tyypiksi joka käy jokaisissa säbä treeneissä , naisetkin kehuneet mutta eivät koskaan ole lähteneet treffeille.

Ei kaverittomuus tarkoita että sellanen on huono ihminen. Onko ne naisia hakkaavat jännämiehet sitten hyviä ihmisiä koska naiset seurustelee niiden kanssa?

Ehkä suurin syy siihen ettei minulla ole kuin ihan vain pari kaveria joita tapaan kerran pari vuodessa, on se että olen kulkenut ympäri maata siellä sun täällä puolet elämästäni. Eipä siinä parissa kolmessa vuodessa mitään kovin syviä suhteita ehdi luomaan. Pari sentään on juu jäänyt. Mutta en perusta kavereista juurikaan, mulle lapset ja puoliso ovat tärkeämpiä eikä mun pää hajoa sen takia etten pääse kavereiden kanssa huinimaan. Viihdyn kotona, tykkään tehdä ruokaa ja kokeilla erilaisia juttuja. Tykkään enemmän tai vähemmän remontoida kotona. Koiran paskojen pesusta en tykkää mutta sekin on pakko tehdä ja on yhä kesken, kaksi pussillista tuli roskaa ja nyt alkaa kellarin portaiden ja lattian pesu :D

Juu ei, olen kyllä hyvinkin sosiaalinen tapaus mutta turhia ihmisiä en elämääni halua. Jos kaveri on hyvä, kuten olisi ystävä, rehti ja luotettava niin sitten käy. Mitään puoliketkuja en ala matkassani roikuttamaan, keksiköön jotain muuta tekemistä.

Heh, palstan säälittävät ikineitsyet taas yhdistävät suuren ystäväpiirin naisten hakkaamiseen. Totuus on se, että kaveriton ihminen on säälittävä ihmisperse. Jos ei elämästä ole edes yhtä ystävää jäänyt käteen, niin silloin soisaaliset taidot ovat vakavasti taatuneet, lähes autistin tasolla. Lisäksi kaveriton paska on luultavasti täysin riippuvainen kumppanista ja sairaalloisen takertuva sekä tylsää seuraa. Itse en edes kusisi kaverittomaan naiseen päin, jos olisin homo tai nainen, niin samoin ajattelisin miehistä.

Kaverittomuus on ongelma vain tietynlaisille vosuille. Suurin osa näistä on pinnallisia nuoria naisia, joista myöhemmin tulee näitä juoksunsa juosseita naisia. Kokemuksia on kartutettu ja todennäköisesti jopa vertailtu tyttökavereiden kesken. Suomeksi kun sanotaan, että huoranelämää on vietetty, mutta sitä elämänvaihetta ei heidän mukaansa saa kutsua sillä nimellä, sillä siinä vain juoksut on juostu.

Mielestäni oleellista on, onko ystäviä. Kummaa, että kapitalistinen "enemmän on parempi" ajattelu viedään tähänkin. Jos kumppanilla on 500 naamakirjaystävää, niin hän tuskin on tavannut edes jokaista, saati että tuntisi näitä. Tosi hädässä yksikään käsipari ei saapuisi auttamaan. Eli pari - kolme tosiystävää peittoaa taatusti ison määrän pinnallisia ystäviä.

Olen erakko, pari hyvää ystävää. En tosin itse suostuisi solmimaan suhtetta tyyppiin, jolla ei ole yhtään ystävää. Siinä on vaan riski iilimatosuhteeseen. Tyypin käsitys ystävyydestä tai suhteesta voi olla sitä luokkaa, että toiselle ei sallita lainkaan omaa tilaa ja vapautta, pitää istua somasti käsi kädessä sohvalla ja tuijottaa telkkua. Yök.

Onneksi siinä luki välttämättä. Mutta kyllä yskinäinen susi pystyy läheiseen ihmissuhteeseen mielestäni hyvin tai ainakin sen sortin yksinäinen susi kuin itse olen ja mieheni on. Eikä olla edes iilimatoina toistemme kimpussa. Kumpikin pärjää hyvin myös ihan yksinään ilman kumppaniakin, mutta tieto siitä että se kumppani ja rakas sieltä kotiin tulee kun ennättää kyllä lisää sitä onnellisuuden tunnetta. Saa rupatella ja mennä kainaloon, vaikkei puhuisi yhtikäs mitään. :)


Mä en ole koskaan erityisen paljon kaivannut ihmisiä aktiivisesti elämääni. Joskus teininä ja sitä nuorempana murkkuna, lapsena kavereita oli aina ympärillä ja paljon. Pikku hiljaa olen jättäytynyt riennoista ja piireistä pois. Mua ei yhtään haittaa olla ominpäin tai nähdä harvoin ihmisiä jotka kaveriksi tai ystäväksi luokittelen. Ei haittaa myöskään miehen kaverittomuus, hän saa itse päättää miten paljon niitä on tai ei ole jne.

Omia vanhempiani sen sijaan näen viikottain, lasten takiakin jo. Myös miehen sukulaisia näkee muutaman kerran vuodessa, mikä sekin tuntuu hyvälle ja ehtii ikäväkin jo tulla. :)

Aika moni vaikuttaa lukeneen vain tuon provosoivan otsikon ja sitten heidän viesteistään on kuitenkin nähtävissä, että heillä _on_ ollut ja on parhaillaan kestäviä ihmissuhteita. Koska tekstihän jatkui: "

"[Läheisyys on helpompaa] jos molemmat ovat tottuneet kestäviin ihmissuhteisiin myös muilla elämän osa-alueilla"

Mulla oli joskus frendi..joskus vuonna nakki..oltiin kun paita ja peppu.No se kuoli ja sen jälkeen..nyyyyhhhhhh..on ollu hiljasta....nyyh..yksin oon,,,voi mua ressukkaa..

Jos laitetaan kaveriton ätmi ja jännämies kavereineen riviin ja nanen saa valita siitä treffi seuraa niin ätmi jää ilman

Itse olen nykyään lähes täysin ilman kontaktia kavereihin. Vain veljen kanssa tulee pidettyä yhteyttä. Erakkoluonteena viihdyn yksinäni aivan liian hyvin. Minulla ei ole tarvetta suurella kaveriporukalle ja kokisin rasittavaksi jos jatkuvasti pitäisi hypätä jossain kissanristiäisissä.

Mutta sanon silti että suhteessa olisin hyvä kumppani, mitä nyt vähäpuheinen, kun ei ole koskaan tuota höpöttämiskulttuuria tullut opeteltua. Aiemmissa kommenteissa joku pohti että olisi pelko takertumisesta, mikä on kaukana totuudesta ainakin minun kohdallani. Kun on oppinut tulemaan toimeen yksinään, niin miksi sitä takertuisi kiinni toiseen? Ennemminkin epäilen että niitä takertujia löytyy tuolta sarjadeittailijoiden puolelta, tyyppejä jotka eivät kestä yksinoloa.

Olen itse lopettanut pari suhteen yritystä kun olen huomannut, että ne ei oikein kehity mihinkään kaveritasolta, en ole jäänyt haikailemaan perään vaan lopettanut yhteydenotot täysin. Sillä tavalla olen saanut nopeammin tunteeni kuoletettua (turha roikkua yksipuolisesti) ja saanut sillä tavalla nopeammin itseni eheytettyä, valmiina uuteen suhteeseen (tai sen yritykseen).

Vaikka en kaipaa kavereita kaipaan silti suhdetta. Kaverit eivät tarjoa sitä läheisyyttä ja seksiä mikä elämästä puuttuu.

Ei minusta kaverittomuus tee kenestäkään mitenkään huonompaa ihmistä tai kumppania. Minulle sellainen henkilö ei sovi kumppaniksi, koska ihminen joka ei koe tarvitsevansa kavereita elämäänsä on ihan liian eri aaltopituudella. Mutta en näe mitään syytä miksei erakkoluontoisempi nainen viihtyisi toisen samanlaisen kanssa. Pikemminkin niin, että jos ei toinen koe saavansa mitään kaverisuhteista, niin tuskin se jaksaisi missään kumppaninsa ystäväpiirin kissanristiäisissäkään laukata. Minun parisuhteissani on usein arki-illat vietetty kotisohvalla relaten ja viikonloput kavereiden kanssa leffassa, harrastuksissa, kotibileissä, musakeikoilla, matkustellen jnejne. En tajua miksi pitäisi väkisin lyöttäytyä yhteen ihmisen kanssa joka haluaa ihan eri juttuja elämältään. Siitä tulee vaan kaksi onnetonta ihmistä.

Minullakin olis jokus kaveri tai pari. Toinen kaveri tappoi itsesä koska ei saanut tyttöystävää koskaan. Se alkoi käyttää huumeita ja joi paljon viinaa ja tietäähä sitä mitä siitä seuraa. Tosi mukava ja kiltti kaveri, oltiin amiksessa ja armeijassa samaan aikaan ja käytiin monilla baari ja laivareissuilla yhdessä mutta naiset ei meistä välittäneet

Siis naiset pitää kaverittomia miehiä vaarallisina jotka ei ansaitse tulla kuulluksi eikä naiset anna edes mahdollisuutta. Kyllä naiset sitten itkee kun jännämies vetelee puukolla ja nyrkillä.

Jeee!

Taas on naisen pinnallisuus ja joukkosieluisuus oikeutettu!!

Onneksi meillä on iltalehden höpöhöpö-artikkeli, joka muuten itse asiassa on vain rationalisointihamsterointi.

Sontaahan tuo on.

Suhteessa on kaksi ihmistä, muut on ylimääräisiä, ja kaverit on jokaisen oma asia.

"Maria kyllästyi häpeämääntyöttömyyttään: ”Huijasin itseäni ja muita”is

https://youtu.be/DE-9mwfTXlc

2x1xsusi= epic sex.
btw

Harvalla suomalaismiehellä on mitään "ystäviä", kavereita pelkästään.

Hopsistarallaa. Käyhän merkistä luonnollisuuskin.

Eikös ns. joilla paljon kavereita ja ystäviä ole juuri niitä läheisriippuvaisia. Eivät kykene olemaan päivääkään yksin. Eivät tule itsensä kanssa toimeen.

Hyvä esimerkki siitä, miksi ei kannata ryhtyä suhtseeseen ihmsen kanssa jolla ei ole sosialista turvaverkkoa. Koska sille on yleensä joku syy ja tyyppi kaattaa kaikki vaikeutensa sitten sun päälle.
http://captainawkward.com/2015/10/24/i-want-to-break-up-but-partner-is-in-the-middle-of-painful-life-stuff-and-it-doesnt-feel-like-the-right-time-what-do-i-do/

Mulla taas ei ole ihmissuhdetaitoja joten kontaktin ottaminen ihmisiin on käytönnössä mahdotonta. Ihmisten ilmoilla tämä näkyy niin että olen erittäin hiljainen ja etäinen joka paikassa, siis sellainen joo mies joka vastaa kaikkeen että joo joo :)