Runsas vuosi sitten, 26.10.2014, kirjoitin blogin Venäjän sotilaallinen toiminta Itämerellä on vahvistunut. Tuo teksti kannattaa lukea kokonaisuudessaan uudelleen. Uusin tutkimustieto osoittaa vastaansanomattomasti, että Vladimir Putinin Venäjällä ja sen uudistetuilla asevoimilla on sekä tahto että kyky toimia tarvittaessa erittäin tehokkaasti ja laajamittaisesti Itämeren alueella, jota Venäjä pitää edelleen geostrategisesti erittäin tärkeänä toimintasuuntana.
Viittasin blogissani Tukholman maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan Tomas Riesin näkemyksiin ja kirjoitin:
”Ries nostaa esiin neljä seikkaa. Ensinnäkin hän muistuttaa siitä, että Venäjä on viime vuosina perusteellisesti varustanut itseään monivuotisen sotilasvarusteluohjelmansa mukaisesti. Venäjän joukkojen ja materiaalin määrä on oleellisesti kasvanut myös Itämeren piirissä ja tämä tosiasia näkyy ja kuuluu nyt.”
”Venäjän sotilaallisen varustautumisen tosiasiaan nojaten Ries viittaa toiseksi siihen, että vahvistuneen aggressiivisella sotilaallisella toiminnallaan Itämeren piirissä Putinin Venäjä haluaa viestittää muulle maailmalle, että Venäjä on nyt vahva ja että ei kukaan, eivät varsinkaan läntiset EU- ja NATO-tahot, sanele Venäjälle mitään. Tätä seikkaa Ries pitää perustavimpana Venäjän käyttäytymisen selittäjänä.”
”Mutta kolmanneksi Ries katsoo, että Venäjä puolestaan haluaa sanella muille, miten niiden tulee toimia. Putinin Venäjä ei halua sallia Ruotsin ja Suomen tiivistävän suhteitaan NATO:on. Sotilaallisilla ja rajoja loukkaavilla toimillaan Venäjä viestittää, että NATO-lähentymisellä on vaarallisia seurauksia. Tai kuten virolainen Postimees-lehti 20.10.2014 artikkelissaan ”Conflict brewing in Baltic Sea waters” toteaa:
’Kreml näyttää opettavan NATO:on kuulumattomia valtioita Pavlovin refleksin avulla: ota askel NATO:a kohti ja saat rangaistuksen.’”
”Neljänneksi Ries viittaa siihen, että Venäjä myös epäilemättä testaa toimillaan esimerkiksi Ruotsin puolustusvoimien todellista valmiutta ja kykyä reagoida sotilaallisiin uhkiin.”
”Ries muistuttaa myös siitä, että Venäjä paitsi varustautuen lisää sotilaallista voimaansa myös on halukas ja valmis käyttämään tätä kasvanutta voimaansa. Tämä todellisuus on pakko ottaa lukuun Itämeren piirissäkin. Ries korostaa, että aloitettuaan määrätietoisen sotilaallisen uudelleenvarustautumisen vuonna 2011, Venäjä tulee oleellisesti vahvistumaan sotilaallisesti seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Euroopan sotilaallinen voimatasapaino kallistuu tämän myötä yhä enemmän ja enemmän Venäjän hyväksi. Venäjä pyrkii määrätietoisesti tällaiseen lopputulokseen ja Ries katsoo olevan todennäköistä, että Venäjä tulee käyttämään sotilaallisia keinoja niillä alueilla, joita pitää tärkeinä.”
”Ries toteaa, että sotilaallisesti merkittävä Ruotsin itämerellinen Gotlannin saari on joka tapauksessa erittäin haavoittuvassa asemassa. Todennäköistä Riesin mukaan on, että Venäjän seuraavan hyökkäyksen kohteeksi saattaa joutua Baltia. Erittäin vaarallisena asiaintilana Ries pitää sitä, että Ruotsi on käytännössä riisunut itsensä aseista. Sotilaallisen puolustuskyvyn puute tekee haavoittuvaksi ja altistaa Venäjän sotilaalliselle painostukselle. Juuri tähän samaan todellisuuteen viittaan Venäjän karhu heräsi – herääkö Suomi? (Kuva ja Sana 2014) -kirjani sivuilla 112–113: keväällä 2013 Venäjän ilmavoimat harjoittelivat täysin avoimesti ja Ruotsin mitenkään estämättä Ruotsin ilmatilassa ilmahyökkäystä sekä Gotlannin kohteita vastaan että ydinasein Tukholman alueen kohteita vastaan.”
”Itämeri on Venäjälle strategisesti tärkeä alue, koska Itämeren pohjassa kulkee nyt Venäjän strategisen ’kaasuaseen’ pohjoinen pihti eli North Stream -maakaasuputki, jonka kautta Eurooppa saa lähes 30% tarvitsemastaan maakaasusta. Kuten emeritusprofessori Esko Salminen kirjoittaa Suomettumisen uusin aalto: Suomen haastavat naapurisuhteet 1990–2010 -kirjansa (Minerva 2011) sivulla 136:
’Myös Ruotsissa ulkopolitiikan emeritusvaikuttaja Krister Wahlbäck runttasi vuoden 2008 alussa Dagens Nyheterissä julkaistussa kirjoituksessaan kaasuputken hankkeena, josta jää Ruotsille pelkkiä ympäristöhaittoja: ’Yritystähän hallitsee Gazprom eli Kreml, jota ei tunneta tasapuolisista neuvotteluista pienten naapuriensa kanssa.’ Ruotsissa on myös vihjailtu vakoilun mahdollisuudesta: esimerkiksi putkeen kaavailtua Gotlannin huoltoasemaa voitaisiin käyttää vakoiluun. Venäjän laivaston toiminta lisääntyy tämän näkemyksen mukaan Itämerellä – eikä vähiten Suomen lähivesillä.’”
Venäjä valmistautuu etelärannikomme haltuunottoon
33
107
Vastaukset
”North Stream -kaasuputken rakentamisen ja käyttöönoton myötä Venäjän laivasto velvoitettiin samalla huolehtimaan tämän putken turvallisuudesta ja toimivuudesta juuri siten, kuin Venäjä haluaa. Näin ollen koko Itämeri ja sen sotilaallisesti tärkeät alueet kuten Ahvenanmaa, Gotlanti ja Baltia kokonaisuudessaan kuuluvat Venäjän asevoimien ja etenkin laivaston toiminta-alueen piiriin. Tämän mukaisesti Venäjä on de facto lisännyt ja vahvistanut sotilaallista toimintaansa Itämerellä kaasuputkihankkeen toteuttamisen vanavedessä.”
Edellä esitetyt näkemykset saavat inhorealistista tukea valtiotieteen tohtorin ja Euroopan sotahistorian dosentin Markku Salomaan juuri ilmestyneestä laajasta ja perusteellisesta Putinin Venäjän ja sen asevoimien geostrategisten pyrkimysten analyysiteoksesta Kylmän sodan toinen erä (Docendo, 2015). Suomen sotilasmaantieteelliseen tilanteeseen oleellisesti liittyen esimerkiksi Iltalehti nosti 9.12.2015 Salomaan teoksesta esiin seuraavaa, artikkelissaan ”Kirjaväite: Venäjä varautuu Suomen rannikon valtaamiseen”:
”Kirjan mukaan Putin allekirjoitti neljä kuukautta sitten doktriinin, joka hyväksyy Suomen etelärannikon valtaamisen konfliktitilanteessa. Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaan mukaan Venäjä on konfliktitilanteessa varautunut valloittamaan Suomen etelärannikon Vironlahdelta Hankoon saakka…Kirjan mukaan Putin vahvisti Venäjän uuden meridoktriinin 26. heinäkuuta 2015 Kaliningradissa. Doktriinissa lausutaan, että Venäjän on kaikissa tilanteissa taattava meriyhteys Kaliningradiin, jossa sijaitsee Venäjän Itämeren laivaston esikunta ja toinen päätukikohta. Kirjan mukaan tämä tarkoittaa sitä, että konfliktitilanteessa Venäjä aikoo ottaa hyvissä ajoin hallintaansa Suomen etelärannikon Vironlahdelta Hankoon asti. Sen lisäksi on myös vallattava Ahvenanmaa, Ruotsin Gotlanti ja Tanskan Bornholm.”
Artikkeli jatkuu näin:
”Kirjan kirjoittanut Salomaa vahvistaa, että rannikon haltuunotto tarkoittaisi myös Suomen pääkaupungin Helsingin valtaamista. –Sanotaan näin, että koko Kehä III:n eteläpuolinen alue, Salomaa summaa. Kirjan mukaan operaatiot olisi tehtävä niin yllätyksellisesti, ettei puolustautujille jää aikaa reagoida tapahtuneeseen kunnolla…Salomaan mukaan Suomen rannikkoalueen valtaaminen on vanha uhkakuva, joka on palautunut muiden kylmän sodan uhkakuvien kanssa. –Nyt se on vain palautunut entistä vahvempana sen vuoksi, ettei Viro ole enää osa Neuvostoliittoa, vaan sen rannikko on nyt Naton hallussa. Näin ollen ei ole kuin yksi suunta, mihin Venäjä voi yrittää Itämerellä tunkeutua, Salomaa kertoo.”
Tutkija kiteyttää näin:
”–Meillä on pieni rannikkolaivasto ja pienet rannikkojoukot. Ne riittävät tietynlaiseen toimintaan, mutta vaikea nähdä, että niillä taattaisiin koko rannikon hallussapitoa, Salomaa sanoo. Salomaan mukaan Itämeren sukellusvenehavainnot ovat merkki siitä, että Venäjä harjoittelee suunnitelmiaan…Hän toivoo, että Venäjän toimiin hahmotellaan ratkaisua seuraavassa puolustusselonteossa. –Tämä on iso ongelma näin pienelle maalle, Salomaa toteaa.”
Ongelma on todella iso Suomen kannalta, jos otamme lukuun sen, mitä Putinin hallinnon ajama Euraasian unioni -hanke, jota Cicero-säätiön johtaja ja tutkija Marcel H. Van Herpen nimittää ”Putinin uusimmaksi imperialistiseksi projektiksi” kirjassaan Putinin sodat: Venäjän uuden imperialismin nousu (Terra Cognita, 2015), pitää sisällään. Kirjansa sivulla 101 Van Herpen selostaa, miten putinilaisen Euraasian unionin lähtökohtaisten kaavaluiden mukaan tällä ylikansallisella unionilla olisi valtiot ylittävä organisaatio komissioineen ja tuomioistuimineen ja parlamentteineen ja yhteisvaluuttoineen. Kirjansa sivulla 108 Van Herpen kirjoittaa seuraavasti, venäläiseen Euraasian unioni -keskusteluun ja suunnitteluun viitaten:
”Joidenkin venäläisten analyytikoiden mielestä Moskovan yhdistymiskiihkon ei tule pysähtyä entisen imperiumin rajoille. Valtio-opin tutkija Dmitri Orlov kirjoitti, että Euraasian unioniin on yhdistettävä entisen Neuvostoliiton valtiot, mutta mukaan tulee ottaa myös ’Suomi, Unkari, Tshekin tasavalta, Mongolia, Vietnam ja Bulgaria samoin kuin kaksi valtiota Euroopan ja Aasian ulkopuolelta, Kuuba ja Venezuela.’ Orlovin mielestä Kremlin ei tule tyytyä entisen Neuvostoliiton osien yhdistämiseen, vaan tavoitteet on asetettava korkeammalle ja yritettävä palauttaa koko entinen kommunistiblokki, ja enemmänkin (Suomi). Apulaispääministerin ja entisen NATO-lähettilään Dmitri Rogozinin kerrotaan sanoneen, että projekti oli suunniteltu ’yhdistämään ei niinkään maita, vaan kansoja ja kansalaisia yhteisen valtiokokonaisuuden nimissä.’”
Dosentti Markku Salomaan uusin kirja tarkastelee siten varsinkin Suomen kannalta oleellisen ajankohtaisia turvallisuuspoliittisia ja geostrategisia peruskysymyksiä. Salomaan arvio tämänhetkisestä yleistilanteesta maailmalla osuu sekin oikeaan, kuten YLE:n uutisartikkelin 8.12.2015 ”Sotahistorian dosentti: Kylmä sota on palannut, Suomelta jäänyt merkit huomaamatta” ingressissä todetaan:”Euroopassa on käynnissä kylmän sodan toinen osa, väittää sotahistorian dosentti. Suomen puolustus- ja turvallisuuspoliittiselta johdolta kylmän sodan asenteiden paluu on jäänyt huomaamatta.”
Markku Salomaan Kylmän sodan toinen erä -kirjaan kannattaa perehtyä huolella. Kirja tarjoaa paitsi syvällisen analyysin tämänhetkisestä kylmän sodan paluun geostrategisesta tilanteesta myös laajan historiallisen katsauksen toisen maailmansodan jälkeisen kylmän sodan ensimmäisestä erästä, jonka elimellistä jatkumoa nykytilanne on. Suomalaisittain erittäin valaisevaa luettavaa ovat Salomaan esittämät kriittiset näkökulmat suomettumisen vaiheisiin ja näiden jatkumiseen.
Korkeatasoisen asiantuntemuksensa ja turvallisuuspoliittisen ajankohtaisuutensa vuoksi suositeltavia ovat myös Salomaan kaksi aiempaa teosta: Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä (Docendo, 2015) ja Puhutaan Natosta (Docendo, 2015).
Ensiksi mainitun teoksen takakannessa todetaan muun muassa:
”Kirja on kiinnostavaa luettavaa kaikille Suomen turvallisuudesta kiinnostuneille, sillä muun muassa Ukrainan kriisin takia erikoisjoukkojen haasteeseen vastaaminen on erityisen ajankohtaista myös Suomessa.”
Jälkimmäisen takakannessa todetaan puolestaan muun muassa seuraavasti:
”VTT Markku Salomaa ottaa suorasukaisesti ja perustellusti kantaa käytyyn Nato-keskusteluun ja liputtaa Suomen sotilaallisen liittoutumisen puolesta. Puhutaan Natosta kaataa myyttejä, esimerkiksi vanhojen vasemmistolaisten uskomuksen siitä, että Nato olisikin se varsinainen uhka ja että Suomen etujen mukaista olisi toimia Kremliä myötäillen. Salomaa kumoaa käsityksen, että Suomella olisi automaattinen Nato-optio tai että olisimme yksin kyvykkäitä puolustautumaan Venäjää vastaan. Kirja on tarkoitettu kaikille Suomen turvallisuudesta kiinnostuneille kansalaisille.”
Nyt jo loppuunmyydyn Venäjän karhu heräsi -kirjani sivuilla 179–183 kirjoitin seuraavasti:
”Historian opetusten valossa ja jälleen heränneen Venäjän karhun alettua liikehtiä aggressiivisesti suomalaisten tulisi toimia seuraavat seikat vakavasti ottaen:
”’Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan’. Tämä jo antiikin roomalaisten opettama totuus pätee edelleen ja Suomen sotahistoria vahvistaa tämän pätevyyden. Kuten olemme nähneet, geopolitiikka on voimissaan ja Venäjällä on edelleen alueelliset laajentumissuunnitelmansa. Riittävän sotilaallisen iskukyvyn olemassaolo itsessään vahvistaa rauhantilan säilymistä ja nostaa oleellisesti hyökkäyskynnystä. Venäjä kunnioittaa todellista sotilaallista voimaa ja halveksii sotilaallista heikkoutta.”
”Sotilaallinen maanpuolustuskyky on saatettava riittävän iskukykyiselle tasolle. Valtion ensisijaisena tehtävänä on maanpuolustuksesta huolehtiminen. Puolustusbudjettia on suurennettava tuntuvasti ja kaikki mahdolliset resurssit on otettava käyttöön. Jalkaväkimiinat on palautettava puolustuskäyttöön.”
”Suomen on liittouduttava. Suomen on itse huolehdittava asevelvollisuusarmeijansa riittävästä suuruudesta ja taistelutahdon ja -kunnon jatkuvasta ylläpitämisestä. Suomen puolustaminen tulee olemaan suomalaisten joukkojen vastuulla vastedeskin kaikissa tilanteissa.”
”Ilmavoimien, ilmatorjunnan, huoltovarmuuden takaamisen ja elektronisen sodankäynnin osalta Suomi tarvitsee kaiken sen tuen, jota Suomen jäsenyys NATO:ssa tarjoaa. Jatkosodassa Suomen oli pakko turvautua itselleen maailmankatsomuksellisesti vieraan diktatuurivaltion mutta Neuvosto-Venäjää pienemmän pahan apuun, mutta nyt Suomella on ollut mahdollisuus liittyä Suomen luonnollisen viiteryhmän eli läntisten demokratioiden puolustusliittoon.”
”Suomi on edelleen puolustamisen arvoinen maa, kuten jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth usein lausui.”
”Ennen kaikkea on kuitenkin huolehdittava hengellisestä maanpuolustuksesta
Sekä Suomen kansan että poliitikkojen olisi nyt ymmärrettävä – viimeistään palauttamalla mieleen niin vuoden 1944 historialliset todellisuudet kuin myös muut Suomen vuosisataisen historian ratkaisevat käännekohdat – että esivallan velvollisuuksiin kuuluu tehdä kaikki inhimilliseltä kannalta katsottuna mahdollinen sotilaallisenkin maanpuolustuksen kestävyyden takaamiseksi ja huolehtia Suomen kansan olemassaolon kaikinpuolisten edellytysten säilymisestä.”
”Jos tällaisesta huolehtimisesta kevytmielisesti ja harhaanjohdetun huolettomasti laistetaan, syyllistytään anteeksiantamattomaan edesvastuuttomuuteen. Voi jopa sanoa, että tällainen menettely on jumalattoman epäraamatullista. Roomalaiskirjeen luvun 13 jakeet 1–7 ja Ensimmäisen Timoteuskirjeen luvun 2 jakeet 1–3 opettavat, että esivallan miekan on oltava terävä, jotta laillinen esivalta Jumalan palvelijana kykenisi toteuttamaan niitä tehtäviä, jotka Jumala on esivallalle asettanut. Rauhantilan ja kansalaisten kaikinpuolisen elämän ja koskemattomuuden turvaaminen ja tarvittaessa puolustaminen – poliisitoimi ja maanpuolustus – kuuluvat keskeisimmin esivallan toimialaan.””Jotta tällaisella takaamisella, huolehtimisella ja muulla maanpuolustustyöllä voisi tänään olla samanlainen siunaus ja menestys kuten oli 70 vuotta sitten, on suomalaisten myös tänään tehtävä parannus ja palattava niille samoille hengellisille juurille, joista 70 vuotta sitten ymmärrettiin pitää laajalti kiinni ja jotka Heidelbergin katekismus tiivistää osuvasti näin Isä meidän -rukousta käsittelevässä kysymyksessään ’125. Mikä on neljäs pyyntö?’”
”’Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme’. Se on: varusta meidät kaikella ruumiillisesti välttämättömällä (Ps 104:27–28; 145:14–16; Mt 6:25–26), jotta me tämän myötä ymmärtäisimme Sinun olevan kaiken hyvän ainoa lähde (Apt 14:17; 17:27–28) ja että ilman Sinun siunaustasi ei huolehtimisemme eikä työmme eivätkä Sinulta saamamme lahjat koidu hyväksemme (1 Kor 15:58; 5 Ms 8:3; Ps 37:3–7, 16–17) ja jotta me siksi lakkaisimme luottamasta mihinkään luotuun olentoon ja luottaisimme yksin Sinuun (Ps 55:23; 62:11).”
Edelle oleva kirjoitus on Juha Ahvion blogi 13.12.2015
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/781/venaja_valmistautuu_suomen_etelarannikon_haltuunottoon- Suomi.kotimaamme
Jälleen terävää analyysiä Ahviolta.
Höpöhöpö, suurvallat, niinkuin pienemmätkin, sotalaitoksineen suunnittelevat ja valmistautuvat kaikkeen mahdolliseen, niin tekee Suomikin.
sage8 kirjoitti:
Höpöhöpö, suurvallat, niinkuin pienemmätkin, sotalaitoksineen suunnittelevat ja valmistautuvat kaikkeen mahdolliseen, niin tekee Suomikin.
Niin, olikos sen kiistämisestä kysymys?
- Suomi.kotimaamme
mummomuori kirjoitti:
Mikä siinä oli terävää?
Koko kirjoitus. Älykkään miehen terävää analyysiä.
- sidottu_turkki.syyriaan
Vaikea uskoa, että tuossa olisi mitään järkeä. Luultavasti etelärannikko olisi suhteellisen helppo vallata, mutta Suomen joukot vetäytyisivät sisemmäksi, josta olisi helppo tehdä vastahyökkäyksiä tuolle vallatulle, kapealle, mutta leveälle kaistaleelle, ja katkoa se ja muuten aiheuttaa mittavia tappioita Venäjälle. Sen sijaan luulen, että saattaisivat vallata laajemman alueen, ehkä koko Etelä-Suomen. Ei kait todellisia/täsmällisiä suunnitelmia edes vuodeta julkisuuteen.
Siinä skenaariossa, että Venäjä ajautuisi sotaan nimenomaan NATO:n kanssa, se luultavasti valtaisi Gotlannin ja Baltian maat, joissa ei ole todellisia tukikohtia. Tällöin Suomen rannikkoa ei välttämättä tarvitsisi vallata.
Tänään Turkin ja Venäjän laivastot olivat yhteentörmäyskurssilla Aigeianmerellä(Kreikan/Turkin edusta) ja on selvää että jotain on tekeillä, sillä Turkki ei selvästi pelkää Venäjää, vaan pyrkii uhkailemaan tätä. Toimiiko Turkki yksin vai tuleeko ohjeet NATO:sta, sitä on vaikea sanoa. Mutta nyt Putinia selvästi testataan.- sidottu_turkki.syyriaan
Korjaus: Se turkkilainen alus olikin vain kalastusalus, jota kohti Venäjä ampui varoituslaukauksia käsiaseella.
- älähän.nyt
Suomi halutaan vain alustaksi hyökätä Eurooppaan. Kukapa olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että Venäjä on Lähi-idässä? Nyt on Maagoog lähellä Israelin vuoria ISIS-verukkeella.....
älähän.nyt kirjoitti:
Suomi halutaan vain alustaksi hyökätä Eurooppaan. Kukapa olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että Venäjä on Lähi-idässä? Nyt on Maagoog lähellä Israelin vuoria ISIS-verukkeella.....
Onko Putin sinulle kertonut tämän? Että noin kuusi lentokonetta on tarkoitettu lopulta hyökkäämään Israeliin?
- ei-homoille
torre12 kirjoitti:
Onko Putin sinulle kertonut tämän? Että noin kuusi lentokonetta on tarkoitettu lopulta hyökkäämään Israeliin?
Syö muna pääs!
torre12 kirjoitti:
Onko Putin sinulle kertonut tämän? Että noin kuusi lentokonetta on tarkoitettu lopulta hyökkäämään Israeliin?
Ahvio on alkanut postaamaan fobioitaan tälle palstalle.
Muka Raamatussa kerrotaan asia.
Vähän ihmetyttää miksi Ahviolla on tollanen fobia päällä, vaikka itse kertoo sen olevan Jumalan suunnitelma.- lesbon.enolle
Pe.ku kirjoitti:
Ahvio on alkanut postaamaan fobioitaan tälle palstalle.
Muka Raamatussa kerrotaan asia.
Vähän ihmetyttää miksi Ahviolla on tollanen fobia päällä, vaikka itse kertoo sen olevan Jumalan suunnitelma.Onko sulla homo fobia?
- sidottu_turkki.syyriaan
älähän.nyt kirjoitti:
Suomi halutaan vain alustaksi hyökätä Eurooppaan. Kukapa olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että Venäjä on Lähi-idässä? Nyt on Maagoog lähellä Israelin vuoria ISIS-verukkeella.....
Itse osasin aavistaa, että Putin hyökkää jonnekin(tarvitsee lehtiotsikoita alituisesti pönkittämään imagoaan ja pitämään kansan huomion poissa talousongelmista), mutta luulin että hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin.
"Suomi halutaan vain alustaksi hyökätä Eurooppaan" Suomi on vähän pois reitiltä hyökätä Eurooppaan, eikä Suomea tarvitsisi vallata sodassa NATO:a vastaa, jos Suomi pysyy liitoutumattomana. Toisaalta, jos Venäjä päättääkin hyökätä Suomeen, eikä NATO:a vastaan, niin sitten Suomi onkin yksin, eikä se hyvältä näytä. - goog.pohjanperukoilta
sidottu_turkki.syyriaan kirjoitti:
Itse osasin aavistaa, että Putin hyökkää jonnekin(tarvitsee lehtiotsikoita alituisesti pönkittämään imagoaan ja pitämään kansan huomion poissa talousongelmista), mutta luulin että hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin.
"Suomi halutaan vain alustaksi hyökätä Eurooppaan" Suomi on vähän pois reitiltä hyökätä Eurooppaan, eikä Suomea tarvitsisi vallata sodassa NATO:a vastaa, jos Suomi pysyy liitoutumattomana. Toisaalta, jos Venäjä päättääkin hyökätä Suomeen, eikä NATO:a vastaan, niin sitten Suomi onkin yksin, eikä se hyvältä näytä.Venäjän suurin himo on Israel kuten Raamattukin kertoo.
- älähän.nyt
sidottu_turkki.syyriaan kirjoitti:
Itse osasin aavistaa, että Putin hyökkää jonnekin(tarvitsee lehtiotsikoita alituisesti pönkittämään imagoaan ja pitämään kansan huomion poissa talousongelmista), mutta luulin että hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin.
"Suomi halutaan vain alustaksi hyökätä Eurooppaan" Suomi on vähän pois reitiltä hyökätä Eurooppaan, eikä Suomea tarvitsisi vallata sodassa NATO:a vastaa, jos Suomi pysyy liitoutumattomana. Toisaalta, jos Venäjä päättääkin hyökätä Suomeen, eikä NATO:a vastaan, niin sitten Suomi onkin yksin, eikä se hyvältä näytä.Venäjä on jo muutaman vuoden tuonut rautaa Suomen rajalle. Se on yksi huitaisu kun ryssä on täällä. Etsii vain sopivaa syytä. Esim. tulee turvaamaan täällä olevien venäläisten turvallisuutta kuten krimillä. Jos esim. täällä alkaa muslimi solut aktivoitumaan siinähän on venäläiselle syy tulla tänne....
- lopunAjat
goog.pohjanperukoilta kirjoitti:
Venäjän suurin himo on Israel kuten Raamattukin kertoo.
Goog ei ole Venäjä vaan islamistinen Turkki, jota Erdogan ajaa. Googin sodassa muslimimaat käyvät Israelin kimppuun.
- pien.korjaus
lopunAjat kirjoitti:
Goog ei ole Venäjä vaan islamistinen Turkki, jota Erdogan ajaa. Googin sodassa muslimimaat käyvät Israelin kimppuun.
Maagoog on Venäjä.
- KTS--
lopunAjat kirjoitti:
Goog ei ole Venäjä vaan islamistinen Turkki, jota Erdogan ajaa. Googin sodassa muslimimaat käyvät Israelin kimppuun.
Goog ei ole Venäjä eikä Turkki, vaan Raamatun mukaan osa Israelia, Ruubenin sukukuntaa:
1.Aikakirja:
5:4 Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika Goog, tämän poika Siimei,
Takaisin Raamattuun! Pe.ku kirjoitti:
Ahvio on alkanut postaamaan fobioitaan tälle palstalle.
Muka Raamatussa kerrotaan asia.
Vähän ihmetyttää miksi Ahviolla on tollanen fobia päällä, vaikka itse kertoo sen olevan Jumalan suunnitelma.Räyhishän se on joka niitä postailee, tuo Ahvion hyödyllinen idiootti.
- olet.kateellinen
RepeRuutikallo kirjoitti:
Räyhishän se on joka niitä postailee, tuo Ahvion hyödyllinen idiootti.
Repelebe taas kiukutelee nyppyistä persaustaan. Menehän muualle räyhäämään, jookos?!
>> Venäjä valmistautuu etelärannikomme haltuunottoon <<
Älynväläyksen äly on sammunut lopullisesti.- lesbon.enolle
Sinulla se ei koskaan ole edes tuikahtanut!
- hgdflkj
Samaa mieltä on Naton tiedustelu, Venäjä on harjoitellut itämeren sulkemista, sekä iskua mm. Tukholmaan ;
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450057569118.htmlTottakai Venäjä harjoittelee kaikkea mahdollista. Niinhän USA ja kaikki muutkin tekee. Armeijan tarkoitus on olla valmis sotaan ja sotimista pitää harjoitella kuten vaikkapa palokunnan sammuttamista.
Lähinnä Venäjää näyttäisi kiinnostavan Nato.
"Kun Venäjä on harjoitellut ydinaseiskua, ei kohteena ole mikään epämääräinen maa, kuten harjoituksissa on tapana. Vihollinen on nimetty suoraan: Nato."
Harjoituksista tositoimiin on kuitenkin pitkä matka, vaikka ei se tietenkään täysin mahdotonta ole, mutta meidän rannikko tuskin paljon kiinnostaa, eteläranta ehkä enemmän.- hjfkglp
???" ...harjoitella kuten vaikkapa palokunnan sammuttamista." ???
Mitä sammuttamista palokunnassa on ?
- Atta.Chea
Venäjä ei pärjää talouden alalla, mutta haluaa olla suurvalta. Ainut keino on sotilaallisen voiman käyttö. Vai keksiikö joku jonkun muun keinon päteä kansainvälisellä areenalla? Kun tuo urheilupuolikin alkaa tökkimään pahasti.
Ahvion arviot, toteutuu taikka ei, perustuu suomalaisen selväpiirteiseen järkeilyyn, jota vastaan on mahdotonta asiallisesti argumentoida. Esikunnissa ja hallituksissa tämä tiedetään jo ja valmistautuminen on alkanut.Venäjä on täysin riippuvainen öljyn ja kaasun viennistä. Jos se pistää taloudellisetkin välit poikki lännen kanssa, niin kenes kanssa se sitten tekee kauppoja.
- Atta.Chea
Mutta ei auta suurvaltapyrkimyksissä. Tämä pyrkimys määrää toimet.
- KTS--
Eikös vippaslössi vielä vähän aikaa sitten lähtenyt siitä, että päinvastoin POHJOIS-Suomi miehitetään. Tämä vankka uskomus pohjautuu niinkin luotettaviin lähteisiin kuin Jarmon Pelästyssanomiin ja Pihon löytämiin maalisuikaleisiin.
- Atta.Chea
Hyvä huomio. Itse uskon, että Venäjä tyytyy Ruotsin valtaukseen ja sitten pohjoisessa Lappi. Mutta jokatapauksessa Venäjällä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sotilaallisen voiman käyttö. Tästä lähtevät jo nyt liikkeelle kaikki vastuulliset piirit hallituksissa ja esikunnissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861739Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171091Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671