Tuossa illalla vierailin mm. Kahdessa karaoke-baarissa kävi molemmissa sama juttu, jonka yhtäkkiä tajusin tapahtuneen jo monesti aikaisemmin.
Tavalla tai toisella ajauduin istumaan reilusti itseäni vanhemman naisen viereen. Muutaman sanan vaihdettuani nainen jostain syystä halusi kertoa ikänsä, vaikka iästä ei ollut mitään puhetta ennen. Toisessa kutakuinkin sanoin "mä olen kuuskymppinen. Mä olen jo vanha ämmä" sitten myöhemmin kyllä täsmensi, että on 58.
Toisessakin baarissa ikä heitettiin eteeni "out of the blue" ja vähän myös itseään halveksivin sanankääntein. Tajusin samassa, että tämä on toistunut aikaisemminkin.
Mikähän tällaiseen käytökseen on syy?
Mistä syystä naiset...
72
938
Vastaukset
- Nnaaiinennnn
No mä ainakin sanon et "oon jo kurppa ikä xx, ootko varma et haluut olla mun kans. " Ihan siks et nuoret miehet ymmärtäs mitä ne on tekemässä...ts.panemassa äitinsä ikäistä.
- miksi.nuorien
Miksi et sitten hakeudu oman ikäistesi miesten pariin?
- Nnaaiinennnn
miksi.nuorien kirjoitti:
Miksi et sitten hakeudu oman ikäistesi miesten pariin?
En ole kiinnostunut yli 22-vuotiaista. Siinä iässä mies menettää nuoruuden hehkunsa.
Komppaan Nnnaista.
Ja tähän: "Miksi et sitten hakeudu oman ikäistesi miesten pariin?" Se on päinvastoin, nuoret miehet hakeutuvat omaan seuraan.Nnaaiinennnn kirjoitti:
En ole kiinnostunut yli 22-vuotiaista. Siinä iässä mies menettää nuoruuden hehkunsa.
Siis ihan oikeasti? Mitäs kun olet suhteessa ja mies ikääntyy tuosta 22veestä? Saako se lemput synttäripäivänä.
Toihan on ihan samaa ikärasismia kuin se ettei nainen sais olla yli 25v.
Mulla ei ole tuollaista rajoitusta kuin se että "lapsia" en pane. Pitää olla 20 ja aina jonnekin 30v on ok. Jos on mua nuorempi niin se on plussaa. Mussakin on vähän puumaa.- Nnaaiinennnn
Nainen_28v kirjoitti:
Siis ihan oikeasti? Mitäs kun olet suhteessa ja mies ikääntyy tuosta 22veestä? Saako se lemput synttäripäivänä.
Toihan on ihan samaa ikärasismia kuin se ettei nainen sais olla yli 25v.
Mulla ei ole tuollaista rajoitusta kuin se että "lapsia" en pane. Pitää olla 20 ja aina jonnekin 30v on ok. Jos on mua nuorempi niin se on plussaa. Mussakin on vähän puumaa.En ole rasisti. Yhtä lailla kun joku ei halua pariutua monivammaisen lehmän kanssa tai möhömahaisen kanssa niin itse en pariudu alle 22v kanssa, se on vain mieltymyskysymys. On tässä takana jo kaksi suhdetta...toisen alkaessa kaveri oli 16v ja suhde loppu kun hän oli 22v 3kk ikäinen. Siis ei kyllä ollut tarkoitus mutta niin kävi.
Nykyisen tapasin kun hän oli 19v ja nyt on 21v enkä yhtään tiedä miten tulevaisuudessa käy.
Veikkaisin että olen psyykkisesti parikymppisen tasolle jäänyt ja kuten miehenikin sanoo...olen paljon epävakaampi kuin hän. - Nnnaainennnn
SikaHelmi kirjoitti:
Komppaan Nnnaista.
Ja tähän: "Miksi et sitten hakeudu oman ikäistesi miesten pariin?" Se on päinvastoin, nuoret miehet hakeutuvat omaan seuraan.Aivan totta. Parikymppisiä tunkee ovista ja ikkunoista että ei niitä tarvitse jahdata mitenkään. Ennemminkin joutuu antamaan pakkeja.
Nnaaiinennnn kirjoitti:
En ole rasisti. Yhtä lailla kun joku ei halua pariutua monivammaisen lehmän kanssa tai möhömahaisen kanssa niin itse en pariudu alle 22v kanssa, se on vain mieltymyskysymys. On tässä takana jo kaksi suhdetta...toisen alkaessa kaveri oli 16v ja suhde loppu kun hän oli 22v 3kk ikäinen. Siis ei kyllä ollut tarkoitus mutta niin kävi.
Nykyisen tapasin kun hän oli 19v ja nyt on 21v enkä yhtään tiedä miten tulevaisuudessa käy.
Veikkaisin että olen psyykkisesti parikymppisen tasolle jäänyt ja kuten miehenikin sanoo...olen paljon epävakaampi kuin hän.Hui kamala. 16-vuotias?! Mua jo puistatti, kun kundi oli deitillä mua 10v. nuorempi. = 18v. Ei tuntunut kyllä niin nuorelta, mutta enemmän koen olevani siinä kohtaa täti kuin että siinä olisi mitään seksuaalista. Joku 6v. ikäero alaspäin vielä toimii omalla kohdalla.
Mitä tulee siihen että parikymppisiä tulisi ovista ja ikkunoista niin jostain syystä mua on aina vokotelleet enemmän sellaiset 10v. vanhemmat, mikä on perseestä, koska ne ei nykyisin kiinnosta mua yhtään ja homma päätyy aina pakkeihin.- Nnnaaiinennnnnn
Nainen_28v kirjoitti:
Hui kamala. 16-vuotias?! Mua jo puistatti, kun kundi oli deitillä mua 10v. nuorempi. = 18v. Ei tuntunut kyllä niin nuorelta, mutta enemmän koen olevani siinä kohtaa täti kuin että siinä olisi mitään seksuaalista. Joku 6v. ikäero alaspäin vielä toimii omalla kohdalla.
Mitä tulee siihen että parikymppisiä tulisi ovista ja ikkunoista niin jostain syystä mua on aina vokotelleet enemmän sellaiset 10v. vanhemmat, mikä on perseestä, koska ne ei nykyisin kiinnosta mua yhtään ja homma päätyy aina pakkeihin.Emmä tiennyt tavatessa työpaikalla että työkaverini oli vaan 16v enkä mennyt sen kaa sänkyyn ennenku oli jo 19v.
Mä en oo ikinä kolenu olevani täti, musta se on kauhea haukkumissana. :(
Tohon vaikuttaa paljon et missä liikut. Oon ihan varma et jos menen (olen joskus mennytkin) kahville Oivaan tai muuhun ravintolaan missä aikuiset viettää aikaansa niin taatusti tulis vanhempaa...huomattavasti vanhempaa miestä juttelemaan. Itel sama eli ei kiinnosta ollenkaan ketkään 40 miehet. Nnnaaiinennnnnn kirjoitti:
Emmä tiennyt tavatessa työpaikalla että työkaverini oli vaan 16v enkä mennyt sen kaa sänkyyn ennenku oli jo 19v.
Mä en oo ikinä kolenu olevani täti, musta se on kauhea haukkumissana. :(
Tohon vaikuttaa paljon et missä liikut. Oon ihan varma et jos menen (olen joskus mennytkin) kahville Oivaan tai muuhun ravintolaan missä aikuiset viettää aikaansa niin taatusti tulis vanhempaa...huomattavasti vanhempaa miestä juttelemaan. Itel sama eli ei kiinnosta ollenkaan ketkään 40 miehet.Ei täti ole haukkumasana. Mä olen ollut äiti yhtä kauan kuin oikea täti enkä koe kummankaan haittaavaan seksuaalisuuttani pätkääkään - päin vastoin.
Nuorempana täti kuulosti tympeältä. Nykyään en välitä koska saan olla oikea täti parille ihanalle pikkumiehelle. Sanon itseänikin tädiksi.- Nnnaaiinennnnnn
Nainen_28v kirjoitti:
Ei täti ole haukkumasana. Mä olen ollut äiti yhtä kauan kuin oikea täti enkä koe kummankaan haittaavaan seksuaalisuuttani pätkääkään - päin vastoin.
Nuorempana täti kuulosti tympeältä. Nykyään en välitä koska saan olla oikea täti parille ihanalle pikkumiehelle. Sanon itseänikin tädiksi.Juu mä en ole äiti enkä täti :)
- 12121212
Nainen kalasteli kehuja.
"Ai? Luulin sinua nelikymppiseksi!"
Tms. - onseseon
Marttyyri_Mallarit__
- vihatipunen
En tiedä. Mutta täytyy pitää vastaisuuden varalle mielessä, että en ala puhumaan iästäni ainakaan tuohon sävyyn. Tosin tajusin tässä yksi päivä juuri töissä kun siellä on paljon vanhempia naisia, että siihen kun minä täytän 60 v. ei ole kuin X määrä vuosia ja vuodet kuluvat nopeammin mitä enemmän niitä tulee.
Mutta olen päättänyt, että seuraavat vuodet tulevat olemaan elämäni parhaita..Kunhan nyt saan ensin asiani jotenkin järjestymään ja itseni kuntoon niin henkisesti kuin fyysisestikin...sitten kun jaksan paneutua sellaisiin asioihin.Mulla taas töissä suurin osa on mua muutaman vuoden vanhempia ja kaikki naimisissa. Pitää varmaan ottaa PikkuLikka vaimoksi ja tehdä sen kanssa lapset.
- vihatipunen
HC-ätmel kirjoitti:
Mulla taas töissä suurin osa on mua muutaman vuoden vanhempia ja kaikki naimisissa. Pitää varmaan ottaa PikkuLikka vaimoksi ja tehdä sen kanssa lapset.
Mä annan siunauksen teidän liitolle :D. Mutta kysy nyt ensin PikkuLikalta, että mitä mieltä hän on asiasta.
Jos mä olisin nuorempi ja kauniinpi niin mulla olis hyvät miesmarkkinat töissä kun samassa organisaatiossa työskentelee paljon eri ikäisia ja näköisiä miehiä. Sormuksia tosin on kyllä monilla. - Ikis__M
HC-ätmel kirjoitti:
Mulla taas töissä suurin osa on mua muutaman vuoden vanhempia ja kaikki naimisissa. Pitää varmaan ottaa PikkuLikka vaimoksi ja tehdä sen kanssa lapset.
En usko että PikkuLikka alkaa tekemöään lapsia jos ei saa uusia tissejä ensin mutta jos sulla lompakossa riittää syvyyttä niin hyvä suunnitelmahan tuo on. Nämä kai se Pikkis varmaan vaatii:
- Tissit
- OK- talo sopivalla etäisyydellä Helsingistä
- 2 Autoa, sinulle farkku ja pikkulikalle joku nätti & kulkeva
- Sinulle kurssi jolla pääset eroon naisvihastasi
- Vaimolle vapaus viettää "tyttöjen iltoja" aina kun haluaa
Eiköhän se siit. onnea matkaan :D - vihatipunen
vihatipunen kirjoitti:
Mä annan siunauksen teidän liitolle :D. Mutta kysy nyt ensin PikkuLikalta, että mitä mieltä hän on asiasta.
Jos mä olisin nuorempi ja kauniinpi niin mulla olis hyvät miesmarkkinat töissä kun samassa organisaatiossa työskentelee paljon eri ikäisia ja näköisiä miehiä. Sormuksia tosin on kyllä monilla.Lisää vielä tuohon nuoruuteen/kauneuteen, että pitäis olla myös sosiaalisempi eikä tällainen möksöttäjä. Mä kadehdin joitain työpaikkani naisia, jotka ovat kuin kala vedessä joka tilanteessa.
vihatipunen kirjoitti:
Lisää vielä tuohon nuoruuteen/kauneuteen, että pitäis olla myös sosiaalisempi eikä tällainen möksöttäjä. Mä kadehdin joitain työpaikkani naisia, jotka ovat kuin kala vedessä joka tilanteessa.
Kuuluuko niihin parhaisiin vuosiin sitten armoton miestennielentä?
- vihatipunen
HC-ätmel kirjoitti:
Kuuluuko niihin parhaisiin vuosiin sitten armoton miestennielentä?
Meinasin jo kysyä mihin parhaisiin vuosiin kun en muistanut enää mitä olen tänään kirjoittanut...
Voi olla, että kuuluu. Voi olla, että ei. Ihmettelin tuolla toisessa ketjussa, että mitämitä.. mitkä häät..?
Nyt vasta huomasin, että täällähän on suunniteltu yhtä sun toista minun pään menoksi.. :O- vihatipunen
PikkuLikka kirjoitti:
Ihmettelin tuolla toisessa ketjussa, että mitämitä.. mitkä häät..?
Nyt vasta huomasin, että täällähän on suunniteltu yhtä sun toista minun pään menoksi.. :OJoo :D. Ätmel meinaa "ottaa" sut vaimoksi ja mä siunaan (en tosin ole pappi enkä edes uskossa). Mutta toki sinunkin mielipide asiassa otetaan huomioon :D
vihatipunen kirjoitti:
Joo :D. Ätmel meinaa "ottaa" sut vaimoksi ja mä siunaan (en tosin ole pappi enkä edes uskossa). Mutta toki sinunkin mielipide asiassa otetaan huomioon :D
Öö.. Ok.. kuulostaa.. jännälle. Kiva että minun mielipide otetaan kuitenkin huomioon.. Missä ja koska tämä mahtaa tapahtua, niin tiedän sitten pussihypellä oikeaan paikkaan sikana säkissä?
- Ikis__M
vihatipunen kirjoitti:
Joo :D. Ätmel meinaa "ottaa" sut vaimoksi ja mä siunaan (en tosin ole pappi enkä edes uskossa). Mutta toki sinunkin mielipide asiassa otetaan huomioon :D
Ei oteta, kunnian miehen ätmel pyytää pikkulikan isältä luvan ja maksaa mitä vaaditaan, sillä se homma hoituu oikein kun ei päästetä naisia sekaantumaan kaupankäyntiin.
- vihatipunen
PikkuLikka kirjoitti:
Öö.. Ok.. kuulostaa.. jännälle. Kiva että minun mielipide otetaan kuitenkin huomioon.. Missä ja koska tämä mahtaa tapahtua, niin tiedän sitten pussihypellä oikeaan paikkaan sikana säkissä?
Mä en tiedä. Jospa itse suhlanen tulisi kertomaan? Se tosin taisi pelästyä tuota Ikiksen listaa?
- vihatipunen
vihatipunen kirjoitti:
Mä en tiedä. Jospa itse suhlanen tulisi kertomaan? Se tosin taisi pelästyä tuota Ikiksen listaa?
Suhlanen :DD
vihatipunen kirjoitti:
Mä en tiedä. Jospa itse suhlanen tulisi kertomaan? Se tosin taisi pelästyä tuota Ikiksen listaa?
Sitä minäkin epäilen, autot, ok-talot ja tissitkin on suht helposti järjestettävissä, mutta se naisvihan työstäminen.. :/
Semmoinen joku viiden vuoden harkinta- ja terapia-aika voisi olla molemmille osapuolille hyväksi, ennen kuin tehdään mitään sitovia päätöksiä.- vihatipunen
Ikis__M kirjoitti:
Ei oteta, kunnian miehen ätmel pyytää pikkulikan isältä luvan ja maksaa mitä vaaditaan, sillä se homma hoituu oikein kun ei päästetä naisia sekaantumaan kaupankäyntiin.
Ätmel on kyllä kertomansa mukaan karvainen mutta ei se kai nyt sentää oikeasti mikään karvakäsi ole? Että ei tarvi kamelikaupoille kuitenkaan alkaa.
- vihatipunen
PikkuLikka kirjoitti:
Sitä minäkin epäilen, autot, ok-talot ja tissitkin on suht helposti järjestettävissä, mutta se naisvihan työstäminen.. :/
Semmoinen joku viiden vuoden harkinta- ja terapia-aika voisi olla molemmille osapuolille hyväksi, ennen kuin tehdään mitään sitovia päätöksiä.No juu, muu tosiaan hoituu rahalla paitsi naisviha.
vihatipunen kirjoitti:
No juu, muu tosiaan hoituu rahalla paitsi naisviha.
Arvatkaa millä se taas hoituu. >:-)
- pää.kiinni
HC-ätmel kirjoitti:
Arvatkaa millä se taas hoituu. >:-)
No istumalla naamallesi, tietty.
Huomaat sitten vihdoin, että on ihan turha tapella luonnonlakeja vastaan. Parempi vaan tehdä mitä ihminen käskee.
- Kurppisvaan
Niille naisille on pitkään selkeästi korostettu, että ovat ns.kurppia.. Eivät halua mitään kontaktia ja ilmoittavat selkeästi ikänsä heti alkumetreillä.. Ehkä ovat ikäistään nuoremman oloisia eivätkä ole ns.puumafiiliksellä liikenteessä tai pitävät sua aloittajaa liian nuorena edes juttelemaan kanssaan.
Joillakin ikäkriisi ilmenee tuolleen, että heti pitää oma ikänsä ilmoittaa. Ihan kuin ei muuten vaan voisi höpötellä vailla taka-ajatuksia nuorempienkin kanssa?
Minusta on välillä virkistävää höpistä nuorempien kanssa (niin miesten kuin naistenkin) eikä siinä sen kummempaa. Joskus joku parikymppinen kloppi erehtynyt selvästi ikäluvustani joten olen sitten nätisti ilmaissut olevani jo "kurppalihaa".. Mutta silti on hauskoja jutusteluja kehittynyt, silloin harvoin kun baareissa liikun nykyään.Tuota minäkin mietin, että kyseessä saattaisi olla "tällainen minä olen, ota tai jätä" - reaktio
Samoin kun itse joskus olen kuvaillut olevani kiltti ja tylsä ajatellen, että jos nainen odottaa jotain'" jännää" sen jälkeen, niin saa syyttää ihan itseään.
- Eräkettu
Niillä on niin huono itsetunto...
Ne tarkistaa miten reagoit möläyttämällä jotakin tollasta...
Jos nyt kuitenkin sitä pimpsaa tältä yksilöltä haluat niin kehu sitä kauniiksi koko ajan.
Aina pitää kehua naista.- Nnnaaineennn
Eikä oo mikään huono itsetunto. Annetaan vain nuorelle kundille mahdollisuus perääntyä kun kuulee iän. Nainen joka uskaltaa kertoa julkisesti ikänsä on rohkea.
- Eräkettu
Naisille pitää sanoa että oo hiljaa ja anna sitä pillua...
Ei ne asiat mitä se eukko sanoo kiinnosta kun on kassit täynnä.
Sitä vaan höpöttää ja miettii sitä pillua koko ajan..- jännäjenna
Nyt ollaan romantiikan ytimessä.
- jännäjenna
jännäjenna kirjoitti:
Nyt ollaan romantiikan ytimessä.
Ahaa, meitä on näköjään kaksi..
- nyt.voi.laittaa.päälle
jännäjenna kirjoitti:
Ahaa, meitä on näköjään kaksi..
teillä taitaa tulla kisu tappelu..haen popcornit ja juotavat valmiiksi..
- Eräkettu
Eihän se kiinnosta mitä se eukko puhuu.
Pitää vaan kestää ja kuunnella että pääsee panolle..
Eikä sitä kestä oikein sanoa vastaankaan kun muuten se tuntien operaatio saattaa mennä hukkaan.
Se naikkonen karkaa pois juuri kun sie olet lämmitelly sen valmiiksi..
Se pelästyy kun vahingossa paljastat sun pikkusen kirveellä veistetyn luonteen.
Kyllä mäkin kerron ikäni ja elämäntilanteeni jos tulee puhetta, en muuten.
Jos mies on paljon nuorempi niin kerron ikäni, jotta kundi tajuaa, missä mennään. (Luultu joskus vuosia nuoremmaksi.)
Samoin, jos mies on paljon vanhempi, olen kertonut ikäni ja sanonut että olen mielestäni liian nuori hänelle.
Eli jos iällä ei ole merkitystä, en lähde sitä mainostamaan.- Eräkettu
Naiset aina luulee että niitä luullaan vuosia nuoremmaksi.
Itellä pokena tulee kysyttyä henkkareita sellasilta tälläytyneiltä vanhemmilta naikkosilta...
Kyllä mie jumaliste tiiän niiden iän... Naiset vaan luulee että me miehet ollaan täysiä tomppeleita.
Tulee vaan nyt piristettyä leidin päivää... Itse jos juttelen huomattavasti itseäni nuoremman naisen kanssa, en kyllä ikää ota puheeksi millään tavalla. Toisaalta yleensä nuo naiset kysyvät minun ikääni hyvin nopeasti.
Se tuntuu olevan vanhempien ja nuorempien naisten ero, että vanhemmat kertovat oman ikänsä kysymättä ja nuoremmat kysyvät minun ikääni. Ennen yleensä myös samallamkysyin naisen ikää, mutta nykyään en usein kysy, koska kertovat sen lähes aina joka tapauksessa.
Hauska ajatus on, että kun nainen kyselee ikääni, paljastaa se jo, että hän on miettinyt minua muutenkin kuin satunnaisena tuttavuutena, jonka kanssa vaihdetaan pari sanaa.
Viime viikonloppuna (kännipäivitys toisaalla) kun olin baarissa, minulta nainen kyseli ikääni ja kerroin sanovani sen kuultuani ensin hänen ikänsä. Hän sanoi ikänsa olevan 30, johon itse sanoin olevani melkein 16 vuotta vanhempi. Hän vastasi "ei haittaa" :-). Siinä vaiheessa olisin voinut taputtaa itseän olkapäälle ja sanoa, että tämä olikin sitten tässä ;-).BEM kirjoitti:
Itse jos juttelen huomattavasti itseäni nuoremman naisen kanssa, en kyllä ikää ota puheeksi millään tavalla. Toisaalta yleensä nuo naiset kysyvät minun ikääni hyvin nopeasti.
Se tuntuu olevan vanhempien ja nuorempien naisten ero, että vanhemmat kertovat oman ikänsä kysymättä ja nuoremmat kysyvät minun ikääni. Ennen yleensä myös samallamkysyin naisen ikää, mutta nykyään en usein kysy, koska kertovat sen lähes aina joka tapauksessa.
Hauska ajatus on, että kun nainen kyselee ikääni, paljastaa se jo, että hän on miettinyt minua muutenkin kuin satunnaisena tuttavuutena, jonka kanssa vaihdetaan pari sanaa.
Viime viikonloppuna (kännipäivitys toisaalla) kun olin baarissa, minulta nainen kyseli ikääni ja kerroin sanovani sen kuultuani ensin hänen ikänsä. Hän sanoi ikänsa olevan 30, johon itse sanoin olevani melkein 16 vuotta vanhempi. Hän vastasi "ei haittaa" :-). Siinä vaiheessa olisin voinut taputtaa itseän olkapäälle ja sanoa, että tämä olikin sitten tässä ;-).No huh. Olipa taas oikea kirjallinen mestariteos :-(
Eräkettu kirjoitti:
Naiset aina luulee että niitä luullaan vuosia nuoremmaksi.
Itellä pokena tulee kysyttyä henkkareita sellasilta tälläytyneiltä vanhemmilta naikkosilta...
Kyllä mie jumaliste tiiän niiden iän... Naiset vaan luulee että me miehet ollaan täysiä tomppeleita.
Tulee vaan nyt piristettyä leidin päivää...No tuo on kyllä totta. Itsekin lähes aina ihmettelen, että luulin sua ihan oikeasti nuoremmaksi.
- Ikis__M
BEM kirjoitti:
No tuo on kyllä totta. Itsekin lähes aina ihmettelen, että luulin sua ihan oikeasti nuoremmaksi.
Naisen ikää arvattaessa tulee aina arviosta vähentää 5v. ennen kuin ääneen sanoo niin ei kovin pahasti loukkaannu jos silti menee vähän ylitse.
Ikis__M kirjoitti:
Naisen ikää arvattaessa tulee aina arviosta vähentää 5v. ennen kuin ääneen sanoo niin ei kovin pahasti loukkaannu jos silti menee vähän ylitse.
Jos joku sanoisi mulle että näytän 23-vuotiaalta niin tietäisin että se valehtelee. Pari vuotta on saattanut joskus heittää arvio suuntaan tai toiseen. Enemmän veikkaan että joku nuorempi kundi ei ole tajunnut että ikäeroa on noin kymmenen vuotta tullessaan pokailemaan, joten olen kokenut tarpeelliseksi mainita. Mä en osaa valehdella iästä / elämäntilanteesta, vaikka jäiskin niiden takia panot panematta.
Nuorempana aina luultiin paljon vanhemmaksi (monesti koska oli niin paljon vanhempi mies), plus että oon ollu aina enemmän hiljainen kuin päälle käyvä ja mukamas annan kypsän ja fiksun kuvan, mikä tuntuu kornilta.......Nainen_28v kirjoitti:
Jos joku sanoisi mulle että näytän 23-vuotiaalta niin tietäisin että se valehtelee. Pari vuotta on saattanut joskus heittää arvio suuntaan tai toiseen. Enemmän veikkaan että joku nuorempi kundi ei ole tajunnut että ikäeroa on noin kymmenen vuotta tullessaan pokailemaan, joten olen kokenut tarpeelliseksi mainita. Mä en osaa valehdella iästä / elämäntilanteesta, vaikka jäiskin niiden takia panot panematta.
Nuorempana aina luultiin paljon vanhemmaksi (monesti koska oli niin paljon vanhempi mies), plus että oon ollu aina enemmän hiljainen kuin päälle käyvä ja mukamas annan kypsän ja fiksun kuvan, mikä tuntuu kornilta.......Aivan. Olisikin pitänyt tarkentaa, että alle kolmekymppisten kanssa, ainakin reilusti alle kolmekymppisten kanssa pitää pitää kieli keskellä suutaikää arvioidessa, koska nuorella henkilöllä iän nuoremmaksi arvioiminen ei aina ole hyvä asia.
Em tapauksessa kannattaa mennä vähän ympäripyöreiden puhumiseen, niin kuin selvännäkijällä, esim: "sulla on kyllä sitä nuoren naisen suloisuutta ja hehkua, mutta toisaalta susta huokuu sellainen karisma, jota on usein vasta vähän vanhemmilla ihmisillä :-).BEM kirjoitti:
Aivan. Olisikin pitänyt tarkentaa, että alle kolmekymppisten kanssa, ainakin reilusti alle kolmekymppisten kanssa pitää pitää kieli keskellä suutaikää arvioidessa, koska nuorella henkilöllä iän nuoremmaksi arvioiminen ei aina ole hyvä asia.
Em tapauksessa kannattaa mennä vähän ympäripyöreiden puhumiseen, niin kuin selvännäkijällä, esim: "sulla on kyllä sitä nuoren naisen suloisuutta ja hehkua, mutta toisaalta susta huokuu sellainen karisma, jota on usein vasta vähän vanhemmilla ihmisillä :-).Tuolla replalla saattaa jopa irrota, jos puhut oikein siirappisella äänellä. ;):D:)
- players.and.the.game
Nainen_28v kirjoitti:
Tuolla replalla saattaa jopa irrota, jos puhut oikein siirappisella äänellä. ;):D:)
pelimiehet saa aina ;(
- niitti333
Niille on sanottu koko ikänsä lapsuudesta asti että he eivät ole minkään arvoisia. Ei se ole iästä kiinni, jotkut naiset ovat halveksineet itseään koko ikänsä. Kun sitten tulee ikää, itsehäpäisy saa uusia muotoja.
Itse en todellakaan harrasta itsehäpäisyä ja huomautan siitä naisille jotka siihen sortuvat. Ja baarista en vie kotiin vanhenevia äijiä, mitä käyttöä heille olisi? Naisella pelaa paikat iästä huolimatta, miehillä ei, ja pilin pitää pelata ilman pilleriä.Valitettavasti näin saattaa olla. Lähipiirissä on monia naisia jotka antavat kohdella itseään / kohtelevat itseään kuin kuraa ja se tuntuu todella pahalta.
Itseironiaa naiselta. Oikeasti halusi sanoa sulle, että olen susta kiinnostunut, mutta kun olen jo xx vanha kurppa (oletuksena että ei ole mahkuja). Tai toinen vaihtoehto on, että kaipasi sinulta pari lohduttavaa sanaa ikäkriisinsä keskellä, eikä sen enempää. :)
Eethän sä ole 58! Noin makee mimmi vielä, ei voi olla 58. Ootpa sä hyvin säilynyt.
Pari silmämunan pullistusta ja mairea hymy perään.- asdfafsd
Mulle nainen sanoi kerran että "ihastuisin sinuun jos olisin nuorempi". Luulen että odotti minun vastaavan että eihän iällä ole mitään merkitystä..
Luultavasti joo tai sitten se oli hätä vale, jolla pääsi hankalasta tilanteesta ilman isompia selittelyitä. Kun toiselle jää ns. hyvä mieli, ei se ala penäämään sen enempää syitä miksi et. Toki mikä tuo tilanne silloin oli, vaikuttaa kumpaa. :)
- Eräkettu
Se vanhempi naaras on kiinnostunut nuorista miehistä mutta ei uskalla sitä suoraan sanoa...
Ei ikinä suoraan sanota mitään... Tullaan vaan siihen puhumaan vaikka ei ees tunneta...
Kyllä mie tiiän minkä perässä ne tyhjänpäiväset höpöttäjät on.
:D- 3ja18
No minkä? =D
Eihän ne enkeli naiset nyt sellaista, jos nyt sellainen sinulle tuli mieleen. - eräkettu
3ja18 kirjoitti:
No minkä? =D
Eihän ne enkeli naiset nyt sellaista, jos nyt sellainen sinulle tuli mieleen.Ei sais sanoa mutta kyrvän perässä ne on...
- uskovaansinisilmä
eräkettu kirjoitti:
Ei sais sanoa mutta kyrvän perässä ne on...
kyllä sinä olet nyt varmaan erehtynyt . ne haluu vain keskustella ja ehkä antaa myös tuttavallisen halin eikä mitään muuta . naiset on enkeleitä usko pois eihän ne nyt sellasta .
- karaoke_yäk
Vain luuserit käyvät karaokebaareissa. Törmäsit siis kaltaiseesi.
Haki hyväksyntä sille että on vanhempi nainen. Odotti että sanot ettei se mitään haittaa ja mahdollisesti että olisit jopa kehunut hyvän näköiseksi tai itseään nuoremman näköiseksi. Mietti ehkä että onkohan tässä nyt mitään mahdollisuuksia ja onko ikäero miehen mielestä este.
Itse olin joskus työpaikan pikkujouluissa kun yksin vahempi nainen teki tuttavuutta ja alkoi lähennellä. Alkoi sitten tarkoituksella "kauhistella" ikäeroa ja kysellä kierrellen, odottaen selvästi vastausta siihen, mitä olin mieltä että hän oli huomattavasti minua vanhempi.- 60vIkäkriisi
Aivan samaa ajattelin minäkin. Odottelivat, että kehut heitä nuoremman näköisiksi. Kuusikymppisenä alkaa olla viimeiset vuodet näyttää hehkeältä ja haluttavalta. :-(
- ntui
Minulla samantapainen kokemus, paitsi että olen nainen. Iäkkäämpi mies tuli lähentelemään ja alkoi kehuskella kuinka ''alakerta toimii kuin kakskymppisellä''. Vakuutti että et tule pettymään ja viagraa ei tarvita.
Mutta kun ei miellytä niinei mielytä, mies oli turvonnut, kävely oli vanhenevan viiskymppisen miehen kävelyä. En viitsinyt ikävästi sanoa, hymyilin vaan ja ravistin päätä. Ei kiitos. - niitti333
Näin on, siis kumpi on säälittävämpää, nainen joka itseironiaa harjoittaen ilmoittaa ikänsä, vai vanheneva mies joka yhä leikkii casanovaa ja hämmästyttävää kyllä itse jopa uskoo siihen?
Tälläkin palstalla olevat ätmit ja ytmit ja ötmit ylimielisine kommentteineen uskottelevat olevansa suuriakin naistenmiehiä ja julistavat torjuvansa naisia ympäriltään.... niitti333 kirjoitti:
Näin on, siis kumpi on säälittävämpää, nainen joka itseironiaa harjoittaen ilmoittaa ikänsä, vai vanheneva mies joka yhä leikkii casanovaa ja hämmästyttävää kyllä itse jopa uskoo siihen?
Tälläkin palstalla olevat ätmit ja ytmit ja ötmit ylimielisine kommentteineen uskottelevat olevansa suuriakin naistenmiehiä ja julistavat torjuvansa naisia ympäriltään....Älä puhu paskaa. Enimmäkseen palstan kurpat väittävät olevansa markkina-arvonsa huipulla, kauneimmillaan ja antavansa tylysti pakkeja maailman komeimmille miehille. Se on huvittavaa :D
Suurin osa palstan ätmeistä on rehellisesti todenneet etteivät kelpaa naisille.
Itsekin olen maininnut monta kertaa että nuorempana oli melko hiljaista naisten suhteen ja nykyään pääsisin helposti elättäjäksi yh-äideille ja toisten miesten äpärälapsille.
Ei minulla ole mitään tarvetta valehdella asioita ja uskotella itselleni tilanteen olevan jotain muuta mitä se oikeasti on.60vIkäkriisi kirjoitti:
Aivan samaa ajattelin minäkin. Odottelivat, että kehut heitä nuoremman näköisiksi. Kuusikymppisenä alkaa olla viimeiset vuodet näyttää hehkeältä ja haluttavalta. :-(
Kyllä tuon naisen hehkeys oli kadonnut jo ajat sitten. Näin tarkemmin ajatellen taisi muistaa ikänsä 10 v alaspäin.
ntui kirjoitti:
Minulla samantapainen kokemus, paitsi että olen nainen. Iäkkäämpi mies tuli lähentelemään ja alkoi kehuskella kuinka ''alakerta toimii kuin kakskymppisellä''. Vakuutti että et tule pettymään ja viagraa ei tarvita.
Mutta kun ei miellytä niinei mielytä, mies oli turvonnut, kävely oli vanhenevan viiskymppisen miehen kävelyä. En viitsinyt ikävästi sanoa, hymyilin vaan ja ravistin päätä. Ei kiitos.No tuohan on lähes päinvastainen kokemus.
Tämä nainen ei juurikaan lähennellyt, vaan itse istahdin hänen viereensä, eikä tämä nainen myöskään kehuskellut millään, vaan päin vastoin. Minusta kyseessä oli enemmänkin itseruoskinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 962159
- 1291398
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231360Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau291308- 681223
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371038- 89965
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?56914- 122797
- 82786