Miksi minun sieluni on uskovaisille niin tärkeä?

Sielu on jokaisessa ihmisessä oleva kuolematon, jumalallinen osa. Toinen osa ihmistä on niin sanottu ego, yksilöllinen ja persoonallinen osa, joka on häviävä.

Sielun ja egon välinen suhde on kyseessä, toisin sanoen mitä enemmän toimimme sielusta käsin, sitä paremmin olemme yhteydessä jumalalliseen ja ikuiseen.

Sielu on siis kuolematon. Sielu palaa Jumalan luo kun ihminen kuolee.

"En oikein osaa keskittyä sen pelastamiseen jos en tiedä mikä se on."

Ei kukaan voi itseään pelastaa, pelastus tulee Jumalalta. Henkimaailman asioita. Jos niitä ei ymmärrä ja koe sekä tiedosta, on niistä turha murhettakaan kantaa.

Se on tärkeä Jumalalle

Jumala syö sieluja, nam kun on hyvää.

Kyse on yhteyden palauttamisesta. Lankeemuksessa yhteys meni poikki. Jeesus tuli välimieheksi.

https://www.youtube.com/watch?v=c-c1E5j3xD0

Etsikkoaikana ihminen kaipaa Isää. On tärkeä saada kuulla Vapahtajasta.

> Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle. <

http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

"Toisekseen: Miksi minun pelastumiseni on niin tärkeää? Esim. keskustelussa tärkeistä kysymyksistä, todettiin että sieluni pelastaminen on tärkeämpää kuin Jumalan olemassaolo."

Ihmettelen kovasti kysymystäsi. Jos olet uppoavassa laivassa, eikö mielestäsi pelastumisesi ole tärkeä? Onko sinulle samantekevää haluavatko ihmiset pelastaa sinut, vai antavatko sinun kaikessa rauhassa hukkua?
Pelastuminen iankaikkiselta kadotukselta iankaikkiseen elämään on niin suuri asia, ettei kenenkään kuvittelisi ajattelevan, että se on samantekevää, minne ihminen joutuu kuoltuaan.
"Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat." (Snl.24:11)

Sielun massa on 23 g.

Olen varmaan sinulle vastannut, mutta jos olet niin hidas ymmärtämään ja itse hidas muistamaan, niin yritän valaista asiaa muutamin sanoin.
Ihminen siis (ruumis, sielu henki), jokainen meistä on äärettömän arvokas iankaikkinen olento. Ei ole yhdentekevää jos päädyt kadotukseen, iankaikkiseen eroon Jumalasta. Jumala on antanut meille pelastuksen vastaanottaneille tehtävän kertoa sanomaa, että Jumala rakastaa jokaista kadotettua ihmistä ja tahtoisi antaa pääsyn iankaikkiseen elämään luonansa. Tämä lunastus on vain saatavissa Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen kautta.
Ei uskoa tarvitse tyrkyttää, mutta kun vierailemme palstalla ja olet täällä, niin joudut tämän totuuden eteen tahdoit tai et.
On todella sääli jos et ymmärrä sielunpelastumisen merkitystä. Sielun pelastumisella tarkoitamme koko ihmisen lunastusta. Jumalan valtakunnassa meillä on uusi kirkastettu ruumis, sielu (se tietoinen minuus ja persoona, joka meillä tunnistettavissa nytkin ja se henki, joka kommunikoi Jumalan kanssa.
En kyllä toivo että joudut helvettiin. En haluaisi sellaista pahimmalle vihamiehellenikään (onneksi en tiedosta tällä hetkellä, että on vihamiehiä).
En osaa tämän maallisemmin selvittää.

Hyvä kysymys. Mitä väliä sillä uskovalle on jos ateisti joutuu hemmettiin. Uskovainen hakee tässä elämässä omaa etu sen kautta että mahdollisimman monella olisi sama jumalusko kuin hänellä!

Noh, jos näkisit, että ystäväsi on ajamassa jyrkänteeltä alas, etkö varottaisi häntä ennen syöksyä varmaan kuolemaan? Jos varottaisit, miksi tekisit sen? Minä tekisin sen rakkaudesta, koska välitän mitä muille tapahtuu ja toivon muolle parasta.

Hei tässähän on varsin asiallisia selityksiä. Kuvittelen että saatan jopa ymmärtää kantojanne.
Onhan inhimillistä pyrkiä levittämään omaa kantaansa, jonka katsoo oikeaksi.
Ja on myös inhimillistä ja hyvää koettaa varoittaa kanssaihmisiään tekemästä typeryyksiä. Itse asiassa Mill ja Bentham pitävät sitä jopa jokaisen velvollisuutena. Sitten on tietoteoreettinen/ontologinen, ei moraalinen kysymys, kuka on oikeassa.