oletko jo vappu suunnitelmia tehnyt

vappu.hulinaa

eli mitä aiot vappuna ja vappu viikonloppuna tehdä ja mihin mennä

29

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Menen laivalle pillua vonkaamaan ensi viikonloppuna.

    • 2626

      Ei aavistustakaan, vain amatöörit dokaavat kalenterin mukaan. Itse otan lärvit heti Suomeen palattuani. Täällä nollalinjalla.

      • Minä olen aina pitänyt "pakkojuhlinnasta". Viina on aina maistunut paremmalta jouluna, juhannuksena ja vaikkapa vappuna, kun on muutakin porukkaa juhlimassa.

        Tosin nyt sattuman oikusta menen Tukholmaan jo toista vappua peräkkäin. Siellä on muuten vielä vappumarssit kuin Suomessa joskus 60-luvulla, mitä olen vanhoja dokkareita telkkarista nähnyt.


    • nainen32-

      Aion antaa ätmille pillua vappuna

    • atännä

      Vedän taas kovat treenit ja tippaleivät päälle. Ehkä uikku jälkkäriksi.

      • PalstanRuminMies

        Uikku?? Silkki, mustakurkku vai samaan heimoon kuuluva härkälintuko? Syyllistyt myös metsästysrikokseen koska kaikki uikut ovat rauhoitettuja joten pysy nyt ainakin alkuun broilerissa ja 20.8 voit luvan kanssa suunnitella vaikka sorsapaistia.


      • PalstanRuminMies kirjoitti:

        Uikku?? Silkki, mustakurkku vai samaan heimoon kuuluva härkälintuko? Syyllistyt myös metsästysrikokseen koska kaikki uikut ovat rauhoitettuja joten pysy nyt ainakin alkuun broilerissa ja 20.8 voit luvan kanssa suunnitella vaikka sorsapaistia.

        Joo, kauhea eläinsuojelurikos!


      • atännä
        PalstanRuminMies kirjoitti:

        Uikku?? Silkki, mustakurkku vai samaan heimoon kuuluva härkälintuko? Syyllistyt myös metsästysrikokseen koska kaikki uikut ovat rauhoitettuja joten pysy nyt ainakin alkuun broilerissa ja 20.8 voit luvan kanssa suunnitella vaikka sorsapaistia.

        Heh :)
        Olen kuullut, että noi sukeltajat on pahan makuisia. Se rasva kuulemma. Muutenhan kyllä syön melkein mitä vaan ja kuinka paljon vaan, että epäily oli ihan aiheellinen :)
        Tää uikku on tylsästi ihan sellaista palauttavaa vesiliikuntaa. Tunnin reipas hölkkäily altaassa saunan ja kylmävesialtaan kanssa rentouttaa kovan treeniviikon jälkeen kummasti.


    • jgfjjkdfgsjd

      Sama vonkaus jatkuu läpi vuoden.
      Vappuna vaan teekkarihattu päässä.

    • xxxzzzccc

      Luultavasti muksun kanssa ja jos kelit ok, puistoon, fillaroimaan, saunomista ja jos kävisi torilla vappupäivänä.

    • Ei ole sen kummempia suunitelmia vapulle, tosin heti vapun jälkeen olisi töihin lähtö eli ei voi mitenkään railakkaasti viettä aikaa.

      Tosin en kyllä muutenkaan tykkää tehdä kovin lukkoonlyötyjä suunitelmia pitkälle eteenpäin. Hyvä että on pientä muljuamisvaraa.

    • nasse.setä

      Hirveet kännit aattelin taas vetää. En muista yhdestäkään vapusta mitään sitten lapsuuden. ;D

    • kävelyllämyös

      Kotona lasten kanssa ruokaa laittaen ja viiniä juoden taitaa mennä jos ei jotain yllättävää tapahdu.

      • 20plus3

        Hyvä opettaa lapsillekin jo suomalainen alkoholikulttuuri pienestä pitäen.


      • n45ht245hq244

        Suomalaiseen alkoholikulttuuriin ei taida paljon viinit kuulua. Parempi tuo kuin keppana/viina.


      • KyykkyViinilleMars
        n45ht245hq244 kirjoitti:

        Suomalaiseen alkoholikulttuuriin ei taida paljon viinit kuulua. Parempi tuo kuin keppana/viina.

        Voi vittu:)) Eli jos alkoholi on ns porvarillisessa pullossa niin se humala on erilainen kuin keski keppanasta tai kirkkaasta. Saat siis vetää kännin lasten aikana jos teet sen sivistyneesti viinin avulla ei duunarien juomilla? Oikeesti näille tarinoille saa väliin nauraa täällä vedet silmissä:))


    • Äädämi111111

      PANNA! Haluan korkata ja nussia teininaista puistossa.

    • Olen kotona syömässä mämmiä

      • Eiku mämmihän olikin pääsiäisenä


      • atännä
        pujottelija kirjoitti:

        Eiku mämmihän olikin pääsiäisenä

        Ei kai se niin tarkkaa ole, jos maistuu :)


      • atännä kirjoitti:

        Ei kai se niin tarkkaa ole, jos maistuu :)

        Taidan sittenkin tyytyä simaan, sellanen on parasta, missä on rusinoita


    • Joko käyn keikalla tuossa lähempänä selvinpäin, taikka sitten vietän hotelliviikonloppua jossain kauempana kaljotellen. Kiusallisen hyvä keikka vaan olis tuossa lähempänä, toisaalta tekis mieli ryypätäkkin..

    • kaisanoasaa

      Mulla on jo kilju käymässä ja se valmistuu vapuksi.

    • Yhteisöllistä hulinaa tiedossa.

    • että.silleen

      Aulankolle mennään porukalla, mulla 3vrk lomaa eli pitkä viikonloppu tiedossa. Suunniteltiin porukalla jo Kievarissa ainakin kerran käyvämme syömässä. Näkötornissa tulee kaikkien kuulemma käydä...yks paikallinen siitä sauhuaa. =))
      Toivottavasti ei sada räntää tai rakeita, fiilis maassa jos ulkona olo on haastavaa.
      Aulangon alue kesällä on ihana, mut räntäsateessa...???
      Mulla alkuperäiset Vappu suunnitelmat muuttuivat peruusteellisesti, kun Tintti soitti ...

    • beethooven

      Vappu on työväen suurin juhla kaikista. Silloin marssitaan ilman muuta jo ihan periaatteellisesta syystä. Etenkin vielä Suomen nykymenon takia.

      • että.silleen

        Niin jos olisin Turussa, menisin takuulla marssilleja siint Kupittaanpuiston kautta Samppalinnanmäelle. Jossain vaiheessa Kauppatorin kautta Taikkarinmäelle ja Portsaan moikkaamaan kavereita.
        Hämeenlinnalainen tuttavuus pitää meille esittely kierroksen sikäläisissä paikoissa... eikä meidän ryhmä ole poliittisesti ainoastaan yks puolueinen.
        Ei mua kyllä sen vuoksi ammuttais jos siellä johonkin marssiin osallistuisin... en ainakaan usko.
        Jokaisella on oikeus olla sitä mitä on, siis pääpiirteittäin... mutt Sipilän kannattajat ammutaan saunan takana! =)))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8118
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      269
      5318
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1835
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1760
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      187
      1308
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      76
      1271
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1157
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      1020
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1007
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      955
    Aihe