Helluntaiseurakunnassa. Pastori sanoi sieltä saarnastuolista, että hänen omiin kokemuksiinsa perustuen hän antaa sellaisen ohjeen, että voitettu väittely tarkoittaa usein menetettyä ihmistä.
Istuin kerran kirkon penkissä
3
108
Vastaukset
No miksi sinä siellä istuit?... ;P
Ja mikä on tarinan opetus, sekö ettei asioista saa puhua ja asioita ei kuulu selvittää?- erkki-täti
Olisitpa tehnyt tarkentavan kysymyksen!
Mistä menetetty? Helluntaiseurakunnan jäsenistöstä?
Jeesus olisi itse väitellyt ihan jokaisen kristinuskoa edustavan yhteisön kanssa. Jeesuksen toimintatapoja ja sanomaa on vääristelty alusta lähtien.
Minua ei muu yllätä, kuin monen moisien seurakuntien lähdekritiikin puuttuminen. Ihan kuin olisivat idiootteja, vaikka esiintyvät "saarnaajina" tms.
PS. Jeesuksen "kommuunissa" oli esim. naisia alusta asti saarnaajina. Koko kristillinen maailma on harhaoppisia täynnä, ja pahimpia heistä ovat ns. oppineet, jotka saarnaavat Rooman keisarin propagandaa (eli käytännössä kaikki isot toimijat). Sanon propagandaa, koska alusta lähtien Jeesuksen sanoma vääristeltiin (liian radikaali, liian aikaansa edellä)kristinuskoon kääntyneen Rooman keisarin vallan säilyttämisen takia. Ainoat, joita itse ryhmänä kunnioitan ovat amishit, vaikka hekin ovat harhaopin lapsia. Mutta he sentään eivät ole unohtaneet luontoa, eivätkä yhteyttään siihen.
Eipä kukaan mies ole uskaltanut pitkään aikaan puhua totuuksia ihmiskunnalle. Uskonpuhdistajatkin ovat ajaneet oman piirinsä agendojaan (esim. Luther ja juutalaisviha).
Kaikki on vääristelty, kaikki on valhetta. Jeesus oli aikansa lapsi, mutta jokainen aikakausi tarvitsisi oman lapsensa, joka uskaltaa sanoa, etä keisarilla ei ole vaatteita. Jos papyryskääröjen aikakaudella Jeesuksen sanat katsottiin kapinallisiksi ja sensuroinnin arvoisiksi...kuinka vaaralliseksi katsotaan ihminen, joka nettiaikakaudella antaa palaa? Lakimuutokset on tulossa, ristiinnaulitaan eristysselliin eikä Golgatalle... - LordFungus
Poltitko kirkon jälkeenpäin? Saatana on HERRA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477