Naiset syyllisiä väkivaltaan

VäkivallatonMies

Itsemurhat

Valtaosa itsemurhista johtuu nuorten ja vanhempien miesten huonosta itsetunnosta, päihderiippuvuudesta ja elämänhallin puutteesta, johon on johtanut huono naismenestys ja -suhteet. Naisten puute tai vääränlaisten naisten kanssa seurustelu ajaa vuosittain kymmeniä, ellei satoja miehiä itsemurhaan, joka yleensä tehdään epätoivoisena ja päihteiden vaikutuksen alaisena. Pohjimmainen syy on kuitenkin naisten käytöksessä.

Murhat, tapot, väkivalta

Naiset provosoivat miehiä ja tulevat usein tapetuksia tästä syystä. Miehet myös tappelevat naisista ja vahingoittavat toisiaan naisten vuoksi. Jopa sodissa taistellaan naisista ja naiset toimiva välillisesti innoittamassa taisteluun, kuten Islamin lupaukset neitsyistä, jos sattuu saamaan martyyrin kuoleman. Naisen ikävä luonne ajaa rauhallisia miehiä väkivaltaiseen käytökseen.

Väkivallan palkitseminen

Väkivaltaiset, voimakkaat ja itsekkäät miehet ovat naisten suosiossa. Mies voi yökerhossa alistaa heikompaa ja saa naisten sadistisen suosion ja seksiä, koska on toiminut tällä tavoin. Naisten suosiollisuus tavoitetaan olemalla väkivaltainen tai antamalla sellaisen uhan ulkopuolelle. Naiset voisivat hyvin tuomita väkivallan, väkivaltaiset ja sillä uhkailevat miehet, mutta hakkaajilta, linnakunnedeilta ja muilta ei koskaan puutu naisystävää. Monelle naiselle on tutut ruhjeet ja musteet, joita väkivaltaiset miesystävät ovat antaneet. Koska vain pieni osa miehistä on väkivaltaisia luonnostaan, niin tämä todistaa, että naiset yllyttävät miesten väkivaltaisia piirteitä.

Naisilla on kädet punaisena verestä ja he ovat syyllisiä.

18

237

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomaa, ettei tällaisen paskan suoltajalla ole minkäänlaista tosielämän kokemusta naisista tai ihmisistä ylipäätään.

      • VäkivallatonMies

        Vähättelevä komenttisi on tyypillinen piilo-agressiivinen viesti naiselta väkivaltaisille mieheille: "Hiljentäkää tuo, niin saatte seksiä!".


      • VäkivallatonMies kirjoitti:

        Vähättelevä komenttisi on tyypillinen piilo-agressiivinen viesti naiselta väkivaltaisille mieheille: "Hiljentäkää tuo, niin saatte seksiä!".

        Ömmm, joo, niinpä olikin!
        Tai sitten vaan oikeasti olen sitä mieltä, että tuossa sepustuksessa ei ollut järjen häivääkään. Haluaako aloittaja sanoa, että miehillä ei ole minkäänlaisia henkisiä kykyjä hallita tekojaan? Kannatan tasa-arvoa ja sitä, että syrjäytymiseen ja siitä juontuviin ongelmiin puututaan, mutta jos se tapahtuu naissukupuolta haukkuen ja syyttäen, niin I'm out. Ihminen yksilönä vastaa omista teoistaan, muut voivat vain auttaa, ettei niin huonoo tilanteeseen ajauduttaisi. Pienenä rajoituksena on kuitenkin se, ettei ihan tarkalleen tiedetä, miten tällaiset ongelmat ratkaistaan. Ratkaisuja olisi kuitenkin helpompi ideoida, jos keskustelu sujuisi paremmassa hengessä.


      • VäkivallatonMies

        En tiedä mikä on ratkaisu, mutta tuon vain julki todellisuuden jossa elämme. Myytti miehestä väkivaltaisena alistajana ja naisesta (tai mustasta miehestä) uhrina on typerä. Jos naisen käytös ohjaa miehiä väkivaltaan, niin silloin syy on naisten käytöksessä eikä miehen valinnassa ryhtyä väkivaltaiseksi. Valinnan vapaus ei ole todellista, koska meitä ohjaa voimakas biologinen vietti.


      • VäkivallatonMies kirjoitti:

        En tiedä mikä on ratkaisu, mutta tuon vain julki todellisuuden jossa elämme. Myytti miehestä väkivaltaisena alistajana ja naisesta (tai mustasta miehestä) uhrina on typerä. Jos naisen käytös ohjaa miehiä väkivaltaan, niin silloin syy on naisten käytöksessä eikä miehen valinnassa ryhtyä väkivaltaiseksi. Valinnan vapaus ei ole todellista, koska meitä ohjaa voimakas biologinen vietti.

        Tuo on sinun käsityksesi todellisuudesta, jota minä en suurimmalta osalta jaa. Et voi aina vedota siihen, että sinä puhut todellisuudesta ja muut puhuvat utopioista. Minä puhun yhtälailla todellisuudesta kuin sinäkin. Tästä erosta huolimatta suosittelen sinulle vähemmän kärjistävää näkökulmaa asiaan.
        "Jos naisen käytös ohjaa miehiä väkivaltaan, niin silloin syy on naisten käytöksessä eikä miehen valinnassa ryhtyä väkivaltaiseksi."
        - Tuo on iso jos. Et voi mitenkään todistaa, että kaikki väkivalta, tai edes suurin osa, olisi naisen aiheuttamaa. Edelleen mies vastaa omista teoistaan, niin kuin vastaa nainenkin (ja kyllä, minustakin on outoa, että nainen lusii vähemmän samasta teosta kuin mies). Jos voidaan osoittaa, että esim. joku nainen on manipuloinut jotain miestä ja mies on suorittanut teon, niin nainenkin tuomitaan vähintään avunannosta rikokseen tai miten nää nyt menee. Kuitenkaan ei voida sanoa yleisluontoisena totuutena, että miesten tekemä väkivalta johtuu naisista, tai toisin päin.
        "Myytti miehestä väkivaltaisena alistajana ja naisesta (tai mustasta miehestä) uhrina on typerä."
        - Se on typerä, jos se on myytti. Riippuu taaskin tilanteesta ja valtasuhteista. Jos joku kokee väärää kohtelua ja se voidaan jopa todistaa, niin silloin valtaapitävän hyssyttely ja vähättely eivät uhriutta poista. Mutta se, että joku asetetaan suoraan uhrin tai sortajan asemaan on tietenkin hölmöä, etenkin kun kumpikaan asema ei ole yleisesti ottaen suotuisa (uhri voimaton => viedään vaikutusmahdollisuudet omaan elämään / alistaja julma => ei voi tehdä mitään hyvää, toiminta moraalin vastaista).
        "Valinnan vapaus ei ole todellista, koska meitä ohjaa voimakas biologinen vietti."
        - Kerrohan tästä lisää. Me olemme kuitenkin ihmisiä, evoluution myötä pitkälle kehittyneitä tuntevia ja kyvykkäitä eläimiä. Kyllä, meilläkin on esim. lisääntymisvietti, mutta se, antaako sen ajaa järjen yli, on ihmisen oma valinta. Kuulen mielelläni lisää siitä, miten valinnanvapaus ei olekaan todellisuutta.


    • Naiset aina fanittavat väkivaltaa. :-(

    • kiltti-ja-kunnollinen

      Kaikilla bväkivaltaisilla miehillä on nainen. Hitlerilllä oli nainen myös vaikka tappoi miljoonia

    • Felwflkslkfdslkdsds

      Väkivallassa olennaista on sana valta. Väkivallattomuus viittaa juurikin vallan puutteeseen.

      Olen aina sanonut ja tulen aina sanomaan että yhteisöjen ja aatteiden tulee suunnata valtansa lisäämiseen. Puheet eivät pelasta ketään, hienoja ideoita voi ja saa esittää mutta lopultakin aatteitaan pitäisi pystyä puolustamaan myös tarttumalla siihen kiveen ja iskemällä se jonkun päähän.

      Kun naiset puhuvat kauniista asioista, turvallisuudesta ja rauhasta he puhuvat ihannetilasta, toivetilasta. Toivo parasta.

      Kun nainen turvautuu suurimpaan apinaurokseen jolla on isoin parru kädessään on kyse siitä että lopultakin vain valta ja voima voivat varmistaa selviämisen. Pelkää pahinta.

      Mies joka ei edusta valtaa pohjimmiltaan ei ole mies. Hän on läiskä seinällä. Asetelma hyvä vs paha ... tai hyvä vs. huono... sisältää aina väkivaltaa. Se on väistämätöntä. Se ei ole kaunista, ylevää tai miellyttävää, mutta se on totuus.

      Jos miehellä ei ole valmiutta riistää toiselta henkeä jos tilanne sitä vaatii hän ei ole mitään ansainnutkaan, ei edes omaa henkiriepuaan viimekädessä. Mieheys onkin tasapainottelua tämän absoluuttisen tuhoamiskyvyn ja potentiaalin - sekä normaalin olemisen kanssa. Terveyttä on tiedostaa kykynsä ja valmiutensa vääntää niskat nurin viholliselta jos sitä oikeasti tarvitaan, ja kuitenkin arjessa olla koskaan tekemättä niin ja pysyä ihmisenä.

      Olen määrännyt itselleni minimiannoksena kolme tuntia viikottaista väkivaltafantasiaa sekä kuukausittaisen asekatselmuksen.

    • fdsfgdfghdfhdfhh

      Miehet syyllisiä väkivaltaan

      Itsemurhat

      Valtaosa naisten tekemistä itsemurhista johtuu miehistä ja toisista naisista, jotka eivät ole kelpuuttaneet kyseistä naista mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Naisillahan on aina helpompaa, joten kun nainen tekee itsemurhan, on se aina hälyyttävää ja eniten syypäitä tähän ovat nk. alfa urokset, jotka valikoivat kumppaninsa pelkän ulkonäön perusteella. Miehet myrkyttävät naisten ajattelumaailmat niin, että he ajattelevat etteivät kelpaa omina itsenään.

      Murhat, tapot, väkivalta

      Miehet provosoivat naisia tappamaan, kuten esimerkkinä tästä Aileen Wuornos. Oikeudessa nainen ei saanut mitään ymmärrystä vaan häntä pidettiin lähinnä psykoottisena kylmänä tappajana, sillä oletetaan, että naisellahan on luonnostaan aina hoivavietti ja ovat niin tunteellista, etteivät kykenisi kostamaan. Kaikki nuo ymmärtämättömät henkilöt olivat miehiä.

      Miehet ovat myöskin saaneet jonkin etulyöntiaseman fiksuudessa, joten kaikki mitä mies tekee tai käskee, nainen seuraa kuin lammas perässä ja tottelee. Tästä on ainakin yksi esimerkki: islam.

      Miehen kylmän rauhallinen olemus saa naiset uskomaan, että teko on oikeitettu ja näin pitää tehdä. Myös lapset seuraavat tätä mallia, jos sellaisia sattuu olemaan.

      Väkivallan palkitseminen

      Kun nainen on totteleva ja koulutettu, mies palkitsee hänet sormuksella ja haluaa muka sitoutua tähän yksilöön. Kuitenkin todellisuudessa mies on valmis siittämään muitakin naisia ja kouluttamaan heidät samalla tavalla. Perustelu: Men will be men. Minkäs se mies biologialleen mahtaa?

      Väkivaltaiset miehet aina hakevat kilttiä naista, joka on helposti manipuloitavissa. He kokevat, että kun he yhtyvät tähän kilttiin naiseen, he pääsevät synneistään tai jotain muuta skitsoa.

      Ja lopulta kaikki on naisten vikaa. Jos kehtaat väittää muuta, olet feministi paskiainen ja sinä ansaitset kuritusta.

      Miehillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

      • Fekwjmfdsjfdsikfds

        Väkivalta on miesten velvollisuus. Se miten, missä ja miksi ja ketä kohtaan velvollisuuttamme käytämme onkin sitten ainoa relevantti keskustelunaihe.

        Sattumoisin asevelvollisuus koskee vain miehiä ja mistäpäs siinäkään on kyse paitsi väkivallan ultimaattumista: Sodasta ja siinä pärjäämisestä. Jos jo yhteiskunta rakenteena ajaa miehet rooliin jossa me olemme väkivallan airuita niin helvettiäkö siitä pitää jollain tavalla yrittää syyllistää?

        Se mitä tarvitsemme on valistusta korrekteista väkivallan kohteista sekä enemmän mekanismeja ja potentiaalia toteuttaa ja kanavoida väkivaltaa rakentavasti.


      • fdgfdgdfghdh
        Fekwjmfdsjfdsikfds kirjoitti:

        Väkivalta on miesten velvollisuus. Se miten, missä ja miksi ja ketä kohtaan velvollisuuttamme käytämme onkin sitten ainoa relevantti keskustelunaihe.

        Sattumoisin asevelvollisuus koskee vain miehiä ja mistäpäs siinäkään on kyse paitsi väkivallan ultimaattumista: Sodasta ja siinä pärjäämisestä. Jos jo yhteiskunta rakenteena ajaa miehet rooliin jossa me olemme väkivallan airuita niin helvettiäkö siitä pitää jollain tavalla yrittää syyllistää?

        Se mitä tarvitsemme on valistusta korrekteista väkivallan kohteista sekä enemmän mekanismeja ja potentiaalia toteuttaa ja kanavoida väkivaltaa rakentavasti.

        Eli miehet ketju meneekin näin:
        Yhteiskunta-> Miehet -> Naiset

        Miksi edes tarvitsee keskustella koko aiheesta kun se on vain piilosyypäiden etsimistä?
        Miehet ovat täysin oikeutettuja väkivaltaan, koska yhteiskunta on muovautunut siten. Siinä sun logiikkasi.


      • Fdslkjfdlkjlkjfdsdfs

        Ennemminkin niin että yhteiskunta hyödyntää miesten väkivaltaisuutta ja samalla rajoittaa sitä jopa vahingollisilla tavoilla. Tässä siis lähinnä viittasin siihen että yhteisö nimenomaan pyrkii ottamaan hyötyä ja määrittämään miestä väkivaltapotentiaalin kautta, enkä suinkaan ottanut mitään kantaa oikeutukseen.

        Ja miksi tekisinkään niin, isoin ja väkivaltaisin apinakollektiivihan sen määrittää mitä se oikeus on, etenkin tilanteessa jossa efektiivinen väkivalta on virallistettu valtaapitävien yksiköille ja muu väkivalta on sitten "väärin".


    • älä_tapa

      Kristillinen usko ei perustu ihmisen pyrkimykseen löytää Jumala,
      vaan siihen, että Jumala itse ilmoittaa itsestään ihmiselle kaiken minkä tämä tarvitsee elääkseen oikein ja pelastuakseen.

    • MistäTuleeTappaja

      Ei se tartte muutako pienen masennuksen, siihen tolkuttomat SSRI lääkkeet....
      Ja extrana, muotitietoinen ostaa HORMOONIHÄIRITSIJÖILLÄ kyllästettyjä vaatteita... käyttää pari kertaa, ja ostaa UUSIA....

    • kukkua.moinen

      Miten miehet voivat väittää olevansa niin tyhmiä ja vietävissä, että syyllistyvät väkivaltaan naisten "innostamina"?

    • Tännekin voisin kommentoida samoin, kuin tuossa eräässä toisessa ketjussa naiselle.....Turha syyttää muita omista Teoistaan&käytöksestään...jokainen on IHAN ITSE syyllinen omaan käytökseen, eikä vastuuta voi muille siirtää.....samoin moni on ihan itse osa ManipulointiKoneistoa joka jatkaa jauhamistaan kiihtyvällä Tahdilla.....katsotaan missä kohtaa tulee PäätePysäkki ja Mitä Silloin Tapahtuu.... ;P

      Jos Historiasta jotain voi päätellä, niin ei mitään hyvää, kun on IhmisApinoista Kyse.... ;P

      Molemmat sukupuolet yrittävät tunkea syytä toiselle sukupuolella käytöksestään ja teoistaan......eivätkä edes yritä nähdä laajempaa kokonaisuutta ja mikä se oma asema siinä on....VoiVeljet... ;P

    • kysynpähänvaan

      Miten on sitten selitettävissä että tilastojen mukaan miesten itsemurhat ovat koko ajan vähenemässä Suomessa?

    • KunnatKnök

      Ketjun aloittajahan ei vingu miesten vaan joidenkin limboÄO-zombieiden puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe