Tatuoidut naiset ovat yleensä pullukoita

haluan-keijun

Keksin syynkin. Pulleat pullaposkinaiset muistuttavat toisiaan, eli heitä on vaikea erottaa toisistaan. Siksi he ovat keksineet tatuoinnit, lävistykset, räikeät hiusvärit ja siilit ollakseen "persoonallisia". Usein vielä pukeutuminen on joko vintagea, goottia tai rock-henkistä, niin saadaan muka läskit väljän hameen peittoon ja ollaan erikoisia.

40

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naisenkädet

      En voi sietää pulleiden naisen käpäliä, jotka on kuorrutettu vielä tatuoinneilla ja kirkkaalla lohkeilevalla kynsilakalla. Naisen käden irvikuva, mutta valitettavasti nykyaikaa, kun suomalaiset naiset ovat lihavampia kuin koskaan.

    • hunks-äijä

      Ovat myös femakkoja, koska "miesten velvollisuus on hyväksyä meidät omana itsenämme, läskinemme",

    • ei-ole-persoonallinen

      Erikoisia, niin. Epäonnistuvat vain pahasti, koska läski värjättyhiuksinen tatuoitu muija erikoisissa vaatteissa on Suomessa normi.

    • voimiksitöhryt

      Lihava, runsas nainen voi olla pirun seksikäs, jos hänellä ei ole tatuointeja eikä muita kertomiasi lisähärpäkkeitä. Mutta niiden kanssa, niin.. Persoonallinen hän olisi juuri ilman niitä, myönteisessä mielessä.

    • maailma-muuttuu

      Tilanne onneksi on muuttumassa. Nuoret naiset eivät ole kiinnostuneita tatuoinneista, vanhojen kurppien juttu. Alle 25-vuotiaat eivät pidä siisteinä pysyviä töhryjä iholla.

    • niin.näkyy
    • asdfghjklölkjhgfds

      Tatska kertoo aina siitä, että ihminen ei kykene ajattelemaan asioita pitkällä tähtäimellä, heillä siksi suurempi todennäköisyys ajautua siitä johtuviin ongelmiin, maksukyvyttömyys, ym, ym.

    • kysytjavastaatitsellesi

      Yksin puhelu kivaa?

    • rehellisiä.mimmuja

      Tatuoinnissa on jotain ainutlaatuista ja ilahduttavaa. Yleisistä harhaluuloista huolimatta tatuoidut ihmiset ovat rohkeita ja rehellisiä. Lue, miksi!

      Tatuointi ilmaisee vahvasti kantajansa persoonaa, joten tatuoidulla ihmisellä ei juuri ole salattavaa. Daily Tip Expert -sivusto on listannut tämän ja muut syyt siihen, miksi tatuoidut ihmiset ovat niin rohkeita ja rehellisiä. Tunnistatko itsesi tai ystäväsi tältä listalta?
      1. He kestävät kipua

      Vaatii rohkeutta kestää kipua. Tatuoinnin hankkiminen todistaa, että ihminen tietää, ettei kipu juuri merkitse mitään. He kestävät kipua näyttääkseen maailmalle todellisen minänsä tatuointien avulla.
      2. Heillä ei ole salattavaa

      Vaikka he saattavat pintapuolisesti vaikuttaa salaperäisiltä, heillä ei ole mitään salattavaa. Sen sijaan, että he häpeäisivät muiden mielipiteitä tai sitä, mitä ovat menneisyydessä tehneet, he ovat halukkaita myöntämään virheensä.
      3. He tietävät, mitä haluavat

      Tatuoitujen ihmisten ei tarvitse piilotella. He tietävät, mitä haluavat. Se, mikä heille merkitsee, on rohkeus unelmoida ja kuvitella, mitä he haluavat elämältä ja tulevaisuudeltaan. He elävät hetkessä ja tekevät töitä saavuttaakseen unelmansa.
      4. He kestävät erimielisyydet

      Tatuoidut ihmiset ovat taatusti saaneet oman osansa erilaisista kiistoista, mutta pysyneet silti uskollisina omalle itselleen. He eivät ole ihmisiä, jotka haluavat piiloutua maailmalta. He kestävät sen, että muut ihmiset saattavat tuomita heidät, eivätkä ole huolissaan heidän mielipiteistään. He pystyvät huolehtimaan itsestään ja selvittämään tielleen tulevat esteet. Se on urheutta.
      5. He suhtautuvat avoimesti tuntemattomiin ihmisiin

      Tatuoidut ihmiset haluavat oppia maailmasta, jossa elävät. He ovat äänessä sosiaalisissa tilanteissa. Suorapuheisuudella ja rehellisyydellä he haluavat, että heidät kuullaan ja heidän vahvuutensa tunnistetaan. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen.
      6. He arvostavat itseään

      Voit suhtautua maailmaan rehellisesti, jos olet rehellinen itsellesi. Tatuoidut ihmiset tietävät, että kauneus on epätäydellistä. Tatuoidut ihmiset kykenevät arvostamaan itseään ja olemassaoloaan. He haluavat olla onnellisia juuri sellaisena kuin ovat.

      http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/tunnistatko-itsesi-6-syyta-joiden-vuoksi-tatuoidut-ihmiset-ovat-rohkeita-ja-rehellisia/5685150

    • Olen miettinyt samaa asiaa ja sitä, mikä on syy ja mikä seuraus.

      1. Onko tatuointeja huomattavan paljon pulleilla naisilla, vai luulenko vaan?

      2. Miksi pulleat naiset ottavat niin paljon tatuointeja. Onko ajatuksena, että he ovat jonkinlaisia oman tiensä kulkijoita, jotka eivät niin välitä kauneusihanteista?

      3. Johtuuko asia siitä, että sekä llihavuus että tatuoinnit ovat yleisempiä vähemmän koulutettujen huonommin toimeentulevien keskuudessa.

    • rumia.tatskat

      10-15v sitten tatuointeja oli vain vankilassa olleilla eli linna hihhuleilla mutta ei tavallinen ja normaali ihminen tatuointeja ota ne on ne määrätyt tyypit jotka ottaa ovat ilman tatuointejakin outoja ihmisiä

    • Heh, yhtä paljon niitä näkee hoikilla ihmisillä. Ehkä olet vain kiinnostunut pullkoista, kun havaitset heidät erityis hyvin ihmisjoukosta. :)

      Yleensähän niihin ei kiinnitä juuri huomiota, jotka eivät kiinnosta.

      • kaikkea.näkeekin

        totta eilen näin kaupungilla laihahkon naisen täynnä tatuointeja sillä oli kasvoissa ja niskassa tatuointeja oli ruma ja luonnottoman näköinen järkytyin varmasti joku gootti tai gootti lesbo mutta kummajainen oli

      • kaikkea.näkeekin kirjoitti:

        totta eilen näin kaupungilla laihahkon naisen täynnä tatuointeja sillä oli kasvoissa ja niskassa tatuointeja oli ruma ja luonnottoman näköinen järkytyin varmasti joku gootti tai gootti lesbo mutta kummajainen oli

        Makunsa kullakin, toiset tykkää koristella runsaammin ja toiset hillitymmin. Minä olen ruma niin puleeana kuin laihanakin, koska mulla on kaksi tatuointia. :)

        Mulle ei ehkä kannata kauheasti aiheesta siinä mielessä avautua, koska en tunne sympatiaa tässä asiassa. :)

      • outoja.otuksia
        sönkkö kirjoitti:

        aina kun tatskoja niin heissä on jotain outoa sinulla tatskoja exän käy kylässä teillä ja vanhemmillasi ja miehesi on exien kaveri eli kaverit on maannut toistensa naisten kanssa vai ja mies on toisella paikkakunnalla viikot kerran kuussa kun näette niin exäkin on silloin kylässä kolmen kimppaako

      • outoja.otuksia kirjoitti:

        Ei mun exät meillä käy kylässä, vaan mun vanhemmillani. Lähinnä se yksi ex. On säilyttänyt hyvät välit mun vanhempiini. Eikä mun mieheni ole exieni kaveri, ei kuitenkaan roiku kurkussakaan kiinni. Ei ehkä hypi riemusta, jos heitä näkee muttei myöskään ole huolissaan tai hiilillä. :)

        Kolmen kimppahan se tietysti pitää olla. Kuinka mulle ei toi tullutkaan mieleeni. :''D

        Kerran kuussa...joka ilta tulee kotiin niin töistä kuin remppakohteeltakin. Voi tuota sun liioitteluasi nyt.

      • Mutta voin tunnustaa olevani outo, se sopii mulle mainiosti. Niin ei tarvitse enempää ahdistua aiheesta. :)

      • koska.vierailulle
        sönkkö kirjoitti:

        Ei mun exät meillä käy kylässä, vaan mun vanhemmillani. Lähinnä se yksi ex. On säilyttänyt hyvät välit mun vanhempiini. Eikä mun mieheni ole exieni kaveri, ei kuitenkaan roiku kurkussakaan kiinni. Ei ehkä hypi riemusta, jos heitä näkee muttei myöskään ole huolissaan tai hiilillä. :)

        Kolmen kimppahan se tietysti pitää olla. Kuinka mulle ei toi tullutkaan mieleeni. :''D

        Kerran kuussa...joka ilta tulee kotiin niin töistä kuin remppakohteeltakin. Voi tuota sun liioitteluasi nyt.

        koska on mummula päivä

      • koska.vierailulle kirjoitti:

        koska on mummula päivä

        Piti tänään jo mennä, mutta isompi ipana pisti hantiin joten joku toinen päivä sitten. Taitaa olla päikkyjen aika, kun niin kenkuttaa lasta. :)

        Ja joo en ole menossa exää tapaamaan. Kuten en yleensäkään.

      • usein.kyläilyä

        mitä sinne mummulaan olikaan matkaa sanoitko joskus 150 vai 300 km isompi lapsi taisi kiukutella kun tietää ja aavistaa kun äiti lähtee kävelylle tai aittaan yms tai yhdessä lähtevät käsi kädessä ns marjaan muista lapset aavistaa

      • sönkkö kirjoitti:

        Mutta voin tunnustaa olevani outo, se sopii mulle mainiosti. Niin ei tarvitse enempää ahdistua aiheesta. :)

        Välimerkitönmerkitön taitaa tykätä sun lahkeesta.....siinä se monesti tykkää roikkua... ;P

        Välillä tosin tulee pohdittua, että kuinka monta noita on.....vai onko juuri tämä kyseinen Aito&Alkuperäinen.... ;P

      • usein.kyläilyä kirjoitti:

        mitä sinne mummulaan olikaan matkaa sanoitko joskus 150 vai 300 km isompi lapsi taisi kiukutella kun tietää ja aavistaa kun äiti lähtee kävelylle tai aittaan yms tai yhdessä lähtevät käsi kädessä ns marjaan muista lapset aavistaa

        Lapsilla on kaksi mummua, joista toinen asuu lähellä (mun äiti) ja miehen äiti kaukana. Luonnollisesti sillä mummolla käydään usein, joka asuu lähellä. :)

        Kuule, mun exät ovat niin seksuaalisesti epähaluttavia ettei ole vaaraa. Jos minä kerran suhteen päätän, se on sitten loppu elämän loppu. Puhua voin, mutta koskemaan ei aleta.

      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Välimerkitönmerkitön taitaa tykätä sun lahkeesta.....siinä se monesti tykkää roikkua... ;P

        Välillä tosin tulee pohdittua, että kuinka monta noita on.....vai onko juuri tämä kyseinen Aito&Alkuperäinen.... ;P

        Niin kai, taikka ainakin lypsää tietoja. Vois sitten tökkiä niillä tilaisuuden tullen. :)

        Kun ei oo mitään semmosta salattavaa, olen kuolettavan tylsä ihminen näissä asioissa. Niin eipä tässä mitään herumista oikeen pääse tapahtumaan. :)

      • sönkkö kirjoitti:

        Lapsilla on kaksi mummua, joista toinen asuu lähellä (mun äiti) ja miehen äiti kaukana. Luonnollisesti sillä mummolla käydään usein, joka asuu lähellä. :)

        Kuule, mun exät ovat niin seksuaalisesti epähaluttavia ettei ole vaaraa. Jos minä kerran suhteen päätän, se on sitten loppu elämän loppu. Puhua voin, mutta koskemaan ei aleta.

        Loppuelämän loppu. :D

        Taitas olla itsellekin päikkärit hyväksi. Hej på dej.

      • kiva.on
        sönkkö kirjoitti:

        Niin kai, taikka ainakin lypsää tietoja. Vois sitten tökkiä niillä tilaisuuden tullen. :)

        Kun ei oo mitään semmosta salattavaa, olen kuolettavan tylsä ihminen näissä asioissa. Niin eipä tässä mitään herumista oikeen pääse tapahtumaan. :)

        seli seli mutta myönnän sönkkö on ihan kiva nainen pidän sönköstä ilman häntä ei palsta olisi palsta mutta nyt lähden tankkaamaan autoa moikka

      • kiva.on kirjoitti:

        seli seli mutta myönnän sönkkö on ihan kiva nainen pidän sönköstä ilman häntä ei palsta olisi palsta mutta nyt lähden tankkaamaan autoa moikka

        Ei tässä mitään seli seliä ollut, kerroin vaan miten asiat ovat ja menevät meillä. :)

        Kyllä kaikki palastat on aina pystyssä pysyneet ilman minuakin ja tulevat jatkossakin pysymään. Kyllä ne on toiset ihmiset joiden ansiosta palsta pystyssä pysyy. Minä oon täällä vaan vieras, joka viihtyy muttei meinaa jäädä asumaan. Se koska vierailuni päättyy on vielä avoin. Toivottavasti pian. :)

    • Hahahaa.

      En kyllä pysty samaistumaan tähänkään yhtään. :D

      (Ei ole tatuointeja yhtäkään, olen kamala nössö.)

      • pidän.sinusta

        et ole nössö kovilla mimmeillä ei ole tatuointeja eli tavis naisilla jotka ovat kauniita ja kunnollisia hyvä juttu nainen_28

    • ompahanjotaintekemistä

      Perähikiä ry täällä taas räyhää "totuuksiaan" :D

      • olen-eeeerikoinen

        Totta, Perähikiällä niitä tatuoituja pullukoita on pilvinpimein. Kaupungissa on muitakin tapoja "erottautua."

    • Näin-menee

      EU:ssa lehmillä on korvamerkit. Siat tatuoidaan.

      • Röh röh ja ammuu. :'D

    • pokka_piti

      Poikani, 14v. kysyi uimarannalla: Isä: kenelle nuo rumat tatuoidut naiset on tarkoitettu? Meneekö nekin joskus naimisiin? Millaisia niiden miehet on? Meinasin sanoa: aisur.., mutta sanoinkin: ne miehet on sellaisia hyvin suvaitsevaisia :)))))))

      • xxxzzzccc

        Juuri tällaisia asioita 14 vuotiaat pojat kyselevät isukeilta.

    • markku.tuunaa

      Palsanmäen akin vaimo on hyvä esimerkki.

      • nöfnöfnöööf

        aki myös

    • Ikis__M
    • Tatuointien tehtävänä on osoittaa että henkilö ei välitä ympäristön normeista tai omasta ulkonäöstään. Ja että hänellä ei ole minkäänlaista tyylitajua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      521
      1640
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1186
    3. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      881
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      62
      874
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      857
    6. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      79
      785
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    Aihe