Mäkinen ja Askola "ökyjuoppoja"

iilimadotkuroin

Miksi kuulua kirkkoon jonka piispat elää ökypalkalla ja maksattavat jopa kaljansa kansalla.
Uutisen mukaan Askolan muija osti jopa lapsille jakamsan pääsiäsimunat kansan verorahoilla.
Mitä kaikkea muuta kuin viinaa tuo eukko on maksattanut kansalla.

6

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Birja

      Piispan palkka on siinä 10 000 e/kk. Vaikka verot lohkaisevat siitä noin 4000 e, luulisi sillä kuudella tonnilla elävän paksusti ilman, että panee viinalaskujaan työnantajan (kirkon) piikkiin. Ja paksultahan tuo Irja näyttää - taitaa kyllä terveys pettää ennen pitkää tuolla menolla.

      • " luulisi sillä kuudella tonnilla elävän paksusti ilman, että panee viinalaskujaan työnantajan (kirkon) piikkiin."

        Käsittääkseni asuu edustusasunnossakin, joten elinkustannukset lienee aika pienet.

        "Ja paksultahan tuo Irja näyttää - taitaa kyllä terveys pettää ennen pitkää tuolla menolla. "

        säästyypähän valtiolta eläkemenot, kun pääsee herransa huomaan sekin tantta.


    • järkihoi
      • Birja

        Totta kai piispa voi tarjota lasin tai pari viiniä illallisella, mutta siitähän tässä ei ole kysymys. Kun viiniä ostetaan veronmaksajien piikkiin litrakaupalla ja väkeviä lisäksi, mennään kohtuuttomuuksiin.
        Mikseivät piispat kustanna itse ryyppäjäisiään?


      • ghsadfsgg

        Eikös tuo kirjoittaja ole joku konsultti? Taitaa olla pappien kavereita.


    • hoxaa

      Mihin näitä ökypalkkaisia piispoja ylipäätään tarvitaan? Jos mokomat piispan hiipparit olisivat vaikka vuoden lakossa, mikään ei ihmisten elämässä muuttuisi. Ja saisivat piispat dokata rauhassa, kunhan ryyppäävät omilla rahoillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      229
      1670
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      881
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      21
      668
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe